Olen kipeä. Kiusaajani irtisanoutui työstään paripäivää sitten. Päällimmäisenä tunsin hänen olevan kateellinen. Ilman mitään syytä. Tieto helpotti, olinhan jo päättänyt hakea ulkopuolista apua jaksamiseeni. Mutta, silti nyt olen kipeä. Kaikesta. Muutenkin työpaikalla juuri nyt kuvottava ilmapiiri, vaikka työpaikan pitäisi olla hyvin voinnin tuoja. Ilmapiirin vaistoaa. Miten toivun tästä?
Kiusauksen jälkeen
15
917
Vastaukset
- tilanteessa
Olin samantyyppisessä tilanteessa viime keväänä. Kiusaajaesimieheni lähti tai joutui lähtemään. Olo ei kuitenkaan helpottanut, vaan esim. kesälomalla saatoin nähdä samannäköisen ihmisen ties missä.
Mutta nyt tilanne on palaamassa normaaliksi. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan tunnen itseni lähes "omaksi itsekseni". Olen tiedostanut ja hyväksynyt omalla kohdallani sen, että vielä menee aikaa, ennen kuin olen päässyt edes suurin piirtein tästä kiusaamisesta yli. Mutta parin viimeisen kuukauden aikana kehitys on ollut ilahduttavan nopeaa. Ehkä välillä tulee takapakkia, mutta uskon jaksavani.
Jaksamisia ja parempaa vointia! - Yks vaan
Paitsi ehkä sanomalla itsesi irti. Ja sekin on vain ehkä.
- enää jaksa.
Minun tilanteeni on se, että kiusaaja jaksaa olla ajoittain kunnolla, mutta jossakin vaiheessa saan taas osakseni tiuskimista, virheiden kyttäämistä ja puolueellista asennoitumista. Tiedän tarkalleen mistä viime kertainenkin purkaus johtui, mutta se ei tee asiaa sen helpommaksi. Olen aivan viimesilläni jaksamisen suhteen. Terveydellisiä haittoja on jo ilmennyt ja nyt täytyy lähiaikoina tehdä päätös ja lähteä. Se tuntuu pahalta ajatellen työtä ja sen mukanaan tuomia haasteita ja onnistumisiakin, mutta tätä menoa henki lähtee.
Jälleen kerran täytyy ihmetellä, miten ihminen voi tehdä tällaista toiselle vain sen takia, että on itse vajavainen ja katkera jostakin. Eikö pitäisi hoitaa sitä omaa psyykettään eikä koittaa saada toista ihmistä samaan jamaan?- nostanut
Oletko nostanut kissan pöydälle ja kertonut kiusaajallesi, että sinulle riittää nyt tätä lajia? Jos olet, eikä se ole auttanut, oletko ottanut johonkin muuhun tahoon (työterveys, työsuojelu tms) yhteyttä tai kiusaajan esimieheen?
- oma itse
nostanut kirjoitti:
Oletko nostanut kissan pöydälle ja kertonut kiusaajallesi, että sinulle riittää nyt tätä lajia? Jos olet, eikä se ole auttanut, oletko ottanut johonkin muuhun tahoon (työterveys, työsuojelu tms) yhteyttä tai kiusaajan esimieheen?
Kaikki käyty läpi, paitsi työsuojelupiiri. Saisi vaan itsensä kuntoon ja toisen työpaikan, niin tämä kiusaaja saa jäädä niille sijoilleen tekemään tuhojaan. Kyllä se sieltä vielä tippuu.
- nostanut
oma itse kirjoitti:
Kaikki käyty läpi, paitsi työsuojelupiiri. Saisi vaan itsensä kuntoon ja toisen työpaikan, niin tämä kiusaaja saa jäädä niille sijoilleen tekemään tuhojaan. Kyllä se sieltä vielä tippuu.
Olet nostanut aivan oikean henkilön tämän ikävän prosessin keskiöön eli itsesi. Toivon todellakin, että saat itsesi kuntoon ... ja uuden työpaikan.
Tsemppiä, jaksamista ja auringonpaistetta :) - lämmittää...
nostanut kirjoitti:
Olet nostanut aivan oikean henkilön tämän ikävän prosessin keskiöön eli itsesi. Toivon todellakin, että saat itsesi kuntoon ... ja uuden työpaikan.
Tsemppiä, jaksamista ja auringonpaistetta :)Kiitos! :)
- kovia kokenut
Otan syvästi osaa tuskaasi, sillä tiedän juuri miltä kiusatuksi tuleminen tuntuu ja miten se vaikuttaa kaikkeen elämiseen ja olemiseen, jopa vuosiksi eteenpäin.
Positiivistahan jutussasi tuntuisi olevan se, että kiusaajasi irtisanoutui! Niin usein kiusatuksi tullut on se joka on pakotettu irtisanoutumaan, kuten minunkin tapauksessani.
Onko työpaikallasi järjestetty TYÖNOHJAUSTA, siis koko työporukalle yhtä aikaa? Jos ei, niin sellaista voisi kyllä esimiehelle esittää järjestettäväksi. Siellä voisi ottaa puheeksi huonon työilmapiirin ja kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan. Varmasti on muitakin jotka ovat miettineet samoja asioita kuin sinä...siis työpaikallasi.
Itse olen sitä mieltä, että toipumiseen auttaa PUHUMINEN. Puhu asiasta ja tunteistasi (ja jos itkettää niin ITKE) luotettaville ystäville, lääkärille, työterveyshenkilökunnalle, luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille yms. Itse koen välillä vieläkin ahdistuneisuutta ja muuta, vaikka minun tapauksestani on jo kulunut 3 vuotta.
Toisaalta liika murehtiminen ja asian vatvominen jatkuvasti vie voimia entisestään, joten koeta keskittyä muihinkin asioihin. Käy luonnossa kävelyllä tms. Ota sairaslomaa, jos vähänkin koet sitä tarvitsevasi. Älä murehdi sitä, mitä muut ajattelevat jos olet poissa. Rakasta itseäsi, ajattele itsestäsi hyviä asioita. Luota siihen, että olet arvokas, rakastettava ja hyvä juuri sellaisena kuin olet, Luojan luomana ihmisenä :-)
Tsemppiä roppakaupalla!!! Anna aikaa itsellesi!! - Kotikadussakin mukana
Eräs Kotikadun naisnäyttelijöistäni on kiusaajani näköinen. Pystyn kyllä katsomaan sarjaa, mutta ummistan silmäni aina, kun ko. naisihminen ilmestyy kuvaruudulle.
Naisnäyttelijä saattaa tietenkin olla mukava ihminen. Hän ei voi sille mitään, että on kiusaajani näköinen. - Yritän koota itseni
Ei tää olo niin helposti korjaannu. Olen puhunut ystävien kanssa asiasta, mutta ahdistaa välillä hurjan kovasti. Leiman se on jättänyt minuun ja luulempa että kannan tuota leimaa lopun ikääni. Tän kiusaajan puoliso on työkaverini ja huomaan hänessä aivan samoja piirteitä. Pystyn vain kuvittelemaan minkälainen perhehelvetti heillä on kotona. Ahdistaa ja vielläpä niin, että en ole aamuyön puolella nukkunut lainkaan.
- varmasti jo kokemusta
siitä, että kun olet käynyt ahdistavan tunnetilan ajatuksineen täysillä läpi, niin sitten alkaa olo helpottaa. Kannattaa ehkä miettiä (vaikka ei välttämättä sitten tarvitsekaan käytännössä) joitain strategioita siltä varalta, että ongelmia tulisi vielä joltain suunnalta. Osaat varmaan ennakoida (suomalainen) ihmisluonteen tuntien. Voi silti olla, että jos tämä nainen joutui lähtemään juuri sen takia, että kiusasi sinua, niin se jo saa muut vähän varomaan toimimasta samoin. Päätä nyt myös pitkän aikaa ajatella vain niin, että otat tästä paikasta rahat ja hoidat hommasi niin hyvin kuin mahdollista, etkä anna toisille työntekijöille liikaa painoarvoa. Pidä vaikka välttämättömänä pahana, jos he sellaisia ovat. Onko siellä yhtään "ihmisen oloista" ihmistä, joka välittömästi herättää luottamuksesi? Hänelle voisit avautua vähän kerrassaan. Hän voisi myös sitten seurata, miten tilanne kehittyy ja olla todistajana tarvittaessa.
- Kotikadun katsoja
Olen kohta 4 vuotta ollut poissa työpaikaltani, mutta en vieläkään nuku ilman nukahtamislääkkeitä. Kun on vielä pakko asua tällä samalla asuntoalueellakin, jossa entinen työpaikkani sijaitsee.
- claire
Kotikadun katsoja kirjoitti:
Olen kohta 4 vuotta ollut poissa työpaikaltani, mutta en vieläkään nuku ilman nukahtamislääkkeitä. Kun on vielä pakko asua tällä samalla asuntoalueellakin, jossa entinen työpaikkani sijaitsee.
Hei
hyppää ulos pillereista. Helvetin läpikäyneenä tiedän,miten helppoa on nukkua pillerein, mutta jotenkin se sujuu muutenkin. Luontaistuotteet ja luonnollinen elämä auttavat myös. Voisitkos rakastua uudelleen omaasi tai löytää uuden rakkauden, jos omaa ei ole, vaikka netin kautta. Rakkaus parantaa haavoja ja saa kasvosi kokoistamaan - sitten voit hakea uutta työtäkin! - pillerit ...
Kotikadun katsoja kirjoitti:
Olen kohta 4 vuotta ollut poissa työpaikaltani, mutta en vieläkään nuku ilman nukahtamislääkkeitä. Kun on vielä pakko asua tällä samalla asuntoalueellakin, jossa entinen työpaikkani sijaitsee.
Vaihda pillerit joko kuntonyrkkeilyhanskoihin tai paperista tehtyyn pamppuun. Näillä taot jotain estettä/kohdetta niin kauan, että kaikki (aiheellinen) viha ja kiukku on tullut ulos. Jos valitset ensimmäisen vaihtoehdon, saat itsellesi kaupanpäälle erinomaisen fyysisen kunnon, joka vihanpurkamisen lisäksi edesauttaa unen saantia ja rauhallista nukkumista.
Suosittelen. Älä anna noin vanhojen asioiden olla niskan päällä. Selviät kyllä voittajana! - ihan uutta
pillerit ... kirjoitti:
Vaihda pillerit joko kuntonyrkkeilyhanskoihin tai paperista tehtyyn pamppuun. Näillä taot jotain estettä/kohdetta niin kauan, että kaikki (aiheellinen) viha ja kiukku on tullut ulos. Jos valitset ensimmäisen vaihtoehdon, saat itsellesi kaupanpäälle erinomaisen fyysisen kunnon, joka vihanpurkamisen lisäksi edesauttaa unen saantia ja rauhallista nukkumista.
Suosittelen. Älä anna noin vanhojen asioiden olla niskan päällä. Selviät kyllä voittajana!tietoa palstalle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770