sellainen,määräsi 11v. poikani laihduttamaan,mitat 133cm ja 34kg,Kysyin josko vhh:sta olisi apua,lääkäri tuhahti siihen että:sillä lähtee vain nesteitä ei läskiä.
Kuitenki asian ydin on tässä se etten todellakaan aio laittaa poikaani millekään laihdutuskuurille koska mielestäni hänellä ei ole läskiä.
Poikani ei syö karkkia,makeita leivoksia tai pullaa eikä juo makeita juomisia ja lääkärin mielestä pitää sitten pienetää syötyä ruokamäärää,kun karkista ei voi vähentää enää.
Lääkäri
44
1536
Vastaukset
- bebe
Tuntuu olevan ihan pihalla lääkärisi
- kyse,
paha mennä vaihtamaan.
- VHH-peikko
Miksi ehdotit läkärille VHH:ta kun et ole koko aiheesta kiinnostunut?
Mutta kovin vähän tuntui lääkärisi tietävän VHH:sta ja silti jakelee asiantuntijana lausuntoja asiasta. Niinpä niin.
Aika lyhyt poika sulla. Omani on 7v ja 130cm pitkä.- pakko tulla
vinoilemaan poikani pituudesta tänne,hän on siitä kyllä kärsinyt ihan tarpeeksi.
Minä nyt kysyinkin lääkärinmielipidettä lasten kohdalla vhh:sta kun itse sitä kyllä noudatan mutta,en ole tietoinen kävisikö se lapsille.
Mene itse muualle täältä aina muita haukkumasta.
Voi sinun lapsiparkaa kun saanut tuollaisen vamhemman itselleen. - tyhmyytesi sitten
lopullisesti täällä näytit.
Etkö todellakaan osaa kirjoittaa mitään asiallista,olisit laittanut nimimerkiksesi vhh-pelle. - olevan
;))
- VHH-peikko
pakko tulla kirjoitti:
vinoilemaan poikani pituudesta tänne,hän on siitä kyllä kärsinyt ihan tarpeeksi.
Minä nyt kysyinkin lääkärinmielipidettä lasten kohdalla vhh:sta kun itse sitä kyllä noudatan mutta,en ole tietoinen kävisikö se lapsille.
Mene itse muualle täältä aina muita haukkumasta.
Voi sinun lapsiparkaa kun saanut tuollaisen vamhemman itselleen.Se on kumma miten jotkut eivät pysty kirjoittamaan sellaisia viestejä missä ei haukkuisi muita.
Siitä huolimatta, missä kohtaa haukuin sinua? - VHH-peikko
olevan kirjoitti:
;))
kohta tää aloittaja (jos se enää hän oli) tulee sinuakin syyttämään hänen haukkumisesta. ;)
- "kiehahtamaan"
VHH-peikko kirjoitti:
Se on kumma miten jotkut eivät pysty kirjoittamaan sellaisia viestejä missä ei haukkuisi muita.
Siitä huolimatta, missä kohtaa haukuin sinua?kun tulit vinoilemaan poikani pienuudesta.Tiedän että hän on pienikokoinen johtuen eräästä sairaudesta ja siitä ei haluaisi enää täällä kuulla vinoilua aikuiselta ihmiseltä.
Kysymys oli kuitenki siitä käykä vhh lapsille,tiedätkö sinä sitä?Minulla siitä ei ole tietoa.Sen tiedän että se käy aikuisille ja sillä saa hyviä tuloksia.Itsekin sitä noudatan joskaan en ihan "puhtaasti" Lähipiirissä on aikuinen joka on pudottanut painoa vhh:lla n.20kg muutaman kuukauden aikana.
Siis onko sinulla tietoa käykö lapsille vhh? - VHH-peikko
"kiehahtamaan" kirjoitti:
kun tulit vinoilemaan poikani pienuudesta.Tiedän että hän on pienikokoinen johtuen eräästä sairaudesta ja siitä ei haluaisi enää täällä kuulla vinoilua aikuiselta ihmiseltä.
Kysymys oli kuitenki siitä käykä vhh lapsille,tiedätkö sinä sitä?Minulla siitä ei ole tietoa.Sen tiedän että se käy aikuisille ja sillä saa hyviä tuloksia.Itsekin sitä noudatan joskaan en ihan "puhtaasti" Lähipiirissä on aikuinen joka on pudottanut painoa vhh:lla n.20kg muutaman kuukauden aikana.
Siis onko sinulla tietoa käykö lapsille vhh?Eli sinunkin kirjoittama aloitusviestikin on siis vinoilua? No näillä mennään.
En siltikään usko että olet VHH:sta kysynyt koska et ole aiheesta kiinnostunut. Tälle palstalle näitä vinoiluviestejä tulee sellaista tahtia että hitaampia hirvittää.
Mutta asiasta kiinnostuneet voivat lukea VHH:ta noudattavien viesteistä karpeista. Sieltä löytyy useampikin perhe joissa myös lapset karppaa. Ei ole kuulemma vaikeaa. - vainoharhainen?
Tunnut epäilevän kaikkia viestejä (paitsi Mattilan)trolleiksi ja tämä nyt oli jopa sinulta todellinen rimanalitus ja törkeää. Eikös se vaan ole hyvä jos VHH:sta puhutaan, kyllä tuollaisen asian voi lääkärille mainita. Lisäksi irvailet toisen pituudella, säälittävää! Ja kyllä, olen oikeastikin VHH:lla mutta viime päivinä sinä ja Mattila olette todellakin olleet inhottavia.
- +++++++++
kyseessä bushmanni? Nehän on lyhyitä.
- xboxi
vainoharhainen? kirjoitti:
Tunnut epäilevän kaikkia viestejä (paitsi Mattilan)trolleiksi ja tämä nyt oli jopa sinulta todellinen rimanalitus ja törkeää. Eikös se vaan ole hyvä jos VHH:sta puhutaan, kyllä tuollaisen asian voi lääkärille mainita. Lisäksi irvailet toisen pituudella, säälittävää! Ja kyllä, olen oikeastikin VHH:lla mutta viime päivinä sinä ja Mattila olette todellakin olleet inhottavia.
Olet VHH:lla ja asiallinen. Mitä jos te kaikki asialliset tekisitte vallankaappauksen, jotta päästäisiin asiaan ja keskustelemaan VHH:sta ilman ilkeilyä ja infantiilia vainoharhaisuutta.
Siis kaikki tervejärkiset VHH:laiset: tehkää jotain, niin pelastatte mitä pelastettavissa on näiden ilkeilyiden ja tyhmyyksien jälkeen, mitä éräät suoltavat. - KAIPAAMASI TROLLI
Mulattikakarat kasvavatkin nuorena pituutta ja ovat ikäistään vanhemman näköisiä.Ihmettelen vaan millä sun kakaras elää kun et varmaan koskaan ehdi laittamaan sitä luonnollista ruokaa, kun koko päivä pitää täällä päivystää. Ai niin, sun kakarahan roikkuukin assalla ja ostarilla kaikki vapaa-ajat ja pöllii rahat hampurilaisiin.
- VHH-peikko
KAIPAAMASI TROLLI kirjoitti:

ihan rauhassa ja yksinäsi.
- xboxi
Ota turhat sokerit ja sipsit pois. Anna kunnon kotiruokaa. Suosi kokojyvää valkoisen vehnäjauhon tilalle. Pidä hyvää huolta jatkossakin pienestä kivasta pojastasi, kuten tähänkin asti. Hyvällä mielellä eteenpäin. VHH kuuluu aikuisille ja kasvuiän ohittaneille. Älä laihduta kasvuikäistä, olisi oma neuvoni.
Minullakin on pienikasvuinen poika, joka nyt 15 vuotiaana on kasvanut enemmän. Ihmiset kasvavat eri pituisiksi ja erilaisiksi. Tsemppiä.- VHH-peikko
Nämä sun ohjeesi kuuluvat tuonne yleistä laihdutuksesta palstalle.
Eli lukijoille tiedoksi että nämä eivät ole VHH ohjeita vaikka on sellaisiksi naamioitu. Oikeita ohjeita voi lukea perhekarpeista. - asiallisesta viestistäsi!
Poikani ei syö juuri mitään makeaa,eikä syö sipsejä.Teen perheelleni tavallista kotiruokaa,leipänä poika syö ruisleipää,itselläni on vhh tyyliset ruuat.
Karkkeja poikani tosiaanki syö niin vähän ettei se aiheita lihomista,muutaman kuukauden välein saattaa ottaa muutaman karkin.Sipsejä meillä on kaksi kertaa vuodessa eli lasten synttäreillä.
Miten onko sinun mielestäsi lääkärinä pojallani ylipainoa?Olenko vain niin sokea omaa lasta kohtaan etten huomaa jos on ylipainoa. - VHH-peikko
asiallisesta viestistäsi! kirjoitti:
Poikani ei syö juuri mitään makeaa,eikä syö sipsejä.Teen perheelleni tavallista kotiruokaa,leipänä poika syö ruisleipää,itselläni on vhh tyyliset ruuat.
Karkkeja poikani tosiaanki syö niin vähän ettei se aiheita lihomista,muutaman kuukauden välein saattaa ottaa muutaman karkin.Sipsejä meillä on kaksi kertaa vuodessa eli lasten synttäreillä.
Miten onko sinun mielestäsi lääkärinä pojallani ylipainoa?Olenko vain niin sokea omaa lasta kohtaan etten huomaa jos on ylipainoa.Kyllä tuon ikäisen lapsen ylipainon huomaa silmällä ja ainakin meidän pojasta näkee jo 7 vuotiaana että hänellä ei ole ylipainoa.
Tyttö oli hieman pyöreä vielä vajaa vuosi sitten, mutta on nyt kasvanut pituutta ja nyt näyttää normaalilta hyvinvoivalta lapselta vaikka paino onkin noussut viime keväästä.
BMI ei ole toimiva mittari lapsilla ja nuorilla mutta silmä kyllä kertoo että onko ylipainoa vai ei. - mitään ...
asiallisesta viestistäsi! kirjoitti:
Poikani ei syö juuri mitään makeaa,eikä syö sipsejä.Teen perheelleni tavallista kotiruokaa,leipänä poika syö ruisleipää,itselläni on vhh tyyliset ruuat.
Karkkeja poikani tosiaanki syö niin vähän ettei se aiheita lihomista,muutaman kuukauden välein saattaa ottaa muutaman karkin.Sipsejä meillä on kaksi kertaa vuodessa eli lasten synttäreillä.
Miten onko sinun mielestäsi lääkärinä pojallani ylipainoa?Olenko vain niin sokea omaa lasta kohtaan etten huomaa jos on ylipainoa.makeaa, niinkö. Ei kaikki sokeri olekaan makeaa kuten esim ruisleivässä. Ruuan lisäaineet ja ravintoköyhä kouluruoka rasvattomine maitoineen on kans paha. Kyllä kai se poika siitä kasvaa jos annat kunnon perusruokaa kananmunineen lihoineen ja juustoineen sekä hyvät kasvikset lisukkeiksi.
- xboxi
asiallisesta viestistäsi! kirjoitti:
Poikani ei syö juuri mitään makeaa,eikä syö sipsejä.Teen perheelleni tavallista kotiruokaa,leipänä poika syö ruisleipää,itselläni on vhh tyyliset ruuat.
Karkkeja poikani tosiaanki syö niin vähän ettei se aiheita lihomista,muutaman kuukauden välein saattaa ottaa muutaman karkin.Sipsejä meillä on kaksi kertaa vuodessa eli lasten synttäreillä.
Miten onko sinun mielestäsi lääkärinä pojallani ylipainoa?Olenko vain niin sokea omaa lasta kohtaan etten huomaa jos on ylipainoa.Sorry; en ole lapsia hoitanut niin pitkään aikaan- viimeksi terveyskeskuksessa 2002, että en osaa olla aivan varma asiasta eli siitä onko lihava vai ei. Jos näyttää normaalilta, ei sitten mitään.
Lääkärisi varmaan tarkoitti, että varo lihoamista ja pidä painonnousu normaalina. Kasvuikäisiä nimittäin harvoin laihdutetaan. En tiedä, miten lasten pyöreyteen nykyään suhtaudutaan. Silloin suhtauduttiin mainitsemallani tavalla.
Kyllä se siitä. - vastaa
asiallisesta viestistäsi! kirjoitti:
Poikani ei syö juuri mitään makeaa,eikä syö sipsejä.Teen perheelleni tavallista kotiruokaa,leipänä poika syö ruisleipää,itselläni on vhh tyyliset ruuat.
Karkkeja poikani tosiaanki syö niin vähän ettei se aiheita lihomista,muutaman kuukauden välein saattaa ottaa muutaman karkin.Sipsejä meillä on kaksi kertaa vuodessa eli lasten synttäreillä.
Miten onko sinun mielestäsi lääkärinä pojallani ylipainoa?Olenko vain niin sokea omaa lasta kohtaan etten huomaa jos on ylipainoa.Tervehdys,
minulla on 8 lasta joista 5 poikaa. 2 poikaa on jo aikusiässä ja kolmas 15 v. Neljäs ja viides on vielä alle 10 joista toinen pulskahko poikasi tavoin. Tämä taustasta.
Yksi pojistani joka nyt on jo 18 v (kohta 19) oli vielä 13 vuotiaana pulkahko, jonkun mielestä jopa lihava, mutta kun kasvu lähti käyntiin todenteolla 14-15 vuotiaana niin hän vain kasvoi ja laihtui, ikään kuin olisi käyttänyt kaiken lihavuutensa kasvuun. Nyt hän on 186 kiloinen ja painaa noin 73-75 kiloa ja syö kuin hevonen monta kertaa päivässä. Tosin hän treenaa nykyisin melko kovaa kun haluaa Uttiin.
Samantapainen kehitus onkäynnissä nyt 15 vuotiaan kanssa enkä siis ole lainkaan huolissani alle 10 vuotiaasta pullukasta.
Odota rauhassa muutama vuosi. Kun hän on 14 uskoisin ongelman alkavan tasoittua ja vähitellen poistuvan itsestään. - pojan äiti
vastaa kirjoitti:
Tervehdys,
minulla on 8 lasta joista 5 poikaa. 2 poikaa on jo aikusiässä ja kolmas 15 v. Neljäs ja viides on vielä alle 10 joista toinen pulskahko poikasi tavoin. Tämä taustasta.
Yksi pojistani joka nyt on jo 18 v (kohta 19) oli vielä 13 vuotiaana pulkahko, jonkun mielestä jopa lihava, mutta kun kasvu lähti käyntiin todenteolla 14-15 vuotiaana niin hän vain kasvoi ja laihtui, ikään kuin olisi käyttänyt kaiken lihavuutensa kasvuun. Nyt hän on 186 kiloinen ja painaa noin 73-75 kiloa ja syö kuin hevonen monta kertaa päivässä. Tosin hän treenaa nykyisin melko kovaa kun haluaa Uttiin.
Samantapainen kehitus onkäynnissä nyt 15 vuotiaan kanssa enkä siis ole lainkaan huolissani alle 10 vuotiaasta pullukasta.
Odota rauhassa muutama vuosi. Kun hän on 14 uskoisin ongelman alkavan tasoittua ja vähitellen poistuvan itsestään.Oma poikani oli myös pieni- ja hidaskasvuinen, lisäksi pulleahko. Jälkikäteen kuvista katsoen huomaa selvästi, että hänen siihen aikaan sairastamallaan astmalla ja astmalääkityksellä oli varmaan osansa. Lukiossa poika rupesi kasvamaan. Nyt, armeijaikäisenä, hän on 182 cm ja painaa 70 kg. Kunto on kova ja ruoka maittaa. Laihdutusdieettejä tähän ei ole tarvittu, ns. perusruokaa syö kotona ja armeijassa. Herkkuja kyllä säännöstelee.
Aiemmin lapsen painoa arvioitiin pituus - sata. Jos tuo ylittyi, kehotettiin välttämään herkkuja. Mutta jotkut sairaudet rajoittavat liikuntaa ja jotkut lääkkeet turvottavat, ei sille mitään voi. Oma poikani kärsi kovasti pienuudestaan, oli vielä rippikouluikäisenä varsin lapsen näköinen. Hänen lakkiaisissaan oli vieraita, jotka olivat nähneet hänet viimeksi rippilapsena. Eivät olleet tunnistaa :).
Joten ap-äiti, älä lannistu. Hiljaa hyvä tulee. - vastuun?
pojan äiti kirjoitti:
Oma poikani oli myös pieni- ja hidaskasvuinen, lisäksi pulleahko. Jälkikäteen kuvista katsoen huomaa selvästi, että hänen siihen aikaan sairastamallaan astmalla ja astmalääkityksellä oli varmaan osansa. Lukiossa poika rupesi kasvamaan. Nyt, armeijaikäisenä, hän on 182 cm ja painaa 70 kg. Kunto on kova ja ruoka maittaa. Laihdutusdieettejä tähän ei ole tarvittu, ns. perusruokaa syö kotona ja armeijassa. Herkkuja kyllä säännöstelee.
Aiemmin lapsen painoa arvioitiin pituus - sata. Jos tuo ylittyi, kehotettiin välttämään herkkuja. Mutta jotkut sairaudet rajoittavat liikuntaa ja jotkut lääkkeet turvottavat, ei sille mitään voi. Oma poikani kärsi kovasti pienuudestaan, oli vielä rippikouluikäisenä varsin lapsen näköinen. Hänen lakkiaisissaan oli vieraita, jotka olivat nähneet hänet viimeksi rippilapsena. Eivät olleet tunnistaa :).
Joten ap-äiti, älä lannistu. Hiljaa hyvä tulee.Lääkäri on antanut alkuperäiselle kirjoittajalle ohjeen ja nyt useat kotikutoiset lääkärit antavat erilaisia ohjeita. Kai te olette valmiit ottamaan vastuun jos antamanne ohjeet ei toimikaan?
AP, jos yhtään ajattelet lastasi niin teet kuten lääkärisi sanoi. - edelliseen
vastaa kirjoitti:
Tervehdys,
minulla on 8 lasta joista 5 poikaa. 2 poikaa on jo aikusiässä ja kolmas 15 v. Neljäs ja viides on vielä alle 10 joista toinen pulskahko poikasi tavoin. Tämä taustasta.
Yksi pojistani joka nyt on jo 18 v (kohta 19) oli vielä 13 vuotiaana pulkahko, jonkun mielestä jopa lihava, mutta kun kasvu lähti käyntiin todenteolla 14-15 vuotiaana niin hän vain kasvoi ja laihtui, ikään kuin olisi käyttänyt kaiken lihavuutensa kasvuun. Nyt hän on 186 kiloinen ja painaa noin 73-75 kiloa ja syö kuin hevonen monta kertaa päivässä. Tosin hän treenaa nykyisin melko kovaa kun haluaa Uttiin.
Samantapainen kehitus onkäynnissä nyt 15 vuotiaan kanssa enkä siis ole lainkaan huolissani alle 10 vuotiaasta pullukasta.
Odota rauhassa muutama vuosi. Kun hän on 14 uskoisin ongelman alkavan tasoittua ja vähitellen poistuvan itsestään.Poikani ei siis ole 186 kiloinen vaan 1,86 metriä pitkä.
Anteeksi painovirhepaholainen. - täyden ymmärtämättömyyden
vastuun? kirjoitti:
Lääkäri on antanut alkuperäiselle kirjoittajalle ohjeen ja nyt useat kotikutoiset lääkärit antavat erilaisia ohjeita. Kai te olette valmiit ottamaan vastuun jos antamanne ohjeet ei toimikaan?
AP, jos yhtään ajattelet lastasi niin teet kuten lääkärisi sanoi.suomalla varmuudella.
Oman järjenkäyttö ei ole kiellettyä. Suomalaisia on iät ajat peloteltu joko lääkärin tai papin toimesta.
Sinä varmaan hyppäät jopa 5 kerroksen ikkunasta jos lääkäri niin määrää.
Täällä ei kotikutoiset lääkärit anna mitään ohjeita vaan vanhemmat joilla on kokemusperäistä tietoa.
Lääketiede vaihtuu aina määrätyin väliajoin koska tutkimuksia tehdään ja joskus niiden ohjaamana mennään metsään kun kaikki otetaan kritiikittä vastaaan.
Mieti nyt vähän esimerkiksi kaikkia kaupasta löytyviä jalostettuja elintarvikkeita.
Miten Jumala ihmistä luodessaan ei tätä ottanut huomioon!!! Miten hän saattoi luoda ihmiselle sellaisen kehon joka tulee kunnolla toimeen vain kevyt tuotteilla ja benecolilla ja samaan aikaan tarjota syötäväksi luonnosta vain epäterveelistä ruokaa. Aika edesvastuutonta, eikö vain!
Vai luuletko, että ihminen on ollut viimeiset vuodet Jumalaa viisaampi kun on keksinyt sen, että ihmiselle on terveellisempää syödä vähärasvaisia, ravinnottomia tuotteita joista rasvanpoiston yhteydessä otettu pois kaikki ravintoaineet. - xboxi
täyden ymmärtämättömyyden kirjoitti:
suomalla varmuudella.
Oman järjenkäyttö ei ole kiellettyä. Suomalaisia on iät ajat peloteltu joko lääkärin tai papin toimesta.
Sinä varmaan hyppäät jopa 5 kerroksen ikkunasta jos lääkäri niin määrää.
Täällä ei kotikutoiset lääkärit anna mitään ohjeita vaan vanhemmat joilla on kokemusperäistä tietoa.
Lääketiede vaihtuu aina määrätyin väliajoin koska tutkimuksia tehdään ja joskus niiden ohjaamana mennään metsään kun kaikki otetaan kritiikittä vastaaan.
Mieti nyt vähän esimerkiksi kaikkia kaupasta löytyviä jalostettuja elintarvikkeita.
Miten Jumala ihmistä luodessaan ei tätä ottanut huomioon!!! Miten hän saattoi luoda ihmiselle sellaisen kehon joka tulee kunnolla toimeen vain kevyt tuotteilla ja benecolilla ja samaan aikaan tarjota syötäväksi luonnosta vain epäterveelistä ruokaa. Aika edesvastuutonta, eikö vain!
Vai luuletko, että ihminen on ollut viimeiset vuodet Jumalaa viisaampi kun on keksinyt sen, että ihmiselle on terveellisempää syödä vähärasvaisia, ravinnottomia tuotteita joista rasvanpoiston yhteydessä otettu pois kaikki ravintoaineet.Jos uskonnolliseksi heittäytyy, niin luomiskertomuksessa sanotaan "otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän". Siinä on hyvä ruoka ja kuntoiluohje samalla. Muistaakseni missään ei sanottu, että halveksikaa leipää ja hedelmiä. Liha on ollut juhlaruokaa.
vastuun? kirjoitti:
Lääkäri on antanut alkuperäiselle kirjoittajalle ohjeen ja nyt useat kotikutoiset lääkärit antavat erilaisia ohjeita. Kai te olette valmiit ottamaan vastuun jos antamanne ohjeet ei toimikaan?
AP, jos yhtään ajattelet lastasi niin teet kuten lääkärisi sanoi.vastannut yksityisesti, kun hän sitä kysyi, ja en näe mitään syytä etteikö lapsi voisi syödä vähähiilihydraattisesti ja terveellisesti vaikka ei olisikaan äidin mielestä laihdutustarvetta. Kyllä runsaiden hiilihydraattien syöminen rasittaa niin paljon elimistöä että sitä kannattaa rajoittaa. Toki on muistettava, että nuori ihminen sietää aika pitkään hiilihydraatteja ja sokereita, mutta onhan nykyisin joa aikuistyypin diabeetikkoja lasten joukossa. Minulla meni yli 50 vuotta hiilihydraattien parissa, mutta sitten alkoivat vakavat oireet. Miksi ei siis ennakoitaisi ja lapsillekin suositeltaisiin terveellistä, ravinteikasta ja vähähiilihydraattista ruokavaliota.
- Raamattua
xboxi kirjoitti:
Jos uskonnolliseksi heittäytyy, niin luomiskertomuksessa sanotaan "otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän". Siinä on hyvä ruoka ja kuntoiluohje samalla. Muistaakseni missään ei sanottu, että halveksikaa leipää ja hedelmiä. Liha on ollut juhlaruokaa.
Vuoden 1992 käännöksessä sanotaan näin:
"Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi
niin kauan kuin elät."
Ei tässä mitäänsanota syömisestä!! Tässä puhutaan työnteosta!! Ei mainintaa leivästä eikä hedelmistä.
Mutta näinhän se on, ihminen jolla on varma mielipide kaikkeen täyden tietämättömyyden suomalla varmuudella siteeraa jopa raamattua väärin, taas kerran.
Tämä tuntuu olevan kaikkien VHH:ta vastustavien riesa, He eivät ota selvää asioista, muistavat asioita väärin tai tempaisevat irrallisia lauseita asiayhteydestä. Tässäkin tapauksessa olisi helposti asia ollut tarkistettavissa Raamatusta.
Tiesitkö, että kaikki Raamatunkäännökset ovat vapaasti netistä kopioitavissa koska copywrightiä kyseiseen opukseen ei ole saatavissa.
Hyviä lukuhetkiä!
PS. lopettakaa kaikki "mutu"-jutut please. - äiti vastaa
Raamattua kirjoitti:

PS. lopettakaa kaikki "mutu"-jutut please."PS. lopettakaa kaikki "mutu"-jutut please."
No mutta silloinhan koko palstan voisi lopettaa, tämähän on mutuilun aatelia koko palsta.
Pointtini olivat:
- ap:n poika ei ole huolestuttavan lihava
- useimmiten kasvavalla lapsella energia kuluu kasvuun, ts. pulleahkostakin lapsesta voi tulla hoikka aikuinen
- erilaiset sairaudet lääkityksineen voivat aiheuttaa epäsuorasti painon ja pituuden epäsuhtaan
Lisäksi ylireagoiva lapsen painoon puuttuminen voi (tutkimustenkin mukaan) altistaa jatkossa syömishäiriöille. - muistini mukaan.
xboxi kirjoitti:
Jos uskonnolliseksi heittäytyy, niin luomiskertomuksessa sanotaan "otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän". Siinä on hyvä ruoka ja kuntoiluohje samalla. Muistaakseni missään ei sanottu, että halveksikaa leipää ja hedelmiä. Liha on ollut juhlaruokaa.
"Hiki laiskan syödessä" sanoi isäntä rengille kun tämä valitti ruokapöydässä kuumaa oloaan!
Hih! - eihän uskonnollisuudella ole
xboxi kirjoitti:
Jos uskonnolliseksi heittäytyy, niin luomiskertomuksessa sanotaan "otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän". Siinä on hyvä ruoka ja kuntoiluohje samalla. Muistaakseni missään ei sanottu, että halveksikaa leipää ja hedelmiä. Liha on ollut juhlaruokaa.
mitään tekemistä Raamatun kanssa tai saatikka henkilökohtaisen uskon kanssa.
Uskoakseni uskonnollisuus, ainakin Suomenkielessä, merkitsee vain ulkokultaista muotomenojen harjoittamista ilman hengellistä sisältöä.
Lapsi kastetaan, käydään häissä ja mahdollisesti Joulukirkossa jne..
Raamatussa näitä uskonnollisia ihmisiä kutsuttiin fariseuksiksi. - xboxi
Raamattua kirjoitti:
Vuoden 1992 käännöksessä sanotaan näin:
"Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi
niin kauan kuin elät."
Ei tässä mitäänsanota syömisestä!! Tässä puhutaan työnteosta!! Ei mainintaa leivästä eikä hedelmistä.
Mutta näinhän se on, ihminen jolla on varma mielipide kaikkeen täyden tietämättömyyden suomalla varmuudella siteeraa jopa raamattua väärin, taas kerran.
Tämä tuntuu olevan kaikkien VHH:ta vastustavien riesa, He eivät ota selvää asioista, muistavat asioita väärin tai tempaisevat irrallisia lauseita asiayhteydestä. Tässäkin tapauksessa olisi helposti asia ollut tarkistettavissa Raamatusta.
Tiesitkö, että kaikki Raamatunkäännökset ovat vapaasti netistä kopioitavissa koska copywrightiä kyseiseen opukseen ei ole saatavissa.
Hyviä lukuhetkiä!
PS. lopettakaa kaikki "mutu"-jutut please.Katso heprealaista alkukäännöstä. Se menee kuten 1948 käännöksessä. Nykyinen on selittävämpi, ja asiasisällöllisesti kai oikeampi. Alkuperäinen on kuitenkin jotenkin kirjallisesti mielenkiintoisempi.
Miksi olet tekstissäsi ilkeä? Mitä hyvää siitä saat? Et ole koskaan nähnyt minua? Ei meille kummallekaan Raamattu ole antanut mitään lupaa yrittää pahoittaa toisen mieltä.
Siunausta sinulle elämääsi! - xboxi
xboxi kirjoitti:
Katso heprealaista alkukäännöstä. Se menee kuten 1948 käännöksessä. Nykyinen on selittävämpi, ja asiasisällöllisesti kai oikeampi. Alkuperäinen on kuitenkin jotenkin kirjallisesti mielenkiintoisempi.
Miksi olet tekstissäsi ilkeä? Mitä hyvää siitä saat? Et ole koskaan nähnyt minua? Ei meille kummallekaan Raamattu ole antanut mitään lupaa yrittää pahoittaa toisen mieltä.
Siunausta sinulle elämääsi!Tarkoitin tätä kohtaa Genesis 3:19, en Genesis 3:17. Siinä puhutaan yhä uusimmassakin käännöksessä leivästä, kuten alkukielessäkin. Kuvailit Genesis 3:17 eli puhuimme eri kohdasta-.
Genesis= ensimmäinen Mooseksen kirja - xboxi
eihän uskonnollisuudella ole kirjoitti:
mitään tekemistä Raamatun kanssa tai saatikka henkilökohtaisen uskon kanssa.
Uskoakseni uskonnollisuus, ainakin Suomenkielessä, merkitsee vain ulkokultaista muotomenojen harjoittamista ilman hengellistä sisältöä.
Lapsi kastetaan, käydään häissä ja mahdollisesti Joulukirkossa jne..
Raamatussa näitä uskonnollisia ihmisiä kutsuttiin fariseuksiksi.En mielelläni kommentoi muiden uskonnollisuutta mitenkään. On jokaisen henkilökohtainen asia.
Laitoin muuten väärin edelliselle vastaamani Raamatun käännösvuoden: on 1938, niin vanha jo.
Olen eloni varrella opiskellut yhdeksää kieltä, joista kyllä neljää en osaa. Yksi näistä on heprea, joka on jäänyt lähinnä "pehvakasaan"-tasolle. (Bevakashaa= ole hyvä hepreaksi)Mutta sana leipä toistuu usein jo Vanhassa testamentissa kuten mainitsin jo luomiskertomuksessa. Liharuoka tulee luomiskertomuksessa viimeisenä. Paikannimissä leipä toistuu: kuten Beetlehem, leivän paikka/koti.
Leipä on keskeinen aine Raamatussa, suhtautui Raamattuun miten tahansa. Tällä alueella noudatettiin lähinnä Välimeren ruokavaliota, jossa glykeeminen indeksi on matala runsaan öljyn vuoksi. Hunajaan suhtauduttiin positiivisesti: Jos läydät hunajaa, syö kohtuudella, varoitti Kuningas Salomon sananlaskuissaan. Luvatun maan piti tursuta maitoa ja hunajaa. Jne.
Käsitys dieetistä on monimutkainen asia. - herkkähipiäinen.
xboxi kirjoitti:
Katso heprealaista alkukäännöstä. Se menee kuten 1948 käännöksessä. Nykyinen on selittävämpi, ja asiasisällöllisesti kai oikeampi. Alkuperäinen on kuitenkin jotenkin kirjallisesti mielenkiintoisempi.
Miksi olet tekstissäsi ilkeä? Mitä hyvää siitä saat? Et ole koskaan nähnyt minua? Ei meille kummallekaan Raamattu ole antanut mitään lupaa yrittää pahoittaa toisen mieltä.
Siunausta sinulle elämääsi!En tiedä loukanneenni Sinua.
Toiseksi vanha käännös Vanhasta Testamentista on vuodelta 1933 ja uudentestamentin vanha käännös on vuodelta 1938.
En ole kuullutkaan mistään vuoden 1948 käännöjksestä joten oletan, että tarkoitit uuden Testamentin käännöstä 1938 tai sitten muistin vain vuoden väärin. Kuten itse mainitsit niin nämä kohdat ovat 1. Mooseksen kirjasta joten viittaat siis vuoden 1933 kirkolliskokouksen käyttöön ottamaa suomennosta.
Oikeassa olet siltä osin kun tässä vuoden 1933 versiossa puhutaan syömisestä mutta en kehoita Sinua omin päin lukemaan heprealaista "alku"käännöstä. Heprean kielen omituisuus piilee siinä, että sitä ei voi sanatarkasti kääntää jolloin kaikki tästä tehdyt käännökset ovat tulkintaa. Tämä kääntäminen vaatii suurta ammattitaitoa ja heprean kielen tuntemusta.
Tätä taustaa vasten pidän vuoden 1992 käännöskomitean laatimaa käännöstä vuoden 1933 käännöstä parempana koska kuten oletettavasti ammattitaito on varsin merkittävästi lisääntynyt ajan oloon. Itse en osaa hepreaa ja sanakirjoista kääntämällä asiat saadaan kuulumaan todella hullunkurisilta jos maallikko niitä ryhtyy kääntämään.
Toivottavasti tämä ei ole Sinulle kuitenkaan uskon osalta kynnyskysymys.
Kun syytät minua ilkeilystä niin muistelehan mitä itse alunperin vastasit minulle. Moitit minua siitä, että sotkin asiaan uskonnollisuuden.
Olitpa mitä mieltä Jumalasta niin Jeesus ja Jumala vaikuttaa joka päivä Sinunkin elämääsi. Mieti esimerkiksi mikä päivä tänään on 8.2.2009 Jeesuksen syntymän jälkeen.
Eli joka päivä kun kirjoittelet tänne tekstejäsi niin kaikkiin viesteihisi lisätään uskonnollinen merkintä kellon tarkkuudella Jeesuksen syntymän jälkeen!!!!! - xboxi
herkkähipiäinen. kirjoitti:
En tiedä loukanneenni Sinua.
Toiseksi vanha käännös Vanhasta Testamentista on vuodelta 1933 ja uudentestamentin vanha käännös on vuodelta 1938.
En ole kuullutkaan mistään vuoden 1948 käännöjksestä joten oletan, että tarkoitit uuden Testamentin käännöstä 1938 tai sitten muistin vain vuoden väärin. Kuten itse mainitsit niin nämä kohdat ovat 1. Mooseksen kirjasta joten viittaat siis vuoden 1933 kirkolliskokouksen käyttöön ottamaa suomennosta.
Oikeassa olet siltä osin kun tässä vuoden 1933 versiossa puhutaan syömisestä mutta en kehoita Sinua omin päin lukemaan heprealaista "alku"käännöstä. Heprean kielen omituisuus piilee siinä, että sitä ei voi sanatarkasti kääntää jolloin kaikki tästä tehdyt käännökset ovat tulkintaa. Tämä kääntäminen vaatii suurta ammattitaitoa ja heprean kielen tuntemusta.
Tätä taustaa vasten pidän vuoden 1992 käännöskomitean laatimaa käännöstä vuoden 1933 käännöstä parempana koska kuten oletettavasti ammattitaito on varsin merkittävästi lisääntynyt ajan oloon. Itse en osaa hepreaa ja sanakirjoista kääntämällä asiat saadaan kuulumaan todella hullunkurisilta jos maallikko niitä ryhtyy kääntämään.
Toivottavasti tämä ei ole Sinulle kuitenkaan uskon osalta kynnyskysymys.
Kun syytät minua ilkeilystä niin muistelehan mitä itse alunperin vastasit minulle. Moitit minua siitä, että sotkin asiaan uskonnollisuuden.
Olitpa mitä mieltä Jumalasta niin Jeesus ja Jumala vaikuttaa joka päivä Sinunkin elämääsi. Mieti esimerkiksi mikä päivä tänään on 8.2.2009 Jeesuksen syntymän jälkeen.
Eli joka päivä kun kirjoittelet tänne tekstejäsi niin kaikkiin viesteihisi lisätään uskonnollinen merkintä kellon tarkkuudella Jeesuksen syntymän jälkeen!!!!!En moittinut: sanoin, että jos uskonnolliseksi heittäydytään ja heittäydyin sitten. Tein itse juuri ehdotukseni mukaan.
Kaikkea hyvää Sinulle!
- +++++
poikaa, voit sitten adoptoida hoikemman vaikkapa Nepalista. Elää pelkällä riisillä ja soijalla.
omaan sähköpostiini. Vastaan aina mielelläni kysymyksiin. Nytkin laitoin vastauksen Sinulle kun esiinnyit omalla nimelläsi niinkuin edelliselläkin kerralla. En tietenkään paljasta nimeäsi täällä mutta haluan vain todeta miten iloinen olin yhteydenotostasi. Tästä tiedän, että olen oikealla tiellä ja kirjoitan todellista asiaa VHH:sta.
En nyt laita omaa osoitettani kun aikaisemmin se on saanut roska- ja häirikköpostien lähettäjät liikkeelle VHH-leiristä. Tunnistat minut kyllä kun sanon Hiidenveden rälssäri.
Hyvä että otit yhteyttä minuun ennen kuin uskoit tuon Mattilan jorinoita.
eli tärkein sanomani: muista että kasvavalle lapselle VHH on todella vaarallinen dieetti. Ainoa mikä on turvallista on kalorien saannin vähentäminen ja liikkuminen. Erityisen tärkeää liikkuminen on lihasten, luuston ja koko tukirangan kehittymiselle, energian kuluttaminen on vasta toisella sijalla.- töriset..
mitä siitä vaikka ruoka olisi McD:n kaltaista shittiä kuten esimerkiksi virallisissa suosituksissa neuvotaan syömään. Pääasia on liikunta, juokse juokse juokse, aivan sama mitä syöt... Näinkö?
- VHH-peikko
Mitäs tuossa toisessa ketjussa kirjoitin... Jotain siihen suuntaan että tämä häirikkö kirjoittaa jokaiseen VHH aloitukseen jotain pelottelu viestejä. Ja olikos se vielä niin että mitään todisteita näihin pelotteluihin ei olla koskaan nähty.
Joo, jotain tällaista se oli. Vai haluatko yrittää todistaa ko seikat vääriksi?
- tarkennetaan vielä!
Kun sanoin että poikani ei syö paljon mitään makeaa,tarkoitin,karkkeja,suklaata ym....ei myöskään syö pullaa,leivonnaisia,ei juo mehuja.
Kun oikein tarkasti katselin poikaani nyt kun liikapainosta tuli sanomista,hän ei todellakaan ole yhtään edes pullukka vaan hän on hoikka,ihan oikeesti.
Luulen että lääkäri kohdisti katseensa liikaa taulukkoon jossa näkyi että painonnousua oli tullut aika nopeasti mutta,siihen asti poitsu oli ollut alipainoinen ja nyt paino on mielestäni aika lähellä normaalia.
Poika on iloinen,reipas ja hyvin koulussa menstyvä,tulee toimeen koulussa kaikkien kanssa,on muuten saanut koulussa stipendin hyvästä käytöksestä opettajia ja muita oppilaita kohtaan.Ihan vaan mainitakseni,ei mitenkään kehuen:D juu ja ei liity mitenkään laihdutukseenkaan tuo asia:)
Tottakai on hyvä asia jos lääkäri/kouluterkkari huomaa jos painonnousua alkaa tulla ja siitä sanotaan.Poika on senjälkeen jättänyt monet ruuat syömättä kun lääkärinmielestä on liikaa läskiä kuulemma.
Kiitokset,xbox,mattila ja muutamat muut jotka kirjoititte vastauksia asiallisesti,teidän muiden kanssa en viitsi jatkaa kinastelua.
Tiedän omantilanteemme paremmin kun kukaan muu ja teemme itse kuitenkin päätöksemme loppupeleissä.
Ja miksikö kysyin täällä jos teen oman mielen mukaan,mielenkiinnosta ja oikeasti olin kiinnostunut lasten vhh jutusta.Siihen sain vastauksen sähköpostiini Mattilalta,kiitokset siitä.
Lapseni syö edelleenkin kotona tavallista suomalaista perusruokaa jonka valmistan kotona,en siis osta eineksiä ym...valmisruokia.
Lapseni liikkuu kyllä,laskettelee käy liikuntakerhoissa, muutenkin touhuaa ulkosalla kavereiden kanssa kuten lapsen kuuluu leikkiäkin.
Juu ja se pienuus tosiaanki johtuu eräästä vauvana kärsitystä sairaudesta joka aiheutti kasvunhidastumisen,poikaa on tutkittu ja kasvu pitäisi vielä tulla eli ei ole jäämässä lyhytkasvuiseksi.Luustotutkimiksissa luustossa ei ollut merkkejä siitä.
Sukumme kaikki miespuoliset ovat kasvaneet vasta rippikoulunjälkeen mutta itse olen vain 158cm lyhyt ja mieheni 175cm eli voihan olla ettei hänestä mitään jättiläistä kasvakaan.Onhan sellanen sanonta kun;pieni on kaunista!Silmäkin on parempi mittari kun BMI, kyllä sen ylimääräisen rasvan näkee ja tuntee. Mun BMI on 35 enkä edes näytä kovin lihavalta. Liikaa rasvaa on muutamia kiloja ja nekin karisevat helmikuun loppuun mennessä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h654242- 674241
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1092905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv582796Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p212029Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151679- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091353- 1801281