Hellou taas kaikki! Neljäs viikko alkaa taas, kuukauden päivät painon kyttäämistä alkaa jo näkymään. Nyt onkin hyvä alkaa summailemaan tammikuun tuloksia.
Itse pelkäsin koko yön että voi Juma*****, miksi piti taas eilen anoppikokelailla mennä sitten syömään napa täyteen :/ varsinkin menkat niin eihän tästä voinut hyvä seurata. (Olipa antoisaa kun kaikki muut pöydässä oli sitä mieltä että en minä nyt TÄNÄÄN laihiksella ole.....)
Kävi kuitenkin näin, että sain pidettyä sen kilon poissa :D JES!
Eli kehitys on mennyt näin: Alkupaino 121 kiloa (n. 39 BMI) --> tällä hetkellä 114 kiloa (BMI 37) Alkaahan tuo jo tuntua että t-paidat ja housut menee pienemmällä ähtämisellä päälle.Onhan tuossa tiputuksessa jonkin verran nesteitä, joten tuommoinen tasainen 0.5-1 kilon vauhtia tulenee paino kurinalaisesti liikkumalla ja syömällä tippumaan (TOIVOTTAVASTI) myös parin seuraavankin kuukauden ajan. Jossain vaiheessahan se jumiminen tulee, mutta ei sitä malta nyt vielä huolehtia ;)
Vaan palailemisiin ja Mukavaa viikon alkua!
AnuKristiinaII
Aurinko2009_4.viikko
72
2905
Vastaukset
- tellu67
Huomenta!
Mulla on lähtenyt -3kg, mutta en ole joka päivä ollut niin intensiivisesti mukana tarkassa ruokavaliossa..liikkunut olen kyllä päivittäin.
Minullekin on kyllä sanottu, että sinä olet pienentynyt, joten ehkä lenkkeily on kiinteyttänyt kroppaa.
Mutta nyt uusi kuukausi ja uudet kujeet..onnea vielä kerran AnuKristiina!-7g kolmessa viikossa on mieletäni huikean hyvä tulos!- AnuKristiinaII
Kiitos vaan, ei oikein ole tullut vielä mieleen kuinka paljon se seittämän kiloa onkaan. Vaan ei tässä vielä henkseleitä paukutella, jos tässä tämän kuun aikana saisi painon alle 110:n niin olisin aika tyytyväinen. Pikkuhiljaa sutjakammaksi! Vaan sehän tässä on, että noinkin "rankalla" tiputuksella niin ongelmia tulee olemaan sitten kun palaa siihen normaaliin päivärytmiin. Repsahtamisen vaara tulee kasvamaan sitä mukaan mitä niukemmin elelee :/ Pitäisi ottaa se asenne että koko elämäntavan ja elämänpituinen muutos tulisi oppia. Ehkäpä sekin tässä pikkuhiljaa alkaa tulemaa mukaan kuvioihin ;) Vaan jos vetäsis nyt kahvit nassuun ja liikkuisi kohti työpaikkaa. Tänään pitää mennä katsomaan vielä sitä uutta kämppää ja lahjoa eilisillä leipomuksilla työpaikan avulaita ihmisiä ;)
AnuKristiinaII AnuKristiinaII kirjoitti:

AnuKristiinaIISehän se tässä on kaikkein tärkeintä, että elämäntapa muuttuu pysyvästi. Mulla on itsellä menossa tämmöinen liikuntaintervalli kun tiedän, että saan raskaalla liikunnalla läskin pois nopeasti ja nyt ei ole edes ruokahalu kasvanut. Sitten kun vähennän liikunnan normaaleihin lukemiin niin painokin todennäköisesti laskee jonkin verran mutta sitten pitää tarkkailla syömisiään taas tarkemmin.
Paino oli taas aamulla 114 kg, loppuviikosta laskee taas 113 kg pintaan.- Tatami
mrx-08 kirjoitti:
Sehän se tässä on kaikkein tärkeintä, että elämäntapa muuttuu pysyvästi. Mulla on itsellä menossa tämmöinen liikuntaintervalli kun tiedän, että saan raskaalla liikunnalla läskin pois nopeasti ja nyt ei ole edes ruokahalu kasvanut. Sitten kun vähennän liikunnan normaaleihin lukemiin niin painokin todennäköisesti laskee jonkin verran mutta sitten pitää tarkkailla syömisiään taas tarkemmin.
Paino oli taas aamulla 114 kg, loppuviikosta laskee taas 113 kg pintaan.Yllättihän se vaaka minutkin viimein positiivisesti! En meinannut uskoa lukemaa mutta -1,2 kg se näytti viikon takaisesta.
Tammikuun saldo kokonaisuudessaan siis -2,6kg.
Täytyy olla tyytyväinen! - -Millie
Tatami kirjoitti:
Yllättihän se vaaka minutkin viimein positiivisesti! En meinannut uskoa lukemaa mutta -1,2 kg se näytti viikon takaisesta.
Tammikuun saldo kokonaisuudessaan siis -2,6kg.
Täytyy olla tyytyväinen!Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa,
Hyvin ovat kaikki pudottaneet painoa, onnea kaikille! Ja tosi hieno 7 kilon pudotus sulla AnuKristiina!
Nyt sitten mun kehon numerotietoutta, enemmän kuin ehkä haluatte tietää ;). Mittaan noin joka kuun alussa vartalon koostumustiedot vaa'alla ja vartalonympärysmitat. Kiinnostaisko ketään muuta mun seuraksi mitata vartalon muutoksia vai oonko ainut mittailuinnokas täällä?
Sitten tapahtuneet muutokset:
Paino: viime viikolla tippui 1,1 kg, paino nyt 94,2 kg ja painoindeksi 32,6. Nyt on tuo "vitonen" alitettu ja seuraava tavoite onkin sitten "kymmenen" alitus. Sitten alkais paino jo samalla numerolla kuin mieheni, jee!
Tamminkuun yhteenlasketut muutokset:
-Rasva% 51,2-> 49,4 (nyt musta on enää "vain" vajaa puolet rasvaa...)
-Viskeriaalinen rasva-arvo 8->sama 8
-Luustolihas% 21-> 22
-Hauis->sama
-Rintakehä-> -0,5 cm
-Vyötärö-> -1,5 cm
-Lantio-> -1,5 cm
-Reisi oikea-> - 1 cm
-Reisi vasen-> - 1 cm
-Pohje-> sama
Että tässä nämä. Palaillaan taasen tänne.
-Millie - isoliinu
-Millie kirjoitti:
Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa,

-MillieMoi!
Lähetin tossa äsken viestin tonne edelliseen ketjuun, jos kehtaatte, niin käykää kurkkaamassa sieltä, please..kun tämä yhden käden naputtelu on vähän niin ja näin täällä päässä:(
Kiitos jo etukäteen!!
Ja onnittelut kaikille upeista suorituksista!! WAU! Hienoa! isoliinu kirjoitti:
Moi!
Lähetin tossa äsken viestin tonne edelliseen ketjuun, jos kehtaatte, niin käykää kurkkaamassa sieltä, please..kun tämä yhden käden naputtelu on vähän niin ja näin täällä päässä:(
Kiitos jo etukäteen!!
Ja onnittelut kaikille upeista suorituksista!! WAU! Hienoa!Mulla menee seuraavasti:
Aamulla 3 dl vettä 5 dl vettä vitamiiniporetablettien kanssa, päivällä 4 kuppia roibois-teetä eli yhteensä litra ja 2 dl vettä lounaalla, illalla 3 dl vettä.
Punttisalipäivinä vielä 0,7 l vettä 2,5 dl pillimehu. Mulla ei ole mitään pakko-oireista oireyhtymää vaan ylipäätänsä hyvin säännöllinen elämä ja ruoka-addiktina täytyy vaan olla tarkka ruuan ja juoman kanssa.
Mä en juo kahvia (pari kuppia viikossa menee) tai teetä. Virvoitusjuomia ja mehuja menee vaan blandiksena (yleisin blandis on mulla mineraalivesi [halvan] valkoviinin kanssa).- AnuKristiinaII
mrx-08 kirjoitti:
Mulla menee seuraavasti:
Aamulla 3 dl vettä 5 dl vettä vitamiiniporetablettien kanssa, päivällä 4 kuppia roibois-teetä eli yhteensä litra ja 2 dl vettä lounaalla, illalla 3 dl vettä.
Punttisalipäivinä vielä 0,7 l vettä 2,5 dl pillimehu. Mulla ei ole mitään pakko-oireista oireyhtymää vaan ylipäätänsä hyvin säännöllinen elämä ja ruoka-addiktina täytyy vaan olla tarkka ruuan ja juoman kanssa.
Mä en juo kahvia (pari kuppia viikossa menee) tai teetä. Virvoitusjuomia ja mehuja menee vaan blandiksena (yleisin blandis on mulla mineraalivesi [halvan] valkoviinin kanssa).Hei!
Itsekin olen nyt tietoisesti lisännyt "veden" juontia. Valitettavasti ne tulee juotua joko pepsi max:n, kahvin tai light mehun muodossa. "Puhtaana" vetenä ei tule juotua paljoakaan.
Ja kyllä rakko aika hyvin toimii, varmaan haihdutan otsan läpi enemmän vettä koska voisin kuvitella että ei se ihan kaikki tule suoraan läpi ;) En kyllä meinannut alkaa mittaamaankaan :DD *annappas se litran mitta tänne--- äkkiä toinen!!!*
AnuKristiina AnuKristiinaII kirjoitti:
Hei!

AnuKristiinaKolajuomissa ja kahvissa on kofeiinia, joka on diureetti eli virtsan eritystä lisäävä aine. Voi olla, että saat liian vähän vettä päivässä sisääsi. Yritä vaihtaa se Pepsi Max veteen.
Joillakin ihmisillä keinomakeutetut virvoitusjuomat aiheuttavat makeanhimoa.
Mä en pysty käyttämään kovinkaan paljoa kofeiinia, mulle tulee tunne, että paniikkikohtaus tulee kohta.
- isoliinu
Itse en voi kuvitellakaan "herääväni " ilman kahvia ( ja tupakkaa..terveellinen aamupala:( )
Eli aamut alkaa aina 4-5 kupilla kahvia ja sitten alkaa silmät vasta päässä aukenemaan:) Sitten juon päivän aikana jonkun kupillisen vielä lisää ja istun aina vesilasi vieressä..eli niinkuin jo kerroin, juon aika paljon. Hyvä on, että en juo ollenkaan limskoja ja todella vähän mehujakaan. Eli vettä, kahvia, joskus teetä ja valkkista. Huono tuossa juomisessa on, että öisin pitää mennä 2-4 kertaa vessaan. Minä en nimittäin hikoile juuri ollenkaan normaalisti.
Ja vaara tossa yöllisissä wc-käynneissä on myös, että usein tekee mieli napata jotain pientä suuhunsa. Opettelen kyllä eroon tostakin tavasta..viikkoon en ole yöllä mitään syönyt, mutta se on tapa joka tulee ja menee minulla.- -Millie
Keksin vielä yhden asian mitä mitata, leposykkeen ja se on 68. Siitähän näkee sitten kunnon kohoamisen. Eikö kukaan nyt tosiaan innostu mun seuraks mittailemaan edes vähentyneitä vartalonympäryksiä?? =) Mutta joo, ymmärrän kyllä jos toisia ei niin paljon kiinnosta mittailut sun muut sellaset, mua ne motivoi kun niistä voi seurata omaa kehitystä.
Mä juon vettä liian vähän, jos joisin niin paljon kuin on jano niin en pystyisi esim. puolentoista tunnin lenkille kun kerkeis tulla jo kauhee vessahätä. Mulla on aina ollut tosi omituinen rakko. Juon vettä ehkä 1,5 l päivässä.

-MillieHei!
Oma leposyke on myös tuota samaa luokkaa kuin sinun Millie, 65-69. Mitannut en tosiaankaan itseäni ole muuta kuin tuon vyötärön nyt muutaman viikon ajan, kun sitä tuolla kiloklubin sivulla kysytään. Voisi varmaan ruveta ottamaan viikottain mittoja, joo. Hyvä idea:)
Vyötärö minulla on pienentynyt n. 3cm näiden 3 viikon aikana.
Tänään syömiset on ollut tähän mennessä tälläiset..Aamupala: kahvia
Lounas: 150g. vanukasta
Päivällinen: Gulassikeittoa 150g. ja puolikas sämpylä kinkulla ja juustolla.
Illalla: Mc Donalds caesar kana salaatti kastikkeella. Kalorit yhteensä n. 900kcal. Otan vielä jotain siis lisäksi..ainakin hedelmiä.
Ehkä jäätelön myös. Katson kummiskin että kalorit ei mene yli 1500kcal:) -Millie kirjoitti:
Keksin vielä yhden asian mitä mitata, leposykkeen ja se on 68. Siitähän näkee sitten kunnon kohoamisen. Eikö kukaan nyt tosiaan innostu mun seuraks mittailemaan edes vähentyneitä vartalonympäryksiä?? =) Mutta joo, ymmärrän kyllä jos toisia ei niin paljon kiinnosta mittailut sun muut sellaset, mua ne motivoi kun niistä voi seurata omaa kehitystä.
Mä juon vettä liian vähän, jos joisin niin paljon kuin on jano niin en pystyisi esim. puolentoista tunnin lenkille kun kerkeis tulla jo kauhee vessahätä. Mulla on aina ollut tosi omituinen rakko. Juon vettä ehkä 1,5 l päivässä.
-MillieMulla tosin tällä hetkellä älyttömän hankalaa kun paino ei tipu (tänään normaalia rankempi treeni, 21 km soutua, 700 vatsalihasliikettä,700 jalkaprässiliikettä ynnä sekalaisia muita laitteita yhteensä 4,5 h), eikä vyötärökään ja reidet paisuu kun pullataikina. Epäilisin, että mulla on euroopan ainut rapamaha ja vatsalihakset.
Mulla on korkea leposyke, jotain 75 ja ylikin. Pulssi on vielä hyvin hento ja verenpainemittarilla täytyy mitata verenpaine joskus moneen kertaan (120/80 yleensä, kaksi verenpainelääkettä). Mulla käy monesti treenatessa, että syke laskee jos vastus ei ole kova, hyvin outoa.- -Millie
mrx-08 kirjoitti:
Mulla tosin tällä hetkellä älyttömän hankalaa kun paino ei tipu (tänään normaalia rankempi treeni, 21 km soutua, 700 vatsalihasliikettä,700 jalkaprässiliikettä ynnä sekalaisia muita laitteita yhteensä 4,5 h), eikä vyötärökään ja reidet paisuu kun pullataikina. Epäilisin, että mulla on euroopan ainut rapamaha ja vatsalihakset.
Mulla on korkea leposyke, jotain 75 ja ylikin. Pulssi on vielä hyvin hento ja verenpainemittarilla täytyy mitata verenpaine joskus moneen kertaan (120/80 yleensä, kaksi verenpainelääkettä). Mulla käy monesti treenatessa, että syke laskee jos vastus ei ole kova, hyvin outoa.Jaksat kyllä tosi kauan urheilla salilla ja tehdä paljon toistoja, ihan uskomatonta ja tosi tosi hienoa, että jaksat siellä noin rehkiä. Oot varmaan jo nyt ihan hyvässä kunnossa.
Mä oon salilla yleensä tunnista puoleentoista ja 10 min siitä käytän lämmittelyyn ja 15 min venyttelelyyn ja loput teen laitteissa lihaksia. Mun toistot on korkeimmillaan sen 60 per laite... että vähän ois matkaa vielä noihin sun toistoihin :). Aerobisena osuutena kävelen aina salille eestaas sauvoilla ja siihen menee yhteensä puoltoista tuntia.
Tsemppiä vaan sulle hyvään treenaukseen, kunhan lähtee rasvat pois vyötäröltä, niin noilla toistoilla saat varmaan esiin hienon eight-packin =). -Millie kirjoitti:
Jaksat kyllä tosi kauan urheilla salilla ja tehdä paljon toistoja, ihan uskomatonta ja tosi tosi hienoa, että jaksat siellä noin rehkiä. Oot varmaan jo nyt ihan hyvässä kunnossa.
Mä oon salilla yleensä tunnista puoleentoista ja 10 min siitä käytän lämmittelyyn ja 15 min venyttelelyyn ja loput teen laitteissa lihaksia. Mun toistot on korkeimmillaan sen 60 per laite... että vähän ois matkaa vielä noihin sun toistoihin :). Aerobisena osuutena kävelen aina salille eestaas sauvoilla ja siihen menee yhteensä puoltoista tuntia.
Tsemppiä vaan sulle hyvään treenaukseen, kunhan lähtee rasvat pois vyötäröltä, niin noilla toistoilla saat varmaan esiin hienon eight-packin =).Mä yritän lopettaa ennen sitä. Mulla on tosiaan voimapuoli ihan hanskassa, kestävyydessä on vielä puutetta (kestävyys kun määritellään ihan eri tavalla kun ihmiset sen yleensä mieltävät).
Mä teen noita laitteita oikeastaan vaan siksi kun selkä ei kestä 21 km yhtämittaista soutua ja soutulaite ei harjoita vatsan koukistuslihaksia eikä reisilihaksia tarpeeksi. Mä teen toistoja yleensä kerralla 2*50 (tai 1*100 välillä) ja itselleni pienillä painoilla (ongelma vaan alkaa taas olla, että isot painot alkavat olla taas pieniä painoja [jalkaprässissä meillä maksimi 150 kg ja 135 kg menee ongelmitta]).
Tavoitteena on mulla vaan rasvanpoltto, ei mikään lihasmassan rakennus eli lopetan laitteet jahka rasvaa on palanut tarpeeksi ja siirryn takaisin pelkkään soutulaitteeseen ja tiputan matkan jonnekin 10 km kieppeille. Mulla salilla käynti on älyttömän helppoa, mä en siellä mieti mitään ja se on eräänlaista meditointia.
Painoakin tulee lähtemään siinä vaiheessa kun treenimäärä pienenee kun ei tarvitse palautumisjuomaa ja lihasta lähtee muutama kilo pois (ehkä joku 6 kg - 7 kg) ja pääsen ehkä tavoitepainooni 108 kg. BMI olisi silloin 32 eli läski ;).
Ihmeen hyvin läskiä on lähtenyt kun dieetti ei enää marraskuussa purrut lainkaan ja nyt on taas vyötäröllä iso heltta.
- AnuKristiinaII
Ajattelimpa näin muuttopuuhien ja pesutouhujen välissä kysäistä, mikä on teidän mielestä se rasittavin (jokapäiväinen/viikottainen ?) tilanne jossa pitää pidättäytyä puremasta jonkun päätä irti? (Liittyen siis laihdutukseen, muitakin tilanteita varmasti on :D)
Muotoillakseni kysymyksen tajuttavampaan muotoon, kerron esimerkin: Oltiin tässä yksi päivä kaupungissa ukon kanssa. Siinä sitten torin läpi kulkiessa tyhjät vatsat huutivat ruokaa, toisella enemmän, toisella vähemmän. Sillä jolla huuto oli kovempaa, niin mieli alkoi tekemään lihapiirakkaa. Ja mikä ärsyttävintä, niin alkoi tämä ainainen "En minä voi ottaa jos sinä et voi ottaa!-keskustelu. Viisi minuuttia väiteltyäni sain ukon ostamaan ihan vaan itselleen lihapiirakan, koska todennäköisesti naamani alkoi näyttää jo niin ruttuiselle että alkoi pelottaa. Vaan silloin teki tosissaan mieli jo huutaa keskellä toria, että mikä vittu siinä on että jos olen laihiksella niin olen laihiksella ja EN SYÖ lihapiirakoita tms.
Toisaalta juuri laihiksen vähättely vierailupaikoissakin saa tosissaan pahalle päälle. Ja sitten joskus alan itsekin sitä vähättelemään ja alan ahtamaan ruokaa sen mukaisesti :( Onneksi nämä tilanteet on suhteellisen harvassa, mutta paha mieli niistä tulee kuitenkin. Tuli asiasta mainittua, joten toivottavasti hän nyt oppii olemaan "kunnolla"...
Terkuin, AnuKristiinaIIJoissain ihmisissä on ärsyttävänä piirteenä tuputtaminen. Äijät tuputtaa viinaa tai grilliruokaa (mä en tosiaankaan tarvitse välipaloja, mulle riittää aamiainen-lounas-iltapala ihan hyvin) ja naiset pullaa (en yleensä tykkää), leipää (en tartte niitä välipaloja) tai jotain ruokaa periaatteella 'täytyyhän sulla olla nälkä'.
Mulla noi välipalat ovat ongelmallisia kun jos mä syön vaikka pari leipäviipaletta niin mulle tulee niiden syönnistä nälkä parin tunnin päästä ja syön sitten taas lisää leipää tms. ja kierre on valmis. Sama koskee olutta, siitä tulee nälkä.
Sinänsä nämä tilanteet eivät ole mulle hankalia, mä jätän vaan syömättä eteen pyytämättä kannetun tavaran (ja vetoan häpeämättä diabetekseen ja laktoosi-intoleranssiin).
Harmittavin tilanne on ehkä kun huomaa lounaalla, että tarjolla ei ole vähä-hiilihydraattisia vihanneksia (vaikka aasialaisessa on yrittänyt selittää että ei riisiä jne.) ja joutuu kastikeruuan kanssa ottamaan riisiä.- isoliinu
mrx-08 kirjoitti:
Joissain ihmisissä on ärsyttävänä piirteenä tuputtaminen. Äijät tuputtaa viinaa tai grilliruokaa (mä en tosiaankaan tarvitse välipaloja, mulle riittää aamiainen-lounas-iltapala ihan hyvin) ja naiset pullaa (en yleensä tykkää), leipää (en tartte niitä välipaloja) tai jotain ruokaa periaatteella 'täytyyhän sulla olla nälkä'.
Mulla noi välipalat ovat ongelmallisia kun jos mä syön vaikka pari leipäviipaletta niin mulle tulee niiden syönnistä nälkä parin tunnin päästä ja syön sitten taas lisää leipää tms. ja kierre on valmis. Sama koskee olutta, siitä tulee nälkä.
Sinänsä nämä tilanteet eivät ole mulle hankalia, mä jätän vaan syömättä eteen pyytämättä kannetun tavaran (ja vetoan häpeämättä diabetekseen ja laktoosi-intoleranssiin).
Harmittavin tilanne on ehkä kun huomaa lounaalla, että tarjolla ei ole vähä-hiilihydraattisia vihanneksia (vaikka aasialaisessa on yrittänyt selittää että ei riisiä jne.) ja joutuu kastikeruuan kanssa ottamaan riisiä.Moikka!
Minun täytyy nyt oikein kunnolla miettiä, että onko tollaisia tilanteita nykyisin enää minulla, koska kaikki ihmiset minun elämässäni rohkaisee ja tukee hienosti laihduttamistani:)
Minulla itselläni on tietysti noita hankalia tilanteita edelleen toisinaan, että mieli tekisi ottaa jotain, mutta numerot kaloreista rullaavat päässäni ja syyllisyys on kamala..eli useimmiten jos olen ottanut vaikka kakkupalan tai jäätelön, niin en syö sitä kokonaan, juuri tämän tunteen takia.
Mutta minä olen siis laihduttanut tosissaan jo yli vuoden, joten porukat ympärilläni ovat kai tottuneet siihen että en syö ihan kaikkea mitä he syövät.
Eli luulen, että tälläinen "uusi"elämätapa vaatii aikaa ei vaan itseltään, mutta myös kanssa-ihmisiltä. Ja tietysti on ymmärrettävää, että kumppani ( joka haluaa tukee sinua) ei halua tehdä tilanteesta vaikeampaa sinulle kuin se jo on..eli mässyttää kaikkea maailman herkkuja nenäsi alla, kun itse et voi/halua niitä syödä. Aika on mielestäni avain tässä asiassa:) - -Millie
isoliinu kirjoitti:
Moikka!
Minun täytyy nyt oikein kunnolla miettiä, että onko tollaisia tilanteita nykyisin enää minulla, koska kaikki ihmiset minun elämässäni rohkaisee ja tukee hienosti laihduttamistani:)
Minulla itselläni on tietysti noita hankalia tilanteita edelleen toisinaan, että mieli tekisi ottaa jotain, mutta numerot kaloreista rullaavat päässäni ja syyllisyys on kamala..eli useimmiten jos olen ottanut vaikka kakkupalan tai jäätelön, niin en syö sitä kokonaan, juuri tämän tunteen takia.
Mutta minä olen siis laihduttanut tosissaan jo yli vuoden, joten porukat ympärilläni ovat kai tottuneet siihen että en syö ihan kaikkea mitä he syövät.
Eli luulen, että tälläinen "uusi"elämätapa vaatii aikaa ei vaan itseltään, mutta myös kanssa-ihmisiltä. Ja tietysti on ymmärrettävää, että kumppani ( joka haluaa tukee sinua) ei halua tehdä tilanteesta vaikeampaa sinulle kuin se jo on..eli mässyttää kaikkea maailman herkkuja nenäsi alla, kun itse et voi/halua niitä syödä. Aika on mielestäni avain tässä asiassa:)Mulle tuli tosta mieleen mun miehen joskus sanomat totuuden torvi kommentit syömisistäni. Kuten esim. nyt tänä aamuna sanoin miehelleni, että oon tyytyväinen itseeni kun en nyt parina iltana ole syönyt mun iltajädeä, (mikä ihmeen iltajäde, ootteko muut kuullu sellasesta, ja vielä laihiksella... no mut ne on kevytjädejä aina... =) ) niin mies siihen sitten, että patonki sulle kyllä maistui illalla. Koin tän vähän latistavana kun tiedän ettei vehnäpatonki juustolla nyt ole niin terveellistä. Mies sitten selitti, että hän vain ajatteli sanoa patongista jos olisin unohtanut syöneeni sitä. Mulla on kyllä nukkumista varten sellanen lääke, että saatan olla aika tokkurassa illalla, mut silti, en tarvii muistutuksia syömisistäni. Joo, ärsytti =).
-Millie kirjoitti:
Mulle tuli tosta mieleen mun miehen joskus sanomat totuuden torvi kommentit syömisistäni. Kuten esim. nyt tänä aamuna sanoin miehelleni, että oon tyytyväinen itseeni kun en nyt parina iltana ole syönyt mun iltajädeä, (mikä ihmeen iltajäde, ootteko muut kuullu sellasesta, ja vielä laihiksella... no mut ne on kevytjädejä aina... =) ) niin mies siihen sitten, että patonki sulle kyllä maistui illalla. Koin tän vähän latistavana kun tiedän ettei vehnäpatonki juustolla nyt ole niin terveellistä. Mies sitten selitti, että hän vain ajatteli sanoa patongista jos olisin unohtanut syöneeni sitä. Mulla on kyllä nukkumista varten sellanen lääke, että saatan olla aika tokkurassa illalla, mut silti, en tarvii muistutuksia syömisistäni. Joo, ärsytti =).
Älä välitä, me miehet olemme erilaisia kuin naiset. Miehille kannattaa puhua suoraan eikä antaa jotain vihjeitä ja toisinpäin, ei miehistä ole vihjaamaan mitään vaan asiat tokaistaan monesti hyvinkin epädiplomaattisesti.
- Tomaatti115

Hienoja tuloksia kaikilla, vautsi! Mulla punnituspäivä huomenna - iiks jännittää ;) Söin pe-la mitä sattuu, tai kalorit meni yli, joten kertyi nestettä kehoon ja maanantaina vielä olin kuin pallo. Voi olla et myös sunnuntainen kuntosali turvotti, koska en ole tehnyt lihaskuntojumppaa aikoihin.
Pakko sanoa isoliinulle, AnuKristiinalle yms ketkä ilmoittivat tosta juomismäärästä, ja laskivat mukaan kahvin..tosi asiahan on se, että kahvi poistaa kehosta nestettä saman verran kuin sitä juot, eikä lisää sitä. Eli jos juot päivässä litran kahvia, sun täytyis juoda saman verran VETTÄ enemmän. Eli kahvi ei kyllä mene vedestä.. Kannattaa juoda 3 litraa vettä päivässä jos juo sen litran kahvia. Mä laihdun aina paremmin kun juon paljon vettä. Eikä kannata joka päivä vetää mehuja, limsaa (edes lightiä), koska ei ne vettä korvaa :)
Itse juon aika paljon päivässä, mutta en tiedä kuinka paljon. Juon pelkkää vettä. JOSKUS yhden kupin kahvia tai teetä mutta sitä tapahtuu vain pari kertaa kuukaudessa. Viikonloppusin menee vähän cola zeroa ja vissyä. Juon aamuisin vettä 0.5 L, päivän aikana yleensä 1L ja sitten iltapäivällä kotona varmaan vielä yhteensä litran. Eli yhteensä menee 2 - 2.5 Litraa. Jos harrastan liikuntaa niin silloin juon yleensä 0.5L enemmän.
Leposykkeestä: Mulla se oli 84. Mulla on aina ollut leposyke aika korkea, yli 80. En tiedä miksi. Kärsin joskus rytmihäiriöistä, ja lääkäri sanoi sen olevan normaalia nuorella että syke kiihtyy yhtäkkiä, että se on ns. hyvälaatuinen rytmihäiriö ja niitä tulee joskus kaikille. Olen huomannut että jumpatessa syke on 120-140 eli just sopiva rasvanpolton kannalta. Verenpaine mulla on noin 135/80. Pari vuotta sitten se oli 115/60 mutta ruokavalioni oli ihan erilainen koska asuin sellaisessa maassa, jossa syötiin Välimeren ruokavaliota (on totta siis että se ON terveellistä..)
Musta ois ihan kiva mittailla vyötäröä yms mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tai ehtinyt/jaksanut. Voisin sen Millie tehdä tämän kuun aikana ja alkaa seurailemaan tarkemmin mittojakin:)
Mä tuun myöhemmin uudestaan ja vastaan AnuKristiinan kysymykseen, nyt täytyy joutaa töihin! Olen ollut luennoilla koko päivän, väsyttää.. mutta rahaa on saatava. En siis ehdi tänäänkään harrastamaan liikuntaa, sillä illalla en todellakaan enää jaksa kun päivän juossut - -Millie
mrx-08 kirjoitti:
Älä välitä, me miehet olemme erilaisia kuin naiset. Miehille kannattaa puhua suoraan eikä antaa jotain vihjeitä ja toisinpäin, ei miehistä ole vihjaamaan mitään vaan asiat tokaistaan monesti hyvinkin epädiplomaattisesti.
Juu näinhän se on, kommunikoidaan hieman eri tavoilla ja kyl mä tiedän et ei mun mies tollasilla kommenteilla varsinaisesti pahaa tarkota, kunhan nyt vaan on tyypillinen mies, eli ei osaa varoa sanamiinoja ;).
- -Millie
Tomaatti115 kirjoitti:
Hienoja tuloksia kaikilla, vautsi! Mulla punnituspäivä huomenna - iiks jännittää ;) Söin pe-la mitä sattuu, tai kalorit meni yli, joten kertyi nestettä kehoon ja maanantaina vielä olin kuin pallo. Voi olla et myös sunnuntainen kuntosali turvotti, koska en ole tehnyt lihaskuntojumppaa aikoihin.
Pakko sanoa isoliinulle, AnuKristiinalle yms ketkä ilmoittivat tosta juomismäärästä, ja laskivat mukaan kahvin..tosi asiahan on se, että kahvi poistaa kehosta nestettä saman verran kuin sitä juot, eikä lisää sitä. Eli jos juot päivässä litran kahvia, sun täytyis juoda saman verran VETTÄ enemmän. Eli kahvi ei kyllä mene vedestä.. Kannattaa juoda 3 litraa vettä päivässä jos juo sen litran kahvia. Mä laihdun aina paremmin kun juon paljon vettä. Eikä kannata joka päivä vetää mehuja, limsaa (edes lightiä), koska ei ne vettä korvaa :)
Itse juon aika paljon päivässä, mutta en tiedä kuinka paljon. Juon pelkkää vettä. JOSKUS yhden kupin kahvia tai teetä mutta sitä tapahtuu vain pari kertaa kuukaudessa. Viikonloppusin menee vähän cola zeroa ja vissyä. Juon aamuisin vettä 0.5 L, päivän aikana yleensä 1L ja sitten iltapäivällä kotona varmaan vielä yhteensä litran. Eli yhteensä menee 2 - 2.5 Litraa. Jos harrastan liikuntaa niin silloin juon yleensä 0.5L enemmän.
Leposykkeestä: Mulla se oli 84. Mulla on aina ollut leposyke aika korkea, yli 80. En tiedä miksi. Kärsin joskus rytmihäiriöistä, ja lääkäri sanoi sen olevan normaalia nuorella että syke kiihtyy yhtäkkiä, että se on ns. hyvälaatuinen rytmihäiriö ja niitä tulee joskus kaikille. Olen huomannut että jumpatessa syke on 120-140 eli just sopiva rasvanpolton kannalta. Verenpaine mulla on noin 135/80. Pari vuotta sitten se oli 115/60 mutta ruokavalioni oli ihan erilainen koska asuin sellaisessa maassa, jossa syötiin Välimeren ruokavaliota (on totta siis että se ON terveellistä..)
Musta ois ihan kiva mittailla vyötäröä yms mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tai ehtinyt/jaksanut. Voisin sen Millie tehdä tämän kuun aikana ja alkaa seurailemaan tarkemmin mittojakin:)
Mä tuun myöhemmin uudestaan ja vastaan AnuKristiinan kysymykseen, nyt täytyy joutaa töihin! Olen ollut luennoilla koko päivän, väsyttää.. mutta rahaa on saatava. En siis ehdi tänäänkään harrastamaan liikuntaa, sillä illalla en todellakaan enää jaksa kun päivän juossutKivaa, saan sutkin mukaan mittailuun! :). Enpähän sitten enää yksikseni pidä täällä niin kiintoisia mittaraporttejani.
Ootko päässy nyt aloittamaan kuntosalin vai oliko vaan kokeilu? Sulla on hyvä syke jumpatessa, mulla on kunto niin huono, että jo hitaasti sauvakävellessä syke mulla on n. 120. Mut oon ajatellu sen niin, et kiva et ainakin vielä riittää hidas lyllertäminen rasvanpolttoon, sit kun kunto nousee saa ruveta nopeammin sotkemaan eteenpäin.
Mun pitäis varata aika terveydenhoitajalle just verenpaineen mittaamiseen ja rasva-arvojen tsekkaukseen, en vaan oo uskaltanu kun oon viime mittauksesta lihonu. Mulla oli ennen rasva-arvot niin persiillään et ois alkanu kolesterolilääkitys jos en ois saanu niitä laskemaan. Nyt pelottaa et ne on taas kiivenny korkealle. Ja tällänen pää pensaaseen asenne onkin hyvä tän asian kohdalla, mut varaan ajan ihan lähiaikoina... :)
-Millie - Tomaatti115
-Millie kirjoitti:
Kivaa, saan sutkin mukaan mittailuun! :). Enpähän sitten enää yksikseni pidä täällä niin kiintoisia mittaraporttejani.
Ootko päässy nyt aloittamaan kuntosalin vai oliko vaan kokeilu? Sulla on hyvä syke jumpatessa, mulla on kunto niin huono, että jo hitaasti sauvakävellessä syke mulla on n. 120. Mut oon ajatellu sen niin, et kiva et ainakin vielä riittää hidas lyllertäminen rasvanpolttoon, sit kun kunto nousee saa ruveta nopeammin sotkemaan eteenpäin.
Mun pitäis varata aika terveydenhoitajalle just verenpaineen mittaamiseen ja rasva-arvojen tsekkaukseen, en vaan oo uskaltanu kun oon viime mittauksesta lihonu. Mulla oli ennen rasva-arvot niin persiillään et ois alkanu kolesterolilääkitys jos en ois saanu niitä laskemaan. Nyt pelottaa et ne on taas kiivenny korkealle. Ja tällänen pää pensaaseen asenne onkin hyvä tän asian kohdalla, mut varaan ajan ihan lähiaikoina... :)
-MillieIsoliinu, ei nuo kalorit oo ollenkaan pahat! Joten stressi hus :) Ee se sinua ainakaan lihota jos nyt paino nousisikin hetkeksi. Joten tsemppiä vaan huomiseen punnitukseen! Täytyypä ite muistaa tehdä punnitus... :D
Millie, oli vaan kokeilu kuntosalilla kertamaksulla. Katselin hintoja ja meinasin ostaa jossain vaiheessa sen 10 kerran kortin, koska siinä säästää 2,50 euroa per kerta. Ja sitten voisin käydä kuntosalilla kerran viikossa niin ei se kovin kalliiksi tulisi: 10 viikkoa reilu 60 euroa! Siihen on näin aluksi tyydyttävä, ensi vuonna sitten otan jäsenyyden.
Noniin nyt voisin vastata AnuKristiinan kysymykseen, joka oli aika vaikea. Voin sanoa, että meillä käy usein samoin kuin AnuKristiinalla. Varsinkin aikaisemmin mies halusi usein jotain roskaruokaa (lähinnä iltaisin kun koko päivän kalorit oli jo täynnä) ja jos sanoin etten halua, mutta hän voi hakea, niin vastaukseksi tuli äkäisesti "no en mä sit ota". Nyt viime aikoina se on ruvennut hakemaan roskaruokaa ilman mua, ihanaa!:) Oon sanonut, että se saa hakea vaikka mä en ota, ja se on ite sanonut sitä ettei rupee mun laihiksen takia muuttaa omia ruokailutottumuksiaan. Mun mielestä hyvä kompromissi, mä en vaadi sitä olemaan ilman eikä se vaadi mua ostamaan roskaruokaa, jos ite haluaa. Samaa ruokaa se kuitenkin kotona syö, ja sillä on aina ollut syöminen muutenkin tasapainossa toisin kun mulla joka ahmii kaiken mitä vastaan tulee.
Toinen juttu mikä mulle on hankalaa, on kieltäytyä herkuista. Jos menen hoitamaan tutun lapsia ja sanotaan et saan syödä mitä haluan, niin sit mä popsin kaikkea jääkaapista. Keksit, nakit, karkit menee kyllä... Ärsyttävää. Ja sama jos joku tarjoo pullaa tms, vaikea sanoa ei! Vaikka ei mieli tekisikään niin kohteliaisuudesta ottaa. Onneksi on monta vuotta aikaa opetella näitä uusia tapoja, uskon et pikku hiljaa onnistun kun oon tähän mennessä pärjännyt näin hyvin =)
Mä söin tänään puolikkaan subway patongin kananrinnalla, oli hyvää eikä mennyt kalorit yli. Kokonaiskalorit noin 1500-1600. Tomaatti115 kirjoitti:
Isoliinu, ei nuo kalorit oo ollenkaan pahat! Joten stressi hus :) Ee se sinua ainakaan lihota jos nyt paino nousisikin hetkeksi. Joten tsemppiä vaan huomiseen punnitukseen! Täytyypä ite muistaa tehdä punnitus... :D
Millie, oli vaan kokeilu kuntosalilla kertamaksulla. Katselin hintoja ja meinasin ostaa jossain vaiheessa sen 10 kerran kortin, koska siinä säästää 2,50 euroa per kerta. Ja sitten voisin käydä kuntosalilla kerran viikossa niin ei se kovin kalliiksi tulisi: 10 viikkoa reilu 60 euroa! Siihen on näin aluksi tyydyttävä, ensi vuonna sitten otan jäsenyyden.
Noniin nyt voisin vastata AnuKristiinan kysymykseen, joka oli aika vaikea. Voin sanoa, että meillä käy usein samoin kuin AnuKristiinalla. Varsinkin aikaisemmin mies halusi usein jotain roskaruokaa (lähinnä iltaisin kun koko päivän kalorit oli jo täynnä) ja jos sanoin etten halua, mutta hän voi hakea, niin vastaukseksi tuli äkäisesti "no en mä sit ota". Nyt viime aikoina se on ruvennut hakemaan roskaruokaa ilman mua, ihanaa!:) Oon sanonut, että se saa hakea vaikka mä en ota, ja se on ite sanonut sitä ettei rupee mun laihiksen takia muuttaa omia ruokailutottumuksiaan. Mun mielestä hyvä kompromissi, mä en vaadi sitä olemaan ilman eikä se vaadi mua ostamaan roskaruokaa, jos ite haluaa. Samaa ruokaa se kuitenkin kotona syö, ja sillä on aina ollut syöminen muutenkin tasapainossa toisin kun mulla joka ahmii kaiken mitä vastaan tulee.
Toinen juttu mikä mulle on hankalaa, on kieltäytyä herkuista. Jos menen hoitamaan tutun lapsia ja sanotaan et saan syödä mitä haluan, niin sit mä popsin kaikkea jääkaapista. Keksit, nakit, karkit menee kyllä... Ärsyttävää. Ja sama jos joku tarjoo pullaa tms, vaikea sanoa ei! Vaikka ei mieli tekisikään niin kohteliaisuudesta ottaa. Onneksi on monta vuotta aikaa opetella näitä uusia tapoja, uskon et pikku hiljaa onnistun kun oon tähän mennessä pärjännyt näin hyvin =)
Mä söin tänään puolikkaan subway patongin kananrinnalla, oli hyvää eikä mennyt kalorit yli. Kokonaiskalorit noin 1500-1600.Kannattaa tosiaankin laskea, kuinka päin tulee halvemmaksi ja kuinka usein ylipäätänsä kannattaa käydä salilla. Jos ajattelee, että vuodessa on 40 viikkoa (52 - lomat ynnä sairaudet ym.) niin käyntikertoja tulee ehkä 60 vuodessa ja tuo voi olla halvempaa 10 kerran kortilla kun vuosimaksulla
Musta salilla kannattaa käydä se kerta viikossa kun siellä saa treenatuksi niitä lihaksia, mitä on kotona hankala harjoittaa. Talviaikaan ehkä hiukan useammin kun ainakaan mä en tykkää ulkoliikunnasta talvisaikaan.
Painonhallinnassa liikunnalla on vain pieni osa (kylläkin hyvin keskeinen eli lihaksen ylläpito kun on kalorivaje) ja se ruokavalio on tärkeämpi. Poikkeuksia tietysti on, mun on helpompi polttaa rasvaa liikunnalla kun säännöstellä syömisiäni ja erikoisesti juomisiani ja diabeteksen takia mun on joka tapauksessa liikuttava.
Hyvä, että äijäsi koulutus edistyy. Mun on paljon helpompi rajoittaa syömistäni kun houkutuksia ei varastoi (olen pihi ja mieleen tulee ostaa paketti nakkeja ja lihapiirakoita eikä käydä grillillä maksamassa yhdestä annoksesta 4:jän annoksen hintaa).- -Millie
mrx-08 kirjoitti:
Kannattaa tosiaankin laskea, kuinka päin tulee halvemmaksi ja kuinka usein ylipäätänsä kannattaa käydä salilla. Jos ajattelee, että vuodessa on 40 viikkoa (52 - lomat ynnä sairaudet ym.) niin käyntikertoja tulee ehkä 60 vuodessa ja tuo voi olla halvempaa 10 kerran kortilla kun vuosimaksulla
Musta salilla kannattaa käydä se kerta viikossa kun siellä saa treenatuksi niitä lihaksia, mitä on kotona hankala harjoittaa. Talviaikaan ehkä hiukan useammin kun ainakaan mä en tykkää ulkoliikunnasta talvisaikaan.
Painonhallinnassa liikunnalla on vain pieni osa (kylläkin hyvin keskeinen eli lihaksen ylläpito kun on kalorivaje) ja se ruokavalio on tärkeämpi. Poikkeuksia tietysti on, mun on helpompi polttaa rasvaa liikunnalla kun säännöstellä syömisiäni ja erikoisesti juomisiani ja diabeteksen takia mun on joka tapauksessa liikuttava.
Hyvä, että äijäsi koulutus edistyy. Mun on paljon helpompi rajoittaa syömistäni kun houkutuksia ei varastoi (olen pihi ja mieleen tulee ostaa paketti nakkeja ja lihapiirakoita eikä käydä grillillä maksamassa yhdestä annoksesta 4:jän annoksen hintaa).Tomaatti: kiva kun pääsit aloittamaan salilla käynnin kun oot sitä toivonut! =). Onko sulla joku ohjelma minkä mukaan teet siellä? Mulle on tehty ohjelma noin kolme vuotta sitten, mutta käytän sitä edelleen pohjana minkä mukaan teen eri laitteilla.
Oon miettinyt sitä, että mitenköhän salilla kannattaisi treenata, jotta se tukisi laihtumista, mutta myös sitä, että suuren laihdutuksen jälkeen ois vielä mahdollisimman kiinteä eikä nahka jäis roikkumaan. Mulla on aina ollu vähän päärynämallinen vartalo, (paitsi, että nykyään vatsa tekee musta vähän enemmän tasasen pötkelön) niin oon yrittänyt tasoittaa sitä tekemällä ylävartalon lihaksia isommilla painoilla ja pienemmillä toistoilla ja taas vastaavasti alavartalon lihaksia sitten pienemmillä painoilla ja pitemmillä toistoilla. Mutta kannattaisikohan sitä sittenkin treenata koko kehoa isommilla painoilla ja pienemmillä toistoilla, jotta isommat lihakset, jotenkin paikkais sitä tilaa mitä läskin lähdettyä jää ja iho ei sitten niin roikkuisi. Mitä mieltä te olette?
-Millie - Tomaatti115
-Millie kirjoitti:
Tomaatti: kiva kun pääsit aloittamaan salilla käynnin kun oot sitä toivonut! =). Onko sulla joku ohjelma minkä mukaan teet siellä? Mulle on tehty ohjelma noin kolme vuotta sitten, mutta käytän sitä edelleen pohjana minkä mukaan teen eri laitteilla.

-MilliePunnituspäivä oli tänään! Ja erittäin iloisia uutisia näytti vaaka: -1.5 kg viikossa! Jo toinen samanlainen viikko kun tippuu noin paljon. Tuntuu siltä, että tämä laihdutus on kovin helppoa kun ei tunnu että olis laihiksella, eikä nyt periaatteessa ollakaan kun muutetaan vaan syömistottumuksia. Mut viikonloppuna olin ravintolassa syömässä ja baarissa mulla oli karkkipäivä. Join tosin baarissa vaan muutaman, etten ollut kovin humalassa, koska en halunnut liikaa kaloreita.
Kokonaispudotus 4 viikon aikana: -4kg (JEI!)
Alkupaino 115,4 kg -> nyt 111,4 kg.
BMI 42,2 -> 40,8.
1. viikolla lähti 200 grammaa, 2. viikolla 800 grammaa, 3. viikolla 1,5kg ja 4. viikolla 1.5kg.
Siis mahtavaa että jo neljä kiloa tippunut kuukaudessa, ihana tunne. En aluksi uskonut, että paino putoaa kun yritin vain saada tasapainotettua syömistä ja sitten vasta aloittaa laihdutuksen. Näköjään se oli juuri mun ongelma, söin mitä sattuu ja milloin sattuu niin paino nousi. Parin viikon päästä toivottavasti paino on alle 110 kg :)
Mrx, joo mulla ei tällä hetkellä ole varaa muuhun kuin tuohon 10 kerran korttiin, koska kuitenkin opiskelija olen. Mulle riittää yksi kerta viikossa kuntosalia, koska kyllästyn nopeasti jos aloitan samantien 3-4 kertaa viikossa. Jos tämän vuoden käyn salilla kerran viikossa, niin sitten ensi vuonna kun menen töihin on helpompi aloittaa jossain kuntokeskuksessa käyminen sen 3 kertaa viikossa. Tykkään nimenomaan ohjatuista jumpista, spinningistä ja aerobicistä, ja ne aloitan sit ensi vuonna.
Millie, mulla on ollut aikaisemmin ohjelma jonka mukaan tein ja se oli lähinnä sellainen et kiersin jokaista laitetta vähän kerrallaan, eli se oli ilmeisesti niin tehokkainta rasvanpolton kannalta. Nyt teen sillä tavalla kun ostan tuon 10 kerran kortin että lämmittelen 15-20min cross trainerilla, kiertelen lihaskuntolaitteita 30-40min ja sitten lopuksi taas crossarilla. Olen sen verran kuin jaksan, mutta salilla menee aika helposti 1.5 tuntiinkin. Tulis sit koko rahan edestä kuntoiltua ;)
En kyllä yhtään tiedä miten treenata kannattaisi, jotta tulis kiinteäksi eikä iho jäisi roikkumaan. Mulla ei yleensä ole ollut sitä ongelmaa, kun iho on palautunut hyvin. Mutta nyt en sit tiedä miten käy, niinhän aina sanotaan, että mitä hitaammin laihduttaa (0,5kg - 1kg viikossa) niin sitä paremmin iho muokkautuu. Monesti vain nopeasti laihduttaneilla jää iho roikkumaan. Uskon kyllä et kuntosalista ja yleisestikin hikiliikunnasta on hyötyä.
Nyt lähden tekemään kaurapuuron ja sit ostoksille koulutöiden pariin. Liikuin juuri 33min wii fitillä vaikka ei aluksi olisi jaksanut, hyvä minä. -Millie kirjoitti:
Tomaatti: kiva kun pääsit aloittamaan salilla käynnin kun oot sitä toivonut! =). Onko sulla joku ohjelma minkä mukaan teet siellä? Mulle on tehty ohjelma noin kolme vuotta sitten, mutta käytän sitä edelleen pohjana minkä mukaan teen eri laitteilla.
Oon miettinyt sitä, että mitenköhän salilla kannattaisi treenata, jotta se tukisi laihtumista, mutta myös sitä, että suuren laihdutuksen jälkeen ois vielä mahdollisimman kiinteä eikä nahka jäis roikkumaan. Mulla on aina ollu vähän päärynämallinen vartalo, (paitsi, että nykyään vatsa tekee musta vähän enemmän tasasen pötkelön) niin oon yrittänyt tasoittaa sitä tekemällä ylävartalon lihaksia isommilla painoilla ja pienemmillä toistoilla ja taas vastaavasti alavartalon lihaksia sitten pienemmillä painoilla ja pitemmillä toistoilla. Mutta kannattaisikohan sitä sittenkin treenata koko kehoa isommilla painoilla ja pienemmillä toistoilla, jotta isommat lihakset, jotenkin paikkais sitä tilaa mitä läskin lähdettyä jää ja iho ei sitten niin roikkuisi. Mitä mieltä te olette?
-MillieJollei ole mitään erityistä syytä niin sanoisin, että kaikkia lihaksia tasaisesti. Lisäksi vielä kaloreita polttavaa liikuntaa vaikka 1:1. Joku 1,5 km soutulaitteessa tai 10 minuuttia crosstrainerissa ja sitten 10 minsaa laitteita. Jos kunto on huono niin sitten 5 minsaa aerobista kuntoa vaativaa ja 10 minsaa laitteita. Mä teen itse pitkiä sarjoja kun en halua yhtään lisää lihasta (jahka koon 38" housut mahtuu jalkaan niin reisien kanssa tulee ongelmia kun reisien ympärysmitta on jo 62 cm ja varmasti tulee vielä 3 cm lisää). Mä kyllä melkein suosittelisin lyhyitä sarjoja isohkoilla painoilla jos ulkonäkö on tärkeämpi. Lihaksikkuutta on turha pelätä jos kehossa on edes hiukkasen rasvaa, se vaan tasapainottaa kun lihaa on muuallakin kuin keskivartalossa.
Rintalihaksiin kannattaa kiinnittää huomiota, vatsan pienentyessä rinnatkin yleensä pienenevät ja ihon pienenemiseen menee aikaa. Rintalihasharjoituksista en tiedä mitään kun mulla on jo B-koko enkä halua lisää. Käsivarsiakaan en treenaa kun ulottuvuus kärsisi.- isoliinu
Tomaatti115 kirjoitti:
Punnituspäivä oli tänään! Ja erittäin iloisia uutisia näytti vaaka: -1.5 kg viikossa! Jo toinen samanlainen viikko kun tippuu noin paljon. Tuntuu siltä, että tämä laihdutus on kovin helppoa kun ei tunnu että olis laihiksella, eikä nyt periaatteessa ollakaan kun muutetaan vaan syömistottumuksia. Mut viikonloppuna olin ravintolassa syömässä ja baarissa mulla oli karkkipäivä. Join tosin baarissa vaan muutaman, etten ollut kovin humalassa, koska en halunnut liikaa kaloreita.
Kokonaispudotus 4 viikon aikana: -4kg (JEI!)
Alkupaino 115,4 kg -> nyt 111,4 kg.
BMI 42,2 -> 40,8.
1. viikolla lähti 200 grammaa, 2. viikolla 800 grammaa, 3. viikolla 1,5kg ja 4. viikolla 1.5kg.
Siis mahtavaa että jo neljä kiloa tippunut kuukaudessa, ihana tunne. En aluksi uskonut, että paino putoaa kun yritin vain saada tasapainotettua syömistä ja sitten vasta aloittaa laihdutuksen. Näköjään se oli juuri mun ongelma, söin mitä sattuu ja milloin sattuu niin paino nousi. Parin viikon päästä toivottavasti paino on alle 110 kg :)
Mrx, joo mulla ei tällä hetkellä ole varaa muuhun kuin tuohon 10 kerran korttiin, koska kuitenkin opiskelija olen. Mulle riittää yksi kerta viikossa kuntosalia, koska kyllästyn nopeasti jos aloitan samantien 3-4 kertaa viikossa. Jos tämän vuoden käyn salilla kerran viikossa, niin sitten ensi vuonna kun menen töihin on helpompi aloittaa jossain kuntokeskuksessa käyminen sen 3 kertaa viikossa. Tykkään nimenomaan ohjatuista jumpista, spinningistä ja aerobicistä, ja ne aloitan sit ensi vuonna.
Millie, mulla on ollut aikaisemmin ohjelma jonka mukaan tein ja se oli lähinnä sellainen et kiersin jokaista laitetta vähän kerrallaan, eli se oli ilmeisesti niin tehokkainta rasvanpolton kannalta. Nyt teen sillä tavalla kun ostan tuon 10 kerran kortin että lämmittelen 15-20min cross trainerilla, kiertelen lihaskuntolaitteita 30-40min ja sitten lopuksi taas crossarilla. Olen sen verran kuin jaksan, mutta salilla menee aika helposti 1.5 tuntiinkin. Tulis sit koko rahan edestä kuntoiltua ;)
En kyllä yhtään tiedä miten treenata kannattaisi, jotta tulis kiinteäksi eikä iho jäisi roikkumaan. Mulla ei yleensä ole ollut sitä ongelmaa, kun iho on palautunut hyvin. Mutta nyt en sit tiedä miten käy, niinhän aina sanotaan, että mitä hitaammin laihduttaa (0,5kg - 1kg viikossa) niin sitä paremmin iho muokkautuu. Monesti vain nopeasti laihduttaneilla jää iho roikkumaan. Uskon kyllä et kuntosalista ja yleisestikin hikiliikunnasta on hyötyä.
Nyt lähden tekemään kaurapuuron ja sit ostoksille koulutöiden pariin. Liikuin juuri 33min wii fitillä vaikka ei aluksi olisi jaksanut, hyvä minä.Heips,
Ensiksi Tomaatti115, tosi upea suoritus!! Hienoa!!
Minulla ei valitettavasti ole yhtä hyviä uutisia..paino oli nimittäin noussut:( Vaaka näytti 105,3kg. Eli 500g enemmän kuin viikko sitten ja 600g enemmän kuin sunnuntaina. Mutta jos olen rehellinen, en ymmärrä miksi näin on. Urheillut en siis ole tämän viikon aikana, mutta kalorit on mennyt näin:
To ( 29.1): 1500kcal.
Pe: 1400kcal
La:1600kcal
Su:1500kcal
Ma:1300kcal
Ti (eilen): 1800kcal.
Eli normaalisti ajateltuna ei mielestäni painon pitäisi nousta vai mitä????
Pitää kai vähentää taas kalorit tonne 1000kcal:in luokkaan. Masentaa:(
Mutta periksi en anna!!! Se on varma:)
Ai niin..kun aloitin täällä teidän kanssa oli paino n. 108kg..eli onhan se alaspäin tullut, mutta mielestäni sen pitäisi myös mennä koko ajan tasisesti alaspäin tai ainakin pysyä samana, eikä nousta:(
Toivottavasti viikon päästä on parempia tuloksia myös minulla. - Tomaatti115
isoliinu kirjoitti:
Heips,

Toivottavasti viikon päästä on parempia tuloksia myös minulla.Isoliinu, sinähän söit aikaisemmin tosi vähän, jonka vuoksi elimistön aineenvaihdunta on pienentynyt ja päivässä kulutetut kalorit ovat pienentyneet. Nyt ei missään nimessä kannata palata takaisin sinne vähään syömiseen! Luiskelin netistä, ja löysin tietoa siitä, että kun tuollaiseen tilaan "joutuu" laihdutuksessa, niin nimenomaan syömistä täytyy lisätä. Eikä se samantien ala pudota, eli nyt syöt ihan rauhassa sen 1500-1600kcal päivässä ja odotat pari kolmekin viikkoa niin luulis, että alkaa paino putoamaan! Löysin myös tietoa siitä, että kannattaa vaikka kokeilla syömistä enemmän kuin kuluttaa (eli pitää pari syömispäivää et syö yli 2000kcal), jolloin tietysti nestettä kertyy hetkellisesti kehoon MUTTA aineenvaihdunta kohoaa paljon, kun elimistö tajuaa ettei nälkäkuolema olekaan vaarana. Ja sen jälkeen kun elimistön aineenvaihdunta ja peruskulutus on palautunut normaaliksi, on taas helpompi vähentää kaloreita ja sitten paino putoaa vauhdilla. Nyt kannattaa isoliinu olla kärsivällinen ja jatkaa noilla syömsisillä, ja kannattaa miettiä jos söisit vieläkin enemmän muutaman päivän, jotta elimistön aineenvaihdunta palautuu.
Muistan myös aikaisemmista laihdutuksista, kun eräällä tutulla joka oli painonvartijoissa lakkasi painonlasku täysin vaikka noudatti pisteitä, niin se pv-ohjaaja oli kehottanut syömään kulutuksensa verran viikonlopun ajan. Se oli sitten syönyt ihan hirveästi kaikkea ja jonkun 2500kcal niin johan alkoi paino taas putoamaan sen jälkeen!
Kauhulla odotan, kun varmaan jossain vaiheessa itselläni painon lasku pysähtyy. Nyt se on niin helppoa, kun viikonloppunakin meni kalorit yli 2000 KAHTENA päivänä ja silti paino putos -1.5kg viime viikon aikana! - isoliinu
Tomaatti115 kirjoitti:
Isoliinu, sinähän söit aikaisemmin tosi vähän, jonka vuoksi elimistön aineenvaihdunta on pienentynyt ja päivässä kulutetut kalorit ovat pienentyneet. Nyt ei missään nimessä kannata palata takaisin sinne vähään syömiseen! Luiskelin netistä, ja löysin tietoa siitä, että kun tuollaiseen tilaan "joutuu" laihdutuksessa, niin nimenomaan syömistä täytyy lisätä. Eikä se samantien ala pudota, eli nyt syöt ihan rauhassa sen 1500-1600kcal päivässä ja odotat pari kolmekin viikkoa niin luulis, että alkaa paino putoamaan! Löysin myös tietoa siitä, että kannattaa vaikka kokeilla syömistä enemmän kuin kuluttaa (eli pitää pari syömispäivää et syö yli 2000kcal), jolloin tietysti nestettä kertyy hetkellisesti kehoon MUTTA aineenvaihdunta kohoaa paljon, kun elimistö tajuaa ettei nälkäkuolema olekaan vaarana. Ja sen jälkeen kun elimistön aineenvaihdunta ja peruskulutus on palautunut normaaliksi, on taas helpompi vähentää kaloreita ja sitten paino putoaa vauhdilla. Nyt kannattaa isoliinu olla kärsivällinen ja jatkaa noilla syömsisillä, ja kannattaa miettiä jos söisit vieläkin enemmän muutaman päivän, jotta elimistön aineenvaihdunta palautuu.
Muistan myös aikaisemmista laihdutuksista, kun eräällä tutulla joka oli painonvartijoissa lakkasi painonlasku täysin vaikka noudatti pisteitä, niin se pv-ohjaaja oli kehottanut syömään kulutuksensa verran viikonlopun ajan. Se oli sitten syönyt ihan hirveästi kaikkea ja jonkun 2500kcal niin johan alkoi paino taas putoamaan sen jälkeen!
Kauhulla odotan, kun varmaan jossain vaiheessa itselläni painon lasku pysähtyy. Nyt se on niin helppoa, kun viikonloppunakin meni kalorit yli 2000 KAHTENA päivänä ja silti paino putos -1.5kg viime viikon aikana!Kiitos rohkaisevasta viestistäsi Tomaatti115, on tosi kiva kun on tälläistä tukea saatavana täältä:) Niinkuin sanoin, on ollut hieman masentunut olo tosta painosta, mutta tiedän kyllä ettei ole mahdollista lihoa ( ainakaan pysyvästi) näillä minun syömisillä..mutta tietysti painon nousu ottaa ainakin hetkellisesti päähän.
Mutta ajattelin itsekin, että yritän vielä ainakin tämän tulevan viikon tolla 1400-1500kcal/p. ja katson mitä vaaka ensi keskiviikkona näyttää.
Voihan myös olla että liikunta olisi myös nyt tärkeämpää kuin aikaisemmin, kun olen ollut jo laihdiksella kummiskin yli vuoden..en tiedä.
Mutta en nyt pysty urheilemaan moneen viikkoon( ainoastaan kävelyä voisi), joten en pysty muuttamaan tätä seikkaakaan.
Ei muuta kuin täysillä eteenpäin:)
Tänään söin ranskiksia ja grillattua kanaa. Aikasemmin 2 paahtoleipää kinkulla ja juustolla. Vanukasta jälkkäriksi. Kalorit tällä hetkellä n. 900kcal. Katsotaan mitä vielä ottaisi:)
Hyvää illan jatkoa! - -Millie
isoliinu kirjoitti:
Heips,
Ensiksi Tomaatti115, tosi upea suoritus!! Hienoa!!
Minulla ei valitettavasti ole yhtä hyviä uutisia..paino oli nimittäin noussut:( Vaaka näytti 105,3kg. Eli 500g enemmän kuin viikko sitten ja 600g enemmän kuin sunnuntaina. Mutta jos olen rehellinen, en ymmärrä miksi näin on. Urheillut en siis ole tämän viikon aikana, mutta kalorit on mennyt näin:
To ( 29.1): 1500kcal.
Pe: 1400kcal
La:1600kcal
Su:1500kcal
Ma:1300kcal
Ti (eilen): 1800kcal.
Eli normaalisti ajateltuna ei mielestäni painon pitäisi nousta vai mitä????
Pitää kai vähentää taas kalorit tonne 1000kcal:in luokkaan. Masentaa:(
Mutta periksi en anna!!! Se on varma:)
Ai niin..kun aloitin täällä teidän kanssa oli paino n. 108kg..eli onhan se alaspäin tullut, mutta mielestäni sen pitäisi myös mennä koko ajan tasisesti alaspäin tai ainakin pysyä samana, eikä nousta:(
Toivottavasti viikon päästä on parempia tuloksia myös minulla.Hienoa Tomaatti, sulla oli taas upea pudotus! Mä olen kanssa laihtunut tammikuun alusta sen neljä kiloa ja jo se tuntuu ihan mahtavalle. Kunpa tän vaan sais jatkumaan näin. Välillä on tosi luottavainen olo ja välillä sit taas epäillyttää kun herkut vaan pyörii mielessä.
Isoliinu: niin kuin Tomaatti tossa jo sanoikin niin se varmaan tosiaan ottaa aikansa kunnes keho palaa säästöliekiltä. Oot niin hienosti jo pudottanut painoa, että varmasti jaksat tänkin tilanteen ohi ja sitten taas lähtee sunkin paino tippumaan. Tsemppiä paljon! Miten muuten olet toipumassa leikkauksesta?
-Millie - -Millie
mrx-08 kirjoitti:
Jollei ole mitään erityistä syytä niin sanoisin, että kaikkia lihaksia tasaisesti. Lisäksi vielä kaloreita polttavaa liikuntaa vaikka 1:1. Joku 1,5 km soutulaitteessa tai 10 minuuttia crosstrainerissa ja sitten 10 minsaa laitteita. Jos kunto on huono niin sitten 5 minsaa aerobista kuntoa vaativaa ja 10 minsaa laitteita. Mä teen itse pitkiä sarjoja kun en halua yhtään lisää lihasta (jahka koon 38" housut mahtuu jalkaan niin reisien kanssa tulee ongelmia kun reisien ympärysmitta on jo 62 cm ja varmasti tulee vielä 3 cm lisää). Mä kyllä melkein suosittelisin lyhyitä sarjoja isohkoilla painoilla jos ulkonäkö on tärkeämpi. Lihaksikkuutta on turha pelätä jos kehossa on edes hiukkasen rasvaa, se vaan tasapainottaa kun lihaa on muuallakin kuin keskivartalossa.
Rintalihaksiin kannattaa kiinnittää huomiota, vatsan pienentyessä rinnatkin yleensä pienenevät ja ihon pienenemiseen menee aikaa. Rintalihasharjoituksista en tiedä mitään kun mulla on jo B-koko enkä halua lisää. Käsivarsiakaan en treenaa kun ulottuvuus kärsisi.Joo, ehkä ei pitäisi niin paljon miettiä, että mikä olisi mahdollimman hyvä tapa urheillä vaan kunhan urheilee ja harrastaa sellasta liikuntaa mistä pitää. Mä olen löytänyt nyt liikunnasta myös hyvän tavan lievittää mun sairauksien oireita ja oikeastaan se motivoi mua liikkumaan kaikkein eniten. Oon tästä ollu tosi tosi ilonen. Oon vaan huomannut, että pitää liikkua aika paljon, jotta liikunnalla olisi näitäkin postitiivisia vaikutuksia, lähinnä joka päivä ainakin tunnin ja mielellään enemmän. Aina kun ei joka päivä jaksaisi kuitenkaan liikkua kun laiskottaa ja lepo kutsuu enemmän.
-Millie - -Millie
Tomaatti115 kirjoitti:
Punnituspäivä oli tänään! Ja erittäin iloisia uutisia näytti vaaka: -1.5 kg viikossa! Jo toinen samanlainen viikko kun tippuu noin paljon. Tuntuu siltä, että tämä laihdutus on kovin helppoa kun ei tunnu että olis laihiksella, eikä nyt periaatteessa ollakaan kun muutetaan vaan syömistottumuksia. Mut viikonloppuna olin ravintolassa syömässä ja baarissa mulla oli karkkipäivä. Join tosin baarissa vaan muutaman, etten ollut kovin humalassa, koska en halunnut liikaa kaloreita.
Kokonaispudotus 4 viikon aikana: -4kg (JEI!)
Alkupaino 115,4 kg -> nyt 111,4 kg.
BMI 42,2 -> 40,8.
1. viikolla lähti 200 grammaa, 2. viikolla 800 grammaa, 3. viikolla 1,5kg ja 4. viikolla 1.5kg.
Siis mahtavaa että jo neljä kiloa tippunut kuukaudessa, ihana tunne. En aluksi uskonut, että paino putoaa kun yritin vain saada tasapainotettua syömistä ja sitten vasta aloittaa laihdutuksen. Näköjään se oli juuri mun ongelma, söin mitä sattuu ja milloin sattuu niin paino nousi. Parin viikon päästä toivottavasti paino on alle 110 kg :)
Mrx, joo mulla ei tällä hetkellä ole varaa muuhun kuin tuohon 10 kerran korttiin, koska kuitenkin opiskelija olen. Mulle riittää yksi kerta viikossa kuntosalia, koska kyllästyn nopeasti jos aloitan samantien 3-4 kertaa viikossa. Jos tämän vuoden käyn salilla kerran viikossa, niin sitten ensi vuonna kun menen töihin on helpompi aloittaa jossain kuntokeskuksessa käyminen sen 3 kertaa viikossa. Tykkään nimenomaan ohjatuista jumpista, spinningistä ja aerobicistä, ja ne aloitan sit ensi vuonna.
Millie, mulla on ollut aikaisemmin ohjelma jonka mukaan tein ja se oli lähinnä sellainen et kiersin jokaista laitetta vähän kerrallaan, eli se oli ilmeisesti niin tehokkainta rasvanpolton kannalta. Nyt teen sillä tavalla kun ostan tuon 10 kerran kortin että lämmittelen 15-20min cross trainerilla, kiertelen lihaskuntolaitteita 30-40min ja sitten lopuksi taas crossarilla. Olen sen verran kuin jaksan, mutta salilla menee aika helposti 1.5 tuntiinkin. Tulis sit koko rahan edestä kuntoiltua ;)
En kyllä yhtään tiedä miten treenata kannattaisi, jotta tulis kiinteäksi eikä iho jäisi roikkumaan. Mulla ei yleensä ole ollut sitä ongelmaa, kun iho on palautunut hyvin. Mutta nyt en sit tiedä miten käy, niinhän aina sanotaan, että mitä hitaammin laihduttaa (0,5kg - 1kg viikossa) niin sitä paremmin iho muokkautuu. Monesti vain nopeasti laihduttaneilla jää iho roikkumaan. Uskon kyllä et kuntosalista ja yleisestikin hikiliikunnasta on hyötyä.
Nyt lähden tekemään kaurapuuron ja sit ostoksille koulutöiden pariin. Liikuin juuri 33min wii fitillä vaikka ei aluksi olisi jaksanut, hyvä minä.Tuli vielä sellasta mieleen kysyä sulta Tomaatti, että kun sulla on kokemusta noista ohjatuista jumpista niin pärjääkö sun mielestä niissä tosi huonollakin kunnolla ilman, että tyyliin joudut keskeyttämään tunnin? Mä olen käynyt aerobicissä viimeks joskus yli 10 vuotta sitten, jolloin olin ihan eri kuosissa ja pidin kyllä jumpista paljon. Nyt en oo uskaltanu ees ajatella tunteja kun sauvakävellessä on syke jo niin korkea, mutta haluisin kyllä mennä jumppiinkin taas. Oon ajatellu, että ehkä pitäis ensin laihtua joku 15 kiloa ja nostaa kuntoa ennen kuin niihin kannattaa mun mennä.
-Millie - isoliinu
-Millie kirjoitti:
Hienoa Tomaatti, sulla oli taas upea pudotus! Mä olen kanssa laihtunut tammikuun alusta sen neljä kiloa ja jo se tuntuu ihan mahtavalle. Kunpa tän vaan sais jatkumaan näin. Välillä on tosi luottavainen olo ja välillä sit taas epäillyttää kun herkut vaan pyörii mielessä.
Isoliinu: niin kuin Tomaatti tossa jo sanoikin niin se varmaan tosiaan ottaa aikansa kunnes keho palaa säästöliekiltä. Oot niin hienosti jo pudottanut painoa, että varmasti jaksat tänkin tilanteen ohi ja sitten taas lähtee sunkin paino tippumaan. Tsemppiä paljon! Miten muuten olet toipumassa leikkauksesta?
-MillieMoi kaikille!
Ensiksi, kiitos kysymästä -Millie, pikku hiljaa tässä toivutaan. Eihän tässä ole kuin viikko vasta mennyt, joten on edelleen paljon kipuja ja pitää nappailla lääkkeitä vielä toistaiseksi ainakin. Vielä n.5 viikkoa ja sitten lekurille kuulemaan josko voisi aloittaa fysion.
Tylsistyminen on aina vaarana minulla, kun ei voi tehdä normaali juttuja joita muuten tekesi. Esim. autolla ajo kaupungille jne. No, kyllä se siitä:)
Makean himosta..minulla on myös nk.makea-osasto, joka vaatii päivittäin ainakin vähän jotain makeaa. Olen tässä parin-kolmen viikon aikana ollut vissiin 3-4 päivää ilman mitään makeaa ja tuntui kuin kroppa kyseli että onko pää katkennut, kun ei mitään sokeripitoista tule sisään.
Harmittaa minuakin, että on tullut tommoinen tapa "opeteltua", kun on tosi vaikea päästä siitä eroon.
Päivisin ei ole mitää ongelmaa, ei tee mieli mitään muuta kuin kahvia ja vettä...mutta illalla sitten se alkaa.
Nyt olenkin ajatellut, että miten oppisin syömään tasaisesti päivän mittaan, kun niinkuin kerroin aikaisemmin, pelkkä ajatus ruuoasta ammulla tai päivällä oksettaa. Ja olen kummiskin ollut jo yli sen vuoden laihiksella tai siis muuttanut syömätapoja, mutta edelleen tämä tuntuu olevan turhankin hankalaa.
Eilenkin illalla söin siis vielä 3 näkkileipää tonnikalalla ja juustolla, lisäksi otin 2dl. vanukasta ( ei sokeria, eikä rasvaa) ja sitten piti vielä napata n. 10 pientä hedelmä namua päälle. Kalorit yhteensä n. 1400kcal..JA vaaka näytti TAAS enemmän kuin eilen:( Nyt oli 105,8kg...eli taas 500g. enemmän. Nyt ei siis vain masenna, nyt v***ttaa suorastaan!!
Anteeksi meuhkaamiseni täällä, mutta täytyy saada tämä tunne jotenkin ulos itsestäni. En todellakaan halua antaa periksi, mutta tsemppi-fiilis on nyt hieman kadoksissa:(
No, ehkäpä se vielä tässä löytyy..toivotaan:)
Joka tapauksessa, tsemppiä kaikille myös tälle päivälle ja urheasti eteenpäin!
- isoliinu
Heips,
Tämä päivä ei ole ollut ihan paras meikäläiselle..ehkä jo pientä tylsistymistä, kun ei voi tehdä paljon mitään. Eli kaloreita tuli enemmän kuin toivoin..en syönyt siis tuhottomasti, mutta vääränlaista kummiskin:(
Eli kalorit yhteensä n. 1700-1800kcal...Ei hyvä!
No, huomenna se tietysti näkyy punnituksessa, mutta sitten on taas viikko aikaa tsempata seuraavaan punnitukseen..heh
Kyllä tämä tästä, näin täytyy ajatella, muuten masentuu liikaa. Kaatumisien kautta sitä oppii pystyssä pysymää, eikös vain?
Iltoja kaikille ja huomiseen:)- tellu67
Heips, kaikille!
Tosi hyviä suorituksia kaikilla ja ei Isoliinu kannata todella huolestua, sehän voi myös johtua jostain ruoka-aineesta(enemmän nestettä sisältävä)ja kun meillä naisilla voi olla turvotusta jo ilman, että olisi se aika kuukaudesta. Erilainen hormonitasapaino kuin miehillä.
Mulla on huomenna punnitus. Tää päivä on mennyt ihan kivasti tähän asti, paitsi äsken söin yhden suklaatuutin, hirveä makean himo iski.
Nyt kysynkin teiltä arvon kanssasisaret/veljet, että millä olette saaneet makean himon tyydytettyä?
vaan olisko joku pieni makea päivässä pahaksi, jos kumminkin joka päivä lenkkeilen puoli tuntia? - Tomaatti115
tellu67 kirjoitti:
Heips, kaikille!
Tosi hyviä suorituksia kaikilla ja ei Isoliinu kannata todella huolestua, sehän voi myös johtua jostain ruoka-aineesta(enemmän nestettä sisältävä)ja kun meillä naisilla voi olla turvotusta jo ilman, että olisi se aika kuukaudesta. Erilainen hormonitasapaino kuin miehillä.
Mulla on huomenna punnitus. Tää päivä on mennyt ihan kivasti tähän asti, paitsi äsken söin yhden suklaatuutin, hirveä makean himo iski.
Nyt kysynkin teiltä arvon kanssasisaret/veljet, että millä olette saaneet makean himon tyydytettyä?
vaan olisko joku pieni makea päivässä pahaksi, jos kumminkin joka päivä lenkkeilen puoli tuntia?Mulla itsellä on vähentynyt makeanhimo huomattavasti säännöllisen syömisen myötä ja hiilareiden vähentämisen myötä. Syön kyllä puuroa, ruisleipää ja välillä ruoan kanssa esim. riisiä tai pastaa, eli ei ihan minimissä hiilarit ole. Mut uskon et tuolla säännöllisellä syömisellä on apua, sillä kun ei tule hirveitä nälkäkohtauksia niin ei myöskään tee mieli mitään ylimääräistä.
Huomasin itse tänään kaupassa sen, että en edes ajattele karkkihyllyä ja voin hyvillä mielin kävellä siitä ohi. Viime viikolla vielä oli niin, et pakko oli lähteä kaupasta sukulakun tai läkeröl askin kanssa (joissa molemmissa siis tosi vähän kaloreita). Eli pakko oli saada jotain karkkia. Mulla alkaa joulukarkkivarasto olla tyhjä, tänään just söin 2 after eightiä mut enempää ei edes tehnyt mieli. Ajattelin viikonloppuna ostaa irtokarkkeja mun lempikarkkikaupasta, sillä en oo aikoihin syönyt karkkia. Mulla parhaiten toimii se, kun tietää että saa syödä eikä kiellä karkkia itseltään, niin silloin sitä ei tee niin mielikään kun haluaa et kalorit pysyy alhaisina. Sit taas kun kiellän itseltä herkut täysin, niin ajattelen niitä jatkuvasti ja joka sekunti!
Mun mielestä ei todellakaan oo paha, jos joka päivä syö pienen annoksen makeaa, jos tuntuu että sen oikeasti tarvitsee. Kannattaa opetellakin siihen, et pieni määrä kerralla riittää eikä tarvi koko pussia tai suklaalevyä syödä. Toivon itse, että opin karkista eroon jossain määrin tulevaisuutta varten. - -Millie
Tomaatti115 kirjoitti:
Mulla itsellä on vähentynyt makeanhimo huomattavasti säännöllisen syömisen myötä ja hiilareiden vähentämisen myötä. Syön kyllä puuroa, ruisleipää ja välillä ruoan kanssa esim. riisiä tai pastaa, eli ei ihan minimissä hiilarit ole. Mut uskon et tuolla säännöllisellä syömisellä on apua, sillä kun ei tule hirveitä nälkäkohtauksia niin ei myöskään tee mieli mitään ylimääräistä.
Huomasin itse tänään kaupassa sen, että en edes ajattele karkkihyllyä ja voin hyvillä mielin kävellä siitä ohi. Viime viikolla vielä oli niin, et pakko oli lähteä kaupasta sukulakun tai läkeröl askin kanssa (joissa molemmissa siis tosi vähän kaloreita). Eli pakko oli saada jotain karkkia. Mulla alkaa joulukarkkivarasto olla tyhjä, tänään just söin 2 after eightiä mut enempää ei edes tehnyt mieli. Ajattelin viikonloppuna ostaa irtokarkkeja mun lempikarkkikaupasta, sillä en oo aikoihin syönyt karkkia. Mulla parhaiten toimii se, kun tietää että saa syödä eikä kiellä karkkia itseltään, niin silloin sitä ei tee niin mielikään kun haluaa et kalorit pysyy alhaisina. Sit taas kun kiellän itseltä herkut täysin, niin ajattelen niitä jatkuvasti ja joka sekunti!
Mun mielestä ei todellakaan oo paha, jos joka päivä syö pienen annoksen makeaa, jos tuntuu että sen oikeasti tarvitsee. Kannattaa opetellakin siihen, et pieni määrä kerralla riittää eikä tarvi koko pussia tai suklaalevyä syödä. Toivon itse, että opin karkista eroon jossain määrin tulevaisuutta varten.Mulla kanssa auttaa parhaiten tohon makeanhimoon säännöllinen syöminen eli, että syön noin neljän tunnin välein. Huomaan heti, että jos tulee pitkä väli syömisessä niin rupeaa enemmän herkut pyörimään mielessä. Mä tosiaan syön melkein joka iltapalalla jonkun kevytjäden (missä kaloreita alle 100) ja ainakaan vielä ei ole haitannut laihtumista.
-Millie Tomaatti115 kirjoitti:
Mulla itsellä on vähentynyt makeanhimo huomattavasti säännöllisen syömisen myötä ja hiilareiden vähentämisen myötä. Syön kyllä puuroa, ruisleipää ja välillä ruoan kanssa esim. riisiä tai pastaa, eli ei ihan minimissä hiilarit ole. Mut uskon et tuolla säännöllisellä syömisellä on apua, sillä kun ei tule hirveitä nälkäkohtauksia niin ei myöskään tee mieli mitään ylimääräistä.
Huomasin itse tänään kaupassa sen, että en edes ajattele karkkihyllyä ja voin hyvillä mielin kävellä siitä ohi. Viime viikolla vielä oli niin, et pakko oli lähteä kaupasta sukulakun tai läkeröl askin kanssa (joissa molemmissa siis tosi vähän kaloreita). Eli pakko oli saada jotain karkkia. Mulla alkaa joulukarkkivarasto olla tyhjä, tänään just söin 2 after eightiä mut enempää ei edes tehnyt mieli. Ajattelin viikonloppuna ostaa irtokarkkeja mun lempikarkkikaupasta, sillä en oo aikoihin syönyt karkkia. Mulla parhaiten toimii se, kun tietää että saa syödä eikä kiellä karkkia itseltään, niin silloin sitä ei tee niin mielikään kun haluaa et kalorit pysyy alhaisina. Sit taas kun kiellän itseltä herkut täysin, niin ajattelen niitä jatkuvasti ja joka sekunti!
Mun mielestä ei todellakaan oo paha, jos joka päivä syö pienen annoksen makeaa, jos tuntuu että sen oikeasti tarvitsee. Kannattaa opetellakin siihen, et pieni määrä kerralla riittää eikä tarvi koko pussia tai suklaalevyä syödä. Toivon itse, että opin karkista eroon jossain määrin tulevaisuutta varten.Säännöllisyys ja vähähiilihydraattisuus ovat auttaneet muakin. Mä syön tällä hetkellä suhteellisen vähän hiilihydraatteja kun on tarkoitus painaa aamuverensokeria alas ja se onnistuu multa paremmin ruokavaliolla kun liikunnalla (eilen meni soutulaitteella 17.5 km, laitteita 400 toistoa) enkä liikuntaa oikein voi lisätä.
Karkkia syyllistetään liikaa, periaatteessa hiilihydraatti on hiilihydraattia muodosta riippumatta. Yletöntä mässäämistä kannattaa tietysti välttää. Paljon ongelmallisempia ovat suklaa, sipsit ym. tuotteet, joissa on paljon (huonolaatuista) rasvaa ja hiilihydraatteja. Annoskokokontrolli on tosi tärkeää karkin kanssa.
Fineliä kannattaa kanssa lukea, www.fineli.fi.- tellu67
mrx-08 kirjoitti:
Säännöllisyys ja vähähiilihydraattisuus ovat auttaneet muakin. Mä syön tällä hetkellä suhteellisen vähän hiilihydraatteja kun on tarkoitus painaa aamuverensokeria alas ja se onnistuu multa paremmin ruokavaliolla kun liikunnalla (eilen meni soutulaitteella 17.5 km, laitteita 400 toistoa) enkä liikuntaa oikein voi lisätä.
Karkkia syyllistetään liikaa, periaatteessa hiilihydraatti on hiilihydraattia muodosta riippumatta. Yletöntä mässäämistä kannattaa tietysti välttää. Paljon ongelmallisempia ovat suklaa, sipsit ym. tuotteet, joissa on paljon (huonolaatuista) rasvaa ja hiilihydraatteja. Annoskokokontrolli on tosi tärkeää karkin kanssa.
Fineliä kannattaa kanssa lukea, www.fineli.fi.Huomenta kaikille!
Ja suuri kiitos vastanneille. Mulla ei se karkki eikä sipsit ole se himo, vaan pulla, olen kyllä päivittäin syönyt pienen makean, jopa kaksikin pientä, että ei todella mieliteko kasva liian suureksi.
Tämän aamun punnitus:100,8kg, eli enää olisi 1kg vähemmän niin olisi alle 100kg, jees!
Lähtöpaino oli siis 103,4kg, joten ei pudotusta kauhean suuressa määrin, mutta on toki tullut lipsahduksiakin ja vatsataudista parannuttuani tuntui, että ruokahaluni oli valtava..ajattelin, että saan snyt syödä enemmän kun olen monta päivää ollut niin niukalla ruokavaliolla. Mutta kohti ensi viikon punnitusta uusin tuulin ja hyvillä mielin. - Tomaatti115
tellu67 kirjoitti:
Huomenta kaikille!
Ja suuri kiitos vastanneille. Mulla ei se karkki eikä sipsit ole se himo, vaan pulla, olen kyllä päivittäin syönyt pienen makean, jopa kaksikin pientä, että ei todella mieliteko kasva liian suureksi.
Tämän aamun punnitus:100,8kg, eli enää olisi 1kg vähemmän niin olisi alle 100kg, jees!
Lähtöpaino oli siis 103,4kg, joten ei pudotusta kauhean suuressa määrin, mutta on toki tullut lipsahduksiakin ja vatsataudista parannuttuani tuntui, että ruokahaluni oli valtava..ajattelin, että saan snyt syödä enemmän kun olen monta päivää ollut niin niukalla ruokavaliolla. Mutta kohti ensi viikon punnitusta uusin tuulin ja hyvillä mielin.Millie, tosi hienosti on sullakin pudonnut paino, eikö oo hieno tunne :)
Noista jumpista ja miten kunto riittää. Mä kävin jumpissa viimeksi reilu vuosi sitten kun olin vielä jäsen, ja minun kunnolle sopivia ryhmäliikuntatunteja oli helppo spinning (siitä oli 3 tasoa), pallojumppa, niskahartiajumppa. Kokeilin step aerobicciä - ei sopinut minulle koska sekoilin askelsarjoissa. Nyt toivon et kunto nousee tän vuoden aikana sen verran,et pystyn ensi vuoden alusta aloittamaan myös hieman "rankemmat" jumpat kuin nuo mummojen pallojumpat :D
Isoliinu, kannattaa ehdottomasti lopettaa se päivittäinen punnitus! Eihän siitä ole mitään hyötyä kun joka päivä masennut kun paino nousee, ei kannata niin tarkasti sitä seurata. Kannattaa ihan oikeasti tehdä niin, et syöt sen 1500kcal päivässä ja oot viikonkin punnitsematta, koska ei päivittäinen tuloskaan ole totuudenmukainen. Olit vasta leikkaukessa ja sun liikunta on yhtäkkiä loppunut, joten varmasti keho totuttelee. Kokeile punnita viikon päästä uudestaan ja katsot mikä on tulos. Yleisestikin ottaen ei pitäis punnita päivittäin, koska jokaisella paino varmasti heittelee päivittäin, ja kokonaispudotus näkyy vasta kun punnitsee 1-2 viikon välein. Paino harvoin putoaa tasaisesti, vaan yleensä kerralla tosi paljon ja sit saattaa "jumittaa" monta päivää. Silti se viikon pudotus on hyvä, sillä se paino on kerralla pudonnut. Monet suosittelee että laihdutuksessa käyttäis tukena vaan mittanauhaa, eikä vaakaa ollenkaan. Mulle itselle konkreettinen tulos on vaaka, ja yritän punnita kerran viikos ja varsinkin jos paino alkaa jumittamaan niin täytyy lopettaa päivittäinen punnitus.
Mrx, mun mielestä karkkia ei ihan voi verrata tavallisesta ruoasta saatavaan hiilihydraattiin, sillä karkki on pelkkää sokeria, jonka vuoksi siinä on ihan hirveästi energiaa. Ja karkkia on helppo napostella se 200g kerralla, ja kaloreita on 800. Kun taas annos pastaa/riisiä voi syödä myös täysjyväisenä, eikä kalorit kuitenkaan nouse pilviin. Ja harvoin ihmisellä on himoa pastaan tai riisiin, samalla tavalla kuin suoraan sokeriin eli karkkiin. Sokeririippuvuus on todellista ja erittäin vaikea ongelma. Siitä pitäisi päästä eroon. Kirjakaupassa on myytävänä paljon makeanhimoon liittyviä kirjoja, olisi tehnyt mieli ostaa yksi niin saisi vähän faktaa asiasta..
Tellu67 hieno pudotus sulla on! Mikä sun pudotus oli viime viikon aikana?
Mites muuten, oletteko syöneet runebergin torttuja? Mä jätän väliin - on ihan hirveästi kaloreita sellaisessa.... :) - isoliinu
Tomaatti115 kirjoitti:
Millie, tosi hienosti on sullakin pudonnut paino, eikö oo hieno tunne :)

Mites muuten, oletteko syöneet runebergin torttuja? Mä jätän väliin - on ihan hirveästi kaloreita sellaisessa.... :)On totta mitä sanot Tomaatti115, ei pitäisi stressata niin kovasti meikäläisen. Yritän rauhoittua täällä parhaani mukaan:D
Ja ajattelin tässä juuri, että katson tällä tyylillä tän helmikuun ajan ja sitten tiedän onko tämä hyvä tapa vai ei.
Tänään tuli syötyä äskettäin uuni-kanaa ja perunoita. Aikaisemmin otin 100g, rahkaa. Kalorit tällä hetkellä n. 650kcal. Eli syön tossa myöhemmin vielä jotain..niinkuin aina iltaisin:))
Hyvää illan jatkoa teille kaikille ja sinne Suomeen hyvää Runebergin päivää:) - -Millie
isoliinu kirjoitti:
On totta mitä sanot Tomaatti115, ei pitäisi stressata niin kovasti meikäläisen. Yritän rauhoittua täällä parhaani mukaan:D
Ja ajattelin tässä juuri, että katson tällä tyylillä tän helmikuun ajan ja sitten tiedän onko tämä hyvä tapa vai ei.
Tänään tuli syötyä äskettäin uuni-kanaa ja perunoita. Aikaisemmin otin 100g, rahkaa. Kalorit tällä hetkellä n. 650kcal. Eli syön tossa myöhemmin vielä jotain..niinkuin aina iltaisin:))
Hyvää illan jatkoa teille kaikille ja sinne Suomeen hyvää Runebergin päivää:)Isoliinu: ymmärrän hyvin, että harmittaa paljon kun paino heittelee tolleen vaikka on laihiksella. Tosi hyvä, että annat nyt kehollesi aikaa palautua säästöliekiltä niin kyllä se tilanne korjaantuu siitä. Kaikille meille varmaan tulee tässä laihiksen aikana se tilanne, että paino jumittaa tai vähän nouseekin, mutta koitetaan sitten tsempata toisiamme ja kannustaa niiden tilanteiden yli!
Mä yritän kans punnita itteni vaan kerran viikossa just ton painon heittelyn takia. Mulla usein maanantain punnistuksen jälkeen paino näyttää jo torstaina vähemmältä kuin seuraavan maanantain punnituksesssa eli alkuviikosta paino laskee ja sitten loppuviikosta taas nousee.
Tellu: onnittelut painon laskemisesta! Se, että paino alkais seuraavaa pienemmällä numerolla on huisi tilanne ja ehkä jo ensi viikolla sulla se onkin niin :).
Tomaatti: mäkin taidan odottaa, että paino tästä vähän laskee ja kunto nousee ennen kuin menen jumppiin. Ehkä vaikka ensi syksynä sitten. Oon huomannu nää Runebergin tortut ja laskiaispullat kaupassa, mutta katon niitä herkkuja lähinnä vihasesti kun viittivät olla siinä kiusaamassa uutteraa laihduttajaa ;).
Mulla oli eilen illalla vähän outo tilanne, en tiedä oliko mulla joku lievä ruokamyrkytys vai mitä. Ensin oli maha turvonnu ja kipee, sitten alko mahan olla niin kipee, että rupes oksettamaan ja yön sitten vietinkin vessassa maha ihan kauheen kipeenä ja sekaisin ja oksentaen. Ainut mikä autto oli, että ei liikkunut senttiäkään tai muuten tuli oksennus. Ihme homma, ei oo ennen ollu tommosta, aamulla meinaa oli jo ihan ok, mutta heikko olo.
-Millie Tomaatti115 kirjoitti:
Millie, tosi hienosti on sullakin pudonnut paino, eikö oo hieno tunne :)
Noista jumpista ja miten kunto riittää. Mä kävin jumpissa viimeksi reilu vuosi sitten kun olin vielä jäsen, ja minun kunnolle sopivia ryhmäliikuntatunteja oli helppo spinning (siitä oli 3 tasoa), pallojumppa, niskahartiajumppa. Kokeilin step aerobicciä - ei sopinut minulle koska sekoilin askelsarjoissa. Nyt toivon et kunto nousee tän vuoden aikana sen verran,et pystyn ensi vuoden alusta aloittamaan myös hieman "rankemmat" jumpat kuin nuo mummojen pallojumpat :D
Isoliinu, kannattaa ehdottomasti lopettaa se päivittäinen punnitus! Eihän siitä ole mitään hyötyä kun joka päivä masennut kun paino nousee, ei kannata niin tarkasti sitä seurata. Kannattaa ihan oikeasti tehdä niin, et syöt sen 1500kcal päivässä ja oot viikonkin punnitsematta, koska ei päivittäinen tuloskaan ole totuudenmukainen. Olit vasta leikkaukessa ja sun liikunta on yhtäkkiä loppunut, joten varmasti keho totuttelee. Kokeile punnita viikon päästä uudestaan ja katsot mikä on tulos. Yleisestikin ottaen ei pitäis punnita päivittäin, koska jokaisella paino varmasti heittelee päivittäin, ja kokonaispudotus näkyy vasta kun punnitsee 1-2 viikon välein. Paino harvoin putoaa tasaisesti, vaan yleensä kerralla tosi paljon ja sit saattaa "jumittaa" monta päivää. Silti se viikon pudotus on hyvä, sillä se paino on kerralla pudonnut. Monet suosittelee että laihdutuksessa käyttäis tukena vaan mittanauhaa, eikä vaakaa ollenkaan. Mulle itselle konkreettinen tulos on vaaka, ja yritän punnita kerran viikos ja varsinkin jos paino alkaa jumittamaan niin täytyy lopettaa päivittäinen punnitus.
Mrx, mun mielestä karkkia ei ihan voi verrata tavallisesta ruoasta saatavaan hiilihydraattiin, sillä karkki on pelkkää sokeria, jonka vuoksi siinä on ihan hirveästi energiaa. Ja karkkia on helppo napostella se 200g kerralla, ja kaloreita on 800. Kun taas annos pastaa/riisiä voi syödä myös täysjyväisenä, eikä kalorit kuitenkaan nouse pilviin. Ja harvoin ihmisellä on himoa pastaan tai riisiin, samalla tavalla kuin suoraan sokeriin eli karkkiin. Sokeririippuvuus on todellista ja erittäin vaikea ongelma. Siitä pitäisi päästä eroon. Kirjakaupassa on myytävänä paljon makeanhimoon liittyviä kirjoja, olisi tehnyt mieli ostaa yksi niin saisi vähän faktaa asiasta..
Tellu67 hieno pudotus sulla on! Mikä sun pudotus oli viime viikon aikana?
Mites muuten, oletteko syöneet runebergin torttuja? Mä jätän väliin - on ihan hirveästi kaloreita sellaisessa.... :)Makeisten kanssa täytyy tosiaan säilyttää hyvä annoskokokontrolli. Max 50 g kerralla (mulla kyllä menee snorenin lakunauhaa se 100 g pussi kerralla mutta sitä ei onneksi saa juuri mistään) ja tuo on helpoin toteuttaa niin, että ei osta kerralla enempää eikä varastoi itse. Megapussit ovat tosi vaarallisia.
Isompi ongelma ovat mehut ja virvoitusjuomat, niistä saa ihan huomaamatta 400-600 kCal. Mä ostan mehuni nykyään pillimehuna (käytän sitä punttisalilla energianlähteenä ja palautumisjuomana).
Kyllä sitä voi olla koukussa pastaankin tai riisiin. Mulla menee helposti 200 g pastaa kerralla (herkkuja seesamiöljyssä paistettu nuudeli sekä pasta voisulan ja tomaattikastikkeen kanssa). Riisi muuten kohottaa verensokeria todella nopeasti, ohraryyni on oiva korvike. Ihmiset ovat erilaisia.
Makeanhimoon ei ole kun yksi toimiva ratkaisu ja se on täydellinen luopuminen makeasta. Makeanhimoa voi suoraan verrata alkoholismiin ja tupakointiin.
Vyötäröltä on lähtenyt kivasti, nyt sopii 38" housut jalkaan. Näky ei kyllä ole esteettinen kun löysää nahkaa pursuu vyön yli. Vyöhönkin täytyy tehdä reikäpari lisää (mä käytän sellaisia kaksoissoljella olevia ja reunatikattuja vöitä kun hennommat venyvät liian nopeasti). Käyn vielä helmikuun intensiivisesti salilla ja vähennän tahtia järkevämmäksi sen jälkeen.
Runeberin torttu tuli syötyä, hyvää oli.- isoliinu
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!
Hieman tuntuu keskustelu-vauhti hyytyvän täällä meidän porukassa, mutta ei se mitään, kunhan ei anneta periksi:) Kesä tulee ja on ihanaa jos ei kerrankin tarvitsisi "piiloutua" vaatteiden alle, vaan voisi pukeutua kevyesti aurigosta nauttien:)
En voinut olla menemättä tänään taas vaa'alle..( joku pakkomielle kai..) ja vaaka näytti vihdoinkin lähtevän oikeaan suuntaan. Laskua eilisestä 800g. Vielä 300g ja ollaan taas alkupisteessä:) Kyllä se siitä.
Tosin viikonloppu on tulossa ja mieli tekee ainakin nauttia hyvästä valkoviinistä. Pitää vaan yrittää katsoa tarkkaan ne syömiset taas sitten.
Mites muut..miten vietätte viikonloppuja? Muuten, polttaako kukaan muu teistä kuin minä? En edes uskalla ajatellakaan lopettamista ennenkuin olen laihtunut ja pysyn sitten siinä painossa.
Ja vielä tosta makean syömisestä..itse yritän pysyä erossa suklaasta. Se on minun viholliseni, kerran otat ja himo vaan yltyy. Tosi vaikea päästä eroon. Hedelmänamuja ja jäätelöä syön jos makeanhimo tulee.
Kuulemisiin:) isoliinu kirjoitti:

Kuulemisiin:)Kokeilin viisivuotiaana, ei ollut hyvää.
Mä käyn tänään parilla oluella (en olutta yleensä juo kun se nostaa mulla aamuverensokeria ja aiheuttaa ilmavaivoja ja ripulia) kun lähikuppilassa on muutama mielenkiintoinen uutuus luokkaa 11 % alkoholia ja 2/3 l pullo. Viikonloppuna täytyy myös hävittää yksi kotimakkarapaketti kun sille alkaa tulla parasta ennen päiväys eteen. Painoa on ehkä 400 g eli rasvaa on sitten 100 g.
Ensi kesän kasvit (tai siis nykyiset siemenet) täytyy kanssa saada kylmäkäsittelyyn että ehtivät itää kesäksi. Yksivuotisten siemenetkin pitäisi tilata.
Mulla ei rantakunnosta puutu kun muutama kilo eli sanoisin että helmikuun lopussa voi vähentää liikuntaa ja keskittyä dieettipuoleen.- AnuKristiinaII
isoliinu kirjoitti:
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!
Hieman tuntuu keskustelu-vauhti hyytyvän täällä meidän porukassa, mutta ei se mitään, kunhan ei anneta periksi:) Kesä tulee ja on ihanaa jos ei kerrankin tarvitsisi "piiloutua" vaatteiden alle, vaan voisi pukeutua kevyesti aurigosta nauttien:)
En voinut olla menemättä tänään taas vaa'alle..( joku pakkomielle kai..) ja vaaka näytti vihdoinkin lähtevän oikeaan suuntaan. Laskua eilisestä 800g. Vielä 300g ja ollaan taas alkupisteessä:) Kyllä se siitä.
Tosin viikonloppu on tulossa ja mieli tekee ainakin nauttia hyvästä valkoviinistä. Pitää vaan yrittää katsoa tarkkaan ne syömiset taas sitten.
Mites muut..miten vietätte viikonloppuja? Muuten, polttaako kukaan muu teistä kuin minä? En edes uskalla ajatellakaan lopettamista ennenkuin olen laihtunut ja pysyn sitten siinä painossa.
Ja vielä tosta makean syömisestä..itse yritän pysyä erossa suklaasta. Se on minun viholliseni, kerran otat ja himo vaan yltyy. Tosi vaikea päästä eroon. Hedelmänamuja ja jäätelöä syön jos makeanhimo tulee.
Kuulemisiin:)Hei Isoliinu ja kaikki muut meikää innokkaammat keskustelijat ;)
Tosissaan, ei löydy tästäkään tytöstä teikälle hermosauhujen ottajaa. Kerran seiskaluokalla kaveri kysyi tahdonko ja kerran Ei sanottuani ei ole tullut toisia tarjouksia. Ja hyvä niin, olisin varmaan polttanut jo keuhkoni pihalle jos polttelisin samoin kuin söisin (aamusta iltaan :D)
Vaan viikonloppu menenee pakatessa. Ei paljoa ole tullut baareissa tms käytyä (varmaan ei ilkiä kun vaatteet on mm rumat ja itsetunto kuitenkaan ei kestä mennä tanssilattialle vaikka kuinka tekisi mieli) Kamojen siirtämisessä tulenee ihan tarpeeksi tanssahdeltua viikonlopun edestä. Viikon päästä sitä pitäisi olla kaikki ns pakattu että pääsee sitten urakalla kampeamaan tavaroita lokaatiosta A lokaatioon B. Nytkin pitäisi mennä parveke siivoamaan kun huomenna tulee jo mahdollinen seuraava vuokralainen katsomaan kämppää ;)
Vaan palailemisiin ja hyviä viikonloppuja kaikille!
AnuKristiina - tellu67
Tomaatti115 kirjoitti:
Millie, tosi hienosti on sullakin pudonnut paino, eikö oo hieno tunne :)
Noista jumpista ja miten kunto riittää. Mä kävin jumpissa viimeksi reilu vuosi sitten kun olin vielä jäsen, ja minun kunnolle sopivia ryhmäliikuntatunteja oli helppo spinning (siitä oli 3 tasoa), pallojumppa, niskahartiajumppa. Kokeilin step aerobicciä - ei sopinut minulle koska sekoilin askelsarjoissa. Nyt toivon et kunto nousee tän vuoden aikana sen verran,et pystyn ensi vuoden alusta aloittamaan myös hieman "rankemmat" jumpat kuin nuo mummojen pallojumpat :D
Isoliinu, kannattaa ehdottomasti lopettaa se päivittäinen punnitus! Eihän siitä ole mitään hyötyä kun joka päivä masennut kun paino nousee, ei kannata niin tarkasti sitä seurata. Kannattaa ihan oikeasti tehdä niin, et syöt sen 1500kcal päivässä ja oot viikonkin punnitsematta, koska ei päivittäinen tuloskaan ole totuudenmukainen. Olit vasta leikkaukessa ja sun liikunta on yhtäkkiä loppunut, joten varmasti keho totuttelee. Kokeile punnita viikon päästä uudestaan ja katsot mikä on tulos. Yleisestikin ottaen ei pitäis punnita päivittäin, koska jokaisella paino varmasti heittelee päivittäin, ja kokonaispudotus näkyy vasta kun punnitsee 1-2 viikon välein. Paino harvoin putoaa tasaisesti, vaan yleensä kerralla tosi paljon ja sit saattaa "jumittaa" monta päivää. Silti se viikon pudotus on hyvä, sillä se paino on kerralla pudonnut. Monet suosittelee että laihdutuksessa käyttäis tukena vaan mittanauhaa, eikä vaakaa ollenkaan. Mulle itselle konkreettinen tulos on vaaka, ja yritän punnita kerran viikos ja varsinkin jos paino alkaa jumittamaan niin täytyy lopettaa päivittäinen punnitus.
Mrx, mun mielestä karkkia ei ihan voi verrata tavallisesta ruoasta saatavaan hiilihydraattiin, sillä karkki on pelkkää sokeria, jonka vuoksi siinä on ihan hirveästi energiaa. Ja karkkia on helppo napostella se 200g kerralla, ja kaloreita on 800. Kun taas annos pastaa/riisiä voi syödä myös täysjyväisenä, eikä kalorit kuitenkaan nouse pilviin. Ja harvoin ihmisellä on himoa pastaan tai riisiin, samalla tavalla kuin suoraan sokeriin eli karkkiin. Sokeririippuvuus on todellista ja erittäin vaikea ongelma. Siitä pitäisi päästä eroon. Kirjakaupassa on myytävänä paljon makeanhimoon liittyviä kirjoja, olisi tehnyt mieli ostaa yksi niin saisi vähän faktaa asiasta..
Tellu67 hieno pudotus sulla on! Mikä sun pudotus oli viime viikon aikana?
Mites muuten, oletteko syöneet runebergin torttuja? Mä jätän väliin - on ihan hirveästi kaloreita sellaisessa.... :)Moikka!
Pudotin viime viikolla 600g, jotakin sekin, mutta ensi viikolla taas uudestaan vaakalle ja täytyy toivoa, että olisi jo alle 100kg.
Nyt on tullut tänään vähän herkuteltua, kun on nimipäivät, ukko osti kakun(pitihän sitä vähän maistella) ja sitten sain vielä tulppaanikimpun.:) Kun oikein kauniisti kinusin,heh! - tellu67
isoliinu kirjoitti:
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!
Hieman tuntuu keskustelu-vauhti hyytyvän täällä meidän porukassa, mutta ei se mitään, kunhan ei anneta periksi:) Kesä tulee ja on ihanaa jos ei kerrankin tarvitsisi "piiloutua" vaatteiden alle, vaan voisi pukeutua kevyesti aurigosta nauttien:)
En voinut olla menemättä tänään taas vaa'alle..( joku pakkomielle kai..) ja vaaka näytti vihdoinkin lähtevän oikeaan suuntaan. Laskua eilisestä 800g. Vielä 300g ja ollaan taas alkupisteessä:) Kyllä se siitä.
Tosin viikonloppu on tulossa ja mieli tekee ainakin nauttia hyvästä valkoviinistä. Pitää vaan yrittää katsoa tarkkaan ne syömiset taas sitten.
Mites muut..miten vietätte viikonloppuja? Muuten, polttaako kukaan muu teistä kuin minä? En edes uskalla ajatellakaan lopettamista ennenkuin olen laihtunut ja pysyn sitten siinä painossa.
Ja vielä tosta makean syömisestä..itse yritän pysyä erossa suklaasta. Se on minun viholliseni, kerran otat ja himo vaan yltyy. Tosi vaikea päästä eroon. Hedelmänamuja ja jäätelöä syön jos makeanhimo tulee.
Kuulemisiin:)Moi!
Minä poltan, enkä edes nyt kun opiskelija olen, niin harkitsekaan lopettamista nyt koulun aikana. On välillä niin tiukkaa, että pieni tauko(tupakkatauko) tekee ihmeitä.:) - tellu67
mrx-08 kirjoitti:
Kokeilin viisivuotiaana, ei ollut hyvää.
Mä käyn tänään parilla oluella (en olutta yleensä juo kun se nostaa mulla aamuverensokeria ja aiheuttaa ilmavaivoja ja ripulia) kun lähikuppilassa on muutama mielenkiintoinen uutuus luokkaa 11 % alkoholia ja 2/3 l pullo. Viikonloppuna täytyy myös hävittää yksi kotimakkarapaketti kun sille alkaa tulla parasta ennen päiväys eteen. Painoa on ehkä 400 g eli rasvaa on sitten 100 g.
Ensi kesän kasvit (tai siis nykyiset siemenet) täytyy kanssa saada kylmäkäsittelyyn että ehtivät itää kesäksi. Yksivuotisten siemenetkin pitäisi tilata.
Mulla ei rantakunnosta puutu kun muutama kilo eli sanoisin että helmikuun lopussa voi vähentää liikuntaa ja keskittyä dieettipuoleen.Heips!
Paljon olet laihtunut ja missä ajassa?
Olen sun viestejä lukenut ja taidat aika paljon käydä kuntosalilla. Olisko sulla antaa mulle kuntosalivinkkejä, kun nyt tässä ensi kuun alussa ajattelin hankkia kuntosalikortin ja tarvitsisin vähän kokeneemman apua, että ei menisi paikat heti ihan hirmu kipeeksi, toki ne jonkun verran menee, mutta sillai, että ei nyt ihan heti innostus lopahtaisi.:) - Tomaatti115
tellu67 kirjoitti:
Moi!
Minä poltan, enkä edes nyt kun opiskelija olen, niin harkitsekaan lopettamista nyt koulun aikana. On välillä niin tiukkaa, että pieni tauko(tupakkatauko) tekee ihmeitä.:)Kiva kun oli tullut paljon viestejä :) Täällä tosiaan välillä on aika hiljaista mutta toivottavasti kaikki silti noudattavat terveellisiä syömistapoja;)
Tellu hyvää nimipäivää! Ja ihana ukko sulla, mä en oo ikinä saanut kukkia keneltäkään mieheltä enkä nykyiseltäkään:) Vaikka monesti sanonut, että se ois ihanaa, niin sen mielestä ei ehkä ole niin kovin.. :P Mutta monet muut asiat ovat tärkeämpiä.
Isoliinu, noniin hyvä juttu et paino alkaa laskemaan, turhaan siis stressasit. :)
Minä en polta tupakkaa, vaikka nuorempana poltin sillon tällön, ja baarissa kun aloin käymään niin usein aina siellä sitten. En jäänyt koukkuun enkä nyt oo polttanut yli kolmeen vuoteen edes baarissa. Päätin 7-vuotiaana etten ikinä polta, koska koko muu perhe poltti tupakkaa ja minua kiusattiin siitä koulussa. Vaatteet haisivat tupakalle ja kavereiden vanhemmat eivät polttaneet.
AnuKristiina, ei kukaan katso sua siel tanssilattialla :) Mä oon 18-vuotiaasta asti käynyt kavereiden kanssa yökerhoissa tanssimassa 1-2 kertaa kuukaudessa. Me harvoin istutaan, vaan tanssitaan ja revitellään kunnolla kun se on niin hauskaa. Jotenkin tosi rentouttavaa ja kaloreitakin palaa.
Mulla on tiedossa mukava viikonloppu, menen taas ravintolaan syömään perheeni kanssa ja sen sellaista. On vaikea asua kaupungin keskustassa, kun on niin helppo lähteä shoppailemaan ja ulos syömään. No vuoden päästä rauhoittuu kun muutetaan vähän rauhallisemmalle alueelle ja ihan toiselle puolelle Suomea. - isoliinu
Tomaatti115 kirjoitti:
Kiva kun oli tullut paljon viestejä :) Täällä tosiaan välillä on aika hiljaista mutta toivottavasti kaikki silti noudattavat terveellisiä syömistapoja;)
Tellu hyvää nimipäivää! Ja ihana ukko sulla, mä en oo ikinä saanut kukkia keneltäkään mieheltä enkä nykyiseltäkään:) Vaikka monesti sanonut, että se ois ihanaa, niin sen mielestä ei ehkä ole niin kovin.. :P Mutta monet muut asiat ovat tärkeämpiä.
Isoliinu, noniin hyvä juttu et paino alkaa laskemaan, turhaan siis stressasit. :)
Minä en polta tupakkaa, vaikka nuorempana poltin sillon tällön, ja baarissa kun aloin käymään niin usein aina siellä sitten. En jäänyt koukkuun enkä nyt oo polttanut yli kolmeen vuoteen edes baarissa. Päätin 7-vuotiaana etten ikinä polta, koska koko muu perhe poltti tupakkaa ja minua kiusattiin siitä koulussa. Vaatteet haisivat tupakalle ja kavereiden vanhemmat eivät polttaneet.
AnuKristiina, ei kukaan katso sua siel tanssilattialla :) Mä oon 18-vuotiaasta asti käynyt kavereiden kanssa yökerhoissa tanssimassa 1-2 kertaa kuukaudessa. Me harvoin istutaan, vaan tanssitaan ja revitellään kunnolla kun se on niin hauskaa. Jotenkin tosi rentouttavaa ja kaloreitakin palaa.
Mulla on tiedossa mukava viikonloppu, menen taas ravintolaan syömään perheeni kanssa ja sen sellaista. On vaikea asua kaupungin keskustassa, kun on niin helppo lähteä shoppailemaan ja ulos syömään. No vuoden päästä rauhoittuu kun muutetaan vähän rauhallisemmalle alueelle ja ihan toiselle puolelle Suomea.Kiva kun porukat heräsivät täällä!!:)
En ole minäkään koskaan pahemmin arastellut painoni takia, vaan olen aina rohkeasti jammaillut discoissa tai cafeissa. Eipä se kenellekään kuulu minkälaisia me olemme:) Ja sitä paitsi, ei voi ikinä tehdä tai olla sellainen ettei kukaan löytäisi mitään sanomista tai ilkkumista. Ja olen kyllä ollut aina onnekas siinä suhteessa, että kivoja miehiä on aina löytynyt..eli en ole oikeastaan koskaan tuntenut etten saisi poikaystävää koska olen lihava. Koulussa tosin kiusattiin ylipainon takia, mutta annoin aina samalla mitalla takaisin ja sitten kotona vasta yksin itkin surkeuttani.
Muuten tosta kukkien ostamisesta..miehelle pitää sanoa suoraan, eikä vihjailla, koska ne ei oikeasti ymmärrä vihjeitä ja siksi myöskin ne voi joskus töksäyttää mielipiteitään eikä osaa vihjaillen niitä kertoa. Ja tällä suoraan sanomisella tarkoitan myös, että jos sanot että olisi kiva saada kukkia joskus, ja sitten mies ostaa niitä, niin ei saisi sitten motkottaa että " kyllä sinä nyt sitten ostit niitä kukkia kun pyysin, muttet ilman sanomista"..koska se sekoittaa miehen usein ihan totaalisesti, että mitä se vaimo nyt sitten haluaa:D
Tupakointi on joo meikäläiselle myös sellainen ( huono) opittu rentoutumistapa. Ja tosiaan sillä korvaan edes osittaista syömistä. Mutta kuka ei ole edes aloittanut tätä tapaa, hyvä niin!! On terveellisempiä tapoja rentoutua ja parempiakin:) tellu67 kirjoitti:
Heips!
Paljon olet laihtunut ja missä ajassa?
Olen sun viestejä lukenut ja taidat aika paljon käydä kuntosalilla. Olisko sulla antaa mulle kuntosalivinkkejä, kun nyt tässä ensi kuun alussa ajattelin hankkia kuntosalikortin ja tarvitsisin vähän kokeneemman apua, että ei menisi paikat heti ihan hirmu kipeeksi, toki ne jonkun verran menee, mutta sillai, että ei nyt ihan heti innostus lopahtaisi.:)Mulla tippui 13 kg noin 6 kg kun vähensin (taas kerran) hiilihydraatteja (mulla on 2 tyypin diabetes, toi helpottaa siihen) ja liikuin kohtuullisen paljon. Sitten tuli painonlaskupudotuksessa tasannevaihe ja päätin hävittää loput kilot liikunnalla. Raskaalla liikunnalla ei sitten paino ihan tosiaan laske koska häviävä rasva korvautuu lihaksella (ainakin mulla) mutta vuötärö kapenee.
Eli täässä ohjeita
1) lämmittele 3-5 minsaa kevyellä tahdilla
jossain aerobisessa laitteessa (mulla soutulaite)
2) tee pitkiä sarjoja painoilla, jotka ovat pieniä (mulla raja on 50 toistoa eli yli tuon täytyy kevyesti jaksaa)
3) vaihda laitteita usein
4) Aerobista liikuntaa 2/3 ajasta
5) lopuksi käy saunassa
6) kysy neuvoa jos et osaa jotain laitetta.
7) ota kaveri mukaan jos saat ja tykkäät seurasta
8) mp3-soitin on mukava jos ei tykkää voicesta.
9) älä tee liian pitkään. 1,5 h on aika hyvä aika.
Se, että mä teen jopa 4,5 h kerralla johtuu
pitkästä harjoitusajasta. Aluksi 30 minuuttia
on ihan riittävästi. Käynnin lopuksi pitäisi
olla kevyt hiki mutta ei saisi olla poikki.
Alota hyvin varovaisesti äläkä tosiaan yritä ylittää itseäsi, tärkeämpää on jatkuvuus ja jaksaminen kuin jonkun maksimin saavutus.
Suoritus täytyy vielä suhteuttaa lihasmassaan ja kuntoon. Salin hyviä puolia on se, että siellä ei riko itseänsä eikä siellä sada. Mulla tuo saunassa käynti auttaa pitämään lihakset pehmeinä, jäykkyys tulee kylmistä lihaksista ja ylisuorituksista.
Mä olen äärimmäisen huono salikumppani kun keskityn suorittamiseen ja kivun/epämukavuuden sieto on korkea.- tellu67
isoliinu kirjoitti:
Kiva kun porukat heräsivät täällä!!:)
En ole minäkään koskaan pahemmin arastellut painoni takia, vaan olen aina rohkeasti jammaillut discoissa tai cafeissa. Eipä se kenellekään kuulu minkälaisia me olemme:) Ja sitä paitsi, ei voi ikinä tehdä tai olla sellainen ettei kukaan löytäisi mitään sanomista tai ilkkumista. Ja olen kyllä ollut aina onnekas siinä suhteessa, että kivoja miehiä on aina löytynyt..eli en ole oikeastaan koskaan tuntenut etten saisi poikaystävää koska olen lihava. Koulussa tosin kiusattiin ylipainon takia, mutta annoin aina samalla mitalla takaisin ja sitten kotona vasta yksin itkin surkeuttani.
Muuten tosta kukkien ostamisesta..miehelle pitää sanoa suoraan, eikä vihjailla, koska ne ei oikeasti ymmärrä vihjeitä ja siksi myöskin ne voi joskus töksäyttää mielipiteitään eikä osaa vihjaillen niitä kertoa. Ja tällä suoraan sanomisella tarkoitan myös, että jos sanot että olisi kiva saada kukkia joskus, ja sitten mies ostaa niitä, niin ei saisi sitten motkottaa että " kyllä sinä nyt sitten ostit niitä kukkia kun pyysin, muttet ilman sanomista"..koska se sekoittaa miehen usein ihan totaalisesti, että mitä se vaimo nyt sitten haluaa:D
Tupakointi on joo meikäläiselle myös sellainen ( huono) opittu rentoutumistapa. Ja tosiaan sillä korvaan edes osittaista syömistä. Mutta kuka ei ole edes aloittanut tätä tapaa, hyvä niin!! On terveellisempiä tapoja rentoutua ja parempiakin:)JUu näin ehkä osittain..mun mieheni oli pitkän aikaa sanonut, että kukkia haluaisin sulle ostaa ja minä sitten tänään sanoin kaupassa, että "voi miten kauniita tulppaaneja", niin sanoi,,"no valitse mieleisesi"..eikä kyllä todellakaan pidä alkaa motkottamaan, jos sitten kerran niitä kukkia saat.
Mukavaa viikonloppua kaikille! - isoliinu
tellu67 kirjoitti:
JUu näin ehkä osittain..mun mieheni oli pitkän aikaa sanonut, että kukkia haluaisin sulle ostaa ja minä sitten tänään sanoin kaupassa, että "voi miten kauniita tulppaaneja", niin sanoi,,"no valitse mieleisesi"..eikä kyllä todellakaan pidä alkaa motkottamaan, jos sitten kerran niitä kukkia saat.
Mukavaa viikonloppua kaikille!Hei!
Mites on teillä viikonloppu lähtenyt menemään?
Minulla meni eilinen aika överiksi:( No, syönyt en tosin ihan kamalasti..n. 1400kcal:in edestä, MUTTA kun tuli juotua tota alkoholia sitten n. 1000kcal:in edestä..eli siinä se valmis soppa.
No, tänään taas reippaammin ja niskasta kiinni:)
Olen ajatellut, että pitää vaan antaa aikaa..eihän nämä läskit muutamassa kuukaudessa ole tulleetkaan, joten pois saaminenkin vaatii aikaa. Joskus on vaan vaikea olla kärsivällinen:D
Toivon kummiskin että kesäksi saisin ainakin 15kg pois...mielummin lähemmäksi 20kg. Kunhan vaan taas pystyn, pitää ruveta urheilemaan..ehkä se nopeuttaisi tätä hommaa.
Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille! isoliinu kirjoitti:

Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille!Lähikapakassa on tarjolla amerikkalaisia pienpanimo-oluita ja tuli juotua 4 plo. Ei kuulosta paljolta mutta kun pullon keskikoko on 0,6 l ja alkoholiprosentti yli 10 niin kaloreita kyllä tuli reilusti, alkoholiakin jotain 200 g eli 1400 kCal ja lisäksi sokerista ainakin 700 kCal. Hyvää oli.
Seuraavat erikoisoluet tulevat parin kuukauden kuluttua ja sama homma (ehkä pahempikin kun ovat marja- ja hedelmäoluita).
Laihdutukseen kannattaa suhtautua pitkäjännitteisesti, 2-3 vuotta on aika hyvä aika reilusti ylipainoiselle.- isoliinu
Onkos kaikki poissa kotonta vai miksi kukaan ei kirjoittele täällä?
No, minulla on tullut taas tänään n. 1800kcal täyteen...valkkista juodessa:)
Nämä viikonloput on edelleen hieman vaikeita minulle..tulee aina n. 1900-1400kcal. täyteen..viikot ei ole ongelma ollenkaan.
Ja en edes syö viikonloppuisin hirveästi..ehkä hieman enemmän kuin viikolla, mutta kun tykkään juoda perjantaina ja/tai lauantaina viiniä, niin siitä ne kalorit kumpuaa taivaisiin...no, just relax and take it easy:) Ajan kanssa hyvä tulee:)
Edelleen hyvää viikonloppua kaikille:) - -Millie
mrx-08 kirjoitti:
Lähikapakassa on tarjolla amerikkalaisia pienpanimo-oluita ja tuli juotua 4 plo. Ei kuulosta paljolta mutta kun pullon keskikoko on 0,6 l ja alkoholiprosentti yli 10 niin kaloreita kyllä tuli reilusti, alkoholiakin jotain 200 g eli 1400 kCal ja lisäksi sokerista ainakin 700 kCal. Hyvää oli.
Seuraavat erikoisoluet tulevat parin kuukauden kuluttua ja sama homma (ehkä pahempikin kun ovat marja- ja hedelmäoluita).
Laihdutukseen kannattaa suhtautua pitkäjännitteisesti, 2-3 vuotta on aika hyvä aika reilusti ylipainoiselle.Mulla tuli just tammikuussa täyteen kaks vuotta siitä kun lopetin tupakan polton. Olin polttanut noin 10 vuotta.
Mä olen pari päivää viettänyt ystävän luona. Hän saa kohta vauvan ja kateltiin kaikkia söpöjä vauvajuttuja. Näin kolmekymppisenä alkaa kaikki ympärillä olla tekemässä vauvoja. Me taas mun miehen kanssa ollaan suunniteltu, että otettais kissa loppuvuodesta. Kai sitä täytyy jotain päästää hoivaamaan kun ei lapsia voi vielä muutamiin vuosiin ajatella. No ei, kissahaave on jo kyllä pitemmältä ajalta, mutta saahan sitä sitten sen kanssa hoivaviettiäänkin toteuttaa :).
Mulla on syömiset ollu vähän mitä saattuu tän viikonlopun, enkä oo ees urheillu. Vähän ahistaa ja painaa mieltä, mutta yritän suhtautua niin, että kunhan paino ei ole noussut niin kaikki ok.
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
-Millie - isoliinu
-Millie kirjoitti:
Mulla tuli just tammikuussa täyteen kaks vuotta siitä kun lopetin tupakan polton. Olin polttanut noin 10 vuotta.
Mä olen pari päivää viettänyt ystävän luona. Hän saa kohta vauvan ja kateltiin kaikkia söpöjä vauvajuttuja. Näin kolmekymppisenä alkaa kaikki ympärillä olla tekemässä vauvoja. Me taas mun miehen kanssa ollaan suunniteltu, että otettais kissa loppuvuodesta. Kai sitä täytyy jotain päästää hoivaamaan kun ei lapsia voi vielä muutamiin vuosiin ajatella. No ei, kissahaave on jo kyllä pitemmältä ajalta, mutta saahan sitä sitten sen kanssa hoivaviettiäänkin toteuttaa :).
Mulla on syömiset ollu vähän mitä saattuu tän viikonlopun, enkä oo ees urheillu. Vähän ahistaa ja painaa mieltä, mutta yritän suhtautua niin, että kunhan paino ei ole noussut niin kaikki ok.
Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
-MillieOonko turhan utelias kun kysyn, että miksi et voi ajatella lapsia vielä pariin vuoteen? Ei sillä että ajattelen mitään pahaa tai sillein..koska minulla on itselläni kaksi lasta ja minun kumppanilla on myös kaksi lasta ja joskus tuntuu että pää ei kestä tätä kaaosta:)
Olin ajatellut itse aina että haluan vain yhden lapsen ja nyt sitten pyörin neljän kanssa..huh, huh:D
No iltoja kaikille edelleen:) isoliinu kirjoitti:
Onkos kaikki poissa kotonta vai miksi kukaan ei kirjoittele täällä?
No, minulla on tullut taas tänään n. 1800kcal täyteen...valkkista juodessa:)
Nämä viikonloput on edelleen hieman vaikeita minulle..tulee aina n. 1900-1400kcal. täyteen..viikot ei ole ongelma ollenkaan.
Ja en edes syö viikonloppuisin hirveästi..ehkä hieman enemmän kuin viikolla, mutta kun tykkään juoda perjantaina ja/tai lauantaina viiniä, niin siitä ne kalorit kumpuaa taivaisiin...no, just relax and take it easy:) Ajan kanssa hyvä tulee:)
Edelleen hyvää viikonloppua kaikille:)Aina tahtoo mennä ainakin pari pulloa viiniä viikonloppuna ja perjantaina vielä vahvaa oluttakin pari pulloa. Toisaalta syön viikonloppuisin yleensä kevyemmin, eilenkin meni vaan 1/2 l soijajugurttia (mulla on laktoosi-intoleranssi enkä pidä hyla-jugurtista) ja sushi-annos. Tänään menee sitten se kotimakkara.
Mä nukun viikolla huonosti vaikka syön lääkettäkin siihen (ei unilääkettä vaan trisyklistä masennuslääkettä, jolla on sivuvaikutuksena väsyminen) ja sitten viikonloput menee nukkuessa ja levätessä. Ei yleensä tule kyllä syötyäkään paljoa. Mulla viini ei aiheuta syömishimoa, olut aiheuttaa.
Tuommoinen 500 kCal kalorivaje on kyllä optimaalinen laihdutuksen kannalta. Sillä lähtee pari kiloa kuukaudessa eikä repsahtaminen ole niin todennäköistä.- isoliinu
isoliinu kirjoitti:
Oonko turhan utelias kun kysyn, että miksi et voi ajatella lapsia vielä pariin vuoteen? Ei sillä että ajattelen mitään pahaa tai sillein..koska minulla on itselläni kaksi lasta ja minun kumppanilla on myös kaksi lasta ja joskus tuntuu että pää ei kestä tätä kaaosta:)
Olin ajatellut itse aina että haluan vain yhden lapsen ja nyt sitten pyörin neljän kanssa..huh, huh:D
No iltoja kaikille edelleen:)Hyvää sunnuntaita kaikille!
Ja vielä kerran -Millie, en halunnut olla liian utelias tai sillein...eli toivon ettet pahustunut kun tollein kyselin.
Eilinen meni tosiaan myös viiniä lipittäessä...syömisistä tuli n. 1200kcal..ja viinistä sitten taas n.1000kcal...eli yli meni taas kalorit myös eilen:(
No, tänään sitten tsemppaan taas ja syön hyvin kohtuullisesti, että tasapainottuisi noiden viikonlopun kaloreitten kanssa:)
kuulemisiin! - -Millie
isoliinu kirjoitti:
Hyvää sunnuntaita kaikille!
Ja vielä kerran -Millie, en halunnut olla liian utelias tai sillein...eli toivon ettet pahustunut kun tollein kyselin.
Eilinen meni tosiaan myös viiniä lipittäessä...syömisistä tuli n. 1200kcal..ja viinistä sitten taas n.1000kcal...eli yli meni taas kalorit myös eilen:(
No, tänään sitten tsemppaan taas ja syön hyvin kohtuullisesti, että tasapainottuisi noiden viikonlopun kaloreitten kanssa:)
kuulemisiin!En yhtään pahastu, että kysyit, saa multa tollasia kysellä :). Mulla on tällä hetkellä semmoset lääkkeet ettei niiden kanssa voi ajatella raskautta ja niitä en voi oikein lopettaa ennen kuin mun vointi on parempi. Myös mun oma elämä on sen verran levällään tällä hetkellä mun sairauksien vuoksi, että ei tähän tilanteeseen olis fiksua yrittää lasta. Teillä on sitten monta ilopilleriä siellä kotona, vaikka välillä on varmaan rankkaakin. Onko teidän kaikki lapset vielä pieniä?
Mulla on syömiset tän oksennusepisodin jälkeen olleet vähän mitä sattuu... harmittaa, mut oon päättäny huomenna sitten entistä suuremmalla tarmolla jatkaa laihista ;).
-Millie - isoliinu
-Millie kirjoitti:
En yhtään pahastu, että kysyit, saa multa tollasia kysellä :). Mulla on tällä hetkellä semmoset lääkkeet ettei niiden kanssa voi ajatella raskautta ja niitä en voi oikein lopettaa ennen kuin mun vointi on parempi. Myös mun oma elämä on sen verran levällään tällä hetkellä mun sairauksien vuoksi, että ei tähän tilanteeseen olis fiksua yrittää lasta. Teillä on sitten monta ilopilleriä siellä kotona, vaikka välillä on varmaan rankkaakin. Onko teidän kaikki lapset vielä pieniä?
Mulla on syömiset tän oksennusepisodin jälkeen olleet vähän mitä sattuu... harmittaa, mut oon päättäny huomenna sitten entistä suuremmalla tarmolla jatkaa laihista ;).
-MillieNo hyvä ettet pahastunut, joskus tulee "udeltua" asioita, ennenkuin miettii josko tuo minulle edes kuuluu:)
Minun toinen lapsi on jo 17v ja toinen 9v. Kumppanin lapset on 7 ja 9-vuotiaat. Eli joo, elämä meillä ei ole hiljaista ei:)
Toisinaan ihmettelen että miten olen itseni tähän penskalaumaan oikein sotkenut, mutta useimmiten menee kyllä ihan hyvin. Ukko on tosi hyvä niin kyllähän sitä sitten jaksaa:)
Ja joo, näin viikonlopun jälkeen meikäläisenkin pitää ryhdistäytyä! Kyllä se siitä..pikku hiljaa hyvä tulee:) - isoliinu
-Millie kirjoitti:
En yhtään pahastu, että kysyit, saa multa tollasia kysellä :). Mulla on tällä hetkellä semmoset lääkkeet ettei niiden kanssa voi ajatella raskautta ja niitä en voi oikein lopettaa ennen kuin mun vointi on parempi. Myös mun oma elämä on sen verran levällään tällä hetkellä mun sairauksien vuoksi, että ei tähän tilanteeseen olis fiksua yrittää lasta. Teillä on sitten monta ilopilleriä siellä kotona, vaikka välillä on varmaan rankkaakin. Onko teidän kaikki lapset vielä pieniä?
Mulla on syömiset tän oksennusepisodin jälkeen olleet vähän mitä sattuu... harmittaa, mut oon päättäny huomenna sitten entistä suuremmalla tarmolla jatkaa laihista ;).
-MillieMoi!
Tuli tossa äsken mieleen kysellä, että minkälaisia tavoitteita teillä on tämän laihdutuksen suhteen? On ehkä ollut tuolla aikaisemmissa viesteissä jotain puhetta tästä, mutten löytänyt näin äkkiseltään, joten ajattelin nyt sitten kysellä ja voisi sitten vertailla ja keskustella onko ne mahdollisia jne.
Eli miten olette ajatelleet ajallisesti ja kiloissa tai mitoissa tai muuten että haluatte tämän laihdutuksen menevän?
Itse toivon että paino olisi heinäkuun puolessa välissä alle 90kg. ( nyt siis paino n.105kg)
Mielummin n.85kg ja sitten loppuvuodesta vaikka n. 75kg että voisin päästä loppuvuodesta tai ensi vuoden alusta plastiikkakirugille tai ainakin jonoon odottamaan sinne pääsyä. Sitten toivon että olen "valmis" kaikinpuolin kesällä 2010. isoliinu kirjoitti:
Moi!
Tuli tossa äsken mieleen kysellä, että minkälaisia tavoitteita teillä on tämän laihdutuksen suhteen? On ehkä ollut tuolla aikaisemmissa viesteissä jotain puhetta tästä, mutten löytänyt näin äkkiseltään, joten ajattelin nyt sitten kysellä ja voisi sitten vertailla ja keskustella onko ne mahdollisia jne.
Eli miten olette ajatelleet ajallisesti ja kiloissa tai mitoissa tai muuten että haluatte tämän laihdutuksen menevän?
Itse toivon että paino olisi heinäkuun puolessa välissä alle 90kg. ( nyt siis paino n.105kg)
Mielummin n.85kg ja sitten loppuvuodesta vaikka n. 75kg että voisin päästä loppuvuodesta tai ensi vuoden alusta plastiikkakirugille tai ainakin jonoon odottamaan sinne pääsyä. Sitten toivon että olen "valmis" kaikinpuolin kesällä 2010.Mä olen melko tyytyväinen vartalooni, esteettisesti voisi saada vielä pari kiloa rasvaa pois. Lähtee varmaan jo helmikuussa jos jaksan käydä salilla pari kertaa viikossa (täytyy tiputtaa kolmesta kerrasta, palautuminen ei ole ollut kovin nopeaa viime aikoina). Jos saisi painon alle 110 kg niin olisin siihen tyytyväinen eli 3-4 kg pitäisi lähteä painoakin.
Onneksi punttisalitreenien vähentäminen antaa mahdollisuuden pariin ylimääräiseen dieettipäivään viikossa kun jos käy salilla maanantaina ja torstaina niin ei oikeastaan tarvitse syödä minään päivänä paljoa, painokin saattaa lähteä laskuun.
Suurin tavoite mulla on saada pitkäaikaissokeri ja aamusokeri tavoitetasolle tai mulle tulee lisää diabeteslääkkeitä. Pahimmassa tapauksessa insuliinia, jota en usko tarvitsevani (jos mulla ei olisi tarpeeksi insuliinia kehossa niin en mitenkään kestäisi harjoittelua).
Musta nyt ei saa pientä millään keinolla, hartianympäryskin on 137 cm tällä hetkellä enkä tee mitään harjoituksia hauiksiin enkä rintaan.
Mulla on irtonainen nahka palaututunut yllättävän hyvin, on se edelleenkin ruma mutta ei roiku enää niin paljoa. Ehkä liikunta auttaa tuossakin.
Pitkällä tähtäyksellä olisi mukava päästä 100 kg (BMI 30) mutten oikein usko tuohon.
- isoliinu
Vielä lisäisin, että minä en myöskään ole pienikokoinen enkä siro rakenteinen, eli voi olla vaikeaa saada paino alle 75kg, mutta toivoisin ainakin että vaatekoko olisi 40 tai 42, niin voisin pukeutua vaatteisiin ( ja tyyliin) josta tykkäisin. Nyt kun joutuu vaan yrittää tehdä parhaansa ettei läskit pursuisi näkyvästi vaatteista. Suosin mustaa väriä kun tuntuu että se hieman antaisi pienentävän olemuksen:)
Vaikka painaisi miten paljon jos ei ole liikaa rasvakerrosta niin se on ok. Naisille vaatteiden hankkiminen ei kyllä välttämättä helpotu jos on isokokoinen ja hoikka.
Mullakin on melkoisia vaatteidenhankintahuolia, kenkiin menee tuhottomasti rahaa kun mulla on lyhyt mutta leveä jalka ja kun painoa on paljon niin pitäisi myös olla kunnon pohjat. Kun takki sopii hartioille niin se on rinnan kohdalta liian pieni ja vatsan kohdalta liian suuri. Lyhyitä takkeja ei oikein voi käyttää ollenkaan kun ne joko roikkuvat päällä kuin teltta tai sitten ne ylettyvät napaan. Onneksi housut saan jo ihan tavallisesta liikkeestä, paidat ovat kanssa aika ongelmallisia kun kauluksenkoko on 47.
Onneksi tilanne helpottuu koko ajan kun koko alkaa olla normaalimitoissa ja kaupoissa on vähän enemmän valikoimaa kun mr Bigissä.
Suomessa on kyllä aika huonot vaatevalikoimat jos on poikkeavan kokoinen, en tiedä miten muualla.- isoliinu
mrx-08 kirjoitti:
Vaikka painaisi miten paljon jos ei ole liikaa rasvakerrosta niin se on ok. Naisille vaatteiden hankkiminen ei kyllä välttämättä helpotu jos on isokokoinen ja hoikka.
Mullakin on melkoisia vaatteidenhankintahuolia, kenkiin menee tuhottomasti rahaa kun mulla on lyhyt mutta leveä jalka ja kun painoa on paljon niin pitäisi myös olla kunnon pohjat. Kun takki sopii hartioille niin se on rinnan kohdalta liian pieni ja vatsan kohdalta liian suuri. Lyhyitä takkeja ei oikein voi käyttää ollenkaan kun ne joko roikkuvat päällä kuin teltta tai sitten ne ylettyvät napaan. Onneksi housut saan jo ihan tavallisesta liikkeestä, paidat ovat kanssa aika ongelmallisia kun kauluksenkoko on 47.
Onneksi tilanne helpottuu koko ajan kun koko alkaa olla normaalimitoissa ja kaupoissa on vähän enemmän valikoimaa kun mr Bigissä.
Suomessa on kyllä aika huonot vaatevalikoimat jos on poikkeavan kokoinen, en tiedä miten muualla.Täällä on kyllä suhteellisen hyvä valikoima iso kokosissa vaatteissa ja useampi liike-ryhmä myös, varmaan siis parempi ja monipuolisempi kuin Suomessa...on myös Suomen-vieraat niin sanoneet:)
Itse ostan siis nykyisin kokoa 48-50, ennenpään oli koko 56-58. Mutta eihän se todellakaan sama ole kuin koolla 40 tai sillein..ei mikään näytä todella upeelta mielestäni.
Eli toivon saavuttavani tuon luokan koon. - Tomaatti115
isoliinu kirjoitti:
Täällä on kyllä suhteellisen hyvä valikoima iso kokosissa vaatteissa ja useampi liike-ryhmä myös, varmaan siis parempi ja monipuolisempi kuin Suomessa...on myös Suomen-vieraat niin sanoneet:)
Itse ostan siis nykyisin kokoa 48-50, ennenpään oli koko 56-58. Mutta eihän se todellakaan sama ole kuin koolla 40 tai sillein..ei mikään näytä todella upeelta mielestäni.
Eli toivon saavuttavani tuon luokan koon.Heippa kaikille,
Viikonloppu sitten tuli ja meni. Olen syönyt viimeiset kolme päivää ihan järkyttävästi kaikkea ja etenkin epäterveellisiä herkkuja. Ajattelin että huomenna sitten taas ruotuun eikä muutamaan seuraavaan viikonloppuun hirveitä määriä herkkuja!! Oon syönyt sipsejä ja dippiä, suklaata, karkkia, käynyt ravintolassa ja söin alkupalan, pääruoan ja jälkkärin.. sitten oon syönyt karjalanpiirakoita munavoilla.. ei siis yhtään terveellistä!:( Mutta meillä oli vieraita ja oli kivaakin kun harvoin nähdään, mut toivotaan ettei toi vaikuta ihan hirveesti painoon. Toivottavasti tasaantuu keskiviikon punnitukseen mennessä. En usko, että kaloreita olisi tullut enemmän kuin kulutukseni eli noin 2400-2500kcal koska jonkunlaista laskua oon yrittänyt vähän pitää päässä.
Hyviäkin uutisia on, olin tänään kuntosalilla kun kadutti kaikki syömiset ja hikoilin siellä 1h 45min! Melkein kaksi tuntia, pitäis kulutus jo olla yhteensä varmaan 1000 kcal. 45min tuli ihan kuntosaliharjoittelua eli lihaskuntoa ja sitten tunti cross trainerilla eli aerobista. Cross trainerin mukaan mun painoisella kulutus olis 700kcal tunnissa. Syke oli 150-170.
On ollut huono olo syömisestä, maha sekaisin ja närästää ja ihan ähky... joten ihana palata huomenna taas terveelliseen syömiseen, jo mieli tekee puuroa ja säännöllistä syömistä.
Isoliinu, mä olen lukenut ettei kilotavoitteita kannattaisi laittaa, joten itse en tällä kertaa ole laittanut mutta tietysti toivon et paino tippuisi sen 2kg kuukausivauhdilla ja hyvä vaan jos tippuu enemmänkin. Mutta päätavoite on oppia terveellinen syöminen niin että saisin syömisistäni paljon kuitua, tulis hedelmiä ja kasviksia, ja että ruoka ois mahd. vähärasvaista ja proteiinipitoista. Ja tietysti säännöllinen syöminen yksi tavoite ja napostelun/herkuttelun väheneminen.
Vaatteista: Mun mielestä saa isokokoisia vaatteita aika hyvin ihan seppälästä, kappahlista, lindexistä ym missä minä itse käyn. Aikaisemmin on mennyt koko 46 housuissa ja paidoissa koko XL. Nykyään pitää ostaa isojen vaatteiden osastolta ja pääasiassa koko 50. Vielä viime kesänä mahtui koon 46 housut.. Tomaatti115 kirjoitti:
Heippa kaikille,
Viikonloppu sitten tuli ja meni. Olen syönyt viimeiset kolme päivää ihan järkyttävästi kaikkea ja etenkin epäterveellisiä herkkuja. Ajattelin että huomenna sitten taas ruotuun eikä muutamaan seuraavaan viikonloppuun hirveitä määriä herkkuja!! Oon syönyt sipsejä ja dippiä, suklaata, karkkia, käynyt ravintolassa ja söin alkupalan, pääruoan ja jälkkärin.. sitten oon syönyt karjalanpiirakoita munavoilla.. ei siis yhtään terveellistä!:( Mutta meillä oli vieraita ja oli kivaakin kun harvoin nähdään, mut toivotaan ettei toi vaikuta ihan hirveesti painoon. Toivottavasti tasaantuu keskiviikon punnitukseen mennessä. En usko, että kaloreita olisi tullut enemmän kuin kulutukseni eli noin 2400-2500kcal koska jonkunlaista laskua oon yrittänyt vähän pitää päässä.
Hyviäkin uutisia on, olin tänään kuntosalilla kun kadutti kaikki syömiset ja hikoilin siellä 1h 45min! Melkein kaksi tuntia, pitäis kulutus jo olla yhteensä varmaan 1000 kcal. 45min tuli ihan kuntosaliharjoittelua eli lihaskuntoa ja sitten tunti cross trainerilla eli aerobista. Cross trainerin mukaan mun painoisella kulutus olis 700kcal tunnissa. Syke oli 150-170.
On ollut huono olo syömisestä, maha sekaisin ja närästää ja ihan ähky... joten ihana palata huomenna taas terveelliseen syömiseen, jo mieli tekee puuroa ja säännöllistä syömistä.
Isoliinu, mä olen lukenut ettei kilotavoitteita kannattaisi laittaa, joten itse en tällä kertaa ole laittanut mutta tietysti toivon et paino tippuisi sen 2kg kuukausivauhdilla ja hyvä vaan jos tippuu enemmänkin. Mutta päätavoite on oppia terveellinen syöminen niin että saisin syömisistäni paljon kuitua, tulis hedelmiä ja kasviksia, ja että ruoka ois mahd. vähärasvaista ja proteiinipitoista. Ja tietysti säännöllinen syöminen yksi tavoite ja napostelun/herkuttelun väheneminen.
Vaatteista: Mun mielestä saa isokokoisia vaatteita aika hyvin ihan seppälästä, kappahlista, lindexistä ym missä minä itse käyn. Aikaisemmin on mennyt koko 46 housuissa ja paidoissa koko XL. Nykyään pitää ostaa isojen vaatteiden osastolta ja pääasiassa koko 50. Vielä viime kesänä mahtui koon 46 housut..Mulla on kyllä kaikki vaatteet kokoa XXL paitsi alushousut ja sukat. Ostin pari viikkoa sitten uuden XXL-kokoisen talvitakin ja siinä täytyy siirtää nappeja ainakin 5 cm rinnan kohdalta.
Mulla meni viikonloppu kevyesti, en viitsinyt sunnuntai paistaa sitä makkaraa niin söin 400 g raejuustoa ja pari voileipää.
Toi kuntosalitreeni kuulostaa hyvältä, tuota enempää ei kannata tehdä kerralla. 1000 kCal on vain 1/9 kiloa rasvaa mutta kun keho joutuu täyttämään glykogeenivarastot rasvasta niin menee paljon enemmän. Tärkeintä on kuitenkin se, että ei lähde lihasmassaa laihduttaessa. Ulkonäöllisestikin liikunta on tärkeää, se vaikuttaa muun muassa ihon kiinteyteen (eli vähentää selluliittia) ja vähentää rasvan näkymistä kehossa. Varsinkin hentorakenteiselle liikunnasta voi olla enemmän apua kuin laihdutuksesta.
- isoliinu
Tänään on mennyt jo paremmin kuin nuo kaksi edellistä päivää...syötyä tuli kiinalaista ruokaa hillitysti, mäkkärin kanasalaatti, 2dl vanukasta ja muutama hedelmänamu. Kalorit n. 1200-1300kcal.
Tästä on hyvä jatkaa taas:)
Iltoja kaikille ja huomiseen:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743