Elin kai sittenkin

Löysin menneellä viikolla täältä tuon narsisti-määritelmän ja säikähdin. Elän juuri tuollaisessa suhteessa. No, hyvä aika olikin menossa niin sain itselleni vakuutettua et ehei, enhän minä. Mutta taas, eräänä aamuna tässä mies suututti itsensä puhelimessa, huuusi kuinka vaikea olen ja tadaa, hiljaisuutta on nyt kestänyt muuutamia päiviä.

Tällä kertaa vaan erona, etten minäkään ota yhteyttä. Nyt riitti.
6581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuo ihan narsissilta kuulostaa. Hohhoijaa..
Pikkusen alkaa jo tympimään narsisti jutut.

Äänestä
  • AP:lle sen verran: Jokaisessa ihmisessä on narsistisia piirteitä. Sinussakin ja minussakin. JA juuri sinussa joka tätä luet on myös narsistia piirteitä MUTTA se ei vielä tee ihmistä narsistiksi.

    Äänestä

  • Olen Narsissi kirjoitti:

    AP:lle sen verran: Jokaisessa ihmisessä on narsistisia piirteitä. Sinussakin ja minussakin. JA juuri sinussa joka tätä luet on myös narsistia piirteitä MUTTA se ei vielä tee ihmistä narsistiksi.

    vaikka kaikissa on narsistisia piirteitä, narsismi muuttuu vakavaksi luonnehäiriöksi jos sellainen ihminen tekee muille pahaa.Manipulointia valehtelua toisten hyväksikäyttöä haukkumista uhkailua kiristystä fyysistä väkivaltaa.Jos tällaista ei tapahdu,ihminen ei ole silloin luonnehäiriöinen vaikka niitä narsistisia piirteitä kaikissa olisikin. Niitä pitääkin olla,koska ne on tiettyyn pisteeseen saakka ihmisen selviytymiskeino.Kukaan toinen ihminen ei voi tietenkään tehdä toisesta suoralta kädeltä diagnoosia, mutta jos tietynlaisen ihmisen kanssa yhdessäolo on raskasta niin voi lähteä lätkimään ja olla itse mitä mieltä huvittaa.Kunhan ei itse sorru haukkumaan ja ajaudu näin ollen narsistisen pers.häiriön tasolle.

    Äänestä

  • Olen Narsissi kirjoitti:

    AP:lle sen verran: Jokaisessa ihmisessä on narsistisia piirteitä. Sinussakin ja minussakin. JA juuri sinussa joka tätä luet on myös narsistia piirteitä MUTTA se ei vielä tee ihmistä narsistiksi.

    Nii jokaIkisessä ihmisessä on narsistisiä piirteitä ja siinä onkin se ero, en sanoa kumppania narsistiksi,jos en olis tutkinut asialaita. Tutki Sinäki - ei narsisti - minkäläiset piirteet omat...tunnustatko ja mieti...

    Äänestä

  • apuvaa kirjoitti:

    ...sairaaksi. Hänessä ei omasta mielestään ole mitään vialla. NArsisti ei ikinä sano itseään narsistiksi. Narsisti ei myönnä että hänessä on mitään vikaa.

    Äänestä

wwww.narsistienuhrientuki.info

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Narsistin kanssa... kirjoitti:

Löysin menneellä viikolla täältä tuon narsisti-määritelmän ja säikähdin. Elän juuri tuollaisessa suhteessa. No, hyvä aika olikin menossa niin sain itselleni vakuutettua et ehei, enhän minä. Mutta taas, eräänä aamuna tässä mies suututti itsensä puhelimessa, huuusi kuinka vaikea olen ja tadaa, hiljaisuutta on nyt kestänyt muuutamia päiviä.

Tällä kertaa vaan erona, etten minäkään ota yhteyttä. Nyt riitti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu