onko kellään TIETOA yleisimpien automerkkien kulutuksen paikknssapitävyydestä ajotietokoneessa. avensiksessa vm 03 kuuluu heittävän laidasta toiseen. (hesarin koeajo/testi)
tai jos löytyy linkki testeihin (vaikka ulkom.) niin ok
tietokoneiden kulutuksen
9
438
Vastaukset
- Lupsuttelija
Opel Senator 1983 näytti koko ajan noin 10 % liian pientä lukemaa, ainakin keskikulutuksesta laskettuna. Ovatkohan parantuneet siitä ajasta?
- bourpon
heittää uudemmassa opelissa, aika hyvin siin minusta!
- kulutusmittari on
näyttänyt aika tarkkaan oikein sekä jatkuvassa kulutuksessa että matkan keskikulutuksessa. Asia oli niin kiinnostava että pantiin omat mittarit kiinni ja tsekattiin. Systeemihän on sangen yksinkertainen, mitataan koneeseen mennyt, tankkiin palannut ja sitten kilometrit. Jos on edes jotenkin kunnolla tehty systeemi niin ei ole vaikeutta tarkkuuteen. Virhe ainakin noissa peleissä, 3x erimallista Xaraa, oli marginaalinen.
Muista peleistä ei ole käytännön kokemusta tarkkuudesta.- suunnilleen
Polttoaineen kulutuksen ne osaa mitata aika tarkkaan mutta matka otetaan auton omasta mittarista ja se on sitten aika laveata arvontaa varsinkin muutamilla merkeillä näyttää olevan tosi optimistiseksi säädetty.
- nopeus
suunnilleen kirjoitti:
Polttoaineen kulutuksen ne osaa mitata aika tarkkaan mutta matka otetaan auton omasta mittarista ja se on sitten aika laveata arvontaa varsinkin muutamilla merkeillä näyttää olevan tosi optimistiseksi säädetty.
Rupesin kanssa joskus vuosia sitten ihmettelemään, kun kilometrejä tulimielestäni liikaa. No, mittauksissa osottautui, että mittari näytti 8% liikaa km ja km/h. Kokeilemme vielä pienemmillä renkailla todetaksemme, että km ja km/h:ssa oli molemmissa yhtä suuri heitto.
Eli, jos auto ei tiedä todellista matkaa, mitenkä se voisi tietää todellisen kulutuksen? No, tuskin moni tietää onko ajanut esim. 600km vai 648km!
ESIM. ajat mittarin mukaan 1000km ja bensaa on kulunut 60litraa on kulutus 6L/100KM, jos todellinen matka onkin 920km kulutus onkin 6,5L/100KM. - km/h=matka/aika
nopeus kirjoitti:
Rupesin kanssa joskus vuosia sitten ihmettelemään, kun kilometrejä tulimielestäni liikaa. No, mittauksissa osottautui, että mittari näytti 8% liikaa km ja km/h. Kokeilemme vielä pienemmillä renkailla todetaksemme, että km ja km/h:ssa oli molemmissa yhtä suuri heitto.
Eli, jos auto ei tiedä todellista matkaa, mitenkä se voisi tietää todellisen kulutuksen? No, tuskin moni tietää onko ajanut esim. 600km vai 648km!
ESIM. ajat mittarin mukaan 1000km ja bensaa on kulunut 60litraa on kulutus 6L/100KM, jos todellinen matka onkin 920km kulutus onkin 6,5L/100KM.Nopeusmittari toimii myös matkamittarista tulevan tiedon perusteella joten virhe km ja km/h on suunnilleen sama.
Koska nopeusmittari ei saa näyttää liian pieniä lukemia niin matkamittari kalibroidaan niin että kaikilla hyväksytyllä renkailla näyttö pysyy rajoissa varmuusvara.
Käytännössä siis kaikki matkamittarit näyttävät todellista matkaa suurempia lukemia. - huuhaata kaikki tyynni
km/h=matka/aika kirjoitti:
Nopeusmittari toimii myös matkamittarista tulevan tiedon perusteella joten virhe km ja km/h on suunnilleen sama.
Koska nopeusmittari ei saa näyttää liian pieniä lukemia niin matkamittari kalibroidaan niin että kaikilla hyväksytyllä renkailla näyttö pysyy rajoissa varmuusvara.
Käytännössä siis kaikki matkamittarit näyttävät todellista matkaa suurempia lukemia.> Nopeusmittari toimii myös matkamittarista tulevan tiedon perusteella joten virhe km ja km/h on suunnilleen sama.
Hölö pölö.
> Koska nopeusmittari ei saa näyttää liian pieniä lukemia niin matkamittari kalibroidaan niin että kaikilla hyväksytyllä renkailla näyttö pysyy rajoissa varmuusvara.
Nopeusmittari ei saa näyttää liian pientä lukemaa, mutta matkamittarille ei ole tätä vaatimusta.
> Käytännössä siis kaikki matkamittarit näyttävät todellista matkaa suurempia lukemia.
Kipaisepa kirjastossa lukemassa muutama TM koeajo. Nopeusmittari voi ihan hyvin näyttää 7 % liikaa, mutta matkamittarin virhe onkin samassa autossa vain 2,2 % tjsp.
- oikein.
Toyota Corolla -05 näytti kulutuksen oikein kymmenien tuhansien ajon perusteella verrattuna kuiteista laskettuun kulutukseen. Nykyinen Golf näyttää ehkä vähän liikaa mutta vielä en tiedä tarkkaan paljonko.
- K12,E12
Mulla myös -05 Corolla ja tieturi näyttää 0.1 litran tarkkuudella oikein.
04 Micra näyttää taas 0.5 - 0.7 liian vähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770