Onko kenellekään käynyt niin, että olette ihastuneita, rakastuneita ja jossain vaiheessa homma kylmenee. Toinen ei puhu mitään eikä anna selityksiä. Tiet eroavat kylmästi eikä toinen sano syytä, miksi. Mitä sitten teille on tapahtunut? Oletteko joskus vuosien päästä saaneet selityksen, miksi niin kävi? Haluaisin tietää, onko tämän tyylinen käytös yleistäkin ja mistä se mahtaisi johtua....Kiitos vastauksista jo etukäteen.
Ei selitystä
Kysymysmerkki?
202566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tarkoitat tuolla kylmenemisellä??
eikö siinä ole jo tarpeeksi syytä,jos se kylmeneminen on molemmin puolista.
käynyt niin em. kuvatulla tavalla eli toinen lähtee, eikä kerro syytä...
tosi tylsää.Kertoo vain toisen osapuolen kypsymättömyydestä.Kykenettömyydestä käsitellä onngelmia.
En usko että mitään vastausta itselleni on luvassa.
en kyllä tekisi enää.
Silloin tuntui vaan liian raskaalta jutella toisen kanssa, kun ei voinut luottaa ja kun toinen ei saanut tarvittaessa suutaan välttämättä ollenkaan auki, eikä tietenkään myöntänyt mitään ongelmia olevankaan. Tiedän, olisin voinut mennä ja puhua itse, antaa toisen vain olla ja kuunnella, mutta en vain jaksanut.
Mielestäni silti toinen teki törkeämmin pettäessään luottamukseni - kuitenkin kadun vieläkin käytöstäni, joka siis ei ollut kovin kypsää.
on sitä kypsymättömyyttä.
pystynyt luottamaan. Olen tuota miettinyt, että olenko sitten epäluotettava...saatan välillä mennä hiljaiseksi ja en pysty oikein avautumaan, mutta kun se riippuu toisesta, että voiko toiseen luottaa... Kyllä yleensä puhun kaikenlaisista ongelmista liikaakin, että en siten ole mikään tuppisuu. Ja se, mistä hän loukkaantui oli juttu, jossa olin liiankin rehellinen.
Kiitos vastauksesta - sain pohtimisen aihetta.
teki jotain, mikä vei luottamukseni. En kyllä kertonut hänelle suoraan, että tiedän, mutta siis tiesi ainakin mahdollisuuden, että saatan tietää. Loukkasi vain liikaa tieto, että kykeni tekemään minulle niin, ja lisäksi valehtelemaan päin naamaa. Lisäksi hän oli vähän tuppisuu seurassani, mikä ahdisti, kun itse olen avoin ja pystyn puhumaan asioista.
Teillä ei varmaan ole samasta asiasta kyse, jos kerran olet ollut rehellinen ja kykenet puhumaan. Ehkä kun aikaa vähän kuluu, hänkin pystyy puhumaan ongelmistanne kanssasi?
Voin vain neuvoa sinua olemaan nöyrä, antamaan toiselle aikaa ja pyytämään anteeksi, vaikket näkisikään siihen välttämättä edes syytä. Yritä osoittaa olevasi hänen luottamuksensa arvoinen.
tilanne on mennyt niin pahaksi, että hän ei pysty kohtaamaan minua ja ilmeisesti (en tiedä) vihaa/pelkää minua, koska on tosi vaikea. En tiedä, mitä teen. Antaa ajan kulua. Olen yrittänyt olla nöyrä, kun mikään keino ei enää tunnu tepsivän.
jos siis seurustelitte / olitte läheisiä, etkä pystynyt häneen luottamaan, sekin saattaa loukata toista, jos sen selkeästi osoitat. Etenkin, jos et kerro syytä, mikset uskalla toiselle avautua.
Tiesikö hän, että olit ihastunut? Oliko hänkin ihastunut sinuun?
Luottaminen on tosi vaikeaa...
Joo, olimme läheiset.
Muista hänen olemassa olonsa ystävän päivänä. Ehkä hän kuitenkin ymmärtäisi.
lähettää ystävänpäivätoivotusta, koska sain varmuudella tietää, että hänellä oli (on edelleen)suhteen aikana toinen. Tämä helpottaa prosessia, koska nyt tiedän, miksi hän käyttäytyi niin omituisesti, eikä lopulta uskaltanut kohdata minua, katsoa silmiin ja kertoa, miten asiat ovat. Kaiken muun lisäksi hän on piikitellyt muusta onnistumisestani, mikä on mielestäni todella alhaista käyttäytymistä. Haluan unohtaa kaiken pahan - haluan unohtaa viimeisen vuoden kuin pahan unen. Nyt se on ohi.
Jos tutkiskelet aikaa ennen kuin kylmyys tuli kuvan teille ja sitten hylkääminen, niin varmaan löydät vastauksen ihan itsekin jos oikeasti rehelliseti ja tarkkaan tutkit sisintäsi, muistat varmaan jotain mikä olisi voinut aiheuttaa toisen käytöksen.
Syy ehkä hänessä tai sinussa tai sitten se saattoi olla ihan väärinkäsitys joka alkoi elämään totuutena toisen ajatuksissa.
se mistä kysymäsi käyttäytymismalli johtuu syitä varmaan yhtä monta kuin ihmisiäkin tekojen takana, jos kyse olisi minusta sanoisin että jos jonkun kylmästi on jättänyt niin en aikoisi ainakaan häntä kohdata ja jos niin kävisikin että vahingossa joutuisin törmäyskurssille niin väistäisin ja jatkaisin matkaa hetkeksi silmät ummistaen.
Selitysten aika on ollut joskus aikaisemmin ei vuosien kuluttua. Eli sinulle kyseliä sanoisin että jos vastauksia olet etsinyt niin olisit kysynyt heti kun huomasit muutoksen toisessa silloin olisi voinut selvitä syy ja olisitte voineet yhdessä päätyä kypsempään ratkaisuun molempien kannalta.
ja
tutki rehellisesti muistojasi vastaus sattaa löytyy, mutta jatka elämääsi jos vastauksen löytäisitkin ja ota menneestä oppia älä jää menneisyyden kokemusten vangiksia.
tosi rehellisesti. Kysyin häneltä monta kertaa, mutta ei sanonut. Juttu jää ikuiseksi arvoitukseksi. Tärkeintä olisi kuitenkin, ettei negatiiviset asiat jää pyörimään mieleen ja jäisi ns. menneisyyden vangiksi.
Ehkä kyse on juuri tuosta luottamuksesta, mistä yksi henkilö kirjoitti. En tarpeeksi luottanut häneen, jotta olisin voinut avautua. En pystynyt puhumaan yhtä vaikeaa juttua itsestäni, koska pelkäsin, ettei hän ymmärtäisi.
Koettu on sama. Syy on yleensä se,että tytöt kaipaavat kokemuksia ja vierasta munaa...
Varmaan suurimmaksi oasksi näin on,haetaan uusia kokemuksia ja isompaa.
Mites se sellainen selityksiä kaipaakaan,siirrytään vai uuteen!!!!.
Kun tarpeeksi miettii ja lukee, suodattaa, positiivisestikin miettii viisauksia, löytyy vastauksia. Vanhempana helpommin jos on jo pohtinut ja tullut eri tuloksiin.
Yleensä yksin pelkästään ei kannata pohtia vaikeita asioita. Eikä niihin negatiivisuuksiin tarttua. vaikka tietyt tosiasiat ottaakin huomioon.
Mutta pitäisi päästä positiiviseen lopputulokseeen. Tietysti riippuu tapauksesta voiko.
Me emme koskaan olleet yhdessä. Olimme vain kavereita - ainakin siihen saakka, kun paljastin hänelle rakastavani häntä. Sen jälkeen en ole häntä nähnyt enkä muutenkaan ollut missään normaalissa tekemisissä, edes puhelimessa. Liekkö sitten kypsymättömyyttä vai mitä, mutta hän ei vain jostain syystä enää halua nähdä tai kuullakaan minusta. Syynä ei ollut ainakaan mikään riita tai vastaava, sillä mitään sellaista meillä ei koskaan ollut. Tiet ovat eronneet kylmästi eikä hän ole koskaan sanonut muuta kuin että ei ehdi, ei tarvitse, ei halua. Tuntuu tosi pahalle, kun on kaikkensa yrittänyt.
Jos kiinnostaa, kirjoitin tänne joulukuussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000408&posting=22000000040135932