Jos maatamme ei rakenna Jumala, auttajamme,

582
1.
Jos maatamme ei rakenna
Jumala, auttajamme,
niin työmme tyhjiin raukeaa,
me turhaan harrastamme.
Se minkä ihmisvoima loi,
ei koskaan täällä kestää voi,
jos tuki Herran puuttuu.

2.
Jos kaupunkia varjella
ei tahdo itse Luoja,
niin turhaan valvoo vartija,
on sillä heikko suoja.
Ei kestä vahvin hallitus,
jos puuttuu Herran siunaus,
kuin kuiva puu se kaatuu.

3.
On ilman Herraa huoneemme
hiekalle rakennettu,
se olkoon vaikka vuorelle
lujasti perustettu.
Kun ajan myrskyt riehuvat,
päällemme virrat kuohuvat,
ei jälkeä jää siitä.

4.
Ja vaikka varhain nousemme
ja uurastamme yöhön,
ei pelkkä ahkeruutemme
tuo menestystä työhön.
Vaan työ jos tehdään uskossa
rukoillen voimaa Herralta,
ei puutu siunausta.

5.
Kun katsot lapsijoukkohon,
murheko siitä oisi?
Herranhan lahja lapset on,
hän leipää eikö soisi?
Kun linnut, ruoho, kukat maan
saa ruoan, vaatteet Luojaltaan,
hän myöskin meitä auttaa.

6.
Kun lapset tuovat elämää,
riemua keskellemme,
niin raikkaammin myös helkähtää
ylistys Luojallemme.
Ja missä Herran kiitos soi,
ei hävitä se koti voi,
yhteinen onni kasvaa.

7.
Ja onnellinen lapsista
saa olla isänmaamme.
Kuin huomispäivää kirkasta
katsella heissä saamme.
He isänmaamme vaiheisiin,
sen palvelukseen, tehtäviin
kasvavat keskellämme.

8.
Lähesty, Herra laupias,
kansaamme armossasi.
Suo meidän, Kaikkivaltias,
säilyä turvissasi.
Jos sinulta on siunaus,
ei estä meitä heikkous,
vaan työmme tehdä voimme.
   
Säk. 1–6 ja 8 Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. 1984, säk. 7 Niilo Rauhala virsikirjaan 1986.
13321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

lyhyesti, mitä haluat tällä sanoa, niin voidaan ottaa sisällöllisesti paremmin vastaan . Varmaan olet miettinyt jotain?

Äänestä
  • saa ystävälistä vastausta tällä foorumilla. Sydämen uskovat nyt ovat aikaa sitten häipyneet omiin oloihinsa. Mutta jos nyt vielä jotain kiinnostaa keskustella. Itse en edes odota mitään nimimerkkiesiintyjiä. Niihin vaaJ kohdistetaan vainoa. Suni on siinä mielessä oikeassa, että vihollinenhan täällä vastaan tulee. Jos ei nyt heti paljastuessaan, niin odotapa niin seuraavan kerran kun innostut, niin jo olet saatanan riepoteltavissa. Aika saastunut palsta. Helmet menevät välittömästi sioille.

    Äänestä

  • millään kirjoitti:

    saa ystävälistä vastausta tällä foorumilla. Sydämen uskovat nyt ovat aikaa sitten häipyneet omiin oloihinsa. Mutta jos nyt vielä jotain kiinnostaa keskustella. Itse en edes odota mitään nimimerkkiesiintyjiä. Niihin vaaJ kohdistetaan vainoa. Suni on siinä mielessä oikeassa, että vihollinenhan täällä vastaan tulee. Jos ei nyt heti paljastuessaan, niin odotapa niin seuraavan kerran kun innostut, niin jo olet saatanan riepoteltavissa. Aika saastunut palsta. Helmet menevät välittömästi sioille.

    se pilkkaaja on tällä palstalla ollut vuosikausia, joka haukkuu kaikki aidot uskovat saatanaksi.

    Äänestä

  • Otan ensin Raamatun koska tämä on Raamattu palsta;
    Galatalaiskirje 5

    Henki ja liha
    13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.

    Meidät on kutsuttu vapauteen siis.

    Room. 13:1
       
    Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.

    Jos maatamme ei rakenna
    Jumala, auttajamme,
    niin työmme tyhjiin raukeaa,

    Sunikin on sen kokenut, että hänen kirjoituksensa tyhjiin raukeaa, ja haikailee kirjoitustensa perään.

    Tässä virressä on hyvin paljon ja lyhyesti hankala vastata.

    Äänestä

  • Irmeli. kirjoitti:

    Otan ensin Raamatun koska tämä on Raamattu palsta;

    esim. Hitler ja Stalin olivat Israelin Jumalan asettamaa esivaltaa, jota kaikkien olisi pitänyt totella ja kunnioittaa?

    Room. 13:1
    Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.

    Äänestä

  • että, kirjoitti:

    Ihmisellä on vapaa tahto ja miten sen käytät.

    Hitler teki tappamalla ja saavutti mitä saavutti.

    Ei se Jumalan syy oo.

    Äänestä

  • Irmeli. kirjoitti:

    Ihmisellä on vapaa tahto ja miten sen käytät.

    Hitler teki tappamalla ja saavutti mitä saavutti.

    Ei se Jumalan syy oo.

    Eikö ne juutalaiset sitten tahtoneet tulla pois sieltä keskitysleiriltä, kun heillä oli vapaa tahto?

    Äänestä

  • mitä puhut kirjoitti:

    Eikö ne juutalaiset sitten tahtoneet tulla pois sieltä keskitysleiriltä, kun heillä oli vapaa tahto?

    Eikö niitä hallinnut Hitler, ja ei päästänyt pois muutakuin "hääpuku" päällä.

    Me ihmiset voimme hallita toisia ihmisiä.

    Hitler ajatteli hän hallitsee, ja sai voiman,

    siinä näemme kuinka ihminen on raato toista ihmistä kohtaan, emme muuten tietäisi jos näin ei olisi tapahtunut.
    Me olemme ihmisiä jotka haluamme kokea ja nähdä, ja 1.KUOLEMA meidät korjaa.

    Jos sinulla ei ole Kristuksen merkkaamaa "hääpukua" et selviä toisesta kuolemasta,
    vaan se on omasi.

    Ja mitä olet kylvänyt sitten sitä niität.

    Jos olet pahuutta kylvänyt, niität pahuutta, koska Raamattu sanoo;
    tekosi mukaan sinut tuomitaan.

    "Ja koko maailma on Pahan vallassa."

    sieltä se Hitler voimansa ammensi

    Äänestä

  • huomaa. kirjoitti:

    "Ja koko maailma on Pahan vallassa."

    sieltä se Hitler voimansa ammensi

    Kaikki on Jumalan, Lusiferkin.

    JUMALA ON LUSIFERIN YLÄPUOLELLA.

    Äänestä

Jumala ei rakenna valtioita!

Äänestä

Kun sinä ja jumalasi vaikutatte olevanne yhdessä paljon viisaampi kuin Jumala, niin ala sinä meille jumalaksi jumalasi kanssa ja rakenna maa meille jota ei tarvitse muokata mieleiseksemme ollenkaan ja kaupunki joka ei varjelusta tarvitse.

Äänestä
  • Kirjoitan "isälle"Hän täyttäköön toiveesi.

    Ja saat olla sitten kunniapaikalla pöydässämme.
    Istua sinisellä tuolillamme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Irmeli. kirjoitti:

582
1.
Jos maatamme ei rakenna
Jumala, auttajamme,
niin työmme tyhjiin raukeaa,
me turhaan harrastamme.
Se minkä ihmisvoima loi,
ei koskaan täällä kestää voi,
jos tuki Herran puuttuu.

2.
Jos kaupunkia varjella
ei tahdo itse Luoja,
niin turhaan valvoo vartija,
on sillä heikko suoja.
Ei kestä vahvin hallitus,
jos puuttuu Herran siunaus,
kuin kuiva puu se kaatuu.

3.
On ilman Herraa huoneemme
hiekalle rakennettu,
se olkoon vaikka vuorelle
lujasti perustettu.
Kun ajan myrskyt riehuvat,
päällemme virrat kuohuvat,
ei jälkeä jää siitä.

4.
Ja vaikka varhain nousemme
ja uurastamme yöhön,
ei pelkkä ahkeruutemme
tuo menestystä työhön.
Vaan työ jos tehdään uskossa
rukoillen voimaa Herralta,
ei puutu siunausta.

5.
Kun katsot lapsijoukkohon,
murheko siitä oisi?
Herranhan lahja lapset on,
hän leipää eikö soisi?
Kun linnut, ruoho, kukat maan
saa ruoan, vaatteet Luojaltaan,
hän myöskin meitä auttaa.

6.
Kun lapset tuovat elämää,
riemua keskellemme,
niin raikkaammin myös helkähtää
ylistys Luojallemme.
Ja missä Herran kiitos soi,
ei hävitä se koti voi,
yhteinen onni kasvaa.

7.
Ja onnellinen lapsista
saa olla isänmaamme.
Kuin huomispäivää kirkasta
katsella heissä saamme.
He isänmaamme vaiheisiin,
sen palvelukseen, tehtäviin
kasvavat keskellämme.

8.
Lähesty, Herra laupias,
kansaamme armossasi.
Suo meidän, Kaikkivaltias,
säilyä turvissasi.
Jos sinulta on siunaus,
ei estä meitä heikkous,
vaan työmme tehdä voimme.
   
Säk. 1–6 ja 8 Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. 1984, säk. 7 Niilo Rauhala virsikirjaan 1986.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu