Hei
Tilanne on seuraava:
Tapasin leskimiehen kesällä 2007 siitä lähtien olemme olleet yhdessä. Hänen vaimonsa ja lasten äiti kuoli syöpään alkuvuodesta 2004.
Jotenkin minulla on sellainen tunne että olen ikään kuin toinen nainen tässä suhteessa. Kuollut vaimo on se numero ykkönen. Esimerkiksi kuolleen vaimon vaatteet ovat yhä kaapissa, tavarat yöpöydän laatikossa. Valokuvia siellä täällä. Kun otan puheeksi että eikö tavaroita voisi jo laittaa pikkuhiljaa pois seuraa hiljaisuus ja lupaus laittaa ne pois, mitään ei kuitenkaan tapahdu. Te jolla on kokemusta leskeydestä tai seurustelette lesken kanssa kertokaa kokemuksia. Ymmärrän että entisen puolison muisto ei katoa koskaan, se on vaan kurjaa jos hänet nostetaan jalustalle...ja se uusi on ikään kuin huono korvike.
Tilanne on seuraava:
Tapasin leskimiehen kesällä 2007 siitä lähtien olemme olleet yhdessä. Hänen vaimonsa ja lasten äiti kuoli syöpään alkuvuodesta 2004.
Jotenkin minulla on sellainen tunne että olen ikään kuin toinen nainen tässä suhteessa. Kuollut vaimo on se numero ykkönen. Esimerkiksi kuolleen vaimon vaatteet ovat yhä kaapissa, tavarat yöpöydän laatikossa. Valokuvia siellä täällä. Kun otan puheeksi että eikö tavaroita voisi jo laittaa pikkuhiljaa pois seuraa hiljaisuus ja lupaus laittaa ne pois, mitään ei kuitenkaan tapahdu. Te jolla on kokemusta leskeydestä tai seurustelette lesken kanssa kertokaa kokemuksia. Ymmärrän että entisen puolison muisto ei katoa koskaan, se on vaan kurjaa jos hänet nostetaan jalustalle...ja se uusi on ikään kuin huono korvike.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin kauan kun säilyttää tavaroita noin, niin kauan olet toinen nainen. Kaverisi on kyllä kokenut traumaattisen asian ja ymmärrettävää ettei helposti siitä pääse yli, mutta ei se saisi teidän suhteeseen enää vaikuttaa. Kaverisi kannaattaa ehkä hakea siihen apua.
Oletko ehdottanut,että tehdään se yhdessä ja sanonut joko nyt aloitetaan?!Varmasti vaimo on ykkönen jonkin aikaa, mutta ajan kanssa asian tulisi muuuttua,ainakin niin,ettei sinun tarvitse siitä kärsiä.
Ihan sama tausta, ihan samat kokemukset. Yhteenvetona eivät miehet pysty tälläisiin "siivouksiin" vaikkei edesmennyt nainen enää olekaan mielessä. Olen itse ottanut asian puheeksi, mutta asia ei häntä häiritse. Kuulemma siivoilee, sitten joskus kun on aikaa.
Itse en aio muuttaa ko asuntoon "muistojen keskelle", vaan putsaus tulee tapahtumaan muuton yhteydessä.
Tätä miestä ennen tapasin yhden kaverin, jonka tyttöystävä oli kuollut syöpään vain ½ vuotta sitten. Puhui taukoamatta mm tämä oli hänen peilinsä, tämä sitä, tämä tätä. Tytön kuva oli parisängyn päädyssä (tyttö oli vielä ihan näköiseni!!)...arvatenkin alkoi oksettaa kun kävin siinä asunnossa. Seurustelusuhdetta ei luonnollisestikaan alkanut. Miehellä oli täysin prosessi käymättä, ei tajunnut sitä vain itse.
Rankkaa on uudelle puoliskolle nämä lesket. Ei ole helppoa, ei
Ymmärrät vasta sitten miltä tuntuu menettää rakas ja läheinen ihminen, kun tai jos se joskus tapahtuu sinulle.
Olemme puhuneet asiasta miehen kanssa useastikkin, ja hän sano että tavarat ovat vaan "jääneet paikalleen" ja laittaa ne pois sitten kun sivoaa.. Samaa mietin että siinä vaiheessa kun yhteenmuutto on ajankohtainen siivous viimeistään tapahtuu.
sp osoite [email protected]
Ymmärrän miltä tuntuu menettää rakas ihminen.
En ymmärrä sitä että esim. ei halua loukata kuollutta korjaamalla hänen tavaransa pois, vaan loukataan mielummin sitä elävää uutta seurustelukumppania. Vai olenko jotenkin kohtuuton kun minua haittaa esim. se että yöpäydällä minun vieressäni ei ole minun tavaroita vaan edellisen kuolleen vaimon tavarat?
surevaa on osattava ymmärtää ja osattava mennä hänen asemaan. kumppanisi varmasti kokeee, että pettää edellistä vaimoaan jos korjaa tavaroita pois. hän voi ajatella, että jos korjaa tavarat pois lukitsee vanhan pois elämästään. eihän se silti niin ole. pitää silti ymmärtää, että kuollut vaimo on hänelle aina tärkeä ja sydämmessä. ja se että ihminen tuntee syyllisyyttä on tyypillistä ihmisluontoa eikä sille voi mitään. kyllä hän varmasti korjaa ne tavarat pois... kunhan olet kärsivällinen...
Ei toimi e-mail osoiteesi? Pongauttaa viestin takaisin!
Jos haluat keskustella asiasta privana, laita e.mailisi.Meillä olisi varmasti paljon puhuttavaa
tilanteesi on kieltämättä tukala, mutta kuitenkin sitä pitää mennä surevan ehdoilla. menetys on seurustelu kumppanillessi rankka ja siitä voi mennä pitkäkin aika ennen kuin kykenee seurustelemaan uudelleen. pakottamalla kukaan ei surustaan toivu ja toipuminen on yksinöllistä. aikaa tuosta kuolemasta on jo muutama vuosi, että jos hän ei ala millään pääsemään rakkaastaan irti niin sinuna miettisin, että alkaisinko hänen kanssaan millekkään, koska et halua olla se korvike. suru pitää käsitellä. vain niin seurustelu kumppanisi kykenee jatkamaan elämää ja seurustelemaan sinun kanssasi "normaalisti" (en tiedä onko outo sana) ja että rakas edesmennyt on lämpinä muistona mielessä, eikä se hallitse elämää. voimia teille. seurustelu kumppanillesi etenkin.
Jos sinä asut hänen kanssaan,tai vaikket asuisikaan,niin kyllä 3-4 vuotta on liian pitkä aika säilyttää vaatteita. Siis jos asut niin,ehkä pontevampi teko eli auttaminen poistamiseksi olisi paikallaan. Kuvan ja pikkuesineiden säilyttämistä voin puoltaa.
erokriisissämme sanottiin,että vie keskimäärin viisi vuotta,että asiat palutuu järjestykseen,oli sitten ratkaisumme ero tai yhdessä yrittäminen.Kyse ei ollut siis kuolemasta,mutta kuolema ei varmasti ole pienempi kriisi,joten ei siitä yli eletä hetkessä.Muutenkin vaatii varmasti uudelta kumppanilta paljon ymmärrystä,samoin kuin uusperheetkin.Pitää antaa arvo miehen entiselle elämälle ja hyväksyä se,että hänellä on takanaan oma historiansa. Kuolleella vaimolla pitää olla oma hyväksytty asemansa historiassa,sinulla oma asemasi nykyisessä elämässä,toisen ei pitäisi sulkea pois toista.
täällä on avioero palsta erikseen...
Itse menetin mieheni äkillisen sairauskohtauksen seurauksena 1v 1kk sitten.
Olen kerännyt suurimman osan vaatteista pois,
mutta edelleen meillä kotona on miehen tavaroita (koristeita, palkintoja jne) hyllyssä.
Vaatteet olen kerännyt laatikoihin, mutta pois en ole vielä heittänyt.
Omalla tavallaan mieheni tulee olemaan se "ykkönen" aina. Mutta itse olen sitä mieltä, että kuolleelle ei kannata olla mustasukkainen.
Muistan mieheni joka päivä, sillä meillä on yhteinen lapsi, jota mies ei ehtinyt nähdä.
Lapsi syntyi 22 viikkoa miehen kuoleman jälkeen.
Suru on pitkä ja raskas prosessi, varsinkin
kuolleen puolisolle, eritoten lapsille ja vanhemmille. Anna miehelle aikaa.
Tapasin miehen joka oli jäänyt leskeksi ja ihastuimme heti toisiimme ja alku oli hienoa aikaa. Ajan mittaan tajusin kuitenkin olevani hänelle korvike, tämä sattui todella koska olin itse rakastunut tähän mieheen. Mies olisi tarvinnut ystävää silloin, ei uutta suhdetta. Kaikki meni hänen ehdoillaan koko suhteen ajan ja olin kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Sitten minulla oli eräs tärkeä merkkipäivä jota suunnittelin ja odotin kuukausia - ja kun se päivä koitti mies ei muistanut sitä ollenkaan, jälkeenpäin hän oli vaan välinpitämätön ja kylmä. Loukkaannuin, koska oltiin pari vuotta jo menty hänen ehdoillaan ja tämä oli ensimmäinen kerta kun odotin häneltä jotain vähän enemmän. Se oli lopun alku, emme oikein sitten enää päässeet siitä eteenpäin. Itse opin sen että ei pitäisi laittaa omia tunteitaan "hyllylle" odottelemaan jotain mitä mahdollisesti et ikinä saa. Itselleni jäi ikävä muisto tästä suhteesta ja tunne että olin ikuinen kakkonen, niinkuin olinkin. Pystytkö elämään sen tunteen kanssa? Mahdollisesti aina. Itse en pystynyt - oliko se sitten itsekästä käytöstä minulta, en tiedä, mutta koska tämä tunne kasvoi suhteen edetessä tajusin etten ollut onnellinen, vaan ahdistunut ja masentunut ja ellen olisi aikanaan mennyt eteenpäin olisin sitä edelleen.
Et ollut itsekäs.Jokainen on ansainnut onnen ja rakkauden tunteen. Jollei sitä ollut , oli aikaa mennä eteenpäin.
Ihmisinä olemee kaikki erilaisia ollaamme sitten rakkaiden menettäneitä tai ei.
Suru on myös hyvin erilaista. Ymmärrän hyvin lekseksi jäänneiden tunteet. Ei ole aivan helppoa siivota entinen pois elämästään. Tulee niin kuin aikaisemmin joku kirjoitti pettämisen tunne. Prosessi eri ihmisillä kestää minkä kestää, eikä kukaan voi määritellä aikaa joka on normaali tai epänormaali.kaikilla ei ole aikaa edes surra "täysillä" alun alkaenkaan. Ehkä leskeksi jäännyt mies on ollut tukena lapsilleen ja joutunut lykkäämään omaa suruaan tavallaan.
Voisin myös kuvitella lesken kaipaavan ihmistä lähelleen joka tavallaan käsittelee hänen suruaan hänen kanssaan. Tämähän on tavallaan väärin uutta kumppania kohtaan.Kaikesta huolimatta en usko asian olevan ilkeästi tarkoituksenmukaista leskeltä.
On ikävää tietenkin rakastua itse jos toisella on prosessi kesken. 1/2 vuotta kuolemasta jonka joku mainitsi aikaisemmin tuntuu minusta minuuteilta. En voi väittää etteikö siinä ajassa voi päästä asioiden yli , mutta minusta tuntuu ettei siinä ajassa pääse suruprosessista kuin alkuun.
Ehkä vaan kannattaa yrittää ajatella että oli ainakin ilona jonain hetkinä toisen ihmisen elämässä, vaikkei kaikki onnistunutkaan.
Tuntuu ainakin niin että moni tarvitsee vaan kuuntelijaa.
Tapasin työn merkeissä mieslesken ja luonnollisesti kerroin omasta menetyksestäni.
Hän tsemppasi minua ja antoi aivan varmasti parhaat neuvot minulle, vaikka tiesin etten iste voi surustani ajatella samalla tavalla. Minusta hän oli jo päässyt paljon pidemmälle atavallaan surussaan. Ehkä jopa hiukan hyljännyt tai otti asian jotenkin kuin se olisi ollut luonnollinen osa elämästä mitä kuolema toki onkin.
Eroa toki oli. Hän menetti lastensa äidin, minä oman lapseni.Menetyksiä ei voi verrata, suru oin aina suru ja tuo omatlaisensa ongelmansa. Hänelle jäi vastuu lapsista.
Minulle ei jäännyt mitään sellaista ongelmaa,
vaan pohjaton suru , pala itsestäni katosi, eikä asioiden kuulu mennä niinpäin kuitenkaan.
Olen vaan huomannut että hän on huomattavan iloinen ihminen kun puhumme. Mutta koska hänen näkemys oli mitä oli en ole puhunut kuolemasta koskaan. Pitää mennä eteenpäin oli hänen ohje, joka taatusti lohduttaa häntä.
Yllättäin kuitenkin juuri yksi päivä hän otti vaimonsa puheeksi, ja ymmärsin että rakkaus hänen vaimoaan kohtaan ei ole kadonnut minnekkään. Suru on kesken edelleen vaikka tsemppaakin lasten takia eteenpäin. Paljon asioita tapahtuu vieläkin perheessä koska vaimo oli aikoinaan niin toiminut. Harmittaa oikein etten voinnut tarttua tilaisuuteen ja istahtaa alas juttelemaan hänen kanssaan. Minusta tuntuu että lesket tarvitsee usein ystävän vastakkaisesta sukupuolesta , ja luettuani tätä palstaa tuli mieleeni että ehkä joku erehtyy luulemaan sitä rakkaudeksi. Ihan jopa lesket itsekkin.
Aikaa eikai kukaan voi sanoa miten kauan prosessi jossa leski voi täysillä panostaa uuteen suhteeseen kestää.
Tuntuu surulliselta teidän puolesta jotka kokee että teitä on petetty tavallaan. Yhtä pahalta tuntuu jos joku itse on täysillä rakastunut eikä tunne että on saannut samaa takaisin.
Yhtä hyvin ymmärrän rakkaansa menettäneet.
Jokainen joka kohtaa toisen on kuitenkin osa toisen elämää haluamme sitä tai ei. Kuinka suuren osan saamme tai olimme onkin eri asia.
Voikaa kaikki hyvin.
"Minusta tuntuu että lesket tarvitsee usein ystävän vastakkaisesta sukupuolesta , ja luettuani tätä palstaa tuli mieleeni että ehkä joku erehtyy luulemaan sitä rakkaudeksi. Ihan jopa lesket itsekkin."
Voihan näinkin olla mutta omalla kohdalla tapasin aika pian leskeksi jääneen henkilön jonka kanssa käytiin molempien menetystä läpi ja työstettiin surua.
Edelleenkin kohta 5 vuoden jälkeen olemme edelleenkin yhdessä eikä loppua ole näkyvissä, päin vastoin.
Ehkä asia onkin niin että sellainen joka ei ole kokenut puolison menetystä ei voi myötäelää ja auttaa surun käsittelyssä koska sellainen henkilö ei ymmärrä vaan on ennemminkin mustasukkainen kuolleelle ja siihen että asiaa käsitellään.
Ei minua häiritse että kumppanini muistaa edesmennyttä puolisoaan hääpäivänä ja syntymäpäivänä ja vielä kuolinpäivänä.
Minä voin käydä hänen kaverinaan haudalla näinä merkkipäivinä ja tietenkin päinvastoin.
Ei se suruprosessi todellakaan lopu siihen uuden kumppanin löytymiseen vaan esim. minulla jatkui pari vuotta sen jälkeen ennenkuin huomasin että alkaa olla voiton puolella ja samaa huomasin kumppanistani vaikka hän oli ollut leski pari reilu vuoden pitempää leskenä kuin minä niin hänkin käsitteli omaa suruaan minun kanssa (olisiko käsitellyt ilman minua? en tiedä).
Se että on prosessi kesken ei estä uuden suhteen kehittymistä.
Myötätunto ja myötäeläminen on avuksi.
Aloittajan tapauksessa pitäisi auttaa miestä käymään läpi tavarat ja auttaa häntä tunteiden käsittelyssä. Eikä pelkästään patistella että jotain on tehtävä.
Itse keräsin puolisoni säilytettävät tavarat puiseen arkkuun josta lapseni saavat niitä sitten joskus katsella ja muistella.
Valokuvia on jonkin verran kirjahyllyssä.
Seurustelin kesällä leskimiehen kanssa. Tiivistä yhdessäoloa neljä kuukautta. Ei ollut seksiä tms. Vain halauksia mutta ajattelin, että kyllä se siitä. Sitten menimme ensi kertaa yhteiselle reissulle ja meidän olisi pitänyt yöpyä vierekkäin. Hetken aikaa hän pyöri sängyssä mutta sitten sanoi, että hänelle täytyy pedata sänky sohvalle, koska ei voi nukkua "vieraan" ihmisen vieressä.
Vaimon kuolemasta kuusi vuotta
Erohan siitä tuli meille. Ei enää koskaan leskeä minun elämääni !!!