Naisen taholta.
Menin baariin, juttelin harvinaisen kauniille&fiksulle naiselle(kyllä, olen kai sitten se ytm, älkää raivotko), ilokseni sain kutsun jatkoille, harrastimme seksiä.
Kysyin aamulla, huvittaisiko kaikkien sääntöjen vastaisesti tavata uudestaan ja tutustua syvemmin, sillä etsin tyttöystävää onttojen säätöjen sijaan. Neidillä ei kuulemma vielä vakavia suhteita ollut juuri ollut. Sitoutumiskammo ?
Kuulemma huvitti ja ehdotti jopa, että tapaisimme hänen luonaan.
Niin sitten pari viikkoa myöhemmin tapasimmekin. Joimme vähän viiniä ja nauroimme yhdessä telkkarin ääressä. Ei seksiä. Eli ihan hyvät vakavan tutustumisen alkuaskeleet mielestäni.
Pois lähtiessäni kiitin kesteistä, mutta en puhunut mitään uudesta tapaamisesta. Nyt pari päivää myöhemmin laitoin viestin, että mentäiskö leffaan. Vaikuttaa hieman siltä, ettei hän aio vastata tähän viestiin.
Onko tälläinen käytös yleistäkin ? Kokemuksia ? Taustalla ei todella ole minun taholta minkäänlaista kusipäisyyttä, joka perustelisi tuollaista tympeyttä. Luulisi, että neidillekkin olisi kaikken helpointa vaan suoraan kertoa, ettei kiinnosta. Ärsyttävää.
Juuri sellainen stereotypian palanen, jota huippukauniiseen naiseen aina liitetään, mutta vaikea hyväksyä sitä, kun ehdimme jo viettämään hauskaa aikaa yhdessä ja koin hänet hyvätapaiseksi, sekä suorapuheiseksi.
Outoa, outoa käytöstä.
20
1395
Vastaukset
- ThinkingWhileDrinking
Sillä on sinunkaltaisiasi (ja ehkä parempia) joka sormelle. Niele ylpeytesi tai tukehdu siihen!
Jos muija on oikeasti kiinnostunut se kyllä hyppii pillisi ja pilisi mukaan - tosi on!- on..
mutta erona juuri se, ettei niistä kukaan ollut kiinnostunut niinkään hänestä, vaan hänen ulkokuoresta ja seksistä.
Ja kuten sanottua, kiinnostunut ei tarvitse olla, eikä pillin mukaan tanssia, mutta jotkut tavat olisi hauska löytää henkilöstä, jossa ne vielä hetki sitten näkyivät. Kenen etu on olla vastaamatta lyhyesti, ettei nappaa ?
- sievästi ansaan...
johon ne naiset ennen vain sortuivat.
Nykyään nuori kaunis nainen voi tehdä mitä hyvänsä ja kaikissa asioissa toimitaan fiilisten mukaan. Koska kukaan ei rankaise heitä negatiivisista teoista niin he jatkavat sitä käytöstään.
Senhän takia naiset rakastavat myös niitä "vapaita miehiä" koska he remuavat ja nauravat toisille ihmisille samalla kun tekevät mitä hyvänsä ja naiset vain kikattavat heidän kainalossaan kun on niin ihanaa kun mies tekee mitä lystää eikä kukaan mahda mitään.
Huvittavintahan tuossa on että se ei koske pelkästään huippukauniita naisia vaan ihan tavallisia tyttösiäkin joilla on pikkaisen tullut kuvitelmia että he ovat kauniita ja ihania.
Syytä miksei edes ilmoita ettei kiinnosta voi vain arvailla, tiedä vaikka ihan huvikseen leikittelee sulla tai sitten soittaa joku päivä että kaipais lohduttajaa.
Älä missään nimessä noin lyhyen tutustumisen perusteella ajattele jotain naista (aivan kuten ei miestäkään pidä) että hän olisi suorapuheinen ja hyväkäytöksinen. Paskan marjat. Ne jotka pitävät sitä kulissia yllä usein ovat juuri niitä kaikkein pahimpia. Vähän niinkuin ne kaikkein kilteimmät oloiset nätit tytöt ovat kaikkein pahimpia horoja kun he eivät takapakkia saa käytökselleen ja joku heitä aina haluaa panna.
Se olisi vähän sama kuin olisi suunnattomasti rahaa kun on kaunis niin sitä voi ihmisiä kohdella miten lystää kun on aina varaa maksaa ne sakot jos tulee tehtyä jotain "väärin". Osa näistä jopa nauttii kaikenlaisesta holtittomuudesta ja suoranaisesta hyväksikäytöstä.- mies26v
Mitään varsinaista hyötyä minusta ei ehditty imemään. Minullehan se valkoviini ja seksi tarjottiin.
Se että peruukin tutusmisen aloittamisen on varmasti juuri alempana hienosti analysoidun "naislukon" kaltainen efekti. - sitä itsellesi
mies26v kirjoitti:
Mitään varsinaista hyötyä minusta ei ehditty imemään. Minullehan se valkoviini ja seksi tarjottiin.
Se että peruukin tutusmisen aloittamisen on varmasti juuri alempana hienosti analysoidun "naislukon" kaltainen efekti.sitten ja paikkaile omaa huonoa itsetuntoasi ja kolhiintunutta egoasi että kyseessä on joku naislukko.
- mies26v
sitä itsellesi kirjoitti:
sitten ja paikkaile omaa huonoa itsetuntoasi ja kolhiintunutta egoasi että kyseessä on joku naislukko.
Olinhan itsekkin muutaman vuoden vastaavanlaisessa lukossa. Vaikka kivoja tyttöjä pyöri ympärillä osoittaen kiinnostusta, en tuntenut mitään kykyä viedä asioita vakavempaan suuntaan.
Viestisi sävy on typerän katkera. Kiikastaako juuri siitä, että minulla on se itsetunto ja ego, joita kolhia ?
- ..............................
On. Tuota sanotaan naislukoksi. Kun se tapahtuu niin kävele pois ja etsi seuraava. Nainen ei tule sinua vastaan vaikka olisit hänen unelmien prinssinsä, hän luultavasti pelkää perseensä irti että hänen sydämensä särkyy ja jos vakuuttelet asian olevan toisin (oli se sitten totta tai ei) niin nainen menee entistä enemmän lukkoon. Kyse siis on perimmäisestä heikosta itsetunnosta ja sille ei vaan voi mitään.
Sille ei voi mitään. Parasta mitä voit tehdä itsellesi on että lähdet lätkimään ja naiselle voit antaa nootin tuosta käytöksestä, ehkä hän joskus tajuaa nousta tuon kaavan yläpuolelle. Sitten hän on valmis vakavampaakin suhteeseen. Nyt hän on vielä raakile.
Etsimällä kypsän naisen (en tarkoita fyysistä ikää vaan valmiutta kohdata toinen ihminen ja avautua hänelle, uskoa itseensä ja suhteisiin yleensäkään) voit löytää jotain jos sellaista haluat. Nuo kuvailemasi naistyypit tarvitsee vaan lähtettää matkoihinsa tarpeeksi monta kertaa kunnes oppivat toiston kautta jotain itsestään.
Jos tuollainen nainen ei ymmärrä lopultakaan itseään hän hankkii itselleen tasoaan alemman miehen koska uskaltaa olla tuollaisen miehen kanssa joka ei vaadi niin paljoa itsetuntoa.
Terveisin,
Mies - ..............................
On. Tuota sanotaan naislukoksi. Kun se tapahtuu niin kävele pois ja etsi seuraava. Nainen ei tule sinua vastaan vaikka olisit hänen unelmien prinssinsä, hän luultavasti pelkää perseensä irti että hänen sydämensä särkyy ja jos vakuuttelet asian olevan toisin (oli se sitten totta tai ei) niin nainen menee entistä enemmän lukkoon. Kyse siis on perimmäisestä heikosta itsetunnosta ja sille ei vaan voi mitään. Luultavasti hän on elänyt vain yhden yön juttuja tai panosuhteita ja kun pitäisi alkaa tuntea niin hän on täysin lukossa, tavallaan siis ei tunne sieluaan eikä osaa elää sen puolensa kanssa - eikä siten sinunkaan tai samaistua sinun tarpeisiisi kuulla naisen osuus asiaan.
Sille ei voi mitään. Parasta mitä voit tehdä itsellesi on että lähdet lätkimään ja naiselle voit antaa nootin tuosta käytöksestä, ehkä hän joskus tajuaa nousta tuon kaavan yläpuolelle. Sitten hän on valmis vakavampaakin suhteeseen. Nyt hän on vielä raakile.
Etsimällä kypsän naisen (en tarkoita fyysistä ikää vaan valmiutta kohdata toinen ihminen ja avautua hänelle, uskoa itseensä ja suhteisiin yleensäkään) voit löytää jotain jos sellaista haluat. Nuo kuvailemasi naistyypit tarvitsee vaan lähtettää matkoihinsa tarpeeksi monta kertaa kunnes oppivat toiston kautta jotain itsestään.
Jos tuollainen nainen ei ymmärrä lopultakaan itseään hän hankkii itselleen tasoaan alemman miehen koska uskaltaa olla tuollaisen miehen kanssa joka ei vaadi niin paljoa itsetuntoa.
Märkäkorva likka. Päästä takas mereen kasvamaan, kyl se joskus oppii - jotain.
Terveisin,
Mies- mies26v
Hyvin mahdollista. Ja siis panosuhteitahan hän sanoi aikaisempien suhteittensa olleen.
Tarkoitus ei todella ollut jäädä mitenkään roikkumaan tilanteeseen. Kaupunki on täynnä huikeita naisia. Mutta pienen nootin taidan asiasta kuitenkin antaa. Ehkä hänen oppimisensa alkaa siitä. - ..............................
mies26v kirjoitti:
Hyvin mahdollista. Ja siis panosuhteitahan hän sanoi aikaisempien suhteittensa olleen.
Tarkoitus ei todella ollut jäädä mitenkään roikkumaan tilanteeseen. Kaupunki on täynnä huikeita naisia. Mutta pienen nootin taidan asiasta kuitenkin antaa. Ehkä hänen oppimisensa alkaa siitä.Nimenomaan totuuden sanominen on sallittua ja antaa toisille ihmisille vähintään tilaisuuden kääntää kelkkaansa edes joskus tulevaisuudessa. Se on se mitä esim. itse toivon kohtaavani - että ihmiset sanovat suoraan missä vika. Muuten en havaitse virheitäni ehkä ikinä.
Naisilla noita oireita on kymmenen kertaa enemmän kuin miehillä. Sen koetaan jopa olevan jotenkin "naisellista" ja monet naiset pitää tuota käyttäytymistapaa jopa toivottavana ja oikeana. Ironialla tässä maailmassa ei ole ilmeisesti mitään rajaa ... :)
Toisaalta yleensä kauniita naisia on viety ja kutsuttu ja huomioitu niin paljon että he ovat unohtaneet että heilläkin itseasiassa tulisi olla rooli tutustumisissa ja että hyvää miestä kiinnostaa yhtälailla tulla huomioiduksi. Naisten kohtaama "talutus" on siis passivoinut heidät turhankin usein. Väittäisin että neljä viidesosaa alkavien suhteiden ongelmista liittyy nimenomaan näihin kahteen ilmiöön. Sitten miehet tuota paskaa katseltuaan turhautuu naisiin yleensäkin ja sitten meillä on käsissämme ongelmakundeja jotka ei koe että olisi mitään mieltä edes yrittää sitoutua....
Pakko vaan koittaa yrittää löytää ne naiset jotka ovat joko luonnostaan ok. tai vihdoin havahtuneet ja menneet itseensä ja havainneet omat järjettömät käyttäytymismuotonsa. Siinä on tasan tarkkaan ne kaksi naistyyppiä joita kunnon miehen kannattaa lähteä vakavasti miettimään suhteeseen. Muut on vasta kypsymässä raakileena - tai mätänemässä lopultakin toivottomana tapauksensa - kykenemättömänä tasapainoiseen suhteeseen.
Tokihan siis nuo naistyypit saa aikaiseksi suhteita. Epätasapainoisia sellaisia, väliaikaisia, merkityksettömiä, epätoivoisia... lista on pitkä. Bottom line: Niitä ei ole tehty kestämään koska tekijässä/tekijöissä on vikaa. - naisten
selityksiä miehenä. Vittu että naurattaa...
Tuohan on just se kun mies hylkää naisen niin nainen alkaa jauhamaan että mies "ei ollut tarpeeksi" kypsä ja että sillä on vaan "panosuhteita" ja että sen täytyy oppia itestään jotakin ja varmaan kiertää jotain huonoja akkoja kunnes tajuaa mitä menetti...
Ja te pojat selitätte akkojen sanoilla itsellenne juttua kun vastaavassa tilanteessa mies ei olisi laittanut viestiä kun hänellä on parempaakin tekemistä ja laadukkaampaa seuraa kuin ketjun aloittaja? - oli vähän
.............................. kirjoitti:
Nimenomaan totuuden sanominen on sallittua ja antaa toisille ihmisille vähintään tilaisuuden kääntää kelkkaansa edes joskus tulevaisuudessa. Se on se mitä esim. itse toivon kohtaavani - että ihmiset sanovat suoraan missä vika. Muuten en havaitse virheitäni ehkä ikinä.
Naisilla noita oireita on kymmenen kertaa enemmän kuin miehillä. Sen koetaan jopa olevan jotenkin "naisellista" ja monet naiset pitää tuota käyttäytymistapaa jopa toivottavana ja oikeana. Ironialla tässä maailmassa ei ole ilmeisesti mitään rajaa ... :)
Toisaalta yleensä kauniita naisia on viety ja kutsuttu ja huomioitu niin paljon että he ovat unohtaneet että heilläkin itseasiassa tulisi olla rooli tutustumisissa ja että hyvää miestä kiinnostaa yhtälailla tulla huomioiduksi. Naisten kohtaama "talutus" on siis passivoinut heidät turhankin usein. Väittäisin että neljä viidesosaa alkavien suhteiden ongelmista liittyy nimenomaan näihin kahteen ilmiöön. Sitten miehet tuota paskaa katseltuaan turhautuu naisiin yleensäkin ja sitten meillä on käsissämme ongelmakundeja jotka ei koe että olisi mitään mieltä edes yrittää sitoutua....
Pakko vaan koittaa yrittää löytää ne naiset jotka ovat joko luonnostaan ok. tai vihdoin havahtuneet ja menneet itseensä ja havainneet omat järjettömät käyttäytymismuotonsa. Siinä on tasan tarkkaan ne kaksi naistyyppiä joita kunnon miehen kannattaa lähteä vakavasti miettimään suhteeseen. Muut on vasta kypsymässä raakileena - tai mätänemässä lopultakin toivottomana tapauksensa - kykenemättömänä tasapainoiseen suhteeseen.
Tokihan siis nuo naistyypit saa aikaiseksi suhteita. Epätasapainoisia sellaisia, väliaikaisia, merkityksettömiä, epätoivoisia... lista on pitkä. Bottom line: Niitä ei ole tehty kestämään koska tekijässä/tekijöissä on vikaa.asiaakin mutta johtopäätelmät oli vääriä.
Ap. sai vain ihan normaalit rukkaset ja nieleskelee nyt niitä kyynel silmässä ihan kuten kuka tahansa likka jolle on tehty samoin.
Tokihan toiminta on epäkypsää mutta samanlaista se on monilla miehillä. - ..............................
naisten kirjoitti:
selityksiä miehenä. Vittu että naurattaa...
Tuohan on just se kun mies hylkää naisen niin nainen alkaa jauhamaan että mies "ei ollut tarpeeksi" kypsä ja että sillä on vaan "panosuhteita" ja että sen täytyy oppia itestään jotakin ja varmaan kiertää jotain huonoja akkoja kunnes tajuaa mitä menetti...
Ja te pojat selitätte akkojen sanoilla itsellenne juttua kun vastaavassa tilanteessa mies ei olisi laittanut viestiä kun hänellä on parempaakin tekemistä ja laadukkaampaa seuraa kuin ketjun aloittaja?Miksi tuo selitys olisi jotenkin sukupuolileimattu?
Kuule. Itsetunnoltaan heikkoja, epävarmoja, nuivia, kommunikaatiokyvyttömiä, väärin orientoituneita naisia on pilvin pimein tässä maailmassa. Se että kerron asian olevan näin ei voi olla väärin.
Onko vaikea olla sukupuolta joka ei ole yhtään parempi tai täydellisempi tai millään elämän osa-alueella täydellisempi kuin se toinen sukupuoli? Onko vaikeaa olla tasa-arvoinen ja kuulla että itseasiassa yksilö erottuu erikseen eikä sukupuolellaan voi oikeassa elämässä ja sen verkostoissa loppujen lopuksi saavuttaa mitään?
Naisten "valta" perustuu haihatteluun ja oman sukupuolensa katteettomaan korostamiseen - sellaisten oikeuksien omimiseen joita ei toisella voi olla terveessä ihmissuhteessa. Miksi kontrollitarve?
Sinäkin pyrit alentamaan ja latistamaan. Eikö itsetuntosi riitä olemaan tasa-arvoinen ja toimimaan järkevästi noissa tilanteissa? Nyt sulla on edessäs mies joka ajattelee ja tuntee eikä arvosta sua sukupuolesi perusteella sen enempää kuin ketään muutakaan. Pystytkö selviämään tilanteesta? Häh? - ei todellakaan
.............................. kirjoitti:
Miksi tuo selitys olisi jotenkin sukupuolileimattu?
Kuule. Itsetunnoltaan heikkoja, epävarmoja, nuivia, kommunikaatiokyvyttömiä, väärin orientoituneita naisia on pilvin pimein tässä maailmassa. Se että kerron asian olevan näin ei voi olla väärin.
Onko vaikea olla sukupuolta joka ei ole yhtään parempi tai täydellisempi tai millään elämän osa-alueella täydellisempi kuin se toinen sukupuoli? Onko vaikeaa olla tasa-arvoinen ja kuulla että itseasiassa yksilö erottuu erikseen eikä sukupuolellaan voi oikeassa elämässä ja sen verkostoissa loppujen lopuksi saavuttaa mitään?
Naisten "valta" perustuu haihatteluun ja oman sukupuolensa katteettomaan korostamiseen - sellaisten oikeuksien omimiseen joita ei toisella voi olla terveessä ihmissuhteessa. Miksi kontrollitarve?
Sinäkin pyrit alentamaan ja latistamaan. Eikö itsetuntosi riitä olemaan tasa-arvoinen ja toimimaan järkevästi noissa tilanteissa? Nyt sulla on edessäs mies joka ajattelee ja tuntee eikä arvosta sua sukupuolesi perusteella sen enempää kuin ketään muutakaan. Pystytkö selviämään tilanteesta? Häh?ole mitään muuten päätelmiäsi vastaan.
Olen mies itse mutta en usko vain että se sopisi tähän tilanteeseen.
Ap. todennäköisesti sai vain turpaansa hyvin miehen kaltaisesti käyttäytyvältä naiselta. Näitä yksilöitä löytyy niin miehistä kuin naisista.
Mielestäni tässä vaan kierretään sitä tosiasiaa että siitä mistä miehiä syytettiin ennen eli juuri kontrollintarpeesta ja sitoutusmiskyvyttömyydestä on enemmän totta nykyään naisten kohdalla kuin miesten.
Oikeasti, tuo nainen oli mitä todennäköisimmin peluri eikä sen suurempia pelkää tai itkeskele miehen perään. Hänelle löytää todennäköisesti ottajia. Sehän se juuri miehen pasmat sekaisin laittaakin kun naisen tulisi olla juuri se joka haluaa sitoutua mutta kun hän ei haluakaan.
- paskakertomuksia
kuka sanoo olevansa ytm, tai atm,
muuta kuin atm - sekopää- mies26v
Ei minulla mitään tarvetta olisi termejä käyttää, mutta jottei koko keskustelu olisi kulunut sen vihaamiseen ja epäilyyn, miten joku muka voi saada kauniilta naiselta(naisen kauneus tässä tapauksessa kenties olennaista), oli syytä palstan omalla termistöllä tehdä selväksi, että kuulun tähän tunnustettuun, paljon naisia vetävään ryhmään ja sillä simppeli.
Näköjään tämä ei silti aivan luonnistu, sillä muutamat vastaukset pyörivät hyvin kaukana olennaisesta alkukysymyksestä..raivoten juuri sille, että joku todella saa kontaktia naisiin.
Ja jos helpottaa, voit todella ajatella, että kertomus on jonkun aivan toisen anonyymin henkilön ja minä vain haaveilen siitä. Se todennäköisesti tuottaa aivan yhtäläisiä vastauksia. - Voi elämä.
mies26v kirjoitti:
Ei minulla mitään tarvetta olisi termejä käyttää, mutta jottei koko keskustelu olisi kulunut sen vihaamiseen ja epäilyyn, miten joku muka voi saada kauniilta naiselta(naisen kauneus tässä tapauksessa kenties olennaista), oli syytä palstan omalla termistöllä tehdä selväksi, että kuulun tähän tunnustettuun, paljon naisia vetävään ryhmään ja sillä simppeli.
Näköjään tämä ei silti aivan luonnistu, sillä muutamat vastaukset pyörivät hyvin kaukana olennaisesta alkukysymyksestä..raivoten juuri sille, että joku todella saa kontaktia naisiin.
Ja jos helpottaa, voit todella ajatella, että kertomus on jonkun aivan toisen anonyymin henkilön ja minä vain haaveilen siitä. Se todennäköisesti tuottaa aivan yhtäläisiä vastauksia.Jos sulla ei koko elämä pyörisi kullisi tai tarkemmin ottaen juuri nyt hylätyn kullisi ympärillä niin ymmärtäisit että muillakin on seksuaalista elämää kuin pelkästään sulla ja parisuhteetkin antoisempia kokemuksia kuin murehtia miks tää akka jätti, mut *kyynel*.
Olennainen alkukysymys on että mitä se nainen sulle teki: Hän jätti sinut ja etsii jotain parempaa pantavaa koska hänelle sitä löytyy aina. Kaikki muu on sinun oman egosi luomaa fantasiaa että se nainen on pelännyt yms.
Olet aika vitun lussukka mieheksi joten täytyypä ihmetellä miten se tekee sinusta YTM. No ehkä se sun naisten taso ei ole niin hyvä kuin kuvittelet oikeasti. - ..............................
Voi elämä. kirjoitti:
Jos sulla ei koko elämä pyörisi kullisi tai tarkemmin ottaen juuri nyt hylätyn kullisi ympärillä niin ymmärtäisit että muillakin on seksuaalista elämää kuin pelkästään sulla ja parisuhteetkin antoisempia kokemuksia kuin murehtia miks tää akka jätti, mut *kyynel*.
Olennainen alkukysymys on että mitä se nainen sulle teki: Hän jätti sinut ja etsii jotain parempaa pantavaa koska hänelle sitä löytyy aina. Kaikki muu on sinun oman egosi luomaa fantasiaa että se nainen on pelännyt yms.
Olet aika vitun lussukka mieheksi joten täytyypä ihmetellä miten se tekee sinusta YTM. No ehkä se sun naisten taso ei ole niin hyvä kuin kuvittelet oikeasti.Palstan viimeaikainen naisten todellisen luonnon puinti on selkeesti laittanut mimmit rakoilemaan.
Onnetonta sohintaa sulta. Kyseessähän oli selkeesti epävarma ja kommunikaatiorajoitteinen nainen. Samanlaisia maailma väärällään ;-D - mies26v
Voi elämä. kirjoitti:
Jos sulla ei koko elämä pyörisi kullisi tai tarkemmin ottaen juuri nyt hylätyn kullisi ympärillä niin ymmärtäisit että muillakin on seksuaalista elämää kuin pelkästään sulla ja parisuhteetkin antoisempia kokemuksia kuin murehtia miks tää akka jätti, mut *kyynel*.
Olennainen alkukysymys on että mitä se nainen sulle teki: Hän jätti sinut ja etsii jotain parempaa pantavaa koska hänelle sitä löytyy aina. Kaikki muu on sinun oman egosi luomaa fantasiaa että se nainen on pelännyt yms.
Olet aika vitun lussukka mieheksi joten täytyypä ihmetellä miten se tekee sinusta YTM. No ehkä se sun naisten taso ei ole niin hyvä kuin kuvittelet oikeasti.Maailmani ei pyöri kullini ympärillä, siksihän ehdotinkin naiselle syvempää tuttavuutta ? Irtoseksi on tämän jutun molemmille osapuolille itsestäänselvyys; sitä saa kun haluaa, eikä siinä ole paljoa ihmeellistä.
Haluat väkisin nähdä asian olevan jotain minun suurta surun ja pettymyksen vuodatusta(tämäkään ei millään lailla keskustelun kannalta oleellista, mutta ilmeisesti tilaisuus sinulle), jota ilmeisesti itse koet jatkuvalla syötöllä.
Enkä vieläkään käsitä, miksi tähän keskusteluun tarvitsee tuoda mitään minun egooni liittyvää.
Sikäli kun vaikutat kovin, kovin katkeralta jäppikseltä, ihmettelen, miltä pohjalta itse näitä "se on egosi luomaa fantasiaa"-analyysejä oikein lauot ? Pitäisi ensin olla varmaan jotain käytännön tuntumaa, ennenkuin voi ruveta vaahtoamaan tietävänsä asioista ? Onko sitä ?
- Nainen sai sulta
jo sen mitä halusi. Löysi uutta, parempaa seuraa. Get over it.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770