Olen ollut puolisoni kanssa naimisissa jo lähes kymmenen vuotta. Perheessämme on kaksi ihanaa lasta, mutta aikuisten kemiat eivät enää toimi, ainakaan minulta hänelle.
Pitkään on sisälläni kytenyt ajatus erosta. En jollain tapaa ole tyytyväinen elämääni ja se johtuu pääasiassa puolisostani jonka kanssa en tunnu enää kuuluvani yhteen. Haluaisin taas kokea sen ihastumisen tukahduttavan tunteen joka joskus kauan sitten oli sisälläni. Nykyään olemma vain asuinkumppaneita, korkeintaan hyviä kavereita.
Lasteni kannalta olisi toki ihanteellista jatkaa perheenä elämistä, mutta luulen että hekin aikanaan huomaavat mikäli vanhempien välillä ei kaikki ole kohdallaan. Nyt he ovat vielä pieniä leikki-ikäisiä mussukoita.
Tilanteeni on todella kinkkinen. Mikä tahansa ratkaisu tuleekaan olemaan, se särkee jonkun sydämen. Jos eroamme, puolisoni sydän särkyy. Jos emme eroa, minä tunnen kuolevani sisältä päin.
Olen elänyt tuskani kanssa jo pidempään, uskaltamatta ottaa asiaa esille. Nyt kuitenkin on ahdistus kasvanut jo niin valtaisaksi etten enää kauaa pysty pitämään sitä sisälläni.
Ikäiselläni ihmisellä on vielä kymmeniä vuosia elämää edessä ja haluasin taas alkaa nauttimaan siitä täysillä. Uskon jopa että yksin lasten kanssa minulla olisi parempi olla.
Mikä avuksi?
AUTTAKAA YSTÄVÄT!
Pitkään on sisälläni kytenyt ajatus erosta. En jollain tapaa ole tyytyväinen elämääni ja se johtuu pääasiassa puolisostani jonka kanssa en tunnu enää kuuluvani yhteen. Haluaisin taas kokea sen ihastumisen tukahduttavan tunteen joka joskus kauan sitten oli sisälläni. Nykyään olemma vain asuinkumppaneita, korkeintaan hyviä kavereita.
Lasteni kannalta olisi toki ihanteellista jatkaa perheenä elämistä, mutta luulen että hekin aikanaan huomaavat mikäli vanhempien välillä ei kaikki ole kohdallaan. Nyt he ovat vielä pieniä leikki-ikäisiä mussukoita.
Tilanteeni on todella kinkkinen. Mikä tahansa ratkaisu tuleekaan olemaan, se särkee jonkun sydämen. Jos eroamme, puolisoni sydän särkyy. Jos emme eroa, minä tunnen kuolevani sisältä päin.
Olen elänyt tuskani kanssa jo pidempään, uskaltamatta ottaa asiaa esille. Nyt kuitenkin on ahdistus kasvanut jo niin valtaisaksi etten enää kauaa pysty pitämään sitä sisälläni.
Ikäiselläni ihmisellä on vielä kymmeniä vuosia elämää edessä ja haluasin taas alkaa nauttimaan siitä täysillä. Uskon jopa että yksin lasten kanssa minulla olisi parempi olla.
Mikä avuksi?
AUTTAKAA YSTÄVÄT!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kidutin itseäni vuosia tuollaisessa suhteessa lasten takia. Jälkeenpäin ajatellen ero olisi kannattanut tehdä jo silloin, koska lapsetkin huomasivat kireän ilmapiirin, vaikka avioliitto jatkui. Puoliso sai minut jatkamaan onnetonta avioliitoa syyllistämällä, että hakiessani eroa lapset menettävät ehjän kodin. Siis vain ulospäin olimme ehjä koti.
Ero tuli kuitenkin viime kesänä, ja nyt yksin lasten kanssa ollessani, olemme ns sisäisesti ehjiä kodissamme.
Meillä lapset lopulta kannustivat eroon. He huomasivat pahan oloni, vaikkei ex huomannut. Eikä jotenkin osannut käsitellä asiaa sittenkään, kun siitä muutamia kertoja kerroin.
Vaikka toisaalta ymmärrän miehiä erotilanteessa varsin hyvin. Siis siinä tapauksessa, että nainen haluaa eroa ja äidistä tulee lähihuoltaja. Kaikilta miehiltä, kun kotityöt eikä lastenhoito oikein onnistu ja heidän osallistuminen perhe-elämään on jäänyt sivusta seuraajan rooliin. Mutta toisaalta monet isät ovat eron yhteydessä vasta löytäneet lapsensa oikeasti, kun aika heidän kanssaan etävanhempana on enemmän rajallista ja he saavat olla lasten kanssa ihan rauhassa.
syitä miksi menitte yhteen, miksi ette enää "kuulu yhteen" ja miksi kemiat ei toimi. Mihin katosi ihastumisen/rakastumisen tunne, jos sellaista olet puolisoosi tuntenut? Miksi voit "elää täysillä" vain jonkun muun kuin puolisosi kanssa?
Minun tilanteeni on hiukan toisenlainen. Kun olin ollut 18v yhdessä exän kanssa, tuli tunne "jaaha, suhteemme tuli täysi-ikäiseksi, voisimme erota". Pelästyin hieman itsekin tuota ajatusta - se tuli kuin tuulen mukana. Siitä lähtien pohdin suhteemme syntyaikoja. Millainen olin ja millainen ex oli. Mitkä asiat minulle silloin merkitsivät ja olenko matkan varrella saavuttanut ne. Seuraava ajatus oli "kyllä vaan, ex ei sittenkään ole minulle se oikea". Hieman huvittikin, mutta muuten olin kuin puulla päähän lyöty. Elimme myös kuten kämppikset.
Sitten tapasin miehen, johon rakastuin. Hän on elämäni rakkaus eikä vähiten siksi, että mielenkiinnon kohteemme ja huumori kohtaavat. Erosin. Ex pyristeli vähän vastaan, mutta sain hänet viimein taivuteltua sopueroon. Taisi olla "wilma60" kun tuolla kirjoitti, että hänen - ainakin tuleva ex mies sanoi hänet jättäessään "rakastuin toiseen enkä sinua ole koskaan rakastanutkaan". Minä ajattelin aivan samoin, mutta pidin asian visusti omana tietona. Kun lähdin "tavoittelemaan" eroa, pyrin vain säilyttämään keskinäiset välit mahdollisimman hyvänä. Täytyy sanoa, että se oli minun siperiani. On niin vietävän paljon helpompaa sanoa "sinä sitä ja tätä" kuin puhua minä -muodossa ja pysyä asiassa.
Jokaisessa suhteessa tulee ajan kanssa aina vastamäkiäkin.
Haluaisit tuntea uudestaaan ihastumisen, olen varma, että olet sen jo löytänytkin. Sehän on hyvä syy hajoittaa perhe. Tee niin.
Ehkä myöhemmin kadut, vaikka et sitä ainakaan muille tunnusta.
Ai perkele että sen takia eroaisit?
Saisit ehkä kokea ´ihastumisen tunnetta?`
mitä jos kohdistait sen puolisoosi, ei se uusi ihastus kauan kestä ja mitä sitten?
Taas uusi ihastus..
Et ole "uskaltanut" ottaa asiaa puheeksi miehesi kanssa?
Hän siis luulee että teillä on asiat ihan kunnossa?
Aiot siis kylmästi vetäistä maton hänen altaan?
Et ole harkinnut parisuhdeterapiaa tai avioliittoleiriä?
Ihan oikeasti, niistä voi olla ihan taianomainen apu!
Omaa vanhaan mieheen voi ihan oikeasti ihastua tulisesti uudelleen ja uudelleen...
Mieti!
Sitten voit tehdä päätöksen kun olet käynyt vaihtoehdot läpi...
parisuhdeterapiaa ja siellä pitää myös osata ottaa neuvoja vastaan, eikä kannata ensimmäisenä hylätä tätä ajatusta ja erota, ihmiset eroaa liian köykäisin perustein nykyään.
Vihkikaavassa kysytään. "Tahdotko..." Eroon on olemassa lukemattomia päteviä syitä, mutta yksikään niistä ei ole "ei mua enää huvita..."
Että ex vaimolla varmaan oli juuri tuollaiset alkuperäisen kirjoittajan mietteet eikä kertonut niitä mulle tai siis kertoi viimeisen 2 vuoden aikana että ei tunnu tämä yhteiselo enää missään mutta eipä kummemmin perustellut. Nyt erosta kohta vuosi ja vielläkin olen puulla päähän lyöty että mitä oikein tapahtui.
Jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee tuo arki ja kyllästyminen. Kun ongelmista on puhuttu ja niitä on yhdessä pyritty ratkaisemaan, niin ehkä sitten. Parisuhdeterapiaakaan en sulje pois, sillä joskus ulkopuoliselle on helpompi kertoa asioita - varsinkin jos puoliso saa yhteisissä keskustelussa aina raivarit tai aloittaa mykkäkoulun.
Peli on menetetty mielestäni silloin, kun toinen ei suostu ratkomaan/kuuntelemaan ongelmia tai kun jompikumpi etsii suhteen ulkopuolelta lohdutusta.
kun naisella on ikää ei enää perusturvallinen perheelämä ole sitä mitä elämältä haluaa. Puolet elämästä jäljellä. Anteeksi naiset, mutta niin se menee...... myös minunkin vaimolla.
Vaimoni oli lähes kymmenen vuotta nuorenpi minua ja tuli melkein tuohon ikään niin otti lapset kainaloon ja lähti. "Tilaa hakemaan"
Ei vissiin ole löytynyt sitä tilaa kun ei ole kolmeen vuoteen tullut takaisin?