Kivaa tiedossa

Kuulin viikko sitten, että neljännes meidän firman työntekijöistä saa kohta kenkää. En ole vielä viitsinyt kertoa perheelle, kun ei ole varmaa, ketkä ovat niitä "onnellisia" jotka voittavat siinä arvonnassa. On se mukavaa, että työnanataja järjestää jännitystä elämään.

Hiukan vaimo ihmettelee, miksi minä olen ollut mietteissäni viime päivinä. En minä halua sitä turhaan huolestuttaa, jos se ei vaikka osukkaan kohdalle. Jos se osuu, niin ei sen ennakolta murehtiminen asiaa auta.
Taidan vetää viikoloppuna nupin turvoksiin, ehkä sitä sitten lakkaa hetkeksi murehtimasta. On tämä epävarmuus pahinta.

Miten teillä muilla, onko vastaavaa hauskuutta tiedossa?
18396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllähän se kylmäsi kun porukka kapeni 1/10:aan entisestä toissa vuonna. Itse olen aina ollut jäävien joukossa, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Toisaalta en osaa pelätäkään. Sitten järjestellään elämä uudestaan, mutta helppo minun on sanoa, kun ei ole muita kuin yksi pieni rekku elätettävänä.

Sen vaan sanon, että jos olisin sun vaimosi niin haluaisin tietää. Vaimollakin saattaa olla joku ässä hihassa ja mitä pitempi valmistelu-/sulatteluaika niin sen parempi.

Äänestä
  • Onhan minulla siinä sitten puolen vuoden irtisanomisaika vielä jäljellä. Antaa nyt edes sen olla ilman tätä epävarmuuden tunnetta.
    Kyllä me sitten, jos sattuu kohdalle, aletaan yhdessä miettimään asiaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Rekisteriöity ehkä?

    Äänestä

  • rekku? kirjoitti:

    Rekisteriöity ehkä?

    pieni, karvainen ja uskollinen. On sattumoisin myös rekisteröity.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    pieni, karvainen ja uskollinen. On sattumoisin myös rekisteröity.

    ehdin ajatella vilkkaalla mielikuvituksellani vaikka mitä.

    Äänestä

kuolemanpartiot viime viikolla jakamassa "ilouutista". Ei vielä osunut kohdalle. Löysässä hirressä roikutetaan porukkaa. Kyllä johto vaan osaa vetää oikeista naruista kun haluaa työntekijöitä motivoida parempaa tulosta tekemään.
Henkistä alistamista jos multa kysytään. Katselen tässä ympärilleni sillä silmällä josko muualla olisi mielekkäämpää tekemistä tarjolla.

Äänestä
  • vuosien saatossa jo "siivottu" aiemmissa yhteistoimintailoitteluissa kaikki epämieluisat ja sairaat joukosta. Nyt ei enää auta, vaikka olisit kuinka kova duunari, nyt se on lottoa.

    Mutta oikeasssa sinä siinä olet, että väki painaa kuin viimeistä päivää. Ihmiset eivät vaan tajua, että se ei enää auta.

    Äänestä

  • kylmä rinki kirjoitti:

    vuosien saatossa jo "siivottu" aiemmissa yhteistoimintailoitteluissa kaikki epämieluisat ja sairaat joukosta. Nyt ei enää auta, vaikka olisit kuinka kova duunari, nyt se on lottoa.

    Mutta oikeasssa sinä siinä olet, että väki painaa kuin viimeistä päivää. Ihmiset eivät vaan tajua, että se ei enää auta.

    pistettiin viime viikolla pihalle ne jotka on joskus soittaneet suuta tai olleet eri mieltä esimiehen kanssa. Vielä on jäljellä niitä joiden työpanos ei ole kehuttava. Ja irtisanomis/lomautuslappuja on myös jäljellä...

    Ei se auta enää ei, oma motivaatio katos kun yt-neuvottelut alkoi, nyt enää odotan milloin pomo pysähtyy omalle kohdalle lappu kädessä.

