TKK:n dekaani suojelee kiusaajaa

onneton kiusattu

Opiskelen TKK:lla ja minua kiusataan 1-3 henkilökuntaan kuuluvan henkilön toimesta. Kun yritin alkaa selvittämään asiaa, oli todella vaikeaa löytää apua mistään ja kun yhteydenottopiste viimein löytyi kävi niin, että koko tiedekunnan henkilökunta kääntyi minua vastaan, tasan yksi henkilö tiedekunnassa on enää asiassa minun puolellani, eikä hänkään uskalla puhua. Dekaani ilmoitti, ettei halua sopia asiaa ja että tiedekunnalla ei ole halua sovitella asiaa. En oikein tiedä mistä saisin apua...Osaisiko kukaan neuvoa. Lääkärin, jolta hain apua, mielestä dekaani toimi väärin, hänen olisi pitänyt alkaa selvittää asiaa ja tukea myös minua ei vain työntekijäänsä. Niin sitä luulisi, että TKK:lla olisi jokin jokin järjestelmä, joka selvittäisi kiusaamistapauksia ja tukisi kiusattua, mutta näin ei taida olla.

19

1114

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Persiis

      Ja rupea bodaamaan.

    • räsyli

      Toivon sinulle jaksamista noiden tyhmyyttään ja HUOM!! kateuttaan harjoittavien kanssa. Olen varma, että olet kiusattu, vain siksi, että he jostainsyystä kadehtivat sinua. Kateellinen ihminen on todellinen peto toiselle, eli kuin susi, raatelevainen sellainen. Tiedän kokemuksesta, että kateelliset saavat käännettyä kokonaisen kylän yhtä ihmistä tai perhettä kohtaan, jos niin haluavat. Tekisin sinun asemassasi ilmoituksen viranomaisille. Eiköhän se olisi heti alkuun parasta, eikä pahan antaa jatkua, vain sinä itse joudut kärsimään heidän tekosistaan. Toivon vielä kerran jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi.

    • Tsemppiä Sinulle

      Uudenmaan työsuojelupiiri, oman työpaikan työsuojeluvaltuutettu, luottamusmies ja liiton lakimies voisivat olla niitä tahoja, jotka voivat auttaa Sinua.

      Lääkärikin voi auttaa antamalla sairaslomaa, jos tuntuu, että et jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan.

    • provolööppi

      Taidat olla sama tyyppi, joka aiemminkin kirjoitti samaa asiaa ja kumma kyllä saman jutun myös nuorten palstalla. Onko opiskelumenestyksesi huono, kun haluat kostaa "TKK:n dekaanille"?

      • Kysyn vaan!

      • yritä kestää
        Kysyn vaan! kirjoitti:

        Jos henkilö on jo ennen jouluakin kysynyt samaa asiaa, niin ajatteletko, että se tekisi kiusaamisesta jotenkin vähemmän kiusaamista?

        Tsemppiä kiusatulle!

        todella surullista kuulla, että yliopistossakin tapahtuu tuollaista. olen kyllä aiemminkin kuullut ko. yliopistosta saman suuntaisia juttuja. yritä taistella vastaan ja saada kiusaajat vastuuseen.


      • Työelämässä kaiken kokenut
        yritä kestää kirjoitti:

        todella surullista kuulla, että yliopistossakin tapahtuu tuollaista. olen kyllä aiemminkin kuullut ko. yliopistosta saman suuntaisia juttuja. yritä taistella vastaan ja saada kiusaajat vastuuseen.

        Kuulkaahn nyt! Joukkokiusaamisessa viranomaiset ovat täysin haluttomia ja voimattomia. Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella.
        Luottamusmiehet,työsuojeluvaltuutetut,työsuojeluviranomaiset nomaiset ja työnantajat liittoinen ovat yhtä ja samaa mieltä. Siis tukea ja oikeudenmukasisuutta ei kiusattu saa mistään.
        Kuin hyeeenalauma käyvät kiusaajat yhden kimppuun ja ainoa pelastus on talosta pois lähtö.


      • kiusattu TKK:lla
        Työelämässä kaiken kokenut kirjoitti:

        Kuulkaahn nyt! Joukkokiusaamisessa viranomaiset ovat täysin haluttomia ja voimattomia. Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella.
        Luottamusmiehet,työsuojeluvaltuutetut,työsuojeluviranomaiset nomaiset ja työnantajat liittoinen ovat yhtä ja samaa mieltä. Siis tukea ja oikeudenmukasisuutta ei kiusattu saa mistään.
        Kuin hyeeenalauma käyvät kiusaajat yhden kimppuun ja ainoa pelastus on talosta pois lähtö.

        paha lähteä pois TKK:lta, kun vastaavaa paikkaa ei oikein löydy. näinä aikoina poislähtö muutenkin hankalaa. siirtoa toiseen tiedekuntaan on kysytty, mutta siihen ei ole otettu vielä minkäänlaista kantaa.


    • ....

      Ei kannata käyttää tota "kiusaamis" sanaa, koska sillä on huono sointi. Kannattaa puhua huonosta kohtelusta ja käyttää varsinaisia tapahtumia esimerkkeinä.

      • kiusattu TKK:lla

        asia on edennyt rehtorille asti. hänen mielestään minua on kohdeltu epäasiallisesti, tämä ei paljon auta, kun on sairaustunut nyt pahaan unihäiriöön ja masennukseen...asiasta on myös tehty TKK:n psykologin ja tukihenkilön toimesta sovintoehdotus, joka sopisi ainakin minulle. siihen toteutuuko sovintoehdotus ei ole vielä tietoa, vastausta odotellaan ja lääkkeitä syödään....


      • on aivan
        kiusattu TKK:lla kirjoitti:

        asia on edennyt rehtorille asti. hänen mielestään minua on kohdeltu epäasiallisesti, tämä ei paljon auta, kun on sairaustunut nyt pahaan unihäiriöön ja masennukseen...asiasta on myös tehty TKK:n psykologin ja tukihenkilön toimesta sovintoehdotus, joka sopisi ainakin minulle. siihen toteutuuko sovintoehdotus ei ole vielä tietoa, vastausta odotellaan ja lääkkeitä syödään....

        Epäasiallinen kohtelu on aivan käypä termi, kun puhutaan kiusaamisesta. Se löytyy myös mm. työturvallisuuslaista. Toinen termi, jota käytetään paljon on henkinen väkivalta.


      • Anonyymi
        on aivan kirjoitti:

        Epäasiallinen kohtelu on aivan käypä termi, kun puhutaan kiusaamisesta. Se löytyy myös mm. työturvallisuuslaista. Toinen termi, jota käytetään paljon on henkinen väkivalta.

        Ja dekaani voi olla se henkisen väkivallan käyttäjä, erityisesti ihmistieteissä.


    • Claire

      Itsekin TKK:lla opiskelevana minun on vaikea ymmärtää, että normaali opiskelija, joka täyttää velvotteensa tai ainakin pyrkii parhaansa mukaan täyttämään velvotteensa, voisi joutua massakiusatuksi vanhan ajan käytöstapoja kunnioittavassa korkeakoulussa.
      Et kuvaa tilannetta, missä kokemasi kiusaaminen on alkanut tai miksi se on laajentunut. Mamman pojan tai isin tytön tullessaan korkeakouluun täytyy hyväksyä, ettemme enää ole ainutkertaisia vaan osa massaa. Erottuminen kannattaa enemmän positiisten juttujen kautta kuin negatiivisten. Teit väärän valinnan. Lisää liikuntaa ja ulkoilua ja tee uusi alku.

      • taidan tietää tapauk

        Tunnen tapauksen ja tiedän, että rehtori oli TKK:lla ensimmäinen ihminen, joka halusi selvitellä asiaa. Dekaani asettui vain kiusaajien puolelle, en tiedä miksi. Tiedän, että opiskelijaa ja hänen perheenjäsentään
        oli ko. tapauksessa myös uhkailtu koulun työtekijöiden taholta seuraamuksilla, jos asian selvittelyä ei lopeteta ja asiaa paineta villaisella. Yksi kiusaaja oli myös levitellyt opiskelijasta koulun henkilökunnan keskuudessa perättömiä huhuja tahallisesti.

        Kaikkea käytöstä ei pitä hyväksyä!


      • ....................
        taidan tietää tapauk kirjoitti:

        Tunnen tapauksen ja tiedän, että rehtori oli TKK:lla ensimmäinen ihminen, joka halusi selvitellä asiaa. Dekaani asettui vain kiusaajien puolelle, en tiedä miksi. Tiedän, että opiskelijaa ja hänen perheenjäsentään
        oli ko. tapauksessa myös uhkailtu koulun työtekijöiden taholta seuraamuksilla, jos asian selvittelyä ei lopeteta ja asiaa paineta villaisella. Yksi kiusaaja oli myös levitellyt opiskelijasta koulun henkilökunnan keskuudessa perättömiä huhuja tahallisesti.

        Kaikkea käytöstä ei pitä hyväksyä!

        sinne koulutoimenjohtajalle vai mikä hän lie. Aina parempi, jos uhkauksia ym. epäasiallisia viestejä löytyy kirjallisena. Joutuupa tyyppi edes vähän hikoilemaan miettiessään, mitä vastata. Hyvä hänen itsensäkin joutua tiedostamaan olevansa teistä kahdesta se, joka joutuu valehtelemaan...


      • Muto

        Miksi syyllistät kiusattua? Ei hän tieten tahtoen ole itseään tuollaiseen asemaan laittanut. Negatiivisten asioiden kautta erottuvat vain itse epäempaattiset ja lyhytkatseiset kusaajat, joilta puuttuu suvaitsevaisuutta. Sellaisia löytyy joka nurkasta. Jopa vanhanajan käytöstapoja kunnioittavasta korkeakoulusta!

        Ja jos joku eroaakin käytöksellään, ominaisuuksillaan tai olemuksellaan massasta aiheuttamatta kuitenkaan muille mielipahaa, miksi siitä täytyy provosoitua? Annetaan kaikkien kukkuien kukkia.


    • Anonyymi

      Toisella paikkakunnalla dekaani itse on pahin kiusaaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1201
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      164
      1019
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      748
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      636
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      626
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 51
      512
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      468
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe