jee

Ollaan vielä yritetty lämmittää välejä, mutta huomasin että minä vain siksi koska yhteinen lapsi.
Ex oli ilkeä pari päivää sitten ja silloin tajusin miksi jätin hänet aikoinaan.(lähdin turvakotiin ja eroamme ei siis koskaan puhuttu selväksi,siksi monta kysymystä jäi vaille.)

Toissa päivänä vaan tajusin miksi en halua häntä enää elämääni vaikka hyväksyn toki sen että hän on osa lapsensa elämää.Minulta tippui jollain tavalla ruusunpunaiset linssit silmiltä, kun huomasin että hänessä on vielä aggressiivinen puoli olemassa ja hän ei ole muuttunut(sitä olin hieman toivonut).Käsitin että en häntä voi muuttaa, mutta en myöskään enää rakastaa sellaisena kuin hän on.
Toivon hänelle lapsemme takia hyvää, ja että hän löytäisi itselleen jonkun jonka kanssa elämänsä jakaa. Minä se en ole! "hymyilen".

Tajusin että yritin vielä viime viikkoina miellyttää häntä jostain syystä, mutta en oikeasti saanut siihen vastakaikua.Tajusin että minulla on oikeus jatkaa elämääni ilman häntä ja tehdä normaaleja asioita häneltä siihen lupaa kysymättä(hän oli hyvin kontrolloiva).

Neuroottinen pelkoni yrittää miellyttää häntä ja pitää hyvällä tuulella johtui siitä että pelkäsin hänen tekevän jotain lapsellemme jos en tee niin kuin hän pyytää.Pelkään vieläkin mutta se ei enää hallitse elämääni ja yritä luottaa siihen että hän hoitaa lapsemme hyvin tapaamisvuorollaan.

Mutta olen vapaa kaikista mieltäni hallitsevista muistoista ja peloista ja tunnen että saan vielä vahvistua aikuisena ja itsenäisenä ihmisenä ja tuntuu että en ole edes katkera enkä vihaa exääni joka aiheutti minulle paljon pahaa ja sitä en vaihda kovin helposti pois..

Hyvää kevättä kaikille ja tsemppiä niille jotka ovat/olivat samassa tilanteessa kuin minä.Vaikka joskus tuntuu tunteet raskailta niin kun oikein uskoo niin joku päivä huomaa heräävänsä vapaana...:)