Ihania naisia palstalla

Yksi monista

Jepulis, täällä käy aina välillä joku tekemässä ns ärsytyskirjoituksen tarkoituksenaan vain provosoida. Sitten toinen ryhmä on kai sellaiset malttamattomat tai ylisuurin odotuksin liikkellä olevat henkilöt, jotka sitten purkavat sydäntään pettyneinä.

Minulla on kokemuksia vuoden ajalta tämän palstan mahdollisuuksista. Ja ne ovat olleet pelkästään positiivisia. Jonkinlainen luonnollinen esikarsinta syntyy niiden ensimmäisten viestien perusteella ja se kiinnostus syttyy sitten viestittämisen myötä jos on syttyäkseen.

Olen sitten tavannut ja tapaillutkin joitakin treffien naisia ja mitä minulla oli vastassa. No ihan tavallisia, normaaleja naisia, joilla on samanlaisia haaveita ja toiveita elämästä kuin itsellänikin. Mukavia ja ihastuttavia ihmisiä.

Sitten nousee tietysti kysymys; Jos siellä on soveliaita naisia, niin miksi et ole sitä naista sieltä napannut ja poistunut linjoilta?

Tämä on tietenkin se vaikea juttu. Silloin pitää löytyä sitä tunnetta ja keskinäistä kipinää. Molemmilla, ja tietenkin uskallusta ja halua heittäytyä tilanteeseen.

Itsellä on kai vielä jonkinlaisia jarrujakin, omasta erostani on niin vähän aikaa. Mutta aika tasoittaa tien uudelle rakkaudelle, näin on uskottava.

Treffeillä on tietysti meille jokaiselle sopivia "kumppaneita" lukuisa määrä, mutta sen itselle sopivan löytäminen tuollaisesta (100 000?) vellovasta massasta voi olla vaikeaa. Tuuriakin pitää tietysti olla siellä operoidessa, ja intuitiota tietenkin.

Treffipalstaa jotkut moittii ja vähättelee, mutta olen varma että tämä mahdollistaa samassa tilanteessa olevien ihmisten löytää toisensa ja ehkä löytää sen oman elämänkumppaninsa. Siitähän tässä on vaan kysymys.

31

3899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hiidaalkoo

      täsä taas yksi itkuvirsi

      • itkemaan ei taala

        tarvitte itkeä


    • yx nainen

      Nyt osuit naulan kantaan. Jos sitä keskinäistä kipinää ei synny, vaikka kaikki ominaisuudet natsaisivat, mitä varten täältä etsit? Kyllä paras tapa on se vanhanaikainen, törmätä ihmiseen, tutustua ja ihastua. Se on sitten toinen juttu, että jotkut jatkavat etsintää kuin loputtomasta valintamyymälästä, aina vaan parempaa ja parempaa. Niille en povaa kovin onnellista vanhuutta.
      Mutta jos oma erosi on liian lähellä, selvittele se rauhassa pois. Mihinkäs kiire? Kyllä siitä aikanaan selviät ja pöytäsi on sitten puhdas uudelle suhteelle.

      • Nurmijärviskä

        Onhan tuolla oikeassakin maailmassa kohtaamisia, joissa kaikki muu on ok, mutta kipinä puuttuu. Ja se riittää. Sen roihun syttyminenhän tapahtuu jos on tapahtuakseen niin nettialkuisissa kuin kauppajonon tutustumisissakin. Kavaahan on tietenkin ihan sama


      • huiskin haiskin
        Nurmijärviskä kirjoitti:

        Onhan tuolla oikeassakin maailmassa kohtaamisia, joissa kaikki muu on ok, mutta kipinä puuttuu. Ja se riittää. Sen roihun syttyminenhän tapahtuu jos on tapahtuakseen niin nettialkuisissa kuin kauppajonon tutustumisissakin. Kavaahan on tietenkin ihan sama

        Mutta netissä homma menee takaperin. Ensin taustatiedot ja muut faktat. Sitten tapaaminen asenteella: tohon sun nyt pitäisi rakastua. Livessä elämässä näet ihmisen, ihastut ja haluat tutustua. Eli kipinä ensin, sitten tälle maankamaralle.Minusta vaan on vaikea lähteä tuolta faktapohjalta.Liian järkiperäistä touhua, kuin valikoisi jotain tuotetta.


      • Nurmijärviskä
        huiskin haiskin kirjoitti:

        Mutta netissä homma menee takaperin. Ensin taustatiedot ja muut faktat. Sitten tapaaminen asenteella: tohon sun nyt pitäisi rakastua. Livessä elämässä näet ihmisen, ihastut ja haluat tutustua. Eli kipinä ensin, sitten tälle maankamaralle.Minusta vaan on vaikea lähteä tuolta faktapohjalta.Liian järkiperäistä touhua, kuin valikoisi jotain tuotetta.

        Niimpä. Kai siellä netissäkin, kun viestittelyn perusteella kiinnostuu, niin mennään elävään elämään tapaamaan ja katsomaan minkälainen se oikeasti on. Ei tietenkään suoraan asenteella nyt rakastutaan, vaan ennemminkin nyt tutustutaan paremmin. Sittenhän voisi tulla se ihastuminen ja kun kaikki täsmää ja tunnekuohu on molemminpuolista niin vaikkapa se riemuvoitto ja rakastuminen.


      • samainen
        Nurmijärviskä kirjoitti:

        Niimpä. Kai siellä netissäkin, kun viestittelyn perusteella kiinnostuu, niin mennään elävään elämään tapaamaan ja katsomaan minkälainen se oikeasti on. Ei tietenkään suoraan asenteella nyt rakastutaan, vaan ennemminkin nyt tutustutaan paremmin. Sittenhän voisi tulla se ihastuminen ja kun kaikki täsmää ja tunnekuohu on molemminpuolista niin vaikkapa se riemuvoitto ja rakastuminen.

        Niin. Hassua. Kun tavataan nettikirjoittelun jälkeen, on tavallaan kaikki alettava alusta siltä pohjalta, miltä toinen vaikuttaa. No,siinä on oma vaativuutensa.


      • Koikkalainen
        samainen kirjoitti:

        Niin. Hassua. Kun tavataan nettikirjoittelun jälkeen, on tavallaan kaikki alettava alusta siltä pohjalta, miltä toinen vaikuttaa. No,siinä on oma vaativuutensa.

        Kaikki se mitä sinne viesteihin on tullut kirjoitettua joutuu heti kohdattaessa tarkasteluun. Rehellisyys maan perii. Paras ja varmin tapa on olla kaikessa rehellinen alusta asti ja koko ajan


      • tarina
        Koikkalainen kirjoitti:

        Kaikki se mitä sinne viesteihin on tullut kirjoitettua joutuu heti kohdattaessa tarkasteluun. Rehellisyys maan perii. Paras ja varmin tapa on olla kaikessa rehellinen alusta asti ja koko ajan

        Sellaiset jotka kovasti puhuvat palturia, eivät sitten sinne kohtaamiseen tulekkaan, häviävät kuin tuhka tuuleen, näitä on nähty


      • kiitos kun et tullut
        tarina kirjoitti:

        Sellaiset jotka kovasti puhuvat palturia, eivät sitten sinne kohtaamiseen tulekkaan, häviävät kuin tuhka tuuleen, näitä on nähty

        muttei tulekaan, onko se tosiaan tätä


    • tarjoaa omat

      mahdollisuutensa mutta samalla se kyllä aiheuttaa selvästi joillekin ihan omia ongelmia.

      Esimerkiksi valinnan vaikeus ja todella ihmettelen sitä tapaa jolla ihminen tuolla kohdataan aivan kuin parin promillen humalassa baarissa vaikka vesiselvänä tihrataan toisen ominaisuuksia suurennuslasilla.

      En kyllä sori vaan kutsuisi tuota esikarsintaa kovinkaan "luonnolliseksi".

      Sen olen huomannut että asialliset viestit ei pure vaan pitää vääntää jutun juurta naiselle vaikka väkisin. Ei anna kovin hyvää kuvaa kyllä naisesta sellainen että pitää tehdä tosi erikoinen vaikutus heti. Ei tavallaan kohdata heti silmästä silmään.

      Siellä varmasti on ihan tavallisia yms. naisia mutta aika monilla taitaa nousta pissa päähän kun tarjontaa on hieman liikaa.

      Treffipalstan vähättely kuuluu kysymykseen jos joku kuvittelee oikeasti että "täältä mä se nyt varmasti löydän". Varsinkin jos kyseessä on mies niin voi karvaasti pettyä antiin.

      Ja tämä ei ollut valitusvirsi koska olen ollut yhteydessä jo useampaan naiseen ja saanut itsekin yhteydenoton. Tiedä mitä jostakin noista kehittyy mutta ei kannata kuvitella että tämä kaikkia autuaaksi tekee.

    • Yksi monista

      Olin vähän hätäinen. Se yksi ryhmä (provosoijat ja tyytymättömät) on tietenkin onnistujat, heh. Ja niitäkin on varmasti piisalle asti. Osa täälläkin sitten asian julkaisee.

      Kommenttina kommenttiin; kyllä täällä palstalla pätee samat viidakon lait kuin live-elämässäkin. Tämä helpottaa yhteyden saamista ylitse maakuntarajojen kohtalotoveriin ja sitten pelatataan tietenkin normaalisäännöillä. Kontaktin luominen on se palstan ykkösjuttu.

      Se on tietenkin totta, että on ihmisiä (miehiä ja naisia) joille mikään ei riitä. Niillä on just niitä ylimitoitettuja vaatimuksia sille partnerille. Aina vaan uusi yritys, jos vielä parempi löytyisi. Onhan siellä jossakin oltava se prinssi tai prinsessa, helkkari sentään.


      Ja tietenkin treffeillä on sellaisiakin, jotka eivät oikeasti hae sitä live-kumppania, vaan haluavat ja tyytyvät kirjoittelemaan ja olemaan netti-haluttu.

      Päätän raporttini tähän

    • yxtoinen

      Kyllä tää palsta antaa ns ansiotonta arvonnousua. Totuus hämärtyy kun yhtäkkiä kymmeniä yhteydenottoja ja päivittäin. Ja sitten tuolla live-elämässä ei kukaan ole kiinnostunut. Ihminen kaipaa kai sitten sitä hyväksyntää, ihailua ja tunnetta olla haluttu.

      Netti- ja live-elämän ristiriidan takia tänne palstalle on sitten joillakin helppo hautautua. Voi olla huomion keskipisteenä, vaikkapa vaan virtuaalisesti

      • Kaxtoinen

        Kyllä itsetunnottoman suomipojan/tyttelin on kyllä syytä käyttää kaikki "ansioton" arvonnousu viimeiseen pisaraan hyväkseen. Ja kyllä kai se on aika luonnotonta ("sairasta") ellei ihminen kaipaa hyväksyntää, ihailua ja tunnetta olla haluttu.
        Nettielämä ei valitettavasti useinkaan kovin paljon poikkea livestä, kyllä sen luuseriuden ja vastenmielisyyden haistaa profiilienkin läpi. Erityisesti näillä palstalle muumioituneilla.


    • Yksi monista

      Tuo mitä kirjoitin noissa kahdessa tekstissäni pätee mielestäni sekä miehiin, että naisiin. En siis puhu pelkästään tytteleistä vaan yleisellä tasolla ja vähän itsestäni

    • ymmälläänoon

      tuolla hetkeä aiemmin oli useita kirjoituksia jotka ihan toista mieltä; kaatopaikaksi sanoivat

    • epäasiallista

      Tuo on varmaan ihan tottsa, että palstalla ihan ok ihmisiä, mutta on tosi paljon myös niitä jotka ns pilaavat muiden "maineen" kirjoittelemalla törkyviestejä ja niistä jää tosi pahamaku. En tosi tiedä saako miehet asiattomia viestejä, mutta naisena sain niitä tosi paljon, mutta sain kyllä ihan kivojakin viestejä. Kiitos niistä ;)

      • Koikkalainen

        Voihan sinne palstalle panna eston, jos sama törkeyksiä lähettää. Sitten tietysti eri asia jos poikkeuksetta ja eri miehiltä sitä satelee


    • voihan..

      sen noinkin sanoa

    • ?+?

      Olen kokeillut treffipalstan kautta löytää mieleisen kumppanin ja todella mukaviin ihmisiin olen tutustunutkin.Kiitos asiallista,mukavista ja tavallisista yhteydenotoista.Suureen joukkoon mahtuu myös ei asiallisia viestien lähettäjiä,jotka eivät usko/ymmärrä/ota huomioon toisen ihmisen mielipiteitä,vaan lähettävät törkypostia.Onneksi nämä saa torjuttua.Kannattaa aina muistaa varovaisuus ja käyttää tervettä maalaisjärkeä,kun yrittää netin kautta tutustua uusiin ihmisiin.Onneksi on nykytekniikka apuna,kun kaikkia eivät baarit tai tanssit kiinnosta kumppanin etsintä paikkoina.Samanlaista sattumaa kumppanin tapaaminen on tapasi hänet sitten missä vain.Rehellisyys,avoimuus ja omana itsenään esiintyminen ovat varmaan paras tae löytää aitoja ja kestäviä suhteita tapahtui se sitten virtuaalitodellisuudessa tai muualla.

    • olen tavannut livessä

      On palstoilla ihania miehiäkin. Kahteen olen saanut ilokseni tutustua, kolmas ei ollut mieleiseni.
      Ensimmäisestä jäi hyvä ystävä - suurenmoinen mies suurella ja hellällä sydämellä.'Toinen mies ahkera ja rehellinen ja hänen kanssaan vielä kehitän suhdetta.
      Tuo ei niin mieleiseni oli näitä palstan akateemisia, jotka ovat varattuja. Edes kuva ei vastannut todellisuutta - puiseva ja karmaiseva kokemus-

    • dummjsdg
    • bxvykcqv
    • gmueebavyvg
    • spread

      take;

    • soil

      quart;

    • sheet

      square;

    • raise

      nothing;

    • best

      night; buy xenical; cipro and flomax; 500 antabuse buy mg; levaquin; tramadol reaction; levitra plus 400mg; buy phentermine online uk shipping;

    • zupiwfylqba
    • jamaya..

      kunnon kumppania löytäis??kierrättäjiä, pettureita ja pettyneitä ihmisiä täynnä, sanoo monikin.KummallisiaJa ennen ainakin nettiin hakeutui ne jotka ei muuten saaneet kumppania ja vieläkin se on sitä.Onhan niitäkin jotka löytää kumppnin mutta monikin eroaa sitten myöhemmin.Nettideitit on mitä on.Moni kakku päältä kaunis ja silkkoa sisältä on sanontakin.

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe