Työvoimaviranomaisen parissa kulkee urbaanilegenda työvoimavirkailijasta, joka palkattiin ennen vanhemman väen kesälomia. Kaverin perehdytys oli ylimalkaista ja hän joutui vajavaisella ammattitaidolla tuuraamaan muiden lomat. Kun vanhempi väki palasi lomiltaan huomattiin kaikkien kauhuksi, että uusi kaveri oli tehnyt täysin vastoin hyväksyttyjä menettelytapoja ja saanut kaikki työttömät töihin.
Vahingosta viisastuttiin ja nyt kukaan ei saa aloittaa asiakastyötä ilman kunnon perehdytystä. Lisäksi päätettiin, että kesälomat on hoidettava porrastetusti
Vahingosta viisastuttiin ja nyt kukaan ei saa aloittaa asiakastyötä ilman kunnon perehdytystä. Lisäksi päätettiin, että kesälomat on hoidettava porrastetusti
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.