Toki on "hyvä" alkuunsa jutella/kirjoitella anonyymisti, nimimerkin tapaan, niin merkin vaimoni kanssa aloitimme 5 vuotta sitten. Ja yhteen mennessämme se jäi kummaltakin unholaa, ei tosiaan ollut tarvetta "vaihtaa ajatuksia" netissä.
MUTTA, viime kesänä toinen teki, periaatteesa anteeksiantamattoman virheen, erään riidan jälkeen/seuraksena. Palattiin yhteen, sovittiin riidat ja aloitettiin uudestaan.
Hetkenkuluttua havaitsin, että deittilu yms. oli jollain tasoa "hirttänyt kiinni" toiselle. Huomautin kerran jos toisenkin ao. toiminnastaan ja siitä, ettei se parisuhteessamme ole soveliasta . . . . Tuli "säälittäviä" puolustuspuheita . . . . nolostumia yms. piilottelua asian tiimoilta . . . . Enhän minä enään jne. jne. Kumminkin minulla oli todisteet toiminnasta joka kerta edessäni, kun tietokoneen avasin, vaikkakin kummallakin oli omat profiilinsa.
Vaikka toinen "mielestään" oli ja on parempi tietokoneen käyttäjä ja luuli olevansa ovela, mutta mutta.
Ei tosiaankaan ollut tarvis imuroida mitään vakojja ohjelmia tai murtautua hänen tiedostoihinsa. Internetin aikana, kun tiedon kaivaminen on yksinkertaista ja helppoa . . . . Google ja oikeat hakusanat hänen galleriansa mm. suomi24:ssa tutkailu, toki käymiseni näkyi jokaisella kerralla vielä "parhaana" etsijänä, eräs viruksentorjunta-ohjelma, joka nayttää jokaisen tarkastetun rivin koneelta, pystyi tarkastamaan tai ei sen. Sieltä vain "poimimalla hedelmät" kokonaiskuva hahmottui, lopullisesti.
Yksi keskustelu "lisää" no, hyökkäyshän on se "paras" puolustus. Sitten kirjoitin kirjeen, jossa tein selväksi, niin mielipiteeni hänen toiminastaan kuin seurauksista, jos moinen ei lopu. Sinänsä "kiristyksenomaista" seuraukset olisivat lienee olleet . . . . . . kun tuon taloon käteistä rahaa sen verran, kuin hän tienaa 2:sta työstä bruttona ja kumminkin sen tietyn elintasonsa haluaa pitää . . . . . . .
Nyt elämämme taitaa olla "balanssissa" kun hänen deittailu ei häiritse elämäämme; muusta kirjoittelusta esim. tällekin palstalle ei ole ollut alunalkaenkaan ongelma.
Joten, opetus olkoon . . . . . . älä tee sitä poulisosi selän takana tai tee se todellakin niin hyvin peittäen, ettei toisella ei ole hajua. MUTTA OLE MYÖS valmis kestämään seuraukset.

Vastaukset 10
Vanhimmat
jälkiään täydellisesti peittämään vaikka kuinka olisi super-nörtti, senhän tietää jo ihan taviskin.
Rehellisyys on kaiken pohja jos ei voi olla rehellinen suhdekin jää rakentumatta.
toinen luuli, että onnistuu . . . .
Niin, rehellisyys maan perii. Toisella vain "jäi" jotenkin se deittailu "päälle" . . . . mutta nyt viimeistään tietää, missä todella mennään . . . . . Mitä ihmisestä ja luonteesta vielä; Koville se toiselle "otti" kun ensinmäisen kerran kävikin, että toinen otti ja lähti . . . . . . eikä ollutkaan "rukoilemassa" takaisin.
Minulle ainakin nettideittailu on suorastaan vastenmielistä. Väkisin pidän profiilia sen mahdollisuuden varalta että jos vaikka sitä kautta sen oikean löytäisin, uskon tosin että elävästä elämästä se todennäköisemmin löytyy.
Jos tapaisin miehen jonka kanssa yhteiselo alkaisi niin profiilin heittäisin riemusaatossa mäkeen, en tosiaan kaipaa tuota ihmissielujen markkinapaikkaa enkä sen kylmää arvostelumentaliteettia.
Ja jos mieheni jatkaisi deittailua niin mäkeen lentäisi hänkin - parempi kuitenkin yksin kuin huonossa seurassa.
lopullisesti ulkoruokintaa jos mun kaa alkais pelaileen.
Toiset taitaa addiktoitua tohon nettideittailuun, on ihana saada jatkuvasti ihailua ja kehuja, "rakastua" rakastumisen tunteeseen.
Koittakaahan pärjätä
Addiktio, onhan noita. Sinänsä lähinnä "huvitti" minkä kuvan / kuvat julkaisi mm. suomi24:n galleriassa. Taso tosiaan oli malliin irq-galleria . . . . 14v. Ja käydessään mm. sex-saitilla "näyttäytymässä" niin johan niitä kuien katselijoita riitti . . . . . . . chattäilijöistä puhumattakaan.
Mutta onko totta, että ihminen AINA yrittää etsiä parempaa ? ? ? Kuin saisi tai "ansaitsisi" ? ? ? ? Vaikka kumminkin elo ja olo kaiken kaikkiaan on kunnossa.
toi "paremman" etsiminen, vai liekkö jotakin jännityksen hakua toisilla, oma elämä tuntuu tylsältä niin pitää mennä sinne mistä sen jännityksen saa helpoiten.
Ei varmaan aina, musta henk.kohtaisesti tuntuisi että jos mulla olisi rakastava ja välittävä kumppani jonka kanssa olisi hyvä olla en kaipaisi muuta. Ja jos elämä tuntuisi tylsältä niin istuisin kumppanini kanssa juttelemaan asiasta.
Hyviä ihmisiä on niin vaikea saada tai löytää, että siitä yhdestä hyvästä pitäisi pitää kiinni.
...ihmisestä. Ehkä kaikki ei ole kunnossa koska hän etsii. Tai ehkä hän on ihminen jolle "kunnossa" ei ole se mitä hän haluaa. Et voi muuttaa toista ihmistä mutta voit päättää omasta elämästäsi.
Minä en pilaisi elämääni elämällä sitä ihmisen kanssa joka ei arvosta minua tai jonka äly, moraali ja empatia on sitä luokkaa että suhteessa ollessankin roikkuu seksi- ja deittipalstoilla.
Minusta eloni suhteessa ei olisi kunnossa jos toinen käyttäytyisi noin niinkuin olet kertonut, mutta ehkä se sinun mielestäsi on ok. Valinta on jokaisen oma.
Oikea nörtti pystyy peitämään jälkensä jos niin haluaa. IP-osoitteen kierrättäminen parin kymmenen ulkomaalaisen meilerin kautta on asiantuttijoillekin melkoinen tehtävä.
Mutta menemättä asian yksityiskohtiin, tehkööt sen ne jotka sen osaavat. Kaikkien ei tarvi tietää siitä.
Lähinnä tulee mieleen, että tosiaan jäi "nalkkiin" nettideittailuun. Saa "ihailua, kehumista" tsm. mitä nyt vakiintuneessa (edelleen) parisuhteessa ei jatkuvasti "tuoda julki" tahi toitoteta . . . . Minulle itsestään selvyys, että hän on se n:ro 1, ei sen enenpää tai sen vähempää, toki hän sen ajoittain sen kyllä kuulee . . . . . Tosin toinen on "mustasukkaista" tyyppiä . . . . joten herkähkösti "tulee sanomista". Ja huomattelustani deittailun suhteen, hän meni "hämileen/vaikeaksi" myöhemmin tosin syytellen vakoilusta yms. . . . . . .
Noooooooh, mitä mies ei tekisi, että "pilua" tahi seikkailua saisi ? ? tai molempia.
Niin, mitä alkajaisiksi kirjoitin, itseäni ei pätkääkään nettideittailu yms. ei kiinnosta, toki olen "melko" hanakka kirjoittamaan kaikenmaailman palstoille, kuten tälle. Eräänlaista "blogia" tahi yhteiskunnallista kannanottoa . . . .
Olenkin mielessäin ajatellut, että tietyn ajan kuluessa teen ratkaisun, ihan omin päin . . . toki kerran vielä "varotan ao. toiminnasta". Ja sitten jättäen jälkeeni, avaimet ja avioeroilmoituksen allekirjoitettuna. ilman mitään selityksiä. . . . . . . . . . .
jota ei joka-jannulla, tai jaanalla olekaan. Ja menee hiukka monimutkaiseksi.
Toisilla, esim. mulla koneen virusohjelma tallettaa lokiin aika paljon tietoa ja sitä ei saa sivuhistorian poistolla katoamaan.