Ekaluokkalainen oli jätetty koulun alussa yksin hoitamaan itsensä bussipysäkille. Löysin hänet itkemästä ja hän kertoi bussin menneen ohi.
Sain selville äidin nimen ja soitin numerotiedustelusta naisen numeron. Lapsen oma kännykkä oli jäänyt kotiin.
Äiti ohjesti paikan, minne lapsi pitää viedä ja kertoi tulevansa hakemaan lapsen sieltä. Hän sanoi, että minä voin jättää lapsen ja lähteä.
Toinen tapaus oli tavaratalon wc, jonne pienet lapset oli jätetty itse selviytymään avainten kanssa. Eivät saaneet ovea auki ja minä lähistöllä tilannetta seuranneena menin hätiin ja avasin heille oven.
Kohta kuului rynkytystä oven takaa. Eivät saaneet ovea auki. Lapsi ymmärsi kuitenkin työntää avaimen oven alta, että pystyin avaamaan oven ulkoa.
Kohta paikalle ryntäsi nainen ja lapset väittivät minun lukinneen heidät sinne.
Sain kiukkuisia katseita.
Kumpikaan äideistä ei kiittänyt.
Uskaltaako lapsia auttaa hädässä?
5
322
Vastaukset
- uskaltaisi :
joku saattaisi luulla namusedäksi ja pahimmillaan seuraukset olisivat paljon vakavampia kuin kiukkuisia katseita.
- ap.
näillä naisillakin olla minusta eli namutäti.
Ensimmäisen esimerkin nainen oli opettaja (lapsi kertoi) ja tämä toinenkin äiti näytti tärkeältä ja hyvinpukeutuneelta eli mitään spurguja he eivät olleet. Huonosti käyttäytyviä kuitenkin. - dsafaswef
ap. kirjoitti:
näillä naisillakin olla minusta eli namutäti.
Ensimmäisen esimerkin nainen oli opettaja (lapsi kertoi) ja tämä toinenkin äiti näytti tärkeältä ja hyvinpukeutuneelta eli mitään spurguja he eivät olleet. Huonosti käyttäytyviä kuitenkin.Naiselliseen tapaansa (pitäisihän sinun ymmärtää) ajattelivat, että tarkoituksesi oli osoittaa heille, että he ovat huonoja ja välinpitämättömiä äitejä. Ei sellaisesta kiitoksia heru.
on kiittämättömyys xD
Jos noi mammat omaa järkeä yhtään, ovat hekin kiitollisia sinulle, ennemmin tai myöhemmin. Annoit heille opetuksenkin, älysivät he sitä tai eivät :D
Nooh, teit hemmetin hyvin kuitenkin, minä kiitän sinua :)- huutanut
perään OLE HYVÄ!!. Noin minä teen kun ei heru kiitosta avunannosta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944