Kerrompas tässä oman tarinani, en fyysisestä, vaan omasta mielestäni henkisestä pettämisestä.
Olen seurustellut yli vuoden mieheni kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän on mielessäni aina, seksimme sujuu hyvin, ja hän on täydellisyyden ruumiillistuma; hyvännäköinen, hellä ja kiltti, huumorintajuinen, itsevarma, ei mikään tossunalla oleva mies :) Hänellä on voimakas oma tahto, mutta hän voi myös myöntyä kompromisseihin.
Hän on ensimmäinen mieheni, ja takuulla viimeinen. Rakastan häntä yli kaiken, ja hän minua. Olen hänen ensimmäisensä :) Menetimme neitsyytemme ja poikuutemme toisillemme. En ole pettävää luonnetta, eikä ole hänkään.
No, asiaan. En todellakaan ole seurustellut kenenkään kanssa ennen häntä, olen ollut vain 3 kertaa treffeillä. Olemattomia ihastuksia minulla on ollut, enimmäkseen siksi, etten tuntenut silloin olevani yksin. Pahin heistä on edelleen mielessäni. Mies on entinen luokkatoverini, joka oli ollut minuun ihastunut 4.luokalla. Hän pelaa näyttävästi lajia, jossa hän on saanut julkisuuttakin. Tämä julkisuus auttoi minua pitämään hänestä, keräilinhän hänestä lehtileikkeitä, ja kävin katsomassa otteluita. Mies ei koskaan huomannut minua, tunnisti kuitenkin joskus, juttelimme, kun hän oli paikallisessa kännykkäliikkeessä töissä. Äitini kautta hän lähetti minulle terveisiä.
Nyt olen saanut tietää, että tämä mies on sinkku, ja opiskeleekin vielä samalla paikkakunnalla, ja samassa yliopistossa kuin mieheni!
Jostain syystä en saa miestä mielestäni, tietyllä tavalla harmittaa, että joskus tilaisuuden tullen luulin että hän on varattu, yms.
Mieheni tietää tästä entisestä ihastuksestani, hän suoraansanoen vihaa tätä tyyppiä. Luonnollisesti.
En missään tapauksessa halua ottaa yhteyttä tähän mieheen, en tavata koskaan, enkä haluaisi edes ajatella. Tuomitsen pettämisen JYRKÄSTI! Mutta toisaalta... aina kun mietin tätä asiaa, tulen haikean oloiseksi, ja mieli on surkea.
Petänkö miestäni ajattelemalla jotain etäistä ihastusta? En halua kertoa tästä miehelleni, koska hän suuttuisi varmasti, ja luuluisi etten rakastaisi häntä. Ja minähän rakastan!!
Tiedän että tämä on typerää, säälittävää ja lapsellista, aionkin seuraavaksi mennä hakkaamaan päätäni seinään. Toivoisin kuitenkin ihmisiltä omakohtaisia kokemuksia, se ehkä helpottaisi mieltäni. Enkä todellakaan kerjää teidän sääliänne, mutta toivon, ettei minua haukuta maanrakoon. Sillä en aio jättää miestäni, en ikinä.
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän juttuni.
Olen seurustellut yli vuoden mieheni kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän on mielessäni aina, seksimme sujuu hyvin, ja hän on täydellisyyden ruumiillistuma; hyvännäköinen, hellä ja kiltti, huumorintajuinen, itsevarma, ei mikään tossunalla oleva mies :) Hänellä on voimakas oma tahto, mutta hän voi myös myöntyä kompromisseihin.
Hän on ensimmäinen mieheni, ja takuulla viimeinen. Rakastan häntä yli kaiken, ja hän minua. Olen hänen ensimmäisensä :) Menetimme neitsyytemme ja poikuutemme toisillemme. En ole pettävää luonnetta, eikä ole hänkään.
No, asiaan. En todellakaan ole seurustellut kenenkään kanssa ennen häntä, olen ollut vain 3 kertaa treffeillä. Olemattomia ihastuksia minulla on ollut, enimmäkseen siksi, etten tuntenut silloin olevani yksin. Pahin heistä on edelleen mielessäni. Mies on entinen luokkatoverini, joka oli ollut minuun ihastunut 4.luokalla. Hän pelaa näyttävästi lajia, jossa hän on saanut julkisuuttakin. Tämä julkisuus auttoi minua pitämään hänestä, keräilinhän hänestä lehtileikkeitä, ja kävin katsomassa otteluita. Mies ei koskaan huomannut minua, tunnisti kuitenkin joskus, juttelimme, kun hän oli paikallisessa kännykkäliikkeessä töissä. Äitini kautta hän lähetti minulle terveisiä.
Nyt olen saanut tietää, että tämä mies on sinkku, ja opiskeleekin vielä samalla paikkakunnalla, ja samassa yliopistossa kuin mieheni!
Jostain syystä en saa miestä mielestäni, tietyllä tavalla harmittaa, että joskus tilaisuuden tullen luulin että hän on varattu, yms.
Mieheni tietää tästä entisestä ihastuksestani, hän suoraansanoen vihaa tätä tyyppiä. Luonnollisesti.
En missään tapauksessa halua ottaa yhteyttä tähän mieheen, en tavata koskaan, enkä haluaisi edes ajatella. Tuomitsen pettämisen JYRKÄSTI! Mutta toisaalta... aina kun mietin tätä asiaa, tulen haikean oloiseksi, ja mieli on surkea.
Petänkö miestäni ajattelemalla jotain etäistä ihastusta? En halua kertoa tästä miehelleni, koska hän suuttuisi varmasti, ja luuluisi etten rakastaisi häntä. Ja minähän rakastan!!
Tiedän että tämä on typerää, säälittävää ja lapsellista, aionkin seuraavaksi mennä hakkaamaan päätäni seinään. Toivoisin kuitenkin ihmisiltä omakohtaisia kokemuksia, se ehkä helpottaisi mieltäni. Enkä todellakaan kerjää teidän sääliänne, mutta toivon, ettei minua haukuta maanrakoon. Sillä en aio jättää miestäni, en ikinä.
Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea tämän juttuni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on myös ollut samanlaisia kokemuksia.
Olen seurustellut nykyisen kihlattuni kanssa melkein kaksi vuotta, häät ovat kahden kuukauden kuluttua. Rakastamme toisiamme todella! Kuitenkin, ajattelen välillä toista miestä.. Silloin tulee haikea olo. Myös minä tuomitsen pettämisen jyrkästi, en voisi kuvitellakaan pettäväni miestäni. Kuitenkin tämä toinen on usein mielessäni, joskus jopa silloin, kun harrastamme seksiä! Mietin miltä hän tuntuisi... Mieheni kyllä huomaa heti jos olen jotenkin poissaoleva. En usko hänen kuitenkaan arvaavan ajatuksiani. Hän kuitenkin tietää tyypin ja myöskin "vihaa" tätä. Minulla on ollut tämän tyypin kanssa joskus jotain, ja hän vieläkin silloin tällöin pidämme yhteyttä, olemmehan "ystäviä". Uskon että tähän tarvii aikaa unohtaa. Olenhan menossa naimisiin ja onnellinen mieheni kanssa, joten ei puhettakaan että haluaisin jättää häntä! :)
Olet kuin lottovoittaja, joka voitettuaan miljoona euroa harmittelee sitä, että viime viikolla olisi ollut mahdollisuus voittaa kolme miljoonaa euroa. Mutta minä hölmö menin voittamaan tällä viikolla ja hävisin siis kaksi miljoonaa euroa!
Olet kuin uskovainen, joka löydettyään Jeesuksen ja saatuaan sielulleen rauhan alkaa miettiä, että olisiko Islam ollut sittenkin parempi valinta...
Olet kuin uppoavasta laivasta viime hetkellä pelastautunut, joka harmittelee sitä, että tax-free tuliaiset menivät laivan mukana merenpohjaan.
Lyö pääsi seinään. Ehkä se auttaa.
varmaan joku ihan nuori. Onnea sinulle miehesi kanssa. Kyllä se ihastus aikanaan unohtuu.
kyllä unohtuu joo ja uusia pukkaa..
Aika kultaa muistot. Jos rupeat häsläämään tuon miehen kanssa, huomaat että ei hän mikään astraaliolento ole vaan ihan tavallinen mies omine ärsyttävine piirteineen. Olet ihastuksissasi korottanut hänet "jalustalle" ja luonut oman mielikuvan siitä millainen hän on. Tuo mielikuva ei voi pitää paikkaansa koska et tunne häntä.
Tässä on nähtävissä ihan sama kuvio kun naisissa jotka ovat ihastuneet mieheeni koska hän on niin lämmin, kohtelias ja mukavan huumorintajuinen. He eivät tiedä mitään hänen masennuksestaan, hänen ärtyisyydestään tai kiivaudestaan. He eivät tiedä että saisivat mm. huorittelua niskaansa hänen suuttuessaan.
Vierasta on niin helppo ihannoida. En jaksa uskoa että pitkään ja kaukaa seuratuista ihastuksista tulee mitään. Eri asia jos ihmiset kohtaavat sattumalta ja rakastuvat, silloin ei ole ennakkokäsityksiä.
Minä aloin seurustelemaan puolisoni kanssa 16 vuotiaana ja olen ihastunut vieraaseen ihmiseen kahdesti. Ensimmäinen oli "sielunkumppanini", toinen oli "samaten". Yhteistä heille on ollut se, että tapasin heidät sattumalta. Vaikka olin ihastunut, minä jatkoin ystävyyttä heidän kanssaan (en siis pettänyt), tutustuin, näin heidän vikansa ja ihastuin uudelleen omaan täydelliseen mieheeni.
Rakkaus on kuin sykli. Eräs miespuolinen ystäväni niin osuvasti sanoi pohdiskellessani tilannetta, että on eri asia rakastua kuin olla rakastunut. Murheen jälkeen tulee aina onni. Ihan miestä/naista vaihtamattakin.
Älä turhaan itseäsi mielikuvistasi säti. Niille et voi mitään, mutta teoillesi voit.Mitä vanhemmaksi suhteemme käy, sitä enemmän tajuamme mistä asioista kannattaa pitää kiinni, mistä tuntea syyllisyyttä ja mistä nauttia. Pikku ihastus sille tasolle jäädessään antaa vain ruusunpunaa elämään. Ihastus nimittäin loppuu joskus ja jäljelle jää oma vahvempi rakkautesi mieheesi. Voit myös ylpeillä itsellesi sillä, että et sortunut virheeseen :) ja ainakin minulle käy niin että nuo ihastumiset lisää itseluottamustani, elämäniloani ja kun se näkyy pienenä "etääntymisenä" miehelleni, hän joutuu tekemään töitä pitääkseen minut lähellä ja se kai taas tyydyttää sitä "saalistusvaistoa" ;)
Eli tiivistetysti. Älä kasvata mitään ylimaallisia kuvitelmia vieraaseen mieheen, ne eivät pidä paikkaansa. Älä petä, mutta koeta nauttia siitä ihastuksen tunteesta, älä itse ihastuksen kohteesta ja kaikista tärkeintä; ihminen itse muokkaa asenteensa. Sinä itse teet itsellesi syyllisen olon. Minä niin monta vuotta nuorena sätin itseäni muka "epäpuhtaista" ajatuksista (heh) kunnes tajusin että mielikuvituksemme on maaginen voimavara ja lahja. Miten omissa mietteissään fantasioiminen voisi olla väärempää kuin esim kirjaan uppoutuminen. Kumpikin on viihdyttävää fiktiota muttei muuta.
mitä olisin voinut tehdä toisin, vaikka oman miehen kanssa takana pian 4 vuotta. Mietin opiskelukaveria, jolle kerroinkin rakkaudestani häneen ja tunteita oli hänelläkin. Mietin miestä jonka kanssa melkein petin ja jota kohtaan oli myös tunteita. Nämä kaikki sinä aikana, kun olin jo mieheni kanssa. Nyt kun suhteessa alkaa arkipäivä tulla vastaan, tämmösiä juttuja tulee pohdittua. Vaan eipä auta. Olen päättänyt, että tein valintani ja se siitä. Piste. Turha itkeä kun on jo myöhäistä.
...Aika ihminen saa olla, jos pystyy hallitsemaan oman mielikuvituksensa. Siis päättämällä etten ajattele tuota ja tuota. En usko että jotain merkittävämpää välillänne on. Ihmiset nyt vaan sattuvat "ihastumaan" julkisuuden henkilöihin, jotta he voivat peilata heistä itseään. Varsinkin tässä maassa hokinpeluri ovat parasta primatavaraa. Et siis mielestäni petä. Ensi kerralla kannattaisiko pitää se ihastus kuitenkin omana tietonaan? Tiedät varmasti mitä tarkoitan.