ovat siis paskaa, mutta eivät ihan täyttä paskaa. Ne opettavat, miten miehen tulee teeskennellä omaavansa korkeamman testosteronitason kuin mitä hän oikeasti omaa. Miehelle siis opetetaan pieniä silmänkääntötemppuja ja miehekästä käytöstä.
Kun miehekäs käytös on luotu ja miehelle on siten rakennettu valheellinen itsetunto, hänet opetetaan käyttämään hyväksi alfaurokselle kuuluvia etuja, kuten esimerkiksi sitä, miten korkeassa asemassa oleva ja haluttu mies voi "nolata" naisen ja tylyyttää tätä ja kuitenkin nainen vain riippuu hänessä kiinni.
No, ei testosteronin määrä nouse teeskentelemällä, eikä ruumiin koko kasva pollean asenteen myötä, eikä ATM-KTM pysty täysin luonnollisesti kettuilemaan naisille, eikä hänen alfaurosmaisuuteensa oikein uskota. Mutta tulos saattaa olla jotain sinne päin ja ehkä aurinko joskus paistaa risukasaankin.
Pelimiesoppaat
87
861
Vastaukset
- noin mene.
Testosteroni taso ei määrittele asiaa.
Pelimiesoppailla lähinnä opetetaan suoraan sitä viettely ja lähestymistapoja jonka yleensä miehet oppivat luontaisesti toimiessaan nuoresta asti naisten kanssa.
Naisten kanssa pärjäävät juuri ne joilla on eniten tuota kokemusta ja luontaisesti osaavat sopeutua tuohon kilpailutilanteeseen. Ei osa testosteronipesistä miehinä osaa tuota käyttäytymistä yhtään.
Täytyy vielä huomauttaa että pelimiesoppaat tekevät koko asiasta huvittavan karikatyyrin kun henkilö ei luonnostaan asiaa osaa ja sen takia joku joka asian aloittaa yhtäkkiä vaikuttaa todella päälle liimatulta.
Pahin pelimies joka ei noita oppaita koskaan lukenut omasi varmasti varsin alhaisen testosteroni tason mutta sai naista kun osasi ne sosiaaliset kuviot.
Eivät naiset testosteronia rakasta vaan sitä minkä kuvan se antaa miehestä ja miten se vaikuttaa naiseen. - jos.
Mitäs jos olisit ihan oma itsesi, se toimii yllättävän hyvin. Naiset ovat keskimäärin aika hyviä näkemään kuka näyttelee ja kuka ei.
- tuo taktiikka
lähtee siitä olettamuksesta että sinun oma itsesi on jotain sellaista mihin naiset ihastuvat. Paha juttu jos olet oikeasti vain kaveripoika-ainesta, silloin paremmat todennäköisyydet voivat olla näyttelemisessä.
- Joku vaan
"Mitäs jos olisit ihan oma itsesi, se toimii yllättävän hyvin. Naiset ovat keskimäärin aika hyviä näkemään kuka näyttelee ja kuka ei."
Totta. Tiedän paljon miehiä, joilla on supliikkia, tekevät aloitteita naisille, osaavat iskeä, jne. Mutta tiedättekö, mihin se homma aina lopulta kaatuu?
Niillä miehillä ei ole sitten mitään muuta annettavaa naisille ja se supliikki perustuu pelkkään teeskentelyyn, rehentelyyn, esittämiseen ja valehtelemiseen. Naiset haistavat tämän ja vaikka alkuun keskustelu onkin sujunut mallikkaasti, nainen on nauranut miehen jutuille, jne. niin lopulta aina paljastuu, ettei se nainen alkuunkaan ajatellut mitään muuta kuin pelkkää keskustelua miehen kanssa. Tulkoon siihen juttelemaan.
Pointti tässä onkin se, että totta kai jokainen mies voi aina opetella näitä pelimiesjuttuja, mutta sen menestyksen ratkaisee aina se, että minkälainen se mies muuten on. Jos omaa hyvän ulkonäön, ei välttämättä tarvitse edes mitään pelimiesjuttuja, kun naisia pyörii jo muutenkin ympärillä. Komea ja hyväkroppainen supliikkimies kiinnostaa aina enemmän kuin ruma supliikkimies.
Tuosta testosteronin näyttelemisestä, niin tuohan on pelkkää skeidaa. Miehestä kyllä näkevät jo naiset kilometrien päähän, omaako testoa vai ei. Ei sitä voi näytellä ja ne, ketkä näyttelevät, joutuvat vain entistä pahemmin naurunalaisiksi. Rumaa supliikkimiestä jopa inhotaan naisseurassa, eikä kerää minkäänlaista arvostusta.
Aurinko voi ehkä joskus paistaa sinne risukasaankin, mutta oikeaksi alfaksi ei päästä millään säälittävillä pelimiesoppailla. Juuri takan pesään voisi laittaa tuollaiset kirjat. Oikea alfa on sekoitus synnynnäisiä piirteitä että sitten elämänkokemusta ja itsensä kehittämistä. Ja mikä onkaan pelimiehen pahin painajainen tai vihollinen?
Oikea alfauros, jota naiset OIKEASTI haluavat. Pelimiehet vain haluavat olla tuollaisia, mutta lottovoittoakaan ei saa, vaikka kuinka haluaa eikä se pelaaminenkaan usein sitä toivottua tulosta tuo. Yrittää saa vaikka kuinka ja kauan, mutta ei onnistu aina sittenkään.- jooöö
Tämä kuulostaa erittäin järkevältä. Olen itse miehenä kiinnittänyt myös huomiota, että sama pätee myös toisinpäin. Monissa naisissa on myös samaa esittäjän vikaa ja kyllähän mieskin sen huomaa...
Ainakin nuoremmissa naisissa on sellaisia tapauksia. Monista huomaa aika selvästi, että on ns. kiltimpi tyttö ja sitten, kun tämä kiltti tyttö alkaa esittämään kovaa ja alkaa kiroilemaan kaveriporukan mukana, niin se kuulostaa erittäin sälittävältä ja on 100% turn off myös naisessa.
Itsessänikin saattaa olla hieman esittäjän vikaa, ikävä kyllä... :/
- PlayTheGame
Väärin. Alussa pelimisoppaat lupailivat helppoja ratkaisuja tyyliin "opi X supliikit", "alfaksi 24 päivässä", jne. Sitten tajuttiin että kokemattoman ätmin tai jopa taviksen muuttaminen naisten suosion kohteeksi edellyttää kovaa työtä ja kunnon panostusta oppimiseen. Vertaa tätä lihaskasvupilleriin vs salikorttiin ja personal traineriin. Homman nimi muuttui, koska ihmiset tajusivat kusetuksen.
Moderni pleijeri nimen omaan pyrkii olemaan niin paljon oma itsensä kuin mahdollista, ja kehittämään itseään (itsetunto, kunto, sosiaalisuus, pukeutuminen, jne). Kyse on tiettyjen universaalien prinsiippien soveltamisesta, niitä voi käyttää olit sitten jyystärikarju tai älykkönörtti.
Kun lautapelinörtti saa pakit, se johtuu yleensä siitä että nörtti häpeää omaa harrastustaan, eikä ole sinut oman itsensä tai elämänsä kanssa. Mutta jos nörtti marssii itsevarmasti naisen luokse, katsoo silmiin, esittelee itsensä, ja ilmoittaa että lautapelit on #%¤&%/ maailman kovin juttu, ei ole väliä tykkääkö nainen pelaamisesta. Nörtti on itsevarma, hänellä on oma maailmansa, ja tämä vetoaa naisiin. Jyystärikarjuun pätee sama teoria, tunnen monta lihaksikasta ja komeaa miestä jotka kärttävät naisia joka viikko mutta ilman menestystä.
Tässä ihan hauska luento aiheesta. Video on pitkä ja suurelta osin viihdettä eikä vakavaa opetusta kuten RSD:n varsinaisilla kursseilla...mutta asiaakin tulee, suosittelen katsomaan:
http://www.youtube.com/watch?v=lvjSTmUWZcA
Videon pelimies on lyhyehkö nörtti, ikää 32v ja tukkakin näyttää pakenevan ohimoilta :)- Alfa
Pelimies? Anna mun kaikki nauraa!
- n34
Olen samaa mieltä, mutta miksi tuollainen itsensä kehittäminen kuuluisi vain "pleijereille"? "Pleijeriyden" tavoittelu itseasiassa laskee pisteitä, jotka tulevat siitä, että ihminen on aidosti sinut itsensä ja elämänsä kanssa.
- n34
n34 kirjoitti:
Olen samaa mieltä, mutta miksi tuollainen itsensä kehittäminen kuuluisi vain "pleijereille"? "Pleijeriyden" tavoittelu itseasiassa laskee pisteitä, jotka tulevat siitä, että ihminen on aidosti sinut itsensä ja elämänsä kanssa.
Hmm, katsoin nyt vasta videon (alkua). On kyllä miehekkyys kaukana tuosta puhetyylistä ja sisällöstä. Omg, such a good-looking girl with great tits omg, my life wood be so good if she gave me some. :D
Pelimies ehkä, mutta töitä joutuu kovasti tekemään toisin kuin luonnostaan puoleensavetävät miehet. - ...
n34 kirjoitti:
Olen samaa mieltä, mutta miksi tuollainen itsensä kehittäminen kuuluisi vain "pleijereille"? "Pleijeriyden" tavoittelu itseasiassa laskee pisteitä, jotka tulevat siitä, että ihminen on aidosti sinut itsensä ja elämänsä kanssa.
Se että on aidosti sinut itsensä auttaa vain jos muut ovat sinut sinun itsesi ja elämäsi kanssa. Jos olet outo, niin he eivät ole, riippumatta siitä mitä teet. Aikuisen miehen antaumuksillenen legorakentelu ei esimeriksi ole naisten mielestä hyväksyttävä harrastus, vaikka mies olisi kuinka sinut sen kanssa.
- n34
... kirjoitti:
Se että on aidosti sinut itsensä auttaa vain jos muut ovat sinut sinun itsesi ja elämäsi kanssa. Jos olet outo, niin he eivät ole, riippumatta siitä mitä teet. Aikuisen miehen antaumuksillenen legorakentelu ei esimeriksi ole naisten mielestä hyväksyttävä harrastus, vaikka mies olisi kuinka sinut sen kanssa.
No joo, totta kyllä tuokin. Mutta ei joku erikoinen (ei moraalisesti arveluttava) harrastus sinänsä vie vielä kiinnostusta pois. Ei ainakaan jos aivokemian tasolla ihastuminen on jo ehtinyt edetä. Siinä vaiheessa joku erikoinen harrastus saattaa näyttäytyä jopa positiivisena erikoisuutena, vaikka muulloin ärsyttäisi.
Jos nyt puhutaan tuosta "sinut itsensä kanssa"- ominaisuudesta, niin siihen liittyy hyvä itsetuntemus ja myöskin omien heikkouksien tiedostaminen ja hyväksyminen sekä tietynlainen rentous, mitkä siis ovat niitä puoleensavetäviä ominaisuuksia. - ...
n34 kirjoitti:
No joo, totta kyllä tuokin. Mutta ei joku erikoinen (ei moraalisesti arveluttava) harrastus sinänsä vie vielä kiinnostusta pois. Ei ainakaan jos aivokemian tasolla ihastuminen on jo ehtinyt edetä. Siinä vaiheessa joku erikoinen harrastus saattaa näyttäytyä jopa positiivisena erikoisuutena, vaikka muulloin ärsyttäisi.
Jos nyt puhutaan tuosta "sinut itsensä kanssa"- ominaisuudesta, niin siihen liittyy hyvä itsetuntemus ja myöskin omien heikkouksien tiedostaminen ja hyväksyminen sekä tietynlainen rentous, mitkä siis ovat niitä puoleensavetäviä ominaisuuksia.Homman ydin onkin, että ne "ei moraalisesti arveluttavat" harrastukset ovatkin harvassa. Oikeasti erikoinen harrastus on yleensä negatiivinen asia. Se saa ajattelemaan, että tyypissä on jotain outoa, jotain arveluttavaa ja se saa aikaan epäluuloisuutta.
- Miekkonen 27
n34 kirjoitti:
No joo, totta kyllä tuokin. Mutta ei joku erikoinen (ei moraalisesti arveluttava) harrastus sinänsä vie vielä kiinnostusta pois. Ei ainakaan jos aivokemian tasolla ihastuminen on jo ehtinyt edetä. Siinä vaiheessa joku erikoinen harrastus saattaa näyttäytyä jopa positiivisena erikoisuutena, vaikka muulloin ärsyttäisi.
Jos nyt puhutaan tuosta "sinut itsensä kanssa"- ominaisuudesta, niin siihen liittyy hyvä itsetuntemus ja myöskin omien heikkouksien tiedostaminen ja hyväksyminen sekä tietynlainen rentous, mitkä siis ovat niitä puoleensavetäviä ominaisuuksia.Tämän noin 6 sinkkuvuoden aikana olen paljon miettinyt tuota "sinut itsensä kanssa" fraasia; mitä se tarkoittaa ja olenko minä sinut itseni kanssa. En ole vieläkään keksinyt mitä se oikeasti tarkoittaa ja vielä vähemmän ymmärrän sitä mitä muut ihmiset tarkoittavat sillä.
Huomasin jokunen vuosi sitten itsestäni, että lähes aina kun keskustelin jonkun samanikäisen/tasoisen naisen kanssa, jossain alitajunnassa oli aina tarve tehdä jonkinlainen vaikutus tähän naiseen. Keskustelemalla tuoda esille millainen ihminen minä olen, kuinka "sinut olen itseni kanssa", mitä harrastan, ja mitä ajattelen asioista.
Esim. tämä mielikuvituksellinen lautapeli-nörtti jolla on Jari Sarasvuon itseluottamus. Aina kun hän menee keskustelemaan naisen kanssa baarissa niin hänellä on tarkoituksena todistella naiselle kuinka hän on jotain muuta, kuin mitä nainen ulkonäön perusteella luulisi. Ei välttämättä tietoisesti aio tehdä vaikutusta, mutta se että lähestyy jotain ihmistä, tarkoittaa hieman kärjistäen sitä että pitää todistella jotain tälle ihmiselle.
- "katso kuinka hieno tyyppi mä olen, mä harrastan sitä ja tätä, ja ajattelen tuota ja käyn tuolla ja ajan Jopolla, ja olen niin kova jätkä että uskallan tulla juttelemaan sinulle"
Jos hän tai minä esimerkiksi, on oikeasti sinut itsensä ja oman elämänsä kanssa, ei siitä ole mitään sanottavaa, ei ole mitään kerrottavaa, ei tarvitse todistella muille mitä tekee ja miksi.
Eikö kukaan muu näe sitä paradoksia että ei mukamas välitä muiden ihmisten mielipiteistä, mutta jatkuvasti pitää näyttää niille ihmisille kuinka on oma itsensä, hyvä itsetunto, ja sinut itsensä tai ihan vittu minkä tahansa kanssa ?
- Reipas Mies
En vieläkään suostu uskomaan että parisuhteen muodostus on niin rajoitettua hommaa että vain komeus supliikki-kipinä normaalijakauman keskellä olevat ovat "sallittuja" miehiä iskemään ne naisensa.
Suurimmalle osalle ei pelimies ole edes tuttu vaan se kulminoituu niissä baarien hyvissä jätkissä joilla on luonnollista kysyntää. Kukapa tyytyisi Ladaan jos on varaa ostaa Ferrari?
Tietenkin naiset vaativat mitä yksilöllisesti vaativat, pahinta on se että siellä yökerhoissa olla möllötetään miehet passiivisina puhelimia räpläten tietämättä koko kuviosta yhtään mitään. Miten siinä "omana itsenä olemisella" voi mitään naista iskeä?
Tarkoitan sitä passiivista möllötystä, huono-energista habitusta miehessä, en sitä että atm-setä luulee olevansa jonkun oppaa lukemisen jälkeen speediä vetänyt Bill Clinton.
Tämä "hyvä itsetuntoiset nörtit" ovat uusi ilmiö, tyyliin Rillit huurussa, tuollaiset kaverit kyllä saisivat nyrkistä täällä päin aika nopeasti terävine linereineen.
Vielä joku vuosi sitten oli runsaasti näitä kovan teston feikki-kaljuja siis ihan nuoriaTM miehiäkin. Nykyään alkaa tukka tulla takaisille, kelle se on mahdollista. - Joku vaan
Totta on, että itsevarmuus on kova juttu naisteniskennässä ja hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja supliikilla voi saada naisia, mutta fakta vain on edelleenkin se, että komea ja lihaksikas supliikkimies on naisten silmissä viehättävämpi kuin ruma supliikkimies.
Totta kai miehen fyysinen viehättävyys nostaa sitä miehen seksuaalista vetovoimaa ja jos miehellä vielä on supliikkitaitoja, niin naiset ovat VIELÄKIN KIINNOSTUNEEMPIA kuin rumasta supliikkimiehestä. Ymmärrät varmasti hyvin, mitä tarkoitan?
Eli jos miehellä on itsevarmuutta ja supliikkia, hän voi toki saada naisia, mutta ymmärrät varmasti varsin hyvin myös sen, että mitä enemmän miehellä on niitä naisia viehättäviä piirteitä NOIDEN LISÄKSI, niin sitä enemmän ne naiset ovat myöskin kiinnostuneita? Tästä on siis kyse. Koska naiset kiihoittuvat ja kiinnostuvat MYÖSKIN miehen ulkonäöstä, niin totta vitussa se komea ja lihaksikas ja samalla itsevarma ja supliikkimies kiinnostaa ja kiihoittaa ENEMMÄN.
Tämähän on toki päivänselvää yksinkertaisuutta. Nörtti mies voi olla innoissaan lautapeleistä, mutta tässä tullaan sen tosiasian eteen, että vaikka se mies panostaisikin niihin pelimiesjuttuihin ja olisi oma itsensä, ei hän kuuluisi siltikään siihen MIESTEN PARHAIMMISTOON, joka saa valita parhaat naiset päältä. Ymmärrät varmasti aivan hyvin, mitä tarkoitan?
Koska mies on pohjimmiltaan nörtti, jolla ei ole viehättävää ulkonäköä, hän ei voi muuttua mitenkään mieheksi, jolla on naisia viehättävää ulkonäköä, seksikästä puheääntä, isoa kalua, pituutta, harteikkuutta, jne. Hän voi toki saada itsevarmuutta ja sosiaalisuutta, mutta niinhän niillä PARHAIMMILLAKIN MIEHILLÄ on ihan yhtä lailla sosiaalisuutta ja itsevarmuutta. Mitä tämä sitten tarkoittaa?
No yksinkertaisesti sitä, että tuollainen mies vain yksinkertaisesti häviää niillä KAIKISTA PARHAIMMILLE miehille, koska naiset eivät hänestä kiinnostu yhtä paljon. Hänellä voi toki joo olla itseluottamusta, sosiaalisuutta ja hän voi olla oma itsensä, mutta häneltä puuttuu kuitenkin todella runsaasti piirteitä, jotka tekisivät hänestä PARHAIMMISTOON KUULUVAN miehen.
Nörtti mies, joka on kiinnostunut lautapeleistä ja yrittää saada sillä naisten kiinnostuksen, voi toimia jonkun verran. Mutta siihen se sitten jääkin. Miesten parhaimmisto kuitenkin on niin paljon tätä miestä edellä, että vaikka mies saisikin itseluottamusta ja sosiaalisuutta, ei hän yksinkertaisesti pysty kilpailemaan niiden PARHAIMPIEN MIESTEN kanssa, koska hänellä ei ole niitä kaikkia viehättäviä piirteitä.
Pelimiesoppaiden avulla voi toki saada naisia jonkun verran, mutta yhtä lailla fakta on se, että se rajoittuu TIETTYYN PISTEESEEN ASTI. Kuitenkin ja joka tapauksessa se ulkonäön puute, karisman puute, ison kalun puute, ruumiin pituuden puute, jne. rajoittavat sitä naisten saantia. Jos miehellä olisi vielä noita, niin totta vitussa naiset kiinnostuisivat enemmän ja niitä naisia olisi vielä enemmän.
Ja toinen asia, mitä ei oteta huomioon, on se naisten kiinnostuksen TASO JA LAATU. Pelimies voi saada ravintolasta mukaan jonkun naisen, joo, mutta nainen kuitenkin kiinnostuisi ja kiihoittuisi NIISTÄ KAIKISTA PARHAIMMISTA miehistä, jos vain saisi niitä. Eli se pelimies ei vain yksinkertaisesti pysty siihen, mihin se miesten parhaimmisto. Joku mies voi noilla opeilla saadakin naisia, mutta mikä olikaan se pelimiehen pahin vihollinen? OIKEA ALFAUROS, JOSTA NAISET OVAT OIKEASTI KIINNOSTUNEITA JA JOKA VOI VALITA PARHAAT NAISET PÄÄLTÄ!!!!!!!!!!!
Minäkin voisin aina lukea ja ottaa oppia tuollaisista oppaista, mutta fakta vain on se, että vaikka minulla olisikin itseluottamusta ja sosiaalisuutta ja olisin kuinka oma itseni tahansa, niin siitä huolimatta MIESTEN PARHAIMMISTO on minua niin paljon edellä, että mikään määrä mitään panostusta ei vie minua sille tasolle. Se vain on niin yksinkertaista.
Vaikka ottaisin kuinka oppia noista oppaista, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin POIKKEUKSELLISEN SEKSIKÄS JA VIEHÄTTÄVÄ mies, joka saa naisilta aloitteita ja seksuaalista huomiota jatkuvasti. Niin se vain menee, ei minusta yksinkertaisesti tulisi tuollaista. Ulkonäköni, karismani, puheääneni, seksikkyyteni, jne. ei vain millään siihen riittäisi.
Joten mitä vitun hyötyä noista oppaista siis olisi, jos en kuitenkaan kuuluisi SIIHEN MIESTEN PARHAIMMISTOON, johon kuuluu se n. 0,00001 prosenttia miehistä? Juuri noista miehistä naiset koko ajan haaveilevat, eivätkä tavallisista kaduntallaajista.
Olet siis totaalisen väärässä, jos kuvittelet nörttimiehen kuuluvan noiden oppaiden ohjeiden mukaan MIESTEN PARHAIMMISTOON, joka saa valita joka ikinen kerta parhaimmat naiset mukaansa. Jonkun yksittäisen naisen voi silloin tällöin saada, mutta ota huomioon, että se saaminen on TÄYSIN RAJALLISTA.- Joku vaan
"Tässä ihan hauska luento aiheesta. Video on pitkä ja suurelta osin viihdettä eikä vakavaa opetusta kuten RSD:n varsinaisilla kursseilla...mutta asiaakin tulee, suosittelen katsomaan:"
Joo, mutta fatka edelleen on vain se, että jos tuo mies olisi HUOMATTAVAN KOMEA, pitkä, synnynäisesti karismaattinen, omaisi naisia viehättävän puheäänen, jne. niin hän viehättäisi naisia HUOMATTAVASTI enemmän. Se fakta vain on se, että tuollainen mies voi toki käyttää noita pelimiesjuttuja, mutta hänen naistensaantinsa on TÄYSIN RAJALLISTA, johtuen kuitenkin niistä kaikista puutteista, joita hänellä on.
Katselin vähän aikaa tuota videota ja on kaukana mistään karismaattisesta henkilöstä. Kunhan vain heiluttaa käsiään ja pyrkii näyttämään niin vitun tärkeältä. Näytä naisille tuo video ja he nauravat katketakseen. Kuka vittu haluaa olla naisten naurun ja pilkan kohde?
Juuri tuollaista teeskentelyä, kun ei muuten pärjää. Kun ei pärjää, niin sitten pitää ainakin yrittää näyttää niin tärkeältä ja mahtailevalta. Todellisuudessa jätkä on niin kaukana, ERITTÄIN KAUKANA niistä todellisista alfamiehistä, että saisi niin monta kertaa turpaansa naisten nauraessa taustalla.
Ei kukaan normaali ihminen usko, että tuollainen pelle olisi yhtään mitään naisten seurassa. Näyttelijät ovat asia erikseen, mutta tuollainen pelle esittämässä jotain karismaattista on ihan asia erikseen.
Mikä on edelleen se pelimiehen pahin vihollinen? Todellinen alfauros, joka valitsee parhaimmat naiset, ei esitä, ei teeskentele, ei kovistele, ei näyttele, jne. Kummankohan kanssa ne naiset olisivat mieluummin, kaljuuntuvan ja säälittävän pellen vai TODELLISEN ALFAN kanssa? - PlayTheGame
"Olet siis totaalisen väärässä, jos kuvittelet nörttimiehen kuuluvan noiden oppaiden ohjeiden mukaan MIESTEN PARHAIMMISTOON, joka saa valita joka ikinen kerta parhaimmat naiset mukaansa. Jonkun yksittäisen naisen voi silloin tällöin saada, mutta ota huomioon, että se saaminen on TÄYSIN RAJALLISTA."
Ja mitä h-vetin väliä sillä on kuulutko siihen parhaimmistoon? Saaminen on rajallista kenelle vain. Luuletko tosissasi että koeinkaan mies on raflan hierarkiassa kuuman parikymppisen likan yläpuolella? Luulet väärin.
Totta kai miesten top 1% on sinua ja minua edellä, mutta koska suurin osa miehistä uskoo kemia/Se Oikea/kohtalo/yms roskaan eikä opettele Peliä, on mahdollista nousta aika pirun lähelle sitä huippua vaikkei olisi mikään Fabio.
Nyt kuivaat ne kyyneleet ja otat itseäsi niskasta kiinni. Tuhraa haaskata elämäänsä vollottamiseen siitä kun et syntynyt kreikkalaisen veistoksen näköiseksi. Yksikään nainen ei halua olla itkupotkuraivarivollottajan kanssa, et sinäkään halua tyttöä joka ei muuta tee kun valittaa että miksi hän ei näytä supermallilta ja miksi hänjoutuu tyytymään esim. sinuun. Teet minkä pystyt, semmoista on elämä. - PlayTheGame
Joku vaan kirjoitti:
"Tässä ihan hauska luento aiheesta. Video on pitkä ja suurelta osin viihdettä eikä vakavaa opetusta kuten RSD:n varsinaisilla kursseilla...mutta asiaakin tulee, suosittelen katsomaan:"
Joo, mutta fatka edelleen on vain se, että jos tuo mies olisi HUOMATTAVAN KOMEA, pitkä, synnynäisesti karismaattinen, omaisi naisia viehättävän puheäänen, jne. niin hän viehättäisi naisia HUOMATTAVASTI enemmän. Se fakta vain on se, että tuollainen mies voi toki käyttää noita pelimiesjuttuja, mutta hänen naistensaantinsa on TÄYSIN RAJALLISTA, johtuen kuitenkin niistä kaikista puutteista, joita hänellä on.
Katselin vähän aikaa tuota videota ja on kaukana mistään karismaattisesta henkilöstä. Kunhan vain heiluttaa käsiään ja pyrkii näyttämään niin vitun tärkeältä. Näytä naisille tuo video ja he nauravat katketakseen. Kuka vittu haluaa olla naisten naurun ja pilkan kohde?
Juuri tuollaista teeskentelyä, kun ei muuten pärjää. Kun ei pärjää, niin sitten pitää ainakin yrittää näyttää niin tärkeältä ja mahtailevalta. Todellisuudessa jätkä on niin kaukana, ERITTÄIN KAUKANA niistä todellisista alfamiehistä, että saisi niin monta kertaa turpaansa naisten nauraessa taustalla.
Ei kukaan normaali ihminen usko, että tuollainen pelle olisi yhtään mitään naisten seurassa. Näyttelijät ovat asia erikseen, mutta tuollainen pelle esittämässä jotain karismaattista on ihan asia erikseen.
Mikä on edelleen se pelimiehen pahin vihollinen? Todellinen alfauros, joka valitsee parhaimmat naiset, ei esitä, ei teeskentele, ei kovistele, ei näyttele, jne. Kummankohan kanssa ne naiset olisivat mieluummin, kaljuuntuvan ja säälittävän pellen vai TODELLISEN ALFAN kanssa?"Joo, mutta fatka edelleen on vain se, että jos tuo mies olisi HUOMATTAVAN KOMEA, pitkä, synnynäisesti karismaattinen, omaisi naisia viehättävän puheäänen, jne. niin hän viehättäisi naisia HUOMATTAVASTI enemmän. Se fakta vain on se, että tuollainen mies voi toki käyttää noita pelimiesjuttuja, mutta hänen naistensaantinsa on TÄYSIN RAJALLISTA, johtuen kuitenkin niistä kaikista puutteista, joita hänellä on."
Ja silti tuo kaveri opettaa työkseen sitä miten naisia saadaan, ja näiden kurssien aikana näyttää opetettaville ätmeille livenä kuinka Peli toimii. Huomaathan että Ameriikoissa on yökerhoja jonne ei pääse sisään kuin parhaan näköiset naiset? Jokainen nainen on paremman näköinen kuin 99% kissoista joita sinä kuolaat paikallisessa.
"Ei kukaan normaali ihminen usko, että tuollainen pelle olisi yhtään mitään naisten seurassa. Näyttelijät ovat asia erikseen, mutta tuollainen pelle esittämässä jotain karismaattista on ihan asia erikseen."
Ei uskokaan, mutta livetilanne onkin eri asia. Katsos taidot ratkaisee.
http://www.youtube.com/watch?v=wFTR9jNkeCg
Miltäs näyttää?
- PlayTheGame
"tuollaiset kaverit kyllä saisivat nyrkistä täällä päin aika nopeasti terävine linereineen."
Varma merkki siitä että nörtti alkaa edistyä ;)
Katsos, tosimiehet uhkaavat nyrkillä koska he tuntevat itsensä uhatuiksi. Ei välttämättä niin että tuo vie kaikki muijat, vaan että tuo on älykkäämpi kuin me ja me näytetään tyhmiltä junteilta tietokoneälykköön verrattuna. Sama juttu pikkutakkibisnesmiesten kanssa, jne.
Syy miksi ätmiä kohdellaan hyvin on että nice guy ei uhkaa ketään. Miehet saavat pitää naiset, ja naiset saavat palvelijan joka vahtii laukkuja nurkkapöydässä. Vaan oletteko huomanneet miten käy jos ätmi yrittääkin saada naisia? Muista paikkasi, kiltti palvelija.
Tämä on HYVÄ, sinun kuuluukin olla uhka - muuten et saa naista. - Joku vaan
"Ja silti tuo kaveri opettaa työkseen sitä miten naisia saadaan, ja näiden kurssien aikana näyttää opetettaville ätmeille livenä kuinka Peli toimii."
Joo, kyllähän hän voikin niitä naisia saada, mutta fakta kuitenkin vain on se, että MYÖSKIN KAIKKI MUUTKIN VIEHÄTTÄVÄT PIIRTEET miehessä nostavat hänen seksuaalista vetovoimaansa. Niin se vain menee.
Ruma mies, joka koittaa supliikillaan saada naisia, viehättää VÄHEMMÄN kuin komea, pitkä, isokaluinen, tyylikäs, harteikas, lihaksikas, seksikäs, seksikäsääninen, jne. mies. Niin se vain menee.
Itse et vain ymmärrä sitä, että mitä enemmän miehellä on niitä naisia viehättäviä piirteitä, niin sitä enemmän naiset ovat hänestä kiinnostuneita. Mutta kun näinhän se vain kuitenkin menee, halusi tai ei. Itseluottamus ja sosiaalisuus ovat totta kai tärkeitä, mutta unohdat tyystin sen, että ne eivät todellakaan ole AINOITA PIIRTEITÄ, jotka naisia viehättävät. Jos miehellä on niitä muitakin piirteitä noiden ominaisuuksien LISÄKSI, huomaa LISÄKSI, niin totta vitussa naiset käyvät kuumempina aina vain enemmän.
Ota itseäsi niskasta kiinni, mitä tämä tarkoittaa? Miksi helvetissä yrittäisin yhtään mitään pelimiesjuttuja, kun en voi sitä KOKONAISVAIKUTUSTA saada aikaan, joka muodustuu MYÖSKIN komeista kasvoista, isosta kalusta, pitkästä ruumiinpituudesta, karismasta, harteikkuudesta, tyylistä, seksikkäästä puheäänestä, jne?
Ei minua kiinnosta mitkään pelimiesjutut, koska itsekkin tajuan järjellä sen, että kun miehellä on NOIDEN PIIRTEIDEN LISÄKSI myöskin ulkonäköä, pituutta, seksikästä puheääntä, karismaa, jne. niin naiset kiinnostuvat ENEMMÄN. Tajuan sen itsekkin.
KAIKISTA PARHAIMMAT MIEHET MAAILMASSA eivät niitä, joilla on PELKÄSTÄÄN jotain supliikkia tai itseluottamusta. Kyllä ne KAIKISTA HIMOITUIMMAT MIEHET ovat myöskin komeita, lihaksikkaita, isokaluisia, karismaattisia, omaavat SYNNYNNÄISTÄ KARISMAA, jne. Ei se pelkkä supliikki tai itsluottamus auta.
Tajuatko lainkaan, että vaikka minä yrittäisin kuinka, niin silti jäisin mahdollisimman kauas siitä PARHAIMMISTOSTA? Et näköjään, jos kerran tuputat jotain pelimiespaskaa, kun kerran siihen naisten viehätykseen ja kiihoittumiseen vaikuttavat PALJON MUUTKIN ASIAT.
Luulet oikeasti, että tuossa linkissä esiintyvä pelle ei muka voisi missään nimessä olla enää viehättävämpi. Kun naisilta kysytään, niin totta vitussa naiset haluaisivat miehen olevan MYÖSKIN komeampi, pidempi, lihaksikkaampi, isokaluisempi, karismaattisempi, jne. Niin se vain menee, kyseinen mies ei vain pääse sille tasolle, MITÄ MINÄ TARKOITAN.
"Totta kai miesten top 1% on sinua ja minua edellä, mutta koska suurin osa miehistä uskoo kemia/Se Oikea/kohtalo/yms roskaan eikä opettele Peliä, on mahdollista nousta aika pirun lähelle sitä huippua vaikkei olisi mikään Fabio."
Paskan vitut. Kun otetaan huomioon KAIKKI VIEHÄTTÄVÄT piirteet, niin pituus, komeus, lihaksikkuus, hyvät geenit, harteikkuus, isokaluisuus, huumorintajuisuus, seksuaalinen karisma, seksikäs puheääni, jne. ovat KAIKKI SEKSUAALISTA VETOVOIMAA LISÄÄVIÄ TEKIJÖITÄ. Turhaa puhua, että monet miehet pääsevät edes hiukankaan lähelle tuota tasoa, MITÄ MINÄ TARKOITAN.
Ei todellakaan pääse. 0,000001:een prosenttiin kaikista halutuimmista miehistä ei pääse todellakaan kuka vain, aivan sama, kuinka paljon yrittää. Niin se vain menee. PARHAIMMISTA PARHAIMMAT miehet ovat jo syntymässä saaneet sellaisia etuja, joita eivät muut saa.
Pelimies voi toki saada ravintolasta seuraa, mutta et ota lainkaan huomioon sitä, että jos nainen saisi VAPAASTI VALITA, niin ei hän ottaisi tuollaista miestä. Nainen voi toki ottaa jonkun säälittävän pelimiehen, koska tarjolla ei ole parempaakaan. Tässä piilee sen saamisen syy, EI OLE PAREMPAAKAAN. Mutta kun naisilla olisi vapaus valita ihan kenet vain, niin ne KAIKISTA PARHAIMMAT miehet ketäisivät ne naiset. Silloin ei niiden naisten tarvitsisi tyytyä siihen tasoon, mitä mainitsemasi pelimiehet tarjoavat.
Minäkin voin joo saada jonkun naisen pelimiesjutuilla, mutta et ota huomioon sitä, että jos se nainen saisi AIVAN VAPAASTI VALITA, niin hän ottaisi jonkun muun miehen kuin minä itse ole. Siinä on sen saamisen syy.
Luulet ihan oikeasti, että kun joku pelimies saa naisia, niin hän saa sen takia, että on MIESTEN PARHAIMMISTOA. No, eihän se niin mene. Vaan se mies saa sen takia, ettei sillä hetkellä sille naiselle ole tarjollaa sitä PARHAIMMISTOA. Luulet, että mies saa niiden pelimiestaitojen takia, ei ei ei ei ja vielä kerran ei. Minäkin voisin joo näillä taidoilla saada naisia, mutta huomaa, MINKÄ TAKIA SAISIN. Koska niitä PARHAIMPIA MIEHIÄ ei ole tarjolla, niin nainen tyytyy. Syy siihen saamiseen on ihan eri kuin mitä itse luulet.
Sama tuon videolla olevan miehen kanssa. Mies voi toki kusettaa joitakin naisia mukamas, mutta hän vain jäisi kauas rannalle, jos naiset saisivat TÄYSIN VAPAASTI VALITA itselleen miesseuraa. Eivät naiset tuollaista miestä ottaisi, koska PARHAIMMISTO MIEHISTÄ olisi silloin tarjolla.
Sotket nyt kaksi asiaa toisiinsa.- Joku vaan
Yksi esimerkki vielä.
Menen vaikka helsinkiläiseen yökerhoon ja pokaisin sieltä naisen. No, selvä juttu, pelimiesoppaat ovat toimineet? Ei, ei todellakaan näin.
Fakta on yksinkertaisesti se, että tarjolla ei sille naiselle ollut MIESTEN PARHAIMMISTOA, joita hän haluaisi. Joten sitten tyytyi minuun. En minä saanut sitä naista sen takia, että noista säälittävistä pelimiesjutuista olisi ollut minun kohdallani apua, vaan koska parhaimpia miehiä ei ollut silloin sille naiselle tarjolla.
Jos tuollaiset miehet olisivat kyseisen naisen halunneet, niin totta vitussa se nainen olisi lähtenyt sellaisen miehen mukaan ja minä olisin jäänyt ilman. Miksi ihmeessä näin olisi käynyt?
Koska minä en ole niin viehättävä KOKONAISUUDESSAAN miehenä kuin nuo parhaimmat miehet. Parhaimmilla miehillä kun on tarjota naisille KAIKKEA MUUTAKIN kuin supliikkia ja itseluottamusta.
Ja mitä ihmeen väliä sillä on, että naiset eivät huoli ketään valittajaa? Voin lopettaa sen valituksen, mutten siltikään kuulu MIESTEN PARHAIMMISTOON. Eivät hekään valita, mutta he ovatkin ne kaikista viehättävimmät miehet. Niin yksinkertaista se vain on.
Teet siis päätelmän, että kun minä yritän näitä pelimiesjuttuja jollekin naiselle helsinkiläisessä ravintolassa, niin se olisi jotenkin näiden juttujen ansiota. Ei se ole, ei todellakaan ole. Naiselle vain ei löytynyt sillä hetkellä parempaakaan seuraa ja miestä ja TYYTYI minuun. Todellisuudessa olisi ottanut paljon minua kiinnostavamman miehen, jos vain olisi mahdollista.
"Miltäs näyttää?"
Miltäs se näyttäisi, kun minä pokaisin jonkun naisen helsinkiläisestä ravintolasta? Juuri siltä kuin se onkin, naiselle ei ole tarjota sillä hetkellä niitä parhaimpia miehiä, joten minäkin kelpaan.
Etkä ota lainkaan huomioon sitä, että kuinka paljon noillekkin naisille on maksettu siitä, että ovat tuolla videolla. Minäkin voin kuvata tuollaisen, maksaa naisille siitä ja myydä ihmisille, että tästä mallia.
Ja näyttää juurikin sille, että jos tuo mies olisi HUOMATTAVASTI komeampi, seksikkäämpi, seksikäsäänisempi, harteikkaampi, pidempi, jne. niin naiset kävisivät OIKEASTI kuumina. Naiset haluaisivat tuota miestä HUOMATTAVASTI enemmän.
Et ota lainkaan huomioon sitä, että vaikka se pelimies saisikin niitä naisia, niin se naisten kiinnostuksen TASO JA SUURUUS vaihtelee kuitenkin. He TYYTYVÄT siihen mieheen, minkä saavat, vaikka joku toinen mies olisi paljon viehättävämpi. Mutta kun he eivät saa niitä miehiä, niin he TYYTYVÄT sitten näihin miehiin. Ei se, että saa naisia, kerro vielä yhtään mitään. Moni mies saa naisia, mutta kun kyse on vain siitä, että naiset TYYTYVÄT niihin miehiin, kun eivät parempaakaan saa. Tässä se yksinkertainen pointti.
- Joku vaan
Ja kun ihan oikeasti miettii, niin nimenomaan itse aloitteita tekevä mies joutuu vakuuttelemaan naisille olevansa viehättävä. Huomaa, että kun tuollainen mies tekee niitä aloitteita naisille, niin hän joutuu itse tekemään sen työn, kun ei muuten viehätä.
Miksi sitten joidenkin harvojen miesten ympärillä pyörii naisia koko ajan ja naiset tulevat tekemään aloitteita? Koska sillä miehellä on PALJON MUUTAKIN KIINNOSTAVAA KUIN SUPLIIKKI. Naiset tekevät aloitteita nimenomaan niille kaikista viehättävimmille miehille ja en ole nähnyt lainkaan tuon miehen olevan sellainen.
Mies ITSE TEKEE aloitteita ja joutuu vakuuttelemaan olevansa viehättävä. Et ymmärrä lainkaan sitä, että jos NAISET TEKEVÄT ITSE ALOITTEITA, kyseessä on ihan erityyppinen mies kuin se, ketä joutuu tekemään aloitteita.
Missään tuossa videolla ei näkynyt, että naiset tulisivat miehen luokse, kehuisivat häntä seksikkääksi ja viehättäväksi, koskaan eivät naiset tulleet kaduilla häntä pokaamaan, jne. Hänhän joutui itse tekemään kaiken työn, vaikka naiset nimenomaan tulevat ITSE NIIDEN PARHAIMPIEN MIESTEN luokse.
Luulet, että tuollainen mies on oikeasti jonkunlainen NAISTEN MÄRKÄ PÄIVÄUNI. Ei todellakaan ole. Mikä on sellainen naisten himoitsema mies, joka itse joutuu tekemään kaiken työn saadakseen naisia? Huomaa, NAISTEN HIMOITSEMA mies, eli sellainen, jonka luokse naiset tulevat tekemään aloitteita ja toivovat seksiä ja seuraa. Ei tuollainen mies, joka yrittää jossakin helvetin pöydässä tehdä itseään suureksi, ole minkäänlainen NAISTEN HIMOITSEMA mies.
Ja kuten itsekkin huomaat, niin tuo Tylerpydet suutelee jotakin naista ja nainen poistuu. Jos kyseessä olisi OIKEASTI NAISIA VIEHÄTTÄVÄ mies, niin naiset olisivat koko ajan innoissaan. Missä ne oikeasti innostuneet naiset ovat tuolta videolta? Itse en nähnyt yhtään sellaista naista, joka olisi tuosta miehestä ollut kovinkaan innoissaan. Lähinnä näyttivät hämillään olevilta, mutta missä ne tuota miestä HIMOITSEVAT kauniit ja viehättävät naiset olivat? Katsoin koko videon, mutten nähnyt niitäkään missään.
Ihan oikeasti, tuo on vain kaikki pelkkää esittämistä ja pelkkää oman egon nostatusta. Sotket nyt pahemman kerran NAISTEN HIMOITSEMAN miehen ja jonkun naisia yrittävän miehen keskenään.
Kuten itsekkin huomaat, Tylet pysäyttää naisjoukon ja halaa yhtä naista. Minkä vitun takia se halattava nainen ei ole innoissaan ja sulaa vahaa sen miehen seurassa? Miksi nuo muut naiset vain kävelevät ohitse eivätkä jää kilpailemaan sen miehen huomiosta sen naisen kanssa?
Miksi nuo kaikki pyödässä olevat naiset eivät vaikuta olevansa LAINKAAN INNOSTUNEITA tuon miehen seurasta? Miksi yksikään ei yritä pokata tuota miestä eikä yksikään yritä saada seksiä tältä mieheltä? Miksi nuo naiset vain poistuvat tuon miehen luota, eivätkä yritä mitään enempää? Miksi he eivät yritä saada seksiä tuolta mieheltä, hänenhän kerran pitäisi olla niin viehättävä mies että.
Kyllähän se varmasti on ihan mukavaa käydä naisia kokeilemassa kadulla, mutta minkä ihmeen takia tuolla videolla ei näy mitään päinvastaista? Miksi yksikään nainen ei tuolla videolla tule tuota miestä iskemään, miksi kukaan nainen ei yritä mitään enempää, miksi kaikki naiset vain poistuvat paikalta, kun tilanne on ohi? Eivät naiset luovuta todellakaan noin helposti, jos MIESTEN PARHAIMMISTOA on kyseessä. He piirittävät ja yrittävät saada sen miehen huomiota todella voimakkaasti. Miksi tällaista ei esiinny tuolla videolla?
Tuo kaikki on vain tuollaista ihmeellistä esittämistä ja luulemista. Todellisuudessa ne naiset himoitsevat IHAN MUUNLAISIA MIEHIÄ.- PlayTheGame
"Missään tuossa videolla ei näkynyt, että naiset tulisivat miehen luokse, kehuisivat häntä seksikkääksi ja viehättäväksi, koskaan eivät naiset tulleet kaduilla häntä pokaamaan, jne. Hänhän joutui itse tekemään kaiken työn, vaikka naiset nimenomaan tulevat ITSE NIIDEN PARHAIMPIEN MIESTEN luokse."
Näin se menee aina. Hollywoodtähtikin joutuu tekemään aloitteita jos haluaa miljonäärisupermallin, jota videon Owen ei välttämättä saa. Jotta harhaisissa jutuissasi olisi mitään järkeä, maailmassa pitäisi olla vain yksi onnellinen mies - se maailman paras mies, jonka puntissa roikkuu kaikki päivää 50 Megan Foxia . Kaikki muut istuisivat koneen ääressä vollottamassa, koska naiset tyytyisivät heihin vain kun sitä parasta ei ole saatavilla.
"Luulet, että tuollainen