Peli pelattu?

Ei elämäntapa kerro mitään sosiaalisuudesta/empaattisuudesta jne. Omahyväisyys ei ole mikään sinkkujen ominaisuus vaan ihmisten ominaisuus, jota esiintyy niin sinkuilla kuin pariutuneillakin.

Tässä iässä sitä mielellään ajattelisi parisuhteestakin ennakkoluulottomasti. Pitääkö se aina olla sitä kotileikkiä. Jos ei ole lapsia hoidettavana/huollettavana, eikö parisuhteen malli voisi olla väljempi. Sellainen jossa molemmilla on omat asunnot ja mahdollisuus omaan itsenäiseen elämään vaikka pitkiä aikoja toisinaan vietettäisiinkin yhdessä. Ei tällainen kahden kohdin parisuhde kuitenkaan tarkoita, etteikö oltaisi sitoutuneita suhteeseen. Kyllä sen sitoutumisen ja uskollisuuden pitää perustua johonkin muuhun kun siihen ,että toinen on jatkuvasti valvovan silmän alla.

mies40v. kirjoitti:

Ei elämäntapa kerro mitään sosiaalisuudesta/empaattisuudesta jne. Omahyväisyys ei ole mikään sinkkujen ominaisuus vaan ihmisten ominaisuus, jota esiintyy niin sinkuilla kuin pariutuneillakin.

Tässä iässä sitä mielellään ajattelisi parisuhteestakin ennakkoluulottomasti. Pitääkö se aina olla sitä kotileikkiä. Jos ei ole lapsia hoidettavana/huollettavana, eikö parisuhteen malli voisi olla väljempi. Sellainen jossa molemmilla on omat asunnot ja mahdollisuus omaan itsenäiseen elämään vaikka pitkiä aikoja toisinaan vietettäisiinkin yhdessä. Ei tällainen kahden kohdin parisuhde kuitenkaan tarkoita, etteikö oltaisi sitoutuneita suhteeseen. Kyllä sen sitoutumisen ja uskollisuuden pitää perustua johonkin muuhun kun siihen ,että toinen on jatkuvasti valvovan silmän alla.

Lue lisää

että joku retku käy sitä painamassa. Ei kiitos minulle. Minä haluan naisen, jota ei kukaan muu paina!

mies40v. kirjoitti:

Ei elämäntapa kerro mitään sosiaalisuudesta/empaattisuudesta jne. Omahyväisyys ei ole mikään sinkkujen ominaisuus vaan ihmisten ominaisuus, jota esiintyy niin sinkuilla kuin pariutuneillakin.

Tässä iässä sitä mielellään ajattelisi parisuhteestakin ennakkoluulottomasti. Pitääkö se aina olla sitä kotileikkiä. Jos ei ole lapsia hoidettavana/huollettavana, eikö parisuhteen malli voisi olla väljempi. Sellainen jossa molemmilla on omat asunnot ja mahdollisuus omaan itsenäiseen elämään vaikka pitkiä aikoja toisinaan vietettäisiinkin yhdessä. Ei tällainen kahden kohdin parisuhde kuitenkaan tarkoita, etteikö oltaisi sitoutuneita suhteeseen. Kyllä sen sitoutumisen ja uskollisuuden pitää perustua johonkin muuhun kun siihen ,että toinen on jatkuvasti valvovan silmän alla.

Lue lisää

Juuri näin minäkin ajattelen! Olen aina asunut yksin (paitsi nuorena solukämpissä)siis en koskaan ollut avo/avioliitossa enkä kihloissa. MUTTA seurustellut olen monesti, pitkään ja vakavastikin. Enkä ole mikään luuseri, päinvastoin.

On tosiaankin muitakin parisuhdemalleja kuin vain se perinteinen tutustuminen => ihastuminen => seurustelu => yhteen muutto ja mahdollinen perhe. Erittäinen toimiva voi olla kuvaamasi parisuhde missä asutaan erikseen ja yhdessäolon rinnalla eletään myös omaa elämää. Kokemusta on. Toisille sopii se paremmin, toisille perinteinen.

Eräälle kommentoijalle tiedoksi, että ei se "valvonnan alla" samassa huushollissa eläminen takaa uskollisuutta tai mitään muutakaan. Kyllä se asia perustuu muuhun, kuin valvontaan ja epäluuloon.

Elämä on monimuotoista.

Nainen 40+ kirjoitti:

Juuri näin minäkin ajattelen! Olen aina asunut yksin (paitsi nuorena solukämpissä)siis en koskaan ollut avo/avioliitossa enkä kihloissa. MUTTA seurustellut olen monesti, pitkään ja vakavastikin. Enkä ole mikään luuseri, päinvastoin.

On tosiaankin muitakin parisuhdemalleja kuin vain se perinteinen tutustuminen => ihastuminen => seurustelu => yhteen muutto ja mahdollinen perhe. Erittäinen toimiva voi olla kuvaamasi parisuhde missä asutaan erikseen ja yhdessäolon rinnalla eletään myös omaa elämää. Kokemusta on. Toisille sopii se paremmin, toisille perinteinen.

Eräälle kommentoijalle tiedoksi, että ei se "valvonnan alla" samassa huushollissa eläminen takaa uskollisuutta tai mitään muutakaan. Kyllä se asia perustuu muuhun, kuin valvontaan ja epäluuloon.

Elämä on monimuotoista.

Lue lisää

"ei se "valvonnan alla" samassa huushollissa eläminen takaa uskollisuutta tai mitään muutakaan. Kyllä se asia perustuu muuhun, kuin valvontaan ja epäluuloon."

Juuri näin. Kärjistäisin mielelläni vielä vähän ja toteaisin, että monesti ne, jotka ovat kaikkein epäluuloisimpia ja epävarmimpia tunkevat naimisiin, koska tarvitsevat itseään rauhoittaakseen sen sormuksen ja muun virallisuuden.

Kyllähän tämän osoittaa jo sekin, mitä tämä patjan painaja tässä ketjussa totesi. Eli että jos nainen asuu yksin, sitä käy joku painamassa ja siksi sitä pitää valvoa. Eli yhdessä asuminen hänen mielestään tarvitaan valvomiseen, ei aitoon sitoutumiseen, mistään rakastamisesta nyt puhumattakaan.

Kyllähän naimisiinmenosta ja virallisesta sitoutumisesta käytetään kauniita kiertoilmaisuja, että halutaan virallistaa suhde jne. mutta mihin sitä virallisuutta tunne-elämässä tarvitaan?

Olen tässä joutunut 40-vuotiaana huomaamaan, miten mukavaa elämä on sinkkuna ja ilman miestä. Voisin ottaa kumppanin, jos sopivan löytäisin, mutta en ketään asumaan luokseni. Olen havahtunut siihen, miten paljon parisuhteissa olevilla on ongelmia, tosin niistä ei missään tapauksessa puhuta, mutta jotenkin ovat rivien välistä tulleet esiin. Paras tilanne naisihmiselle - tiedoksi vaan teille miehillekin - on tilanne, jossa on vakituinen työpaikka, kohtuulliset tulot ja mukava oma asunto, jossa voi asua yksin.

Yökylään voi mies silloin tällöin tulla ja hyväksi keskustelukumppaniksi, mutta ei asumaan.

Asiallista kirjoitti:

"ei se "valvonnan alla" samassa huushollissa eläminen takaa uskollisuutta tai mitään muutakaan. Kyllä se asia perustuu muuhun, kuin valvontaan ja epäluuloon."

Juuri näin. Kärjistäisin mielelläni vielä vähän ja toteaisin, että monesti ne, jotka ovat kaikkein epäluuloisimpia ja epävarmimpia tunkevat naimisiin, koska tarvitsevat itseään rauhoittaakseen sen sormuksen ja muun virallisuuden.

Kyllähän tämän osoittaa jo sekin, mitä tämä patjan painaja tässä ketjussa totesi. Eli että jos nainen asuu yksin, sitä käy joku painamassa ja siksi sitä pitää valvoa. Eli yhdessä asuminen hänen mielestään tarvitaan valvomiseen, ei aitoon sitoutumiseen, mistään rakastamisesta nyt puhumattakaan.

Kyllähän naimisiinmenosta ja virallisesta sitoutumisesta käytetään kauniita kiertoilmaisuja, että halutaan virallistaa suhde jne. mutta mihin sitä virallisuutta tunne-elämässä tarvitaan?

Olen tässä joutunut 40-vuotiaana huomaamaan, miten mukavaa elämä on sinkkuna ja ilman miestä. Voisin ottaa kumppanin, jos sopivan löytäisin, mutta en ketään asumaan luokseni. Olen havahtunut siihen, miten paljon parisuhteissa olevilla on ongelmia, tosin niistä ei missään tapauksessa puhuta, mutta jotenkin ovat rivien välistä tulleet esiin. Paras tilanne naisihmiselle - tiedoksi vaan teille miehillekin - on tilanne, jossa on vakituinen työpaikka, kohtuulliset tulot ja mukava oma asunto, jossa voi asua yksin.

Yökylään voi mies silloin tällöin tulla ja hyväksi keskustelukumppaniksi, mutta ei asumaan.

Lue lisää

Just näin. Seurustelukumppanin ottaisin jos sellainen löytyisi jonka kanssa sielujen sympatiat kohtaisi ja kehon myös. Yökylään olisi tervetullut silloin tällöin ja muutenkin kylään juttukaveriksi, mutta ei ikinä asumaan. Molemmilla olisi myös omaa elämään ystävineen ja harrastuksineen. Sen lisäksi tietenkin yhteistäkin tekemistä.

Totta tuokin, että paras tilanne on oma asunto, kohtuullinen toimeentulo, työ missä viihtyy ja vielä sen päälle muutama hyvä ystävä ja harrastus. Ei tämän ikäisenä enää halua mitään yhteisasumista (nuorenpana olisi siihen saattanut sopeutua, ei enää) tai päivittäistä tapailua. Suhde missä molemmilla on tilaa elää ja olla ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Näin se on.

Asiallista kirjoitti:

"ei se "valvonnan alla" samassa huushollissa eläminen takaa uskollisuutta tai mitään muutakaan. Kyllä se asia perustuu muuhun, kuin valvontaan ja epäluuloon."

Juuri näin. Kärjistäisin mielelläni vielä vähän ja toteaisin, että monesti ne, jotka ovat kaikkein epäluuloisimpia ja epävarmimpia tunkevat naimisiin, koska tarvitsevat itseään rauhoittaakseen sen sormuksen ja muun virallisuuden.

Kyllähän tämän osoittaa jo sekin, mitä tämä patjan painaja tässä ketjussa totesi. Eli että jos nainen asuu yksin, sitä käy joku painamassa ja siksi sitä pitää valvoa. Eli yhdessä asuminen hänen mielestään tarvitaan valvomiseen, ei aitoon sitoutumiseen, mistään rakastamisesta nyt puhumattakaan.

Kyllähän naimisiinmenosta ja virallisesta sitoutumisesta käytetään kauniita kiertoilmaisuja, että halutaan virallistaa suhde jne. mutta mihin sitä virallisuutta tunne-elämässä tarvitaan?

Olen tässä joutunut 40-vuotiaana huomaamaan, miten mukavaa elämä on sinkkuna ja ilman miestä. Voisin ottaa kumppanin, jos sopivan löytäisin, mutta en ketään asumaan luokseni. Olen havahtunut siihen, miten paljon parisuhteissa olevilla on ongelmia, tosin niistä ei missään tapauksessa puhuta, mutta jotenkin ovat rivien välistä tulleet esiin. Paras tilanne naisihmiselle - tiedoksi vaan teille miehillekin - on tilanne, jossa on vakituinen työpaikka, kohtuulliset tulot ja mukava oma asunto, jossa voi asua yksin.

Yökylään voi mies silloin tällöin tulla ja hyväksi keskustelukumppaniksi, mutta ei asumaan.

Lue lisää

"Paras tilanne naisihmiselle - tiedoksi vaan teille miehillekin - on tilanne, jossa on vakituinen työpaikka, kohtuulliset tulot ja mukava oma asunto, jossa voi asua yksin.

Yökylään voi mies silloin tällöin tulla ja hyväksi keskustelukumppaniksi, mutta ei asumaan."

Vaihda vaan sukupuolet, niin allekirjoitan tuon heti! Itse ainakin nautin omasta itsenäisestä elämästäni, jossa saan puuhailla asioita, joista pidän (esim. lukea) rauhassa.

Toki minäkin sitä henkevää keskustelu- ja rakastelukumppania kaipaan, mutta en ollenkaan yhteistä asuntolainaa ja arkisia kompromisseja.

Nainen 40+ kirjoitti:

Just näin. Seurustelukumppanin ottaisin jos sellainen löytyisi jonka kanssa sielujen sympatiat kohtaisi ja kehon myös. Yökylään olisi tervetullut silloin tällöin ja muutenkin kylään juttukaveriksi, mutta ei ikinä asumaan. Molemmilla olisi myös omaa elämään ystävineen ja harrastuksineen. Sen lisäksi tietenkin yhteistäkin tekemistä.

Totta tuokin, että paras tilanne on oma asunto, kohtuullinen toimeentulo, työ missä viihtyy ja vielä sen päälle muutama hyvä ystävä ja harrastus. Ei tämän ikäisenä enää halua mitään yhteisasumista (nuorenpana olisi siihen saattanut sopeutua, ei enää) tai päivittäistä tapailua. Suhde missä molemmilla on tilaa elää ja olla ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Näin se on.

Lue lisää

Luultavasti moni meistä tämän ikäisistä ajattelee samoin ja kuvittelee, että kaikki muut hakevat perinteistä parisuhdetta.

Itse olen kyllä törmännyt nelikymppisiin naisiin, jota haluavat heti ryhtyä sitä lastatekemään ja omakotitaloa hankkimaan. Ei silti. Ei heidän kanssaan olisi muutenkaan synkannut. En missään mielessä kuitenkaan usko, että nämä naiset ovat koko totuus ikäryhmämme naisista.

mies40v. kirjoitti:

"Paras tilanne naisihmiselle - tiedoksi vaan teille miehillekin - on tilanne, jossa on vakituinen työpaikka, kohtuulliset tulot ja mukava oma asunto, jossa voi asua yksin.

Yökylään voi mies silloin tällöin tulla ja hyväksi keskustelukumppaniksi, mutta ei asumaan."

Vaihda vaan sukupuolet, niin allekirjoitan tuon heti! Itse ainakin nautin omasta itsenäisestä elämästäni, jossa saan puuhailla asioita, joista pidän (esim. lukea) rauhassa.

Toki minäkin sitä henkevää keskustelu- ja rakastelukumppania kaipaan, mutta en ollenkaan yhteistä asuntolainaa ja arkisia kompromisseja.

Lue lisää

Tämän myöntäminen - siis ei pp:ta eli perinteistä parisuhdetta - vaatii mieheltä hyvää itsetuntoa. Onnittelut sinulle.
Hyvin harvoin miehet tätä ääneen myöntävät. Tai sitten ei ole tullut keskusteltua näistä asioista miesten kanssa. Ehkä siksi, että 40 vapaita miehiä tapaa vähän. Tai sitten, että miehet eivät julkisesti ja ääneen halua eritellä näitä asioita, kuten eivät muutenkaan yksityiselämäänsä (paitsi kummallisesti mainostamalla, että heillä on vaimo, mitä en ymmärrä ollenkaan).

Asiallista kirjoitti:

Tämän myöntäminen - siis ei pp:ta eli perinteistä parisuhdetta - vaatii mieheltä hyvää itsetuntoa. Onnittelut sinulle.
Hyvin harvoin miehet tätä ääneen myöntävät. Tai sitten ei ole tullut keskusteltua näistä asioista miesten kanssa. Ehkä siksi, että 40 vapaita miehiä tapaa vähän. Tai sitten, että miehet eivät julkisesti ja ääneen halua eritellä näitä asioita, kuten eivät muutenkaan yksityiselämäänsä (paitsi kummallisesti mainostamalla, että heillä on vaimo, mitä en ymmärrä ollenkaan).

Lue lisää

siitä lähtien ovat monet naispuoliset (varatut) ystäväni olleet naittamassa minua ystävilleen ja muille tietämilleen sinkkunaisille.Eivät ollenkaan usko, että kaltaiseni "hyvä mies" haluaisi elää yksin. En tiedä omasta hyvyydestäni, mutta tuttujeni mielestä "menen hukkaan", jos en pariudu. jotenkin tuntuu tylsältä ajatukselta tuo. Suhde toki minulle kelpaisi, mutta ei se perinteinen.

Avioliiton olen kokenut. Ei toiminut. Parhaat suhteet elämässäni ovat olleet sellaisia, jossa ei asuta yhdessä. Niissä uskon itsekin omien parhaimpien puolieni tulevan esiin.

Minulla on aina ollut se ajatus, että en halua lapsia. Tämä on kovasti rajoittanut omien suhteitteni solmimista(ja osin päättänytkin niitä). Eikä se vauvakuume näytä olevan minnekään lähtenyt yli nelikymppisiltäkään naisilta.
Juuri lapsettomuus mahdollistaa omasta mielestäni mainiosti tavanomaisesta poikkeavat järjestelyt. Minusta on hassua, että lapsettomien täytyy kopioida sellaisenaan järjestelyt joiden tärkein funkio on lapsista huolehtiminen ja lapsen hyvinvointi.

mies40v. kirjoitti:

siitä lähtien ovat monet naispuoliset (varatut) ystäväni olleet naittamassa minua ystävilleen ja muille tietämilleen sinkkunaisille.Eivät ollenkaan usko, että kaltaiseni "hyvä mies" haluaisi elää yksin. En tiedä omasta hyvyydestäni, mutta tuttujeni mielestä "menen hukkaan", jos en pariudu. jotenkin tuntuu tylsältä ajatukselta tuo. Suhde toki minulle kelpaisi, mutta ei se perinteinen.

Avioliiton olen kokenut. Ei toiminut. Parhaat suhteet elämässäni ovat olleet sellaisia, jossa ei asuta yhdessä. Niissä uskon itsekin omien parhaimpien puolieni tulevan esiin.

Minulla on aina ollut se ajatus, että en halua lapsia. Tämä on kovasti rajoittanut omien suhteitteni solmimista(ja osin päättänytkin niitä). Eikä se vauvakuume näytä olevan minnekään lähtenyt yli nelikymppisiltäkään naisilta.
Juuri lapsettomuus mahdollistaa omasta mielestäni mainiosti tavanomaisesta poikkeavat järjestelyt. Minusta on hassua, että lapsettomien täytyy kopioida sellaisenaan järjestelyt joiden tärkein funkio on lapsista huolehtiminen ja lapsen hyvinvointi.

Lue lisää

Ja jälleen asiaa :) Minulla myös aina ollut se, että en koskaan ole halunnut lapsia. En nyt, enkä nuorempana. Se on hankaloittanut joitakin seurustelusuhteita, mutta myös ymmärrystä on tullut.

Joidenkin ihmisten on vaan vaikea ymmärtää, että ei kaikki naiset halua lapsia (eikä kaikki miehetkään). Nuorena minulle aina sanottiin, että kyllä se vauvakuume sitten myöhemmin iskee. Tiesin jo silloin että ei. Ei silloin eikä nyt. En lapsia inhoa, mutta en itse ole koskaan halunnut. Minua ei ole tarkoitettu lisääntymään, enkä koe sitä mitenkään outona.

Ja totta tuo, että miksi kahden suhteessa olevan lapsettoman pitäisi asua yhdessä. Kaikinpuolin toimivampaa omat huushollit. Tietysti jotkut voi perustella sitä taloudellisilla syillä, mutta minä mieluummin elän vähän niukemmin ja yksin kuin ahdistuksessa kaksin.

Ei se mene aina niin, että oikeat ihmiset kohtaavat. Joskus käy niinkin, usein ei. Mutta kyllä meitä nelikymppisiä naisia on, jotka halutaan asua yksin eikä kovin tiivistä suhdetta. Ja kyllähän sitä pärjää hyvin näin sinkkunakin. Tosin olisihan se toimiva suhdekin kiva. Ehkä vielä joskus ehkä ei. Sitä ei voi tietää.

mies 40v. kirjoitti:

Luultavasti moni meistä tämän ikäisistä ajattelee samoin ja kuvittelee, että kaikki muut hakevat perinteistä parisuhdetta.

Itse olen kyllä törmännyt nelikymppisiin naisiin, jota haluavat heti ryhtyä sitä lastatekemään ja omakotitaloa hankkimaan. Ei silti. Ei heidän kanssaan olisi muutenkaan synkannut. En missään mielessä kuitenkaan usko, että nämä naiset ovat koko totuus ikäryhmämme naisista.

Lue lisää

että otat vastuuta mistään?

mies40v. kirjoitti:

siitä lähtien ovat monet naispuoliset (varatut) ystäväni olleet naittamassa minua ystävilleen ja muille tietämilleen sinkkunaisille.Eivät ollenkaan usko, että kaltaiseni "hyvä mies" haluaisi elää yksin. En tiedä omasta hyvyydestäni, mutta tuttujeni mielestä "menen hukkaan", jos en pariudu. jotenkin tuntuu tylsältä ajatukselta tuo. Suhde toki minulle kelpaisi, mutta ei se perinteinen.

Avioliiton olen kokenut. Ei toiminut. Parhaat suhteet elämässäni ovat olleet sellaisia, jossa ei asuta yhdessä. Niissä uskon itsekin omien parhaimpien puolieni tulevan esiin.

Minulla on aina ollut se ajatus, että en halua lapsia. Tämä on kovasti rajoittanut omien suhteitteni solmimista(ja osin päättänytkin niitä). Eikä se vauvakuume näytä olevan minnekään lähtenyt yli nelikymppisiltäkään naisilta.
Juuri lapsettomuus mahdollistaa omasta mielestäni mainiosti tavanomaisesta poikkeavat järjestelyt. Minusta on hassua, että lapsettomien täytyy kopioida sellaisenaan järjestelyt joiden tärkein funkio on lapsista huolehtiminen ja lapsen hyvinvointi.

Lue lisää

Sehän tässä on kummallista, miten elämää mitataan. Välillä itsekin haksahtaa näihin tavallisiin mittareihin arvioimaan elämäänsä.

"Hukkaanmeno" tarkoittaa, että elämä vesittyy. Vaikka se faktisesti on olemassa ilman kumppania. Mikä siinä menee hukkaan?

Toinen on, että lohdutetaan, että kyllä sinäkin joskus. Ihan kuin koko elämä pitäisi mitata tai sovittaa tuohon löytymiseen.

Siinähän se elämä vasta hukkaan menee, kun ajattelee löytävänsä.

Koska sen verran olen realisti, että tiedän, että kaikki eivät koskaan löydä (jos siis haluavat suhteen aidosti, eivät vain siksi, että niin pitää olla).

ympäriinsä ilman kirjoitti:

että otat vastuuta mistään?

Taisit ymmärtää täysin väärin hänen pointtinsa.

Ja: vastuun ottamista on juuri se, että ei lähde perinteisiin kuvioihin mukaan, vaan tekee selväksi sille toiselle osapuolelle, että minä nyt haluan elää näin. Ota tai jätä.

Se osoittaa vastuuta, että tietää, mikä on itselle parasta. Eikä anna toisen luulla jotain muuta. Sitä sanotaan rehellisyydeksi (itseään ja toista kohtaan).

Mutta vaikea tätä on tietysti selittää sellaiselle, joka on nielaissut yhteiskunnan muka itsestäänselvät parisuhdenormit sellaisenaan.

Sanotaan kuitenkin vielä kerran:

se että on naimisissa, asuu yhdessä ja/tai harrastaa muutenkin "perinteistä" suhdetta ei ole mikään vastuun tae.

Vai etkö lue/ole kuullut tutkimuksia uskottomuudesta avioliitoissa tai kariutuneista avioliitoista?