Ulkonäkömietteitä

Pieni pyöreä

Luulen, että aiheesta saa kirjoittaa tälle palstalle, koska laihtuminen vaikuttaa myös ulkonäköön. Lisäksi olen liian iso pienikokoiseksi (siis ylipainoinen) ja liian pieni isokokoiseksi (vaatteet pienempää kokoa kuin XL ja pituus tosi lyhyt) joten s24-muotipalstoillekaan en oikein sovi.

Varsinkin naisvartaloita on hyvin eri tyyppisiä. Itse olen tiimalasivartaloinen. Joku nalkutti muotipalstalla, että miten muka voi olla pyöreä tiimalasi, mutta kyse on siitä, että olin normaalipainoisena tiimalasi, kilot jakautuvat tasaisesti kaikkialle ja rinnan ja lantion ympärys ovat aina keskenään saman suuruiset. Viime syksynä mitat olivat jotain 105-85-105. En usko enää pääseväni samoihin mittoihin kuin 20-vuotiaana, 90-65-90, mutta normaalipainoiseksi haluan. Omat ongelmakohtani ovat vyötärö (yli 80 cm mitta on myös epäterveellinen), mutta vyötäröä saa kavennettua hyvillä alusvaatteilla. Esteettinen ongelma on kaksoisleuka. Kasvoni ovat aina olleet pyöreät, ja kaulaa ei oikein pysty vaatteilla piilottamaan.

Vaateostoksilla on hankalaa, varsinkin yläosien löytäminen. Kun mitoitus on tehty keskipituiselle naiselle, törmään sellaiseen ongelmaan, että kun rinnanympärys on sopiva, vaate onkin hartioista liian löysä. Koska olen harrastanut paljon liikuntaa, olen vähän tiivistynyt: nyt alkaa taas sopia M-koko tai numero 40, kun enimmillään olin koossa 44. Olen tyylitietoinen, ostan vaatteita harvoin, ja silloin kun ostan, olen valmis käyttämään enemmän rahaa kerralla. Olen huomannut, että tiettyn alakulttuurin tyylisiä vaatteita myyvillä liikkeillä on suomalaisia pienemmät koot. He tilaavat vaatteet yleensä Britanniasta. Kun on muualla mahtunut kokoon L, englantilaisissa vaatteissa onkin niin niukka mitoitus, että on otettava XL saadakseen rinnat mahtumaan (ja silloin vaate saattaa olla liian löysä hartioista/lantiolta/vyötäröltä).

6

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä on...

      ettei kukaan ole hyvällä tavalla tiimalasivartaloinen, jos on ylipainoinen. Se on loppujen lopuksi aika sama minkä muotoinen on, jos se muoto tulee vaan läskistä. musta sun mitat kuulostaa suoraan sanoen valtavilta - en usko, että kenenkään kroppa voi näyttää niissä kamalan hyvältä? muakin sanotaan leveäharteiseksi ja mun hartioiden ympärys on rintojen alapuolelta 75. Ja mä oon vielä todella pitkä nainen.

      • Pieni pyöreä

        arvata, että tällaisesta kirjoituksesta tulee haukkuja. Mittanauhaa ei ole, joten en pysty tämän hetkisiä mittoja ottamaan, mutta jättiläiseltä en ole näyttänyt missään vaiheessa. On näet olemassa isompiakin kokoja kuin 44. Toisaalta tyyppi, jonka hartiat sijaitsevat rintojen alapuolella, ei välttämättä ole kovin fiksu. Tuolla naistenvaatteiden mitoituksista (huom. joukossa on kirjoitusvirhe):

        http://www.merikartano.fi/selko/pt/tita/vaatteet/naistenkoot.htm


      • motivo

        "mun hartioiden ympärys on rintojen alapuolelta 75"

        ?????????????????????????????
        sait mut totaalisesti ymmälleni
        ?????????????????????????????


      • Pieni pyöreä
        motivo kirjoitti:

        "mun hartioiden ympärys on rintojen alapuolelta 75"

        ?????????????????????????????
        sait mut totaalisesti ymmälleni
        ?????????????????????????????

        että kyseinen henkilö seisoi päällään.


      • motivo
        Pieni pyöreä kirjoitti:

        että kyseinen henkilö seisoi päällään.

        niin sen täytyy olla =D


    • Vartalotyypit jaetaan perinteisesti kolmeen ryhmään eli eksomorfiin, endomorfiin ja mesoformiin.

      Eksomorfi on hoikka, vähän lihasta ja naisena muodoton. Ääripäässä nainen voi näyttää vartaloltaan hoikalta pojalta

      Endomorfi on taasen pyöreä, naisena muodokas jne..

      Mesoformi on lihaksikas, laaja rintakehä, isot luut jne. .

      Kun eksomorfi lihoo niin tuloksena on monesti sellainen jalkapallon niellyt tyyppi. Endomorfille painoa tulee tasaisemmin eikä se näytä niin pahalta kun muutenkin on tavaraa kehossa. Mesoformista voi olla että sitä ylipainoa ei edes erota kun lihastakin voi olla paljon.

      Eli kyllä nainen voi olla pyöreä tiimalasi. Ylipainon määrittämisessä on rasvaprosentti paljon tärkeämpi kuin pituus/paino -suhteet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5040
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1209
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1149
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1103
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      872
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe