Jätin tyttöystäväni taas. Hän ei suostu luopumaan exästään. Ja hän ei ymmärrä että olen niin mustasukkainen, olemme tapailleet vasta niin vähän aikaa että en ole osannut rakentaa luottoa vielä häneen, ja se ei auttanut asiaa että hän ei halua luopua exästään. Eilen kysyin häneltä kauniisti, todella kauniisti että voisiko hän edes minun vuokseni luvata ettei näkisi tätä ex-heilaansa, jotta me kaksi olisimme voineet olla onnellisia...mutta ei, ei hän voinut luvata sitäkään. En ymmärrä. Minulle tulee sellainen ns. varapyörän olo kun hän haluaa hengata exänsä kanssa ja tehdä juttuja. Ymmärrän että heillä on yhteinen menneisyys mutta minua ei pahemmin houkuttele ajatus että hän pyörii sellaisen kanssa kenen kanssa on vaihdeltu limoja joskus.
Ja kaiken huipuksi tämä hänen exänsä on sinkku taas. Minulle tulee sellainen olo että minä olen heidän kahden välissään, minun pitää kilpailla omasta tyttöystästäni hänen exän kanssaan. Ei mielestäni suhteen kuulu mennä niin. Olen vain todella, todella masentunut. En muista koska viimeksi olisin itkenyt niin paljon kuin eilen. No, eipä se mikään kiva juttu ole että tyttö valitsee exänsä minun sijastani. Vähemmästäkin sitä maihin menee. Hän aina vain puolusteli exäänsä: on niin kiva, mahtava, upea, hauska. Ja hänen kanssaan on kiva olla ja hänellä ei ole oikein muita ystäviä kuin hän. Entä sitten? Itse olisin ollut valmis tekemään vaikka mitä jotta olisin vain saanut olla hänen kanssaan...hän todella teki minut onnelliseksi. Harmi vain että hänen exänsä pilasi tämän kuvion, tai en oikeastaan voi hänen exäänsäkään kokonaan syyttää. Sanotaanko että vika oli minussa, hänessä, ja hänen exässään.
Jätin hänet...TAAS
14
989
Vastaukset
- xxx'
Mä ja mun exä ollaan parhaat ystävät nykyään. Siihen on mun tuoreen kumppanin vain pakko tottua, vaikka on sekin mustis niinku säki. Ookko sä nähny sitä exää? Sitä mä ainaki yritän kovasti miehelleni ehdottaa, mutta ei suostu näkeen just sen takia että on mun exä tää nykyinen paras ystävä. Mun mielestä sun olis, niin ku myös mun miehen, olis vain sopeuduttava tialanteeseen, ja tajuttava, että mitään vaaraa ei ole! Tosin mä ymmärrän että se on vaikeeta... Yritä silti käsitellä naises exää nimenomaan kaverina eikä exänä. Tsemppiä sulle, ja mieti onko naises exä todella niin iso uhka/ongelma et sen takia pitäis jättää toinen?!
- Masentunut Mies
En vain halua että tämä pyörii sellaisen kanssa kenen kanssa on vaihtanut ties mitä kehon nesteitä. En itsekään exäni kanssa pyöri. Enkä pyörisi vaikka hän haluaisi. Minun ei tarvitsisi ainakaan pyöriä exäni kanssa vaikka olisikin tosi hyvä kaveri, sitä varten minulla on tämä uusi tyttö kenen kanssa voin tehdä asioita. Onko sillä exällä sitten jotain mitä minulla ei ole? Itse en tajua yhtään jos pidetään exiä kavereina, ja vielä silloin vaikka kumppani siitä kärsii...no, kai se on itselle helpompaa sitten kun ei itse kärsi.
- Masentunut Mies
Masentunut Mies kirjoitti:

mihin tarvitset sitten tätä exääsi? miksi et voi tehdä oman miehesi kanssa niitä juttuja? Omasta mielestäni sen kumppanin pitäisi olla se uusi paras kaveri jonka kanssa tehdään kaikkea, ei exän. Mut ihmiset on erilaisia ja jokainen kokee tän jutun eri tavalla. Se olis hienoa ku kaikki vois luottaa toisiin ja ei olis ongelmia...se olis todella hienoa. Mut niin se ei vaan mene. Mut siis kyllä minä voisin dumpata mun naispuolisen kaverin samantein jos hän olis käskeny. Koska rakkaus menee mulla ainakin kaiken edelle, ja jos toiselle koituu siit niin pahaa oloa niin sitten ainaki.
- just joo
"Mun mielestä sun olis, niin ku myös mun miehen, olis vain sopeuduttava tialanteeseen, ja tajuttava, että mitään vaaraa ei ole! "
Niin sulle ei ole mitään vaaraa! Mikäs siinä kun on kaksi miestä kokoajan elämässä. Mikäli luottoa riittää, voi rauhassa naiskennella kummankin kanssa.
AP teki aivan oikean päätöksen. Jos ex on kerran niin mahtava ja hyvä tyyppi niin helvettiäkö siinä enää pyörimään? Alkakoot seurustelemaan sen kanssa kun on kerran niin huippumies. - JustMe
just joo kirjoitti:
"Mun mielestä sun olis, niin ku myös mun miehen, olis vain sopeuduttava tialanteeseen, ja tajuttava, että mitään vaaraa ei ole! "
Niin sulle ei ole mitään vaaraa! Mikäs siinä kun on kaksi miestä kokoajan elämässä. Mikäli luottoa riittää, voi rauhassa naiskennella kummankin kanssa.
AP teki aivan oikean päätöksen. Jos ex on kerran niin mahtava ja hyvä tyyppi niin helvettiäkö siinä enää pyörimään? Alkakoot seurustelemaan sen kanssa kun on kerran niin huippumies...juuri näin!!
- kuuvalkea
Masentunut Mies kirjoitti:
mihin tarvitset sitten tätä exääsi? miksi et voi tehdä oman miehesi kanssa niitä juttuja? Omasta mielestäni sen kumppanin pitäisi olla se uusi paras kaveri jonka kanssa tehdään kaikkea, ei exän. Mut ihmiset on erilaisia ja jokainen kokee tän jutun eri tavalla. Se olis hienoa ku kaikki vois luottaa toisiin ja ei olis ongelmia...se olis todella hienoa. Mut niin se ei vaan mene. Mut siis kyllä minä voisin dumpata mun naispuolisen kaverin samantein jos hän olis käskeny. Koska rakkaus menee mulla ainakin kaiken edelle, ja jos toiselle koituu siit niin pahaa oloa niin sitten ainaki.
Aikoinaan erottiin ex:n kanssa yhteistuumin ihan sovussa ja voisimme olla edelleen hyviä ystäviä jos ei nykyinen kumppanini olisi sitä kieltänyt. Ymmärrän hänenkin kantaansa, hän ei ole yhdestäkään ex:stä eronnut sovussa eikä ymmärrä miten sellainen on mahdollista. Olisin halunnut olla ystävä senkin takia että tämä ihminen jäi melko yksin ja lupasin hänelle että en katoa kokonaan.
Tavallaan hankala tilanne, mutta ymmärsin kyllä heti että joudun valitsemaan pidänkö ystävän vai rakkaan. Helppo valinta se lopulta oli, vaikka ystävää sääliksi kävikin. - Masentunut Mies
kuuvalkea kirjoitti:
Aikoinaan erottiin ex:n kanssa yhteistuumin ihan sovussa ja voisimme olla edelleen hyviä ystäviä jos ei nykyinen kumppanini olisi sitä kieltänyt. Ymmärrän hänenkin kantaansa, hän ei ole yhdestäkään ex:stä eronnut sovussa eikä ymmärrä miten sellainen on mahdollista. Olisin halunnut olla ystävä senkin takia että tämä ihminen jäi melko yksin ja lupasin hänelle että en katoa kokonaan.
Tavallaan hankala tilanne, mutta ymmärsin kyllä heti että joudun valitsemaan pidänkö ystävän vai rakkaan. Helppo valinta se lopulta oli, vaikka ystävää sääliksi kävikin....hän valitsisi exänsä minun sijaan. Ymmärrän kyllä että ystävät ovat tärkeitä, on minullakin naispuolinen ystävä, mutta hän ei olekaan Exäni. Itse erosin aikoinaan todella riitaisasti exästäni, ja en juuri oikein ymmärrä tuollaista kaveruusjuttua. En pitäisi itsekään jos joutuisin olemaan pitämättä yhteyttä tähän naispuoliseen ystävääni jota näin ehkä kerran kuukaudessa ja hänkin seurustelee. Mutta jos tämä tyttöni olisi sanonut että älä pidä yhteyttä, niin en olisi pitänyt jos se saisi hänen olonsa niin huonoksi. Koska minulle se tuleva uusi ihana suhde olisi kaikkein tärkeintä. Ystäviä ei kyllä ikinä saisi hylätä, mutta mielestäni hyvän ystävän tulisi myös ymmärtää että toinen haluaa olla onnellinen uudessa suhteessa. Yritän selvittää asiaa vielä tämän tytön kanssa...en haluaisi tästä tytöstä luopua koska en ole tuntenu tällaista sitten exäni. Hän on todella mahtava tyttö. Mutta aion nyt pitää vähän matalampaa profiilia. Ja mikäli emme pääse yhteisymmärrykseen niin sitten kai on pakko antaa periksi, koska ei siitä jatkuvasta riitelystäkään mitään tule.
- xxx'
Masentunut Mies kirjoitti:
...hän valitsisi exänsä minun sijaan. Ymmärrän kyllä että ystävät ovat tärkeitä, on minullakin naispuolinen ystävä, mutta hän ei olekaan Exäni. Itse erosin aikoinaan todella riitaisasti exästäni, ja en juuri oikein ymmärrä tuollaista kaveruusjuttua. En pitäisi itsekään jos joutuisin olemaan pitämättä yhteyttä tähän naispuoliseen ystävääni jota näin ehkä kerran kuukaudessa ja hänkin seurustelee. Mutta jos tämä tyttöni olisi sanonut että älä pidä yhteyttä, niin en olisi pitänyt jos se saisi hänen olonsa niin huonoksi. Koska minulle se tuleva uusi ihana suhde olisi kaikkein tärkeintä. Ystäviä ei kyllä ikinä saisi hylätä, mutta mielestäni hyvän ystävän tulisi myös ymmärtää että toinen haluaa olla onnellinen uudessa suhteessa. Yritän selvittää asiaa vielä tämän tytön kanssa...en haluaisi tästä tytöstä luopua koska en ole tuntenu tällaista sitten exäni. Hän on todella mahtava tyttö. Mutta aion nyt pitää vähän matalampaa profiilia. Ja mikäli emme pääse yhteisymmärrykseen niin sitten kai on pakko antaa periksi, koska ei siitä jatkuvasta riitelystäkään mitään tule.
Kuulostat tosi epätoivoiselta asian suhteen. Mutta ehkä sun ei kannattais miettiä, että valittisko vosu sut vai exänsä. Miks valinnan pitäis tapahtua teidän väliltä? Ei se kumpaakaa teistä varmaan lemppais. Se valittis exänsä KAVERIKSI ja sut MIEHEKSEEN. Teidän kantsii jutella..ja sun kantsii olla perillä mitä vosu tästä kaikesta ajattelee. Mutta koita pärjäillä.
- xxx'
just joo kirjoitti:
"Mun mielestä sun olis, niin ku myös mun miehen, olis vain sopeuduttava tialanteeseen, ja tajuttava, että mitään vaaraa ei ole! "
Niin sulle ei ole mitään vaaraa! Mikäs siinä kun on kaksi miestä kokoajan elämässä. Mikäli luottoa riittää, voi rauhassa naiskennella kummankin kanssa.
AP teki aivan oikean päätöksen. Jos ex on kerran niin mahtava ja hyvä tyyppi niin helvettiäkö siinä enää pyörimään? Alkakoot seurustelemaan sen kanssa kun on kerran niin huippumies.Mä ja varmaan tään ap.kirjottajan naikkonen tiedämme ettei vaaraa ole. Tai mä ainaki tiän.
Mutta just siks vaikka se tapaaminen ois hyvä, että NIMENOMAAN se mies näkis ite, ettei se exä-nykyinen-kaveri oo uhaksi.
Niih kato meitä on moneksi, aattelemme ja koemme asiat eri taval. Meirän on omat päätöksemme tehtävä.
Nii ja kato kaikki ei oo pettäjiä niinku kirjotuksessas yleistit. Mutta tää, että ex on nykyinen paras kaveri, on tosi tosi vaikee juttu, kaikille osapuolille. Siitä ei pääse yli eikä ympyräistä kiertämään.
- Marjo27
jos ei tarviais exää nähä, mut ko se ei vaan oo mahollista. Meita yhdistää ikuisesti lapsi ja sen myötä on PAKKO nähä exää kax kertaa kuussa.
Mut teillä ei kuviossa vissii oo lapsia? En miekä tuota exän kanssa kaveeraamista ymmärrä. Melkee vois siun tyttikseltä kysyä et mix ovat exän kanssa eronneet jos se kerta on niin "kiva, mahtava, upea, hauska. Ja hänen kanssaan on kiva olla"??- Masentunut Mies
Tämä mies jätti hänet joskus aikoinaan, vaihtoi toiseen eukkoon. Tää on hankala tilanne. Ei ole lapsia kuvassa ei, ja he olivat kavereita ennenkuin alkoivat seurustelemaan, ymmärrän kyllä jos on tuntenut toisen kauan ja sellaista, mutta...Tä on hankala tilanne. Olen yrittänyt ymmärtää häntä, mutta en vain osaa. En ymmärrä MIKSI hänen pitää sitä exää tapailla.

Ko siis tapailulla ja kaverin tapaamisella on kyl suuria eroja. Ja tuo on hankalaa mennä kieltää toista tapaamasta kaveriaan, oli se exä tai ei ja varsinkii jos ovat jo useemman vuoden tunteneet. Mut voin sanoo et jos tollee kiellät ni iha varmasti tapaavat jatkossakin. Vähän sama ko se tyttö kieltäs sinuu tapaamasta siun kavereita.
- Mies jätti ->
Marjo27 kirjoitti:

ap ex kaipailee ja haikailee edelleen takaisin ja ap on lähinnä korviketta.
"Mut voin sanoo et jos tollee kiellät ni iha varmasti tapaavat jatkossakin."
Siksipä ap tekikin oikein kun lopetti suhteen. Tapailkoot sitten rauhassa sitä huippujätkää ja -kaveria.
- ...
Onko kyseessä platoninen ystävyys vai muu. Ystävyyden voisi vielä ymmärtää jotenkin. Riippuu ihmisistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107662
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1165318Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1193547Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366