olen nyt taas kun olen lueskellut jonkin verran täällä suhteitten ja tunteitten seassa:
Vaimo ei anna, mies pihtaa, olen yksinäinen, kun ei ole ketään.
Kaikilla tuntuu olevan vääränlainen pari tai sitten ei paria ollenkaan.
Minä olen onnellinen uusio sinkku.
Tosin olen jo 50. Elän juuri nyt tälläistä hetkeä, mutta uskon muutokseen ja se on yksi minun voimavaroistani.
Elämä muuttuu ja tilanteet muuttuu, pitäisi hyväksyä oleva tilanne ja ottaa siitä kaikki hyvä.
Tai sitten tehdä täydellinen muutos, jos on paha olla niin tee oma osasi, se ei aina ole helppoa.
Tässä maailmassa on liikaa vaatimuksia seksin alueella ja lehdet kertoo minkälaista seksi elämän pitäisi olla. Kuinka monta kertaa viikossa, päivässä.
Mutta ei siihen ole sääntöä.
Ja on läheisyyttä muunkinlaista olemassa, yhdessä tekemistä, tavallista olemista.
Mutta jos aina haluaa jotain muuta kun elämässä juuri sillä hetkellä on menee mönkään.
Minä nautin juuri nyt kun tätä yksin kirjoitan ja televisiossa on päällä: Iskelmä TV Harju, koko ajan minun kappaleitani.
Voi ihana nuoruus, ja kuitenkin onneksi se on mennyt ja voin nauttia aikuisen naisen elämästä.
Toivon kaikkea hyvää kaikille teille jotka kipuilette tilanteittenne kanssa.
Onnellinen
2
234
Vastaukset
- kylläisenä:
"Kylläinen halveksii hunajaakin, nälkäiselle karvaskin on makeaa."
Jotkut on yksin koko elämänsä, ei yhtään suhdetta. Ole siinä onnellinen sitten.- uusio sinkku
onnellinen itsekseen, ei voi olla onnellinen myöskään parisuhteessa.
Toinen ihminen ei voi antaa onnea, jos sellaista vaatii menee taas metsään.
Onnellisessa parisuhteessa on kumpikin onnellisia itsestään.
Ja kysymys kuuluu, miksi joillakin ei ole koskaan elämässään parisuhdetta?
Onko elämässä ollut pettymyksiä?
Niitä on jokaisella.
Onko vaatimus että jonkun tietyn ihmisen olisi joskus pitänyt rakastaa?
Yksipuolisesta rakkaudesta ei tule mitään, pitää avautua muillekin.
Ja koko elämästä voi puhua vasta kun on kuollut, siihen asti on mahdollisuuksia maailman täysi.
Etsi pnnea elämästäsi nyt ja sellaisena kun se on niin voit löytää vaikka mitä.
Onnellinen ihminen vetää puoleensa elämää.
Mutta tyytymätön saa varmasti osakseen lisää tyytymättömyyttä.
En tiedä elämääsi mutta aivan varmasti on sinullakin onnen asioita, jos ei muuta niin jokapäiväinen hengittäminen, olet elossa lähde siitä, jos sinulla on oma kone niin koko maailma on sinulle auki, minulla on kone ollut vasta muutaman kuukauden ja sitä ennen käytin kirjaston konetta,
Jos asut maalla on ympärilläsi luonto joka on mahtava voimavara ja jos taas kaupungissa siellä on puolestaan mahdollisuuksia harrastaa.
Jos olet työtön lähde vapaaehtoistöihin, voit siellä tavata kenet vaan.
Minä tapasin aikoinaan aviomieheni vapaaehtoistöissä.
Meille tosin tuli ero mutta oli tosi monta onnellista vuotta, niitä en pois antaisi.
Elämä on mahdollisuuksia täynnä avaa silmäsi ja katso ympärillesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 895585
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113057Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv902966Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232624Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612049Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251986- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141449- 1851328