Paavali osasi kieliä, koska oli lukenut niitä sen ajan yliopistossa.
Mutta mitään salaperäisiä ihmisten tai enkelien kieliä hän ei puhunut, vaan sanoo muodossa "vaikka".
1. Kor. 13:1 "VAIKKA minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali."
Paavali varoittaakin puhumasta hurmoskieliä, jotka on hyvin yleisiä kaikissa uskonnoissa ja jopa luonnonuskonnoissa:
1. Kor. 14:9
"Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen."
1. Kor. 14:19 "Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja."
Vain järkevät ja ymmärrettävät sanat voivat RAKENTAA sekä yksilöuskovaista että koko seurakuntaa.
Paavali oli lukenut yliopistossa kieliä
19
297
Vastaukset
- löytänyt Raamatusta
kielilläpuhumisesta?
Kielilläpuhuminen on annettu rakentamaan ihmisen uskoa ja Raamatussa kerrotaan, että kaikki eivät puhu kielillä ja sillä tarkoitetaan, että kaikki uskovaisetkaan eivät puhu kielillä, mutta siellä myös kehotetaan rukoilemaan armolahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.
Minä puhun kielillä ja olen saanut mukaan selittäjänlahjan, joten olen kuullut paljon sellaista, mitä muuten en olisi kuullut.
Jos uskot Jeesukseen, niin ei muuta, kuin rukoilemaan armolahjoja.- kielistä
Kirjoita pätkä mitä olet kielillä puhunut ja mitä se tarkoittaa selittämisen perusteella, niin arvioidaan onko kyse oikeasta armolahjasta, vai väärästä.
"Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta" - laita:)!
kielistä kirjoitti:
Kirjoita pätkä mitä olet kielillä puhunut ja mitä se tarkoittaa selittämisen perusteella, niin arvioidaan onko kyse oikeasta armolahjasta, vai väärästä.
"Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta"Sitä paitsi niitä on arvosteltu ilman, että olisin antanut näytettä arvosteltavaksi. Kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä olivat eriaikoina painaneet mieleensä lauseen, joka oli tullut kielissäni useammin ja toinen kertoi paljon myöhemmin, että hän tarkasti sanakirjasta, kun hänestä kuulosti, että puhuin ranskaa ja olin puhunut ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian.
Toinen kertoi myöhemmin tarkistaneensa sanakirjasta mitä olin puhunut, koska hän oli huomannut minun puhuneen hepreaa ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian. - kielet
laita:)! kirjoitti:
Sitä paitsi niitä on arvosteltu ilman, että olisin antanut näytettä arvosteltavaksi. Kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä olivat eriaikoina painaneet mieleensä lauseen, joka oli tullut kielissäni useammin ja toinen kertoi paljon myöhemmin, että hän tarkasti sanakirjasta, kun hänestä kuulosti, että puhuin ranskaa ja olin puhunut ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian.
Toinen kertoi myöhemmin tarkistaneensa sanakirjasta mitä olin puhunut, koska hän oli huomannut minun puhuneen hepreaa ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian.Ihmisen muisti ja alitajunta on ihmeellinen. Se kätkee muistiinsa kaiken kuulemansa ja näkemänsä, jonka sitten itse unohtaa, mutta se saattaa tulla esille unessa tai sitä muistuttavassa hurmostilassa.
Kielilläpuhuminen kun ei ole pelkästään kristittyjen keskuudessa esiintyvä asia, vaan sitä esiintyy jopa luonnonuskontojen menoissa. - neuvoksi
laita:)! kirjoitti:
Sitä paitsi niitä on arvosteltu ilman, että olisin antanut näytettä arvosteltavaksi. Kaksi toisiaan tuntematonta ihmistä olivat eriaikoina painaneet mieleensä lauseen, joka oli tullut kielissäni useammin ja toinen kertoi paljon myöhemmin, että hän tarkasti sanakirjasta, kun hänestä kuulosti, että puhuin ranskaa ja olin puhunut ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian.
Toinen kertoi myöhemmin tarkistaneensa sanakirjasta mitä olin puhunut, koska hän oli huomannut minun puhuneen hepreaa ja lause oli ollut tämä:
Herra tulee pian.Raamatun mukaan kieliä puhuva henki pitää koetella, onko se oikea.
Keskeytä hengen puhe ja kysy siltä ääneen: "Tunnustatko nyt minun kauttani kieliä puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?"
1.Joh.4 - saanut kokea
kielet kirjoitti:
Ihmisen muisti ja alitajunta on ihmeellinen. Se kätkee muistiinsa kaiken kuulemansa ja näkemänsä, jonka sitten itse unohtaa, mutta se saattaa tulla esille unessa tai sitä muistuttavassa hurmostilassa.
Kielilläpuhuminen kun ei ole pelkästään kristittyjen keskuudessa esiintyvä asia, vaan sitä esiintyy jopa luonnonuskontojen menoissa.hurmostilaa. Se voisi olla jännä kokemus, mutta en todella ole sitä koskaan kokenut. Kielillä puhuminen tulee täydessä raikkaudessa ihmisen ollessa täydellisesti läsnä. Armolahjat ovat ihmiselle alamaiset sillä tavalla, että ihminen tietää aina mitä tekee, eli on jalat maassa. Niin, tietenki pää on taivaassa:), sillä liekkö muuten koskaan voisi kielilläpuhua, eli uskovainen näkee näkymmättömiin uskon kautta Jeesukseen. Muista, että uskovainen ei ole missään tilassa puhuessaan kielillä, vaan hän on aivan oma itsensä ja välittää Jumalan puhetta Pyhän Hengen vaikuttamana.
Olisiko radiossa, tai tv:ssä kerrottu neljän henkilön nimet, aivan outojen, joita ei nimiksi tunnistanut ulkomaalaisuuden tähden ja olisiko tapahtunut niin kumma juttu, että olisi noita nimiä kaksi vuotta kielillä puhuessaan kuullut ja sen jälkeen tutustunut tähän ulkomaalaiseen perheeseen, jonka kanssa on nyt ystävyyttä kestänyt lähemmäs kaksikymmentä vuotta. - koetellut.
neuvoksi kirjoitti:
Raamatun mukaan kieliä puhuva henki pitää koetella, onko se oikea.
Keskeytä hengen puhe ja kysy siltä ääneen: "Tunnustatko nyt minun kauttani kieliä puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?"
1.Joh.4Kun sain tuon ihanan armolahjan kävi niin, että jouduin kaltaistesi epäuskoisten kanssa tekemisiin ja aloin "koettelemaan" ja joskus jopa epäilemään ja kävi niin, että kielilläpuhumisen lahja laantui melkein kokonaan puoleksi vuodeksi, mutta Jeesus sai rakkaudellaan minut takaisin luottamukseen ja sen jälkeen se lahja ei ole laantumisen merkkejä osoittanut.
Kielillä eivät puhu epäuskoiset, vaan vain uskovaiset ja kaikki tapahtuu Jeesuksen veren suojassa.
ja yrität vesittää Raamattua, mihinkä luulet sen johtavan? Itsesi saat erotettua pois Kristksesta, olet Pyhän Hengen vastustaja.
* Mistä ihmeestä te osaattekin tänne tulla viisastelemaan ja sekoittamaan palstaa noilla tyhmillä oletuksillanne.
* Paavali osasi kerikkaa ja hebreaa, ehkä armeaakin, mutta siinä se sitten olikin. Pyhän Hengen antamilla kielillä hän puhui SALAISUUKSIA Hengessä, ainoastaan Jumala ymmärsi , mitä Paavali Hengessä rukoili!
* Eikä Paavali missään yliopistossa ollut, hän sai laki/toora koulutuksensa Camalielin jalkain juuressa, ja oli tosin ylioppinut lain täyttämiseen ja lainkauttaa saatavaan vanurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mitään kieliä ei siinä "koulussa" opeteltu!
* Ja sen kaiken "oppimansa" hän myöhemmin tullessaan tuntemaan Kristuksen, luki roskaksi Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla.- kun,
Siinä tarkoitetaan sellaista tilannetta, kun kukaan paikalla olija ei ymmärrä kyseistä vierasta kieltä, niin ne jäävät siksi kuulijoille salaisuudeksi.
Mistään salaisista kielistä ja koodeista ei ole kyse, vaan tilanteen vuoksi puhuttu oikea kieli jää kuulijoille salaisuudeksi.
Ihmisellähän ei ole mitään salaisuuksia, joita Jumala ei tietäisi. Jumalalle ihmisellä ei ole mitään salaisuuksia kerrottavana, sillä Jumalahan tietää kaiken jo etukäteen, ennenkuin ne meidän huulille edes nousee. kun, kirjoitti:
Siinä tarkoitetaan sellaista tilannetta, kun kukaan paikalla olija ei ymmärrä kyseistä vierasta kieltä, niin ne jäävät siksi kuulijoille salaisuudeksi.
Mistään salaisista kielistä ja koodeista ei ole kyse, vaan tilanteen vuoksi puhuttu oikea kieli jää kuulijoille salaisuudeksi.
Ihmisellähän ei ole mitään salaisuuksia, joita Jumala ei tietäisi. Jumalalle ihmisellä ei ole mitään salaisuuksia kerrottavana, sillä Jumalahan tietää kaiken jo etukäteen, ennenkuin ne meidän huulille edes nousee.aivan selvään, että Hengessä kielillä puhuva puhuu salaisuuksia Hengessä, ja ne ymmärtää vain Jumala, ne menee Saatanankin korvien ohi, samoin kaikkien henkivaltojen mitä taivaan avaruuksista löytyy, niin kuule Raamattu sanoo, ja on ihan hyvä vaan sekin asia ottaa uskossa vastaan, eikä alkaa intämään omia johtopäätöksiään Jumalaa vastaan. Älä yritä järkeistää evankeliumia, se on ja avautu vain uskon kautta Pyhässä Hengessä!
- ML213
Pyhän Hengen antamilla kielillä hän puhui SALAISUUKSIA Hengessä, ainoastaan Jumala ymmärsi , mitä Paavali Hengessä rukoili!
-------
Ajatteletpa Jumalaa pieneksi "persoonaksi".Raamatussa on ilmoitettu, miten Jumala tietää jo asiat aiemmin kuin mitä ihminen rukoilee, jopa huokauksetkin Jumala merkitsee ja tietää.
Siis ihminen saa todella olla huoletta, ymmärtääköhän Jumala minun rukouksiani tms.
Ymmärrän, miten rukoileminen on tärkeää ihmiselle itselleen,- ei Jumalalle.Kun ihminen yleensä rukoilee, niin Jumala ohjaa ihmistä/ymmärrytä tilanteessa näkemään asia oikeassa valossa. - ML213
Mohikaani_27 kirjoitti:
aivan selvään, että Hengessä kielillä puhuva puhuu salaisuuksia Hengessä, ja ne ymmärtää vain Jumala, ne menee Saatanankin korvien ohi, samoin kaikkien henkivaltojen mitä taivaan avaruuksista löytyy, niin kuule Raamattu sanoo, ja on ihan hyvä vaan sekin asia ottaa uskossa vastaan, eikä alkaa intämään omia johtopäätöksiään Jumalaa vastaan. Älä yritä järkeistää evankeliumia, se on ja avautu vain uskon kautta Pyhässä Hengessä!
että Hengessä kielillä puhuva puhuu salaisuuksia Hengessä, ja ne ymmärtää vain Jumala,
---
Tuon mielikuvan voi laajentaa tähnkin suuntaan. Mitä tunnen kielillä puhuvia ihmisiä ja missä tilanteissa he käyttävät tätä armolahjaa, niin helposti voisi ymmärtää, miten todella kielilläpuhuva ihminen ei itsekkään tiedä mitä asiaa hän käsittelee Jumalan kanssa. Siis puhuu salaisuuksia Hengessä.
Onhan ihmisillä asioita, joita he eivät mahdollistu käsittelemään tietoisessa/kaan tilassa.Siis Jumalan suunnittelema torjunta menetelmä tiedoisuudelta aktivoituu.Saman suuntainen asia kuin muistin menetys vaikeassa tilanteessa/onnettomuudessa.
Tästä näkökulmasta käsin ymmärän helpopsti miksi Jumala jakaa aivoituiksiensa mukaan kielilläpuhumisen armolajaa.Ihmiset on erilaisia käsittelemään sisäisiä/arkoja asioita.Ymmärränkin, miten kielillä puhuminen on ensimmäinen taso käsitellä jotain asiaa ja seuraava taso onkin jo tiedostaa asia tietoisuudessa ymmärtäen sitä jo paremmin.
Kielillä puhuminenhan liittyy ihmisen sisäiseen kasvuun läheisesti. - ML213
ML213 kirjoitti:

Kielillä puhuminenhan liittyy ihmisen sisäiseen kasvuun läheisesti.Niin, pohdin ihan vakavasti ilman ivaa tai halveksuntaa tms.Mitä netin välityksen kautta olen oppinut tuntemaan ja ymmärtämään Mohikaania, niin hänelle kielilläpuhumisen armolahja on todella tärkeä asia ja erittäin merkityksellinen.Tästä johtuen hän tidostaa sen itsekkin.
Ongelma vaan on siinä kun Mohikaani ymmärtää toistenkin tarvitsevan tätä armolahjaa yhtä paljon kuin hän itse, mutta näin ei ole, koska ihmisten avoimuus/olla oma itsensä syvällisesti ilmentyy eritasoisesti.
Niin, on hyvä alistua JUmalan aivoituksien ja tietäyksen alle ja uskoa miten Jumala antaa armolahjojaan ihmisille, joille se on tärkeää ajatellen esim. Hemgellistä kasvua. - kuin kristinuskon
Mohikaani_27 kirjoitti:
aivan selvään, että Hengessä kielillä puhuva puhuu salaisuuksia Hengessä, ja ne ymmärtää vain Jumala, ne menee Saatanankin korvien ohi, samoin kaikkien henkivaltojen mitä taivaan avaruuksista löytyy, niin kuule Raamattu sanoo, ja on ihan hyvä vaan sekin asia ottaa uskossa vastaan, eikä alkaa intämään omia johtopäätöksiään Jumalaa vastaan. Älä yritä järkeistää evankeliumia, se on ja avautu vain uskon kautta Pyhässä Hengessä!
kielilläpuhumiset? Mistä ne ovat lähtöisin? Tapahtuvatko nekin saman P.Hengen vaikutuksesta kuin kristittyjen kielilläpuhumiset?
- huomaa.
ML213 kirjoitti:
että Hengessä kielillä puhuva puhuu salaisuuksia Hengessä, ja ne ymmärtää vain Jumala,
---
Tuon mielikuvan voi laajentaa tähnkin suuntaan. Mitä tunnen kielillä puhuvia ihmisiä ja missä tilanteissa he käyttävät tätä armolahjaa, niin helposti voisi ymmärtää, miten todella kielilläpuhuva ihminen ei itsekkään tiedä mitä asiaa hän käsittelee Jumalan kanssa. Siis puhuu salaisuuksia Hengessä.
Onhan ihmisillä asioita, joita he eivät mahdollistu käsittelemään tietoisessa/kaan tilassa.Siis Jumalan suunnittelema torjunta menetelmä tiedoisuudelta aktivoituu.Saman suuntainen asia kuin muistin menetys vaikeassa tilanteessa/onnettomuudessa.
Tästä näkökulmasta käsin ymmärän helpopsti miksi Jumala jakaa aivoituiksiensa mukaan kielilläpuhumisen armolajaa.Ihmiset on erilaisia käsittelemään sisäisiä/arkoja asioita.Ymmärränkin, miten kielillä puhuminen on ensimmäinen taso käsitellä jotain asiaa ja seuraava taso onkin jo tiedostaa asia tietoisuudessa ymmärtäen sitä jo paremmin.
Kielillä puhuminenhan liittyy ihmisen sisäiseen kasvuun läheisesti.Ihmisellä ei ole mitään salaisuuksia Jumalan suuntaan puhuttavana. Muille ihmisille ne voivat olla salaisuuksia, koska kukaan ei puhu samaa kieltä.
Ps. 139:4
Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
Ps. 139:23
Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
että nuo pakanauskontojen kielilläpuhumiset lienevät facta-asioita, sillä ihan tavallisessa elämässä kielilläpuhumista tapahtuu ihan pikkulapsesta alkaen.
Kun vauvalla on turvallinen olo, hän ihmettelee ympärillään olevaa ympäristöä päätään pyöritellen ja jokeltelee kielellään sellaisia sanoja joita aikuisten tekisi mieli selittää, mitä vauva jokelluksellaan tarkoittaa.
Samoin sitä kielilläpuhumista esiintyy esim. lasten lauluissa; "Riti rati rallaa", ja jopa markkinahumun lauluissa: "Ruma rilluma relluma rei...". En nyt väitä että kaikki tuo olisi Pyhässä Hengessä puhuttua, vaan ihan siinä samassa hengessä missä kukakin puhuja on!- Sam Andreevitsh
>>> Paavali varoittaakin puhumasta hurmoskieliä...
En tiedä niistä hurmoskielistä. Oma kokemukseni kielilläpuhumisesta on, että sitä voi "harrastaa" aivan normaalissa olotilassa ja siten kielillä useimmiten puhutaan. Ei tarvita mitään "hurmosta".
Paavali totesi Korintin seurakunnalle, että hän puhuu kielillä enemmän kuin kukaan heistä.- monta kieltä
Paavali totesi Korintin seurakunnalle, että hän puhuu kielillä enemmän kuin kukaan heistä.
9 Sama koskee teitäkin: ellette puhu selvää kieltä, kuinka teidän puhettanne voidaan ymmärtää? Sananne haihtuvat taivaan tuuliin.
10 Niin paljon kuin maailmassa onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san862014- 561220
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122968- 94959
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952