Siis miten? Sointuja harjoitellaan ottamalla erilaisia sointuja. Tai ... siis niin luulen. Tai niin on tullut tehdyksi. Eli miten soolojen harjoittelu eroaa tuosta?
Kävi mielessä, että voisihan soolojakin kokeilla, mutta ei olisi pahitteeksi tietää sooloilun APC:stä edes hitusta.
Kävi mielessä, että voisihan soolojakin kokeilla, mutta ei olisi pahitteeksi tietää sooloilun APC:stä edes hitusta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse jakaisin soolojen soiton/treenauksen kolmeen tapaan...jotka ei kuiteskaan ole toisiaan poissulkevia juttuja.
-Jonkun soolon/kuvion ulkoa opettelu korvakuulolta tai lapusta.
-Improvisointia skaalaa/skaaloja hyväksikäyttäen.
-Improvisointia kappaleen sointuja hyväksikäyttäen.
En ole itse kitaristi (korkeintaan sunnuntaisellainen), enkä varsinkaan soolokitaristi, joten mikään asiantuntija en ole. Pistänpä nyt jotain ajatuksia tähän kuitenkin.
Jos tarkoitus on nimenomaan opetella ihan sitä teknistä suorittamista, niin hyvä tapa on juurikin opetella muiden sooloja. Aloittaa hitaalla tempolla ja pikku hiljaa nostaa kun alkaa sujua paremmin.
Jos taas haluaa oppia improvisointia, niin väittäisin, että kannattaa lähteä liikkeelle asteikoista. Pistät jonkun biisin (jonka soinnut/sävellaji on tuttu), valitset sävellajiin sopivan asteikon ja alat vaan lurittelemaan ihan mitä hyvänsä tuon asteikon pohjalta. Noin alkuun saattaisi olla hyvä idea lähteä liikkeelle pentatonisista asteikoista. Niillä pärjää varsinkin perusrokissa todella pitkälle. Eli jos biisin sävellaji on esimerkiksi E-molli, niin siihen päälle E-mollipentatonista asteikkoa, eli E, G, A, B ja D. Pikku hiljaa sitten oppii, millaiset jutut kuulostavat hyviltä ja millaiset eivät niin hyviltä. Tarpeen mukaan voi sitten lisäillä muitakin säveliä joukkoon. E-molliin ainakin F# on melko pomminvarma sävel, samaten Bb ("blues-ääni") toimii monissa yhteyksissä.
Vaikka sitten haluaisikin keskittyä nimenomaan improvisaation harjoitteluun, niin kannattaa kuitenkin hieman analyyttisemmin kuunnella myös muiden sooloja. Niistä voi kuitenkin oppia paljon.
Erilaisia asteikkoja on vaikka kuinka paljon, niistä voi lukea vaikka täältä:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=24161
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=35212
Ja kaikkein paras ohje: hanki opettaja. Ihan oikeasti. Opit paljon nopeammin, ei tule turhaan kiivettyä perse edellä puuhun.
kiipeämään perse edellä puuhun.
Kiitos linkeistä. Kuivaahan niitä on lukea, mutta minkä sille voi, kun talossa on vesikatko. Jep ja vessassa pistävä kusen haju.
Mutta todella kiitos. On sitä tullut käväistyä hätäisesti muuskoiden netissä, mutta ilmeisesti viärillä sivuilla.
ja taatusti tietoa ytimekkäästi ja lyhyessä muodossa. Ihan varmasti.
Kun olisi ymmärtänytkin siitä jotain. Ei ole tullut noita teorioita luettua. Siis yhtäkään.
Pitää alkaa matkimaan muiden sooloja ja pistää sormet liikkumaan.