aikuinen ihminen ja vastuussa ommista teooistani, mutta se joka on kokenut vastaavaa voisi antaa mielipiteensä asiasta.
Olen itse kokenut petetyksi tulemisen ja tiedän kuinka kamalaa se on.
Tapasin miehen, joka ei kertonut olevansa varattu ja lapsia. Hän halusi lapsen kanssani eikä aikaakaan kun olin rakskaana.
Minulla on aivan hirveät omantunnon tuskat nyt, että pitäisikö hänen vaimolleen kertoa vaiko ei. Oma järki sanoo, että tietysti täytyy, että hän saa itse päättää antaako anteeksi miehelleen ja jatkavat yhdessä vai jättää miehen. Heidän suhteessaan on aikaisemminkin ollut pettämistä, minkä vaimo on ajan kuluessa antanut anteeksi ja elää tällä hetkellä täysin tietämättömänä ja luulee, että parisuhde on ok.
Samaan aikaa tämä mies edelleen haluaa "omistaa" myös minut ja tapailla minua. Olen yrittänyt sanoa, ettei sellainen onnistu, että asiat paljastuvat ennenmin tai myöhemmin myös hänen vaimolleen. Ja hänellä on kova pelko, että vaimo vie lapset häneltä, jos asia paljastuu...Vaimo luulee meidän olevan "vain" hyviä ystäviä, vaikka mies on poissa kotoa öitä jne...
Itse olen mitettinyt, että mitä sitä sitä miestä suojelemaan ja olen sanonut, etten minä voi elää näin ja on parempi ettemme tapaa enää, mutta hän saa tavata lastaan aina kun haluaa.
Kertakaikkinaan en jaksa enää tätä!!!! Alan olemaan todella rikki hekisesti...

Vastaukset 17
Vanhimmat
valinnan.Näin olosi helpottuu.
että heti piti tulla paksuksi. Olisit nyt edes seurustellut jonkun aikaa niin ehkä olisi selvinnyt sekin, että hän on varattu. Ei ymmärrä, luulitko näin köyttäväs miehen itseesi? Valitan, minulta ei sympatiapisteitä heru. Kerro nyt kuitenkin tämän herran vaimollekin niin saapa sitten tehdä valinnan pitääkö ukkonsa vai nakkaako pihalle.
kuten hänen vaimonsa, eli hankkiutua raskaaksi,ettei mies pääse lähtemään. Ehkä ei ole sinun asiasi elämääni tai hänen elämäänsä tuntien, arvostelemaan miksi halusin raskaaksi. Hoidan oman pentuni ihan itse!
rotua se sinun pentusi on? Hau hau vai wuh-wuh?
Et siis oppinut mitään vaikka tulit itse petetyksi. Toivottavasti mies etsii uusia hutsuja ja saat nauttia rakkauden hedelmästä ihan yksinäsi. Onnea! Muuten ... ukkohiehiähän löytyy netistä ja varmasti lupaavat erota tai ovat eroamassa...
suomea? En ole vaatinut miestä itselleni, vaan haluan elää ilman häntä. Ongelma on se, että mies ei halua luopuan minusta ja mietin pitäisikö vaimolle kertoa?
ja olet tehnyt salaa hänen vaimoltaan lapsen. Sitten sinulla vasta syyllisyys alkaa.Kerro jotenkin vaimollesi.Käske vaikka hänen ystävänsä kertoa jotenkin vaimolle.
Hiukan tulee mieleen Hamurabin laki.
Jos minä kärsin saa muutkin kärsiä (oma tulkinta).
Laita vaan vahinko kiertämään jos itselle siitä hyvä olo tulee kyllähän vahingonilo on paras ilo.
Kosto elää!
Ilmoita ystävä hyvä asiasta ,ei tälläistä miestä tartte suojella.Psyykkeesi ei kestä pitemmän päälle tälläistä salaisuusta.Koska pettämistä on tapahtunut ennenkin ,ei hän siitä muutu,tuollaiselta mieheltä saakin viedä lapsen vielä muka pelkää .Jos annat tavata lasta et totisesti pääse ikinä tyypistä eroon.kova kovaa vastaan.
Sääliäkö paitsi olet? Ei tipu. Ken leikkiin lähtee sen kestäköön, eli pääsi joutaakin levitä. Melkoinen sankari olet kun heti menet lapsentekovälineeksi ukkomiehelle tämän näin halutessa. Fyysisesti ilmeisesti olet aikuinen, henkinen puoli lienee niin ja näin. Sait mitä tilasit, palautusoikeutta ei ole.
en miestä, mutta mies ei sitä tajua.
helppoa pillua mies janoaa, ei muuta. Vanha sanonta sitä saa mitä tilaa, jatkukoon, ja välillä kaikilla lisäosilla. Olisiko kannattanut asioida spermapankin tiskillä lapsentekohaluissaan, sieltä ei kaiketi isäpappa perään huutele. Ei sinua sääliksi käy.
lapsen heittämisestä likaveden mukana kun aikuiset taas ei osaa ajatella mitään muuta kun itseään. Lapsia tehdään vaan omaksi iloksi kukahan huomaa tai edes on kiinostunut päähenkilön eli lapsen edusta?
olla rikki. Hengentuotoksesi on sitä plaatua, että painetta pöntössä ei enää ole tai olet aineissasi. Kestotilaus näemmä, perua ei voi kuin kirjalisesti.
saat sentään lapsilisää. Ruveta nyt leikkimään lapsella. Toivotaan että syntyy terve lapsi, joka sijoitetaan täysijärkisten vanhempien huomaan.
mitään vaikka pääsi leviääkin. Oma kattauksesi on valmis, nauti siitä aikuinen ihminen ja vastaa omista teostasi kuten uhkaat.
tarinasi kuulostaa kovin tutulta..tapasin itsekin asiallisen, kohteliaan miehen joka kertoi minulle haluavansa yhteisen tulevaisuuden ja lapsia jne..sanallakaan ei vihjaissut olevansa naimisissa perheellinen mies..viikkojen jälkeen paljastui hänen salailu, otin selvää vaimon yhteystiedot ja kerroin rehellisesti asioiden laidan mitä mies minulle puhunut ja kertonut sekä antanut ymmärtää..kaikesta huolimatta tajusin että mies on joko patologinen valehtelija tai narsistinen ihminen...heidän liittonsa jatkuu tyytyväinen itse ettei suhde jatku enään, mutta jotain sekin aika sai aikaan jälkikasvua tulossa...itse en pettureita kaipaa elämääni...järkytyshän se oli että kaikki oli raakaa huijausta ja pitkälle vietyä..tunteeton touhua...jatka yksin eteenpäin..mutta sinuna kertoisin vaimolle oma valinta hänellä miten suhtautuu antaako anteeksi vai ei..ja mieti olisiko sinun kohdalla asiat muka toisin..varmasti jatkaa kaksoiselämää vaikka olisittekin yhdessä...ja luottaisitko itse häneen? sitten vasta rikki olisit..rankkahan se on, mutta uskon että selviät.