Osasiko Rory Gallagher

Parhaimmillaan se oli loistava...huonoimmillaan ei niin loistava.
Mutta juu...kyllä se hyvin veti!

Ehkä parhaimmillaan Irish Tour -74 - levyllä. Kova oli kepittään, mutta sitte ku viina vei miestä, ei ollut aina siinä sopivassa pienessä nousuhumalassa, jolloin sormet ja pää vielä pelasivat. Joi siis itsensä hengiltä pikkuhiljaa.
Harmi!

Osasi soittaa sähkökitaraa ja akustista(lisäksi myös esim.saksofonia, mandoliinia, huuliharppua ja banjoa) ja lauloikin vähintään ihan hyvin. Välillä vetää ihan sanattomaksi, kun kuuntelen hänen musiikkiaan. Huippuartisti. Harmi vain, että antoi alkoholin liikaa hallita itseään ja maksa ei kestäny liikaa juomista ja vain maksansiirto oli ainoa keino pelastaa hänet (tosin ei sekään sitten pelastanu, vaan hän kuoli). Itkettää melkeen tuollainen. Hänellä olis pitäny olla joku joka vie hänet katkolle. Enkä tarkota välttämättä puolisoa, vaan joku ihminen joka huolehtii. Bad Companyn kappaleessa "Shooting star" sanotaan viimeisessä kappaleessa: "Johnny´s life passed him by like a warm summer day, if you listen to the wind you can still hear him play". Roryn musiikki elää.

Tässä aivan ihana, mutta jotenkin myös surumielinen Rory Gallagherin kappale. Teki melkein mieli itkeä, kun kuuntelin tän.

https://www.youtube.com/watch?v=PhlSO9_OJxk

Olen tässä taas kuunnellut Roryn musiikkia. Yleensä, jos jonkun artistin tai bändin musiikki nappaa saatan kuunnella sitä yhtä ja samaa pitemmän aikaa (välillä voin välissä kuunnella jotain muutakin). On monia artisteja ja bändejä, jotka ovat tehneet muhun suuren vaikutuksen, mutta tää Roryn musiikki erityisesti. En tiedä oikein miks. Johtuukohan siitä, että miehellä oli niin traaginen loppu (kuoli 47-vuotiaana siihen, että maksa petti)?Olen herkkäluonteinen, niin tuollaiset asiat helposti saavat mut itkemään.

Vaistoan myös joistain hänen kappaleistaan surumielisyyttä. Paha on pelkkien laulun sanojen perusteella tulkita, mutta ehkä hän halusi jonkinlaista pysyvyyttä elämäänsä. Ehkä pysyvän kodin ja rakkauden. Mene ja tiedä.

Tosin valehtelisin jos väittäisin, ettei hänen ulkonäkönsä ole myös tehny vaikutusta, viimeistä piirtoa myöten osuu ja uppoaa (musiikkia kuunnellessa ei loppupeleissä toisen ulkonäöllä ole väliä, vain musiikilla). Oli erittäin komea mies.

Tekee hieman pahaa katsoa Youtubesta pätkiä, joissa hän soitteli viimeisinä vuosinaan. Hän oli vain varjo itsestään ja soittokin hieman hyytynyt. Mutta parhaimpina aikoinaan todella hyvä. Hieno artisti.

Tiivistäen voisi sanoa, niin kuin yhdessä toisessa ketjussa jo mainitsin, että hän oli kansanmies. Ei kulkenut torvet soiden, vaan antoi musiikin puhua puolestaan.Hieno artisti.

Roryn esiintymisessä se juttu ei ehkä niinkään ollut se soittaminen (toki lahjakas kitaristi), vaan se miten hän eläytyi ja esiintyi. Hän soitteli aina satasella, välillä silmät kiinni ja välillä hymyili, joskus jopa nauroi. Soittaminen ja esiintyminen tuotti hänelle hyvää sisäistä oloa ja se näkyi ulospäin.Hän myös monesti liikehti lavalla (heilutti jalkojaan, muuta vartaloaan, käsiään, hyppi ja pomppi). Hänen esityksensä olivat aina kokonaisvaltaisia. Ja tuntuu, kun katson jotain hänen livetaltiointiaan, että hän tunsi musiikin kokonaisvaltaisesti, se ikäänkuin tuntui menevän päästä varpaisiin ja sormenpäihin asti.

Lopulta kuitenkin jopa soittamista hienompaa Roryssa oli se millaiseksi hänet on kuvattu. Hän oli aina ystävällinen ihmisille ja kohtelias eikä tehnyt itsestään kovin paljon numeroa muuta kuin esiintyessään. Ja suhtautui nöyrästi (vaikka joskus ehkä vähän liian kovalla tahdilla) musiikkiin.