Puolitoista vuotta VHH:ta ja tuloksena oli painon putoaminen. Mutta BMI 30 kohdalla painon pudotus pysähtyi kuin seinään. Laihtumisen sijasta kehot tuntui muuttuvan aina vaan löysemmäksi, lopulta suorastaan inhosin pehmeäihraista kehoani. Hyi! ei voinut peilistä katsoa. Iso, leveä roikkuva keskivartalo ja pillijalat.
Sitten päätin kokeilla jotain muuta.
Vähensin rasvan käyttöä huomattavasti ja lisäsin hieman liikuntaa, ja wow, kolmessa kuukaudessa on paino pudonnut yli kymmenen kiloa ja kiinteyttä tullut lisää. Näyttää siltä että ensi kesänä näytän siltä mikä oli tarkoitukseni jo viime kesänä. Siltä rantapojalta joka joskus nuorempana oli. Viime kesänä näytin lähinnä Moby Dickiltä.
Saatanan VHH-valehtelijat, pilasitte viime kesäni perkeleellisillä valheillanne ja katteettomilla lupauksillanne. VHH:lla ei lähde kuin ne pahimmat ylikilot, ja luultavasti nekin lähtisivät muilla keinoin yhtä hyvin.
Olisi vaan pitänyt uskoa niitä jotka täällä osoittivat huiputtajien ja pseudotieteilijöiden käyttävän samanlaisia ilmauksia kuin palstan VHH:laiset, mutta en uskonut. Mutta nyt sen tiedän, VHH:lla ei ikinä pääse normaalipainoon.
Helposti lähtee kilot
13
616
Vastaukset
- ei olekaan
luusereita varten ;)
- Asiallinen Aasi
Olisi mukava tietää että minkälaisella VHH-ruokavaliolla olit?
Liikunnan lisääminen ja rasvan vähentäminen (etenkin jos se rasvan käyttö on ollut suurta) voi hyvinkin auttaa jos paino on "jumiutunut". Onnitteluni painon pudotuksesta. Mutta turha sinun on täällä räyhätä, kukaan tältä palstalta ei ole ruokia sinun suuhusi laittanut tai sinua sohvaan sitonut. Olit kuitenkin sen verran fiksu että osasit kuunnella kehoasi että tiesit mikä on paras ruokavalio ja liikunnan määrä itsellesi. Sitä taitoa ei monelta löydy.
Terveisin VHH:lla normaalipainoinen. - itiit
itse olen ollut vuoden.Vaan en laihtumisen takia,vaikka hieman ylipainoa onkin.Olen jo ennemmin tiennyt,ettei tämä tehoa kuin reilusti ylipainoisilla.Enkä voi käsittää,miten tällä voi laihtua,tosin ihme kyllä,ei yleensä lihookkaan... vatsavaivat parani VHH:lla.
- Mmmmm...
Et suinkaan vaan aloittanut VHH:ta ostamalla jotain opusta?
Se on tavanomainen neuvo aloittelijalla. Ja kovasti VHH-kirjailijoiden mieleen. Ja niille mainosmiehille jotka saavat provikkaa nmainostamiensa kirjojen myynnistä. - ootteja
Minä olen laihduttanut menestyksekkäästi pienentämällä ruoka-annoksia. Laihdutettava määrä ei tosin ollut suuri. Se on ilmiselvää, että laihtua voi monella tavalla ja yksi ja sama tapa ei sovi kaikille. VHH on vain yksi laihdutustapa muiden joukossa. Paras tapa on sellainen, joka johtaa pysyviin elämäntavan muutoksiin eli samalla tyylillä voi jatkaa vaikka lopun elämäänsä.
Kaikki yhden asian ihmiset ja ideat ovat p**seestä ja silkka idiotismia! Kuka sellaista jaksaa, että joku jauhaa suu vaahdossa jostain dieetistä joka on se ainoa oikea tapa ja poistaa elämän kaikki ongelmat?!! Eläkää ihmiset ja antakaa muidenkin elää!joka johtaa pysyviin elämäntavan muutoksiin eli samalla tavalla voi jatkaa vaikka lopun elämän. Pois en vaihda. Mitä järkeä on yrittää pienentää ruoka-annoksia kun voi jättää yksinkertaisesti turhat hiilihydraattipitoiset vatsantäytteet syömättä.
- 14 kk VHH:lla
kj.mattila kirjoitti:
joka johtaa pysyviin elämäntavan muutoksiin eli samalla tavalla voi jatkaa vaikka lopun elämän. Pois en vaihda. Mitä järkeä on yrittää pienentää ruoka-annoksia kun voi jättää yksinkertaisesti turhat hiilihydraattipitoiset vatsantäytteet syömättä.
ovat annoskoot pienentyneet reilusti, noin puoleen edellisestä. Nykyinen ruoka pitää nälän poissa pidempään. Enää ei tule venyteltyä vatsalaukkua, kun kylläinen olo tulee jo pienemmästä määrästä.
Samalla kun annoskoot pieneni, väheni myös energiamäärä, paino pudonnut 22 kiloa ilman mitään kituutteluja. 14 kk VHH:lla kirjoitti:
ovat annoskoot pienentyneet reilusti, noin puoleen edellisestä. Nykyinen ruoka pitää nälän poissa pidempään. Enää ei tule venyteltyä vatsalaukkua, kun kylläinen olo tulee jo pienemmästä määrästä.
Samalla kun annoskoot pieneni, väheni myös energiamäärä, paino pudonnut 22 kiloa ilman mitään kituutteluja.neljä vuotta olen ollut VHH:lla ja 18 kiloa lähtenyt pysyvästi. Annoskoot ovat todella pienentyneet ja nälkä pysyy poissa pitkään ja välipaloja en ole tarvinnut. Kahvinkaan kanssa en kaipaa mitään kun ei vaan ole nälkä. Syön kolme kertaa päivässä. aamiaisen, lounaan ja illallisen jonka syön mahdollisimman myöhään niin en tarvitse mitään iltapalaa.
- no ei ihme
kj.mattila kirjoitti:
neljä vuotta olen ollut VHH:lla ja 18 kiloa lähtenyt pysyvästi. Annoskoot ovat todella pienentyneet ja nälkä pysyy poissa pitkään ja välipaloja en ole tarvinnut. Kahvinkaan kanssa en kaipaa mitään kun ei vaan ole nälkä. Syön kolme kertaa päivässä. aamiaisen, lounaan ja illallisen jonka syön mahdollisimman myöhään niin en tarvitse mitään iltapalaa.
Ei ole ihme että olet pulskassa kunnossa ja paino ei tuon enempää nouse.
Minä en syö kuin kerran päivässä, sekä aamukahvin ja kevyen iltapalan.
Mutta minähän en olekaan ihraa tursuava mokkatakkiukkko. - "ei ihme" syö
no ei ihme kirjoitti:
Ei ole ihme että olet pulskassa kunnossa ja paino ei tuon enempää nouse.
Minä en syö kuin kerran päivässä, sekä aamukahvin ja kevyen iltapalan.
Mutta minähän en olekaan ihraa tursuava mokkatakkiukkko.niin en enää ihmettele miksi on niin kiukkuinen.
Mulla paino 62kg ja syön kolme tai neljä kertaa päivässä.
On tosiaan ihme, ettei paino enempää nouse. - BMI21
14 kk VHH:lla kirjoitti:
ovat annoskoot pienentyneet reilusti, noin puoleen edellisestä. Nykyinen ruoka pitää nälän poissa pidempään. Enää ei tule venyteltyä vatsalaukkua, kun kylläinen olo tulee jo pienemmästä määrästä.
Samalla kun annoskoot pieneni, väheni myös energiamäärä, paino pudonnut 22 kiloa ilman mitään kituutteluja.Mikä oli lähtöpainosi ja mikä on BMI:si nyt?
- ootti
BMI21 kirjoitti:
Mikä oli lähtöpainosi ja mikä on BMI:si nyt?
Minulle tuolla painoindeksillä ei ole merkitystä, mutta kävinpä laskemassa sen sinun mieliksesi... Paino-indeksini on nyt 22 ja pudotin 5 kg, jotka olivat kertyneet tämän 40-vuoden aikana mitä olen täällä tallaillut. Pidän peiliä tärkeimpänä mittarina eli jos vyötärö alkaa kadota, niin sitten kannattaa pudottaa pari kiloa, että homma pysyy hallinassa.
En ymmärrä miksi järkevien ruokamäärien syöminen on nykyään väärä tapa laihduttaa ja pitää painonsa kohdallaan:o Miksi minun pitäisi jättää pois sellaiset ruuat (ruisleipä, pasta, kahvipulla, suklaa), joista nautin ja alkaa väkisin syödä sellaista ruokaa, josta en pidä? Ylipainoisten karppaavien ystävieni mielestä se on aivan väärin laihdutettu, jos syö ihan sitä tavallista ruokaa, mitä joka paikassa on tarjolla ja jota on tottunut syömään. Kyllä on elämä mennyt kummalliseksi! - jokaikinen
no ei ihme kirjoitti:
Ei ole ihme että olet pulskassa kunnossa ja paino ei tuon enempää nouse.
Minä en syö kuin kerran päivässä, sekä aamukahvin ja kevyen iltapalan.
Mutta minähän en olekaan ihraa tursuava mokkatakkiukkko.Palstan häiriköt 100 painoisia "ihrasäkkejä" joita harmittaa toisten onnistunut ruokavalio. vhh vaatii vähän itsekuria ja sitä ei vaan ihan kaikilta löydy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996053
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963045Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282843Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262105Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774