Nyt olen ollut joulukuun alusta asti lomautettuna ja töihin piti palata tammikuusta. Joulukuun lopussa pomo ilmoitteli tekstarilla että lomautus jatkuu toistaiseksi. Minut lomautettiin ainoana kyseisestä työpaikasta. Pomon mielestä oli reilua, että yksi piti pitämättömiä lomia samanaikaisesti kun minä olin lomautettuna ja muut aloittavat sitten talvilomansa kun minä palaan töihin. Tämä on hänen mielestään tasapuolista kohtelua. Joulukuussa muut paiskivat ylitöitä, kun minun työni siirrettiin muille "lomani" ajaksi. Minä satun olemaan ko. työpaikalla ainoa, joka saa tarvittaessa suunsa auki kun epäkohtia ilmenee ja niitä on ilmennyt... Siellä ei työntekijöiltä kysellä mitään, vaan pomo päättää yksin työntekijöitä koskevia asioita. Työntekijät joustaa ja myötäilee pomoa, harmi vaan ettei milloinkaan tapahdu toistapäin. Muut työntekijät suostuu tähän kun eivät halua aiheuttaa eripuraa, joten himppasen on vaikea siinä yksin taistella tätä diktaattoria vastaan, kun ei taakseen saa ketään. Otin ammattiliittoon yhteyttä, joka nyt selvittelee onko lomautus laillinen vai laiton. Miten naisten työpaikoilla saisi työntekijöiden välille sellaista yhteishenkeä, jolloin pidettäisiin yhtä ja vaadittaisiin tasapuolista kohtelua ? Monilla miesten työpaikoilla tämä näkyy toteutuvan, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta !
Lomautustako ?
Mie vaan
2390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lomautuksesta pitää ilmoittaa kirjallisesti,
pelkkä tekstari ei siihen riitä !
Nythän sulla ei ole mitään näyttöä siitä että et ole ollut "omalla lomalla", siis tiukka paikan tullen.
Ei oo iso eikä monimutkainen paperi tehä, mutta
esim liitto voi tarvittaessa vaatia sen.
Miksi se toinen uhrasi lakisääteisen lomansa
lomautukseen, kyseessä on 2 eri asiaa ?
ja tämäpä tässä justiin on, se joka suunsa aukaisee niin saa kyllä kärsiä...
Sain tällöin kovan vänkäämisen jälkeen kirjallisen ilmoituksen tästä lomautuksesta, kun ilmoitin ettei mikään tekstari riitä ko. asiasta ilmoittamiseen. Eli näyttöä on.
Tää pomo on niin narsisti persoona, että se osaa kyllä puhua ja mielistellä työntekijöitä niin kauan kunnes toinen suostuu sen älyttömiin systeemeihin, kuten tähän loman uhraamisen lomautuksen sijaan.
Mut nyt on mulla mitta täynnä, ja liitto hakee nyt perusteita riitauttaa koko lomautus. Tuntuu tosin olevan melko lailla vaikee projekti...