Jossain kohtaan poliitikkojakin on joustettava

Ei se oikein ole, että joutuu kotiasunnostaan luopumaan, jos työpaikka on Helsingissä, kuten edustajilla. Kyseessä on työ, johon kansa on hänet halunnut. Ei sen hintana pidä olla rakkaan kotitalon menetys ja se äänestäjien on suotava edustajille.


Poliitikot ovat tarkkailtavina terävemmin kuin ketkään muut ammattiryhmät. Koko aikuinen kansa seuraa heidän tekemisiään ja sanomisiaan luonnollisesti.

Joskus asioita pitää nähdä myös poliitikon perspektiivistä. Tuossa kulukorvausasiassa joustaisin juuri sen verran, että he pystyisivät pitämään kotikämppänsä ottamatta takkiin taloudellisesti, joka ei tarkoita ylisuuria kulukorvauksiakaan silti.

Matematiikka, tunne järki on tuossa asiassa paikallaan. Meille jokaiselle kotipaikkaan vakiintuneelle kotiatalo on tärkeä paikka. Suotakoon sellaisen pitäminen mahdolliseksi myös poliitikoille. He reissaavat paljon ja kotitalolle on monilla käyttöä kyllä ympäri vuotta.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos ei matkusta mihinkään ja vielä harvemmalla on mahdollisuus saada kaikki lentomatkoista takseihin ilmaiseksi ja vielä kulukorvaus siitä minkä veronmaksajat ovat jo kertaalleen maksaneet.

Äänestä
  • Joilla säännöllisiä kuluja työnsä taikka lastensa kouluun menon takia esim. Tulee, pitää näitä huomioida perheen tulojen perusteella ja porrastaa sen mukaan takaisin verotuksessa.

    Niin siitähän ne kulukorvaukset maksetaan jos JOUTUU työnsä takia matkustamaan. Minusta tuo kotitalon kannattavuuspitämisasia on kuitenkin huomion arvoinen asia.

    Äänestä

No mutta miksi pitää vielä maksaa verottomia kulukorvauksia? Kun ne matkat on jo ilmaisia.

(lainaus.Matkustusoikeus: Kansanedustajalla on oikeus MAKSUTTA käyttää edustajan tehtäviin liittyvillä matkoilla junaa, kotimaan reittilentoja ja busseja. Lisäksi edustajalla on pääkaupunkiseudulla taksinkäyttöoikeus.)

Äänestä
  • Eduskunnasta niin hän saa verotonta kulukorvausta 1315 e/kk. Ei se pieni summa ole.

    Niin eihän liikkuminen heillekään ilmaista ole, mutta tukea saavat näköjään reippaasti. Minusta tuo pitää ola porrasteinen ja yksilökohtainen tuo korvausasia, kuten pitäisi porrastaa niin monia muitakin asioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Ei se oikein ole, että joutuu kotiasunnostaan luopumaan, jos työpaikka on Helsingissä, kuten edustajilla. Kyseessä on työ, johon kansa on hänet halunnut. Ei sen hintana pidä olla rakkaan kotitalon menetys ja se äänestäjien on suotava edustajille.


Poliitikot ovat tarkkailtavina terävemmin kuin ketkään muut ammattiryhmät. Koko aikuinen kansa seuraa heidän tekemisiään ja sanomisiaan luonnollisesti.

Joskus asioita pitää nähdä myös poliitikon perspektiivistä. Tuossa kulukorvausasiassa joustaisin juuri sen verran, että he pystyisivät pitämään kotikämppänsä ottamatta takkiin taloudellisesti, joka ei tarkoita ylisuuria kulukorvauksiakaan silti.

Matematiikka, tunne järki on tuossa asiassa paikallaan. Meille jokaiselle kotipaikkaan vakiintuneelle kotiatalo on tärkeä paikka. Suotakoon sellaisen pitäminen mahdolliseksi myös poliitikoille. He reissaavat paljon ja kotitalolle on monilla käyttöä kyllä ympäri vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu