Varmaan monesti

keskusteltu aihe.

Kysyisin naisilta itseäni vaivaavasta ja niin monesti keskustellusta aiheesta. Olen nyt seurustellut jo jonkinaikaa naisen kanssa joka on eronnut ja ollaan jo yli 40;ä. Kysymykseni koskee seksiä, joka välillämme on ollut ihan hyvää ja molemmin puolin tyydyttävää. Hän ei itse yhdynnässä saa orgasmia ja annankin ne hänelle muulla tavalla. Huomioin hänet ja haluan tyydyttää hänet monipuolisesti. Joskus hän ei vain tunnu olevan tyytyväinen, on poissaoleva ja orgasmit heikkoja. Hänen entisensä on kuulemani mukaan kova naistenmies ja varustettu todella suurella kalulla. Kuulemani mukaan naiset ovat ihan villeinä hänen peräänsä. Naisystäväni ei asiasta ole mulle kertonut, vain pettymyksestään exänsä vieraissakäymisistä. Asia joka mua vaivaa, onkin se et tiedän naisystäväni saaneen kunnonkokoista kalua aikaisemmin ja se, et pystynkö omalla suht tavallisen kokoisella tyydyttämään hänet riittävästi. Kysymys kuuluukin; kuinka suuri merkitys naisilla ja yleensä varttuneemmilla on miehen kalun koolla? Onko niin, et jos on tottunut isoon, ei pienempi anna enää kunnon tyydytystä? Eli haluuko sitä isompaa välillä? Tiedän, et jos asiaa häneltä itseltään kysyn, vastaus on ettei sillä ole merkitystä, vaan annan hänelle tarpeeksi. Ei hän mua haluaisi sillä loukata. Siks kysynkin asiaa täällä ja toivoisin rehellisiä vastauksia. Uskon kuitenkin, et koolla on naisille jotain merkitystä orgasmien saamiseen ja ainakin laatuun. Aikaisemmissa suhteissani asialla ei mulle ole merkitystä ollut, mut nyt se jotenkin vaan vaivaa mieltäni.

8

799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemus puhuu..

      Omasta puolestani voin sanoa että mitä suurempi miehen vehje on, sitä parempi orgasmi ja tyydytys seksistä tulee. Orgasmi on paljon mahtavampi kun tuntee että sisällä on jotain. Nimimerkillä pienessä suurempi.

      • väärin,

        orkku ei ole se kun tekee kipeää ja alat huutaa kun taotaan isolla kalulla kohdunpohjaa paskaksi.


    • jarona

      Mä nyt olen muutaman vuoden alle 30v mutta omien kokemusten perusteella voin sanoa et on sillä väliä. Mut sehän riippuu myös naisen koosta. Mulla on ollut pitkiä suhteita ainoastaan elämässäni ja se sopivimman kokoinen mies oli suhteellisen normaalin kokoinen. Vähän paksu eikä hirveen pitkä. Tää mieskin sanoi että meidän jutut sopii parhaiten yhteen. Orgasmeja sai molemmat helposti. Sitten on ollut pidempää ja ohuempaa ja saattaa sattua pituus mut leveys ei ole riittävä. Mut se mitä mies osaa sillä melallaaan tehdä on tärkeintä. Se on joskus et sattuu yhteen vehkeet kuin palapelin palaset ja toisinaan ei vaikka muuten sopis sit kaikilta osin paljon paremmin yhteen. :(

    • merkitystä

      Minun (40 ) kokemuksen mukaan koolla on merkitystä silloin jos se on huomattavan iso tai pieni. Jos taas on kysymyksessä ns. normaalikokoinen, niin silloin miehen päällä on merkitystä. Itse en ikinä vaihtaisi nykyistä "normaalikokoista" aiemmin kokemaani isompaan, sillä miehen mitta löytyy kuitenkin pään sisällöstä. Joskus aiemmin tapasin kyllä mukavan miehen, jolla oli oikeasti pieni elin ja silloin rakastelu oli lähinnä kärsimystä kun samaan aikaan tiellä oli vatsakumpu. Olisi ollut vaikeaa seurustella jos rakastelu ei olisi käytännössä sujunut ollenkaan.

      Jos olisin sinä, niin en vaivaisi päätäni moisella. Keskittyisin vain huomioimaan kumppanini myös muualla kuin sängyssä, niin hyvä olo olisi varmaan taattu.

      • ja kiittää!

        Kiitos kaikille rehellisistä vastauksista! Uskomukseni koon merkityksestä pitää siis paikkansa. Just niin olenkin olettanutkin. Itse en kuitenkaan millään pienellä ole varustettu, vaan varmaankin ihan sopivan kokoisella, niin paksuudessa kuin pituudessakin. Taidoistani itse rakastelijana en sit osaa muuta sanoa kuin sen, et naisen tyydyttäminen on mulle tärkeää. En kuitenkaan pidä rakastelua minään suorituksena, vaan kahden toisistaan pitävän ihmisen upeinpana läheisyytenä. Se voi olla hellää, rajua, erilaista, eri paikoissa..mut kuitenkin sellaista mistä kumpikin pitää ja nauttii. On upeaa nähdä tyydytetty nainen ja huomata kuinka hänkin haluaa. Seksi ei kuitenkaan ole se tärkein parisuhteessa, vaikka tärkeä onkin, kaiken muun lisäksi.
        Huomioin hänet kyllä muutenkin ja seksin lisäksi meillä on paljon muutakin läheisyyttä, mikä parisuhteeseen kuuluukin. Onhan hän minulle tärkeä ja sen haluan näyttää ja sanoa.
        Tämä pieni epävarmuuteni siitä, olenko kokoni puolesta hänelle riittävä, kuitenkin on hiukan pohdituttanut. Tyytyväisyytensä hän on kyllä useimmiten ilmaissut tai sanonut ja olen sen nähnytkin. Ehkä nämä muutamat kerrat kuitenkin on johtuneet aivan jostain muusta, kuin exän kalun kaipuusta. Asiaa en halua esille ottaa, eiköhän se paljon kuitenkin ole oman mielikuvitukseni tuotetta ja uskon hänelle riittävä olevani. Ainakin hän on mulle parasta mitä elämässäni olen kokenut.
        Kiitos vielä kaikille vastanneille! Toivottavasti saan vielä lisääkin mielipiteitä asiasta


    • koolla

      ei ole merkitystä, ei ainakaan niin, että sen pitäisi olla julmetun pitkä ja paksu, saattaa tosiaan olla jo niin, kuin tuolla aiemmin joku kirjoitti, ettei se ole orkku, kun kohdunpohjaa rikotaan.... Myönnettävä tosin on, että itsellänikin sen tajuamiseen meni aikaa, ettei koolla ole väliä naiselle. Naisen vehkeet kun menee vaikka pikkusormen ympäri tiukkaan, jos nainen osaa elintään käyttää ja sen pienempää elintä en ainakaan ole koskaan kellään kuullut olevan.... vatsakumpu on sitten asia erikseen, se toki saattaa tehdäkin rakastelusta "osatehoista" ja vaatia pituutta, varsinkin jos viellä molemmat osapuolet ovan kovasti vatsakkaita. Ja jos nainen ei osaa käyttää omaansa, niin sitten vaan treenaamaan, samoin kuin mies, jos ei osaa. Kumppani voi aivan huoletta sanoa, että se se tuntuu minusta hyvälle, että koitappas niin ja siitä ei pidä kenenkään pahoitttaa mieltään jos "opastetaan" ihminen kun oppii koko ikänsä ajan, siinäkin asiassa :-)

      • Puristi

        Kyllä koolla tietenkin on merkitystä. Tiukkaan voi puristaa, mutta siinä menee sitten jo oma nautinto vähän ohi, jos on vain keskityttävä puristamaan ja puristamaan. Kyllä se paremmalta tuntuu, jos voi vain nauttia luonnollisen rytmin tuntemuksista joutumatta pinnistämään äärirajoille.


    • on merkitystä

      Kyllä sillä koolla on merkitystä (ylisuuri on eriasia). Tätä vaan ei uskalleta julkisesti sanoa. Elämää nähnyt Nainen 55v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6409
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      82
      4905
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      104
      3169
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3002
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2215
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1606
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      94
      1181
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      338
      1175
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1086
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      864
    Aihe