    Äänestä

sulla ois nyt oiva tilaisuus alkaa katsella hiukan "sillä silmällä" uusia mahdollisuuksia vaikka uuteen tyopaikkaan tai harkita kouluttautumista jollekin aivan uudelle alalle... Jos saat jäädä nykyiseen, niin hyvä, mutta josset, niin oletpahan ainakin valmistautunut tekemään jotain muuta, kuin jäämään kotiin voivottelemaan.:)

Ja ei se tyottomyyskään pahasta ole, jos se ei kestä vuosia. Saa harrastaa ja touhuta kaikkee muuta, mitä ei toiden jälkeen jaksaisi/viitsisi tehdä...

Äänestä
  • neljäkymmentä ja rapiat lasissa, alkaa olla jo työnantajien silmissä vanhus, jonka oikea paikka on kirkon lepiäjono, jotta pahalta se vaan näyttää.

    Äänestä

  • kylmä rinki kirjoitti:

    neljäkymmentä ja rapiat lasissa, alkaa olla jo työnantajien silmissä vanhus, jonka oikea paikka on kirkon lepiäjono, jotta pahalta se vaan näyttää.

    tyonantajia, jotka arvostaa kunnon tekijää iästä riippumatta. Ymmärtäisin asenteesi, jos olisit joku seitsemänkymppinen.:)

    Äänestä

  • vänkyrä-nainen kirjoitti:

    tyonantajia, jotka arvostaa kunnon tekijää iästä riippumatta. Ymmärtäisin asenteesi, jos olisit joku seitsemänkymppinen.:)

    lehtiä lähiaikoina? Niitä on nyt pajon nuoriakin työttömänä, että nyt on työnantajilla varaa valita.

    Äänestä

  • kylmä rinki kirjoitti:

    lehtiä lähiaikoina? Niitä on nyt pajon nuoriakin työttömänä, että nyt on työnantajilla varaa valita.

    ja olisin palkkaamassa uutta työntekijää, arvostaisin PALJON enemmän vanhemman ihmisen käytännön monivuotista työkokemusta, kuin nuoren mahdollisesti vain teoriapohjaista tietoa. Nuoren voisin ottaa harjoitteluun. Kokeneempi pääsisi töihin.

    Uskon, et on mun kanssani samalla tavalla ajatteleviakin työnantajia paljon!

    Äänestä

pientä lomautuksen poikasta, vaikka edes myötätunnosta yksityisen sektorin palveluksessa olevia lomautettuja ja irtisanottuja kohtaan.

Mutta eipä taida tulla. Sellaista se on olla valtion isossa laivassa. Jatkuvaa puurtamista päivästä toiseen.

Äänestä
  • huvittavaa, että toiset haluaisivat tehdä töitä, mutta eivät välttämättä saa ja toiset haluaisivat pitää taukoa, mutta eivät saa.

    Äänestä

  • kylmä rinki kirjoitti:

    huvittavaa, että toiset haluaisivat tehdä töitä, mutta eivät välttämättä saa ja toiset haluaisivat pitää taukoa, mutta eivät saa.

    ettei töitä ole, vaikka ihminen niitä haluaisi tehdä.

    Virkavapaata virasta kyllä saa, mutta silloin ei saa liksaa eikä niitä lomautuskorvauksia :)

    On tässä jo liitolle ja kassalle sen verran makseltu, että välillä vois nostaa takaisinkin päin.

    Äänestä

ja jaksamista. Saahan näitä kuulla, on epävarmuutta ilmassa, ei koskaan tiedä.

Äänestä

On lomautusvaroitus mutta kun katselee tilauslistaa niin taisi olla turhaa toiveikkuutta sekin lepo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylmä rinki kirjoitti:

Kuulin viikko sitten, että neljännes meidän firman työntekijöistä saa kohta kenkää. En ole vielä viitsinyt kertoa perheelle, kun ei ole varmaa, ketkä ovat niitä "onnellisia" jotka voittavat siinä arvonnassa. On se mukavaa, että työnanataja järjestää jännitystä elämään.

Hiukan vaimo ihmettelee, miksi minä olen ollut mietteissäni viime päivinä. En minä halua sitä turhaan huolestuttaa, jos se ei vaikka osukkaan kohdalle. Jos se osuu, niin ei sen ennakolta murehtiminen asiaa auta.
Taidan vetää viikoloppuna nupin turvoksiin, ehkä sitä sitten lakkaa hetkeksi murehtimasta. On tämä epävarmuus pahinta.

Miten teillä muilla, onko vastaavaa hauskuutta tiedossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu