Kannustaminen

Työvoimapolitiikka

Nykyhallituksen mukaan, kun rikasta tahdotaan kannustaa, hänelle annetaan porkkanoita, mikä näkyi selvästi taannoisessa metsäverotusjutussa, jossa myönnettiin metsänmyynnistä verohelpotusta. Toinenkin tie olisi ollut käytettävissä: Olisi lätkäisty lisävero, jos ei myy. No, tuo juttu on nyt jo menneen talven lumia, mutta kuvastaa hyvin nykyisin vallassa olevien päättäjien ajatusmaailmaa.

Sen sijaan kun köyhiä kannustetaan, se tarkoittaa tukien heikentämistä ja lisärangaistusten luomista, minkä työttömät ovat karvaasti saaneet tuta. Tuollaisesta 'kannustamisesta' työttömät ovat saaneet nauttia jatkuvasti aina 1990-luvun puolivälistä asti.

Jos harjoitettu 'kannustamistapa' olisi tehokas, niin sitten 1980-luvun lopulla olisi pitänyt olla jättityöttömyys. Vaan miten oli? Työttömyys oli olematonta. Mikä ero nykyiseen? Tarjolla oli PALKKAtyötä riittävästi. Nykyisinhän työttömille tarjotaan pääasiassa palkatonta työtä, mistä hyödyn ottaa työantaja. Työttömälle jää luu kouraan.

Vaan miten tuon kannustamisen laita oikein on. Tästä on väitöskirjakin.

Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:

Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.

Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.

(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)

Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.

Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.

Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.

Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.

Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.

On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.

Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.    

2

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin on

      Kutsuisiko näitä sinun rutinoita vaikka hyvinvointiyhteiskunnan ilmavaivoiksi. On asiat ovat kuinka hyvin vain, tarvitsee maa kuitenkin reipasta työenergiaa, joka ennen kohdistettiin eloonjäämiseen ja ravinnonhankintaan, siis aikaa suunnata jonnekin muualle kuin vain loisimiseen. Kuten vaikka työntekoon, hyviin monipuolisiin työllisyystoimiin tai osallistuminen sosiaaliseen tukityöllistämiseen, eikä mihinkään turhaan itkupotkuraivariin väärin tuollaisen pullamössön lautaselle annostellusta karapuurosta.

      Nyky-yhteiskunta on nostanut jo ns. pehmeät arvot liiaksi jalustalle ja on helisemässä tuollaisen laiskan yksilön kanssa, joka näille yhteisille ihanteille persettään näyttää. Kaikessa paapomis- ja tasa-arvovouhotuksessa on aina syytä muistaa selkeät perusasiat ja pitää mielessä se, mikä on oikea ahkera ihmisluonto. Ei Suomen lainsäädäntö tai demokratia saa kyykistellä sitä noin pilkkanaan pitävien pellejen edessä. On se nyt kumma, jollei nyt jotain kiukuttelevaa pullamössöä saada yhteiskunnassa kuriin kun joku "keinopääymmärtäjä" on antanut sille muka jonkin diplomaattisen paapomis koskemattomuuden!

      • Ap.

        Ei tullut mieleen, etten ole työtön.

        Minulla vain sattuu olemaan enemmän ajattelukykyä kuin sinulla näyttää olevan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      160
      12256
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4600
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      135
      3653
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2758
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1656
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      363
      1611
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      102
      1516
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe