Tekopyhä suhde

Olen hankalassa tilanteessa. Olen kimpassa yhden tytön kanssa joka on todella mukava jne. Olemme olleet yhdessä kolmisen kuukautta, mutta koko suhteemme ajan olen tiennyt että pitkässä juoksussa siitä ei tule mitään. En koskaan tule rakastamaan häntä. Tuntuu todella pahalta elää ns. valheessa, joka päivä ajattelen että paras pistää välit poikki ennen kuin loukkaan häntä enemmän. Mutta kuitenkin, minulla ei ole ketään muuta, ja parempi kuitenkin olla joku kainalossa kun ei ketään. Tiedän että teen väärin, mutta suhteen lopettaminen on niin vaikeaa.

/joe
122397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

miksi menit mukaan jos tuntui siltä ettei juttu loppuviimeksi ole sinua varten?

tässä minun tarinaani. olen itsekin joskus huomannut olevani tilanteessa, jossa liikun aina välillä kahdestaan yhden kaverin kanssa. sitä kesti oikeastaan melko kauan, hankala arvioida tarkempia aikoja kun se oli niin epämääräistä. se ei ollut seurustelua, muttan kuitenkaan tiedä, minkä käsityksen ulkopuoliset ihmiset siitä saivat. tuntui siltä, ettei tämä nyt ole sitä mitä pohjimmiltani toivon... vai onko... tavallaan olin tilanteessa vähän niinkuin velvollisuudesta, ehkä hänkin.. vaikea selittää. mutta kuitenkin viihdyinkin hänen seurassaan.

kului kauan aikaa että olin epävarma, mietin asiaa ja pohdin eri näkökulmista. pikkuhiljaa vain yhteydenpito väheni. tällä hetkellä hän on erään toisen kanssa. olen onnellinen heidän puolestaan. itsellä ei ole suhdetta. mutta ehkä on ihan hyväkin kokeilla joskus olla ihan kunnolla yksin. on minulla tosin hyviä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.

olen kyllä ihastunut yhteen tyyppiin, mutten tiedä... ehkä siinäkään ei vielä ole sitä jotain... vai olisiko. mistähän sen sitten tietää? jokaisessa ihmisessä on viehättävät puolensa! miten maailmassa voi valita yhden? kun kyllä onnellisimmissakin suhteissa tulee aikoja, jolloin kyseenalaistaa asiat. ehkä minun aikani seurustella tulee vähän myöhemmin, sitten kun menneisyys ei enää paina eikä sido. vai olenko vain menettänyt mahdollisuuksia, olenko liian kranttu? hankalaa tutustua uusiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin, jos lähtökohta on se että on jo ennestään kiinnostunut jostain, jonka kanssa ei näytä tutustuminen etenevän.

Äänestä
  • Hänesta en tiedä mutta itse olen hänen kanssaan juuri siksi ettei ole ketään muuta. Silloin kun tapasin hänet olin ollut todella kauan yksin ja ajattelin että kokeillaampa jos tästä nyt tulisi jotakin. Parempi kun ei mitään. Nyt kun ajattelen, hän on vain korvike siksi aikaa että löytäisin jonkun muun. Tämä tuntuu todella pahalta, sillä olen pohjimmiltani rehellinen ihminen.

    Äänestä

ymmärrän kyllä tilanteesi ja sen, miten helposti sellaiseen voi ajautua. Mutta siitäkin huolimatta toivoisin, että voisit rehellisesti lopettaa suhteen, sillä se ei ole reilua tyttöystävääsi kohtaan ja mitä kauemmin olette yhdessä, sitä vaikeampaa se läheteminenkin on (kuten olet varmaan huomannutkin).

Sitä paitsi mistä tiedät, jos tapaisit jonkun kivan tytön, josta oikeasti kiinnostut, mutta tämä ei halua kanssasi mitään, koska olet varattu eikä halua, että jätät tyttöystäväsi hänen takiaan? Sitten olisit entistä pahemmassa tilanteessa.

Suosittelisin jotain sellasta, että olisit vähemmän huomioonottava tyttöystävääsi kohtaan muutaman viikon ajan, jotta hän huomaisi, että jotain on vialla. Tällaisen "pehmeän" laskun jälkeen on tyttöystäväsikin helpompi ymmärtää se, että juttu ei toimi ja suhde on kuivumassa kasaan.

Yksinolo ei ole kivaa, mutta vielä pahempaa on olla yksin suhteessa. Tsemppiä!

Äänestä

Hui!
Kirjoituksesi kuulosti siltä, mitä pelkäisin, että poikaystäväni saattaisi kirjoittaa (ehkä oletkin juuri hän?)...
Tai mitä itse saattaisin kirjoittaa suhteestamme.
Itselläni on ihan samankaltainen tilanne. Ollaan oltu muutama kuukausi yhdessä ja koko ajan mietin, että suhteesta selkeästi puuttuu jotain. Pidän poikaystävästäni paljon, mut en kuitenkaan tarpeeksi paljon. TIEDÄN, että olisi parempi lopettaa koko juttu, mutta - olin myös ollut todella kauan yksin ja oikeastaan aloin jo olla todella epätoivoinen, kun hän sitten tuli elämääni kuin vastauksena rukouksiini ("kunpa tapaisin jonkun"!).

Tyypissä ei ole oikeastaan mitään suurempaa vikaa, päinvastoin. Hänessä on paljon todella hyviä puolia, jos järjellä ajattelee. Mutta kun se TUNNE puuttuu.
Ja pelkään/epäilen, että hänen on pakko tuntea edes osittain samoin - eihän tällainen kokemus voi olla yksipuolinen?
Siksi pelästyinkin, kun luin tekstiäsi. Ties vaikka olisit poikaystäväni... Mutta miksi se sitten oikeastaan tuntuu pahalta, jos hän tuntisi samoin minua kohtaan kuin itse tunnen häntä kohtaan?
Kai se vaan tuntuu aina kauhealta ajatella, että joku olisi kanssasi vain "paremman puutteessa".
Luulenpa, että tyttökaverisi joko aavistaa tilanteen tai tuntee jopa samoin. Mitä itse arvelet - onko mahdollista?

Äänestä
  • Kyllä todennäköisyys että olisin poikaystäväsi on todella pieni, mutta kyllähän kaikki on aina mahdollista :)

    Mutta sitten kysymykseesi, on hyvin mahdollista että tyttöystäväni tuntee samoin kun minä. Tosin hän on kyllä viime aikoina ollut enemmän aktiivisena puolena, mutta ei kuitenkaan sillä lailla että hän haluaisi viedä suhdetta eteenpäin toiselle tasolle. Koko suhteemme on ollut mielestäni "kattoo nyt" tasolla - molemmin puolin. En oikein tiedä mitä ajatella, mutta kun luen tekstiäsi, en voi muuta sanoa kun että samoja ajatuksia meillä tuntuu olevan hyvin paljon.

    Äänestä

  • joe kirjoitti:

    Kyllä todennäköisyys että olisin poikaystäväsi on todella pieni, mutta kyllähän kaikki on aina mahdollista :)

    Mutta sitten kysymykseesi, on hyvin mahdollista että tyttöystäväni tuntee samoin kun minä. Tosin hän on kyllä viime aikoina ollut enemmän aktiivisena puolena, mutta ei kuitenkaan sillä lailla että hän haluaisi viedä suhdetta eteenpäin toiselle tasolle. Koko suhteemme on ollut mielestäni "kattoo nyt" tasolla - molemmin puolin. En oikein tiedä mitä ajatella, mutta kun luen tekstiäsi, en voi muuta sanoa kun että samoja ajatuksia meillä tuntuu olevan hyvin paljon.

    Hui uudelleen ;)!
    Meidän suhteemme on koko ajan ollut mielestäni juuri tuolla "kattoo nyt"-tasolla...
    Välillä yritän ajatella, että oikeastaan juuri niin onkin hyvä ja etten mitään sen enempää ehkä haluaisikaan, mutta sitten välillä taas se tuntuu vain ja ainoastaan valheelliselta.

    Väistämättä tästä tilanteesta tulee mieleen yhden biisin sanat: "best friend with benefits". Se tuntuu sopivan tilanteeseemme hyvin.
    Tsemppiä tilanteeseesi, teit sitten minkä ratkaisun tahansa! Itse aion (taas vaihteeksi) yrittää hieman relata ja...katsoa vaan vielä (pelkuri kun olen).

    ps. saako kuitenkin kysyä, minkä ikäinen olet, suunnilleen? ;)

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Hui uudelleen ;)!
    Meidän suhteemme on koko ajan ollut mielestäni juuri tuolla "kattoo nyt"-tasolla...
    Välillä yritän ajatella, että oikeastaan juuri niin onkin hyvä ja etten mitään sen enempää ehkä haluaisikaan, mutta sitten välillä taas se tuntuu vain ja ainoastaan valheelliselta.

    Väistämättä tästä tilanteesta tulee mieleen yhden biisin sanat: "best friend with benefits". Se tuntuu sopivan tilanteeseemme hyvin.
    Tsemppiä tilanteeseesi, teit sitten minkä ratkaisun tahansa! Itse aion (taas vaihteeksi) yrittää hieman relata ja...katsoa vaan vielä (pelkuri kun olen).

    ps. saako kuitenkin kysyä, minkä ikäinen olet, suunnilleen? ;)

    yli kahdenkymmenen mutta alle kolmenkymmenen... Näin suurinpiirtein :)

    Äänestä

  • joe kirjoitti:

    yli kahdenkymmenen mutta alle kolmenkymmenen... Näin suurinpiirtein :)

    Niin. Samoin, tietenkin. Etpä rauhoittanut mieltäni ollenkaan...

    Äänestä

Olen itse vähän saman tyylisessä tilanteessa.
Mielestäni jos suhde on jo noin aikaisessa vaiheessa tuossa tilassa se kannattaa lopettaa mahdollisimman pian,koska pitemmän päälle eroaminen on vaikeampaa ja vaikeampaa.Miksi alunperin aloit seurustella tytön kanssa,jos hän ei kiinnostanut oikeasti sinua?Kavereiden painostuksesta vai oliko tyttö vaan niin kaunis että halusit esitellä häntä vähän aikaa tyttöystävänäsi?Miten luulet tyttöystäväsi reagoivan jos hän tietäisi ajatuksistasi?Onko tyttöystäväsi sinua kuinka monta vuotta nuorempi/vanhempi?Olisi kiva jos vastaisit.

Äänestä
  • Aloin seurustella hänen kanssaan koska en ollut löytänyt siihen mennessä ketään muuta. Yksin olo ei ole hauskaa. Haluaisin kuitenkin löytää jonkun jota todella voisin rakastaa, mutta hän se ei valitettavasti ole. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani hänen kanssaan koska ihminen tarvitsee tyydytystä myös muissa tarpeissa kun rakkaudessa...

    joe

    Äänestä

tiedän hyvin tilanteesi ja vaikeata tuo on. itsekin miettinyt samoja asioita mutta en ole koskaan saanut tehtyä mitään. olenhan minä yrittänyt mutta pienen jutustelun jälkeen tuntuu siltä että 'mitä hittoa olin tekemässä. enhän minä tästä lähde'.
sekin vielä että emme seurustele ns. virallisesti vaikka teemmekin asioita mitä ihmiset tekevät parisuhteessa. emme vain ole koskaan sanoneet että 'nyt, meillä on vakava suhde, seurutellaan'. tuo jos mikä on rasittavaa. minä kuitenkin haluan kysyttäessä sanoa heti 'kyllä, minä seurustelen' eikä tarvitsisi pohtia että olenko minä nyt oikeasti parisuhteessa vai en.
sekin vielä että uskoisin löytäväni semmoisen vähemmän ärsyttävän ihmisen joskus mutta miksi odottaa se aika yksin? tai miksi odottaa se aika semmoisen ihmisen kanssa josta pitää mutta ei kuitenkaan voi sietää hänen tiettyjä rutiinejaan tai hänen kiintymystään ex(?)-tyttöystävään.
haluaisin jatkaa tässä suhteessa mutta minä haluan tietää ensin onko tämä vakavaa..

Äänestä
  • Jos ette rakasta omaansa niin älkää enää viivytelkö. Tehkää loppu heti, sillä loukkaatte toista todella paljon leikkimällä. Jos toinen osapuoli tuntuu olevan samaa mieltä niin sopikaa yhdessä. Olkaa vaikka mielummin ystäviä, jos rakkaus ei todellakaan riitä. Rakastaako hän sinua oikeasti, jos edelleen kaipaa ex:ää? Ota selkoa ja yrittäkää jutella! Asiat pitää puhua vaikka se on vaikeaa. Rakkauden tulella ei kannate leikkiä. Se jättää ikuisen haavan! On tehtävä vaikea valinta ja tee se jo tänään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joe kirjoitti:

Olen hankalassa tilanteessa. Olen kimpassa yhden tytön kanssa joka on todella mukava jne. Olemme olleet yhdessä kolmisen kuukautta, mutta koko suhteemme ajan olen tiennyt että pitkässä juoksussa siitä ei tule mitään. En koskaan tule rakastamaan häntä. Tuntuu todella pahalta elää ns. valheessa, joka päivä ajattelen että paras pistää välit poikki ennen kuin loukkaan häntä enemmän. Mutta kuitenkin, minulla ei ole ketään muuta, ja parempi kuitenkin olla joku kainalossa kun ei ketään. Tiedän että teen väärin, mutta suhteen lopettaminen on niin vaikeaa.

/joe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu