Hei
Ongelmani ei nyt varsinaisesti ole kovin iso, mutta häiritsee silti ajoittain. Minulla on lapsi edellisestä suhteestani, mutta mies jätti minut jo raskausaikana. Aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa jo raskauteni lopulla ja hän on isä lapselleni. Kunnioitamme ja rakastamme mieheni kanssa toisiamme. Saimme yhteisen biologisen lapsen puoli vuotta sitten - olemme onnellisia.
Hieman pahaa mieltä aiheuttaa kuitenkin mieheni sukulaiset. Vanhempaa lastani he kohtelevat kyllä näennäisesti ihan ok, mutta kaikessa he tuovat selvän pesäeron biologisiin lapsenlapsiin, mikä sinänsä on ymmärrettävää, mutta liian räikeänä aiheuttaa pahaa mielta.
Miehen sisko sai juuri esikoisensa. Olimme kylässä ja erääseen kuvaan pyydettiin kaikki muut lapsenlapseet, mutta ei tätä minun vanhimpaani, joka sntään kutsuu miestäni isäksi ja mieheni pitää häntä kuin lapsenaab. Hän oli synnytyksessä ja ollut mukana lapsen elämässä aina. Minua tuo hieman loukkasi.
Anoppi saattaa sulkea syliinsä lapsenlapsensa jättäen taas minun vanhimpani pois ja kertoa, kuinka rakastaakaan näitään. Taaperomme siinä sitten ihmettelee, miksi häntä ei halata ja tietenkin menee kädet leveellä anoppia kohden. Tietenkin anoppi nyt muistaa hänetkin ja tokaisee, "että tule nyt sinäkin.."
Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että anoppi (ja muutkin) on saatava ymmärtämään, että hän ei voi syrjiä lasta, vaikka biologinen veri ei sidokaan. Mieheni on tämän jo huomannut ja luvannut ottaa asian puheeksi.
Olenko liian herkkänahkainen?
lapsen
5
1082
Vastaukset
- herkkänahkainen.
Toivottavasti mies saa puheella asian selvitettyä ja anoppi tajuaa, miten suuresti asia voi lapseen vaikuttaa.
- tasapuolisuus
Et ole herkkänahkainen. Kyllä kaikkia lapsia on kohdeltava tasapuolisesti, se on itsestäänselvyys. Vaadi suvulta johdonmukaisesti tasapuolista kohtelua, tuo selvästi esille että kaikki lapset ovat samanarvoisia, ketään ei sukulaisissa syrjitä! Puhu tunteesi ja suusi puhtaaksi, nosta kissa kunnolla pöydälle, jos eivät muuten ymmärrä. Sinä olet äiti ja miehesi on isä, te olette vastuussa lapsenne terveellisestä kasvusta ja itsetunnosta.
Suvulta, anopilta ala-arvoista käytöstä lapsen huomiotta jättäminen, syrjintä.
Sinä olet viisas ja vastuullinen kun huomaat asian ja hoidat sen! Pistä suku järjestykseen.- Mie vain
anoppisi ja appesi testamentista käy ilmi, että sinun esikoisesi on rajattu testamentin ulkopuolelle. Jos siis jaettavaa on. Kyseessähän ei ole heidän biologinen lapsenlapsensa eikä miehesi ole lapsen isä. Adoptio saattaisi auttaa tilannetta, mutta tiedän yhden vähän vastaavan tapauksen, jossa riideltiin testamentista oikeussalia myöten, rahaa kului ja testamentti piti. Tilanne oli sellainen, että omaisuus haluttiin siirtää omien lasten ohi suoraan lapsenlapsille ja säästyä yhdeltä verotuskierrokselta. Mies oli adoptoinut vaimonsa pojan, mutta sekään ei auttanut kyseisessä tapauksessa. Testamentissa oli lueteltu nimiltä perijät. Pojan nimeä siinä ei ollut.
- herkkänahkainen
vaan sinun, tai miehesi sukulaiset ovat todella TYHMIÄ ja ajattelemattomia ihmisiä.
Ymmärrän hyvin tuskasi ja lapsesi tuskan myöskin kun tuollaista tehdään. Mutta en todellakaan ymmärrä aikuista ihmistä joka tuollaista syrjimistä harrastaa. Pitää varmaan itseään vielä erinomaisena ihmisenä mokoma typerys. Jos ihminen tekee tällaista lapselle, niin millainen ihminen oikeasti onkaan??? Ihmettelen kovasti!
Saisi hävetä että on noin älyttömän typerä että kehtaa sen julkisestikin tuolla tavalla näyttää. Hyi olkoon anoppiasi ja muita inhoja. Saa kaikki nähdä sen millaisia oksettavia ihmisiä ovat, ei mitään empatiakykyä noilla. - ei biologinen sukulainen
Olen itse kotoisin suvusta, jossa on isovanhempieni avioeron ja isoisäni uuden avioliiton myötä tulleita sukulaisia. Isoäitini suku teki tiukan pesäeron, eikä halunnut olla enää missään tekemisissä ja koska lapsetkin määrättiin isoisälle oli siis selvää, että se oikea biologinen isoäiti häippäsi maailman turuille totaalisesti. Isäni siis kasvoi perheessä, jossa ero biologiseen ja ei biologiseen sukulaiseen tehtiin selväksi ja yhtä lailla me seuraavan sukupolven edustajat opimme saman asian. Välit ovat silti hyvät ja läheiset, mutta minusta ap:n viestin kirjoittajan ehkä kannattaisi sen verran loiventaa asennettaan ja puhua miehen kuin hänen sukunsa kanssa asioista niiden oikeilla nimillä. Kuin myös selvittää kuviot lapselle riittävän ajoissa.
On kuitenkin tyhmää jättää lapsi ulkopuolelle vain siksi, ettei hän ole omaa verta. KÄytösmalli tulee kuitenkin syvältä ihmisten tunteista ja sen takia lapsen kanssa kannattaisi varautua siihen, ettei syrjintä tule koskaan täysin loppumaan. Ja oikeudenmukaisuus on muutenkin häviävä luonnonvara!
Meillä on suvussa tehty niin, että on myös asioita joihin eivät ei-biologiset sukulaiset osallistu kuten tiettyihin sukutapahtumiin. Yhtä lailla ap voisi esikoisensa kanssa ottaa ns hemmotteluhetkiä, joihin ei sitten muut osallistu. Tätä on hankala selittää, mutta lapselle on osattava tarjota jotakin muuta huomiota, mikä ei ole riippuvainen vain miehen suvusta. Missä on äidin suku? Ikiomat vierailut mummolaan kesäaikaan tmv?
Lapsi vaistoaa tämän kaltaiset asiat järkyttävän hyvin, mutta aikuinen on se, joka luo raamit ja löytää lapselle ymmärrettävät keinot paikata se mistä hän kokee jäävänsä paitsi. Keinot ovat joskus ehkä yksinkertaisia, lapsellisia, mutta lapsi on myös oikeudenmukainen ja rehellinen, ja käsittää lähinnä sen, että nyt minä saan jotakin kivaa puolestani. Kuten juuri se äidin ja lapsen ikioma ulkomaan matka-tyyliin.
Toivon kuitenkin, että miehesi puhe sukulaisilleen auttaa ja käytöstapoihin tulisi muutosta. Älä kuitenkaan jää "tuleen makaamaan" ja sen takia käyttämään kallista äidin energiaasi appivanhempiesi sättimiseen, jos he eivät muutu. Mieti vain lapsesi hyvinvointia ja kuuntele sydäntäsi, miten hänet saadaan voimaan myös hyvin.
Muuten, voisitko vain ottaa esikoisen syliisi ennen kuin hän edes huomaa jääneensä ulkopuolelle, kiinnittämään huomion leluun/satukirjaan tai lähdette vain huoneesta pois?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 885516
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804732Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113047Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv892958Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232584Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612039Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251976- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141439- 1851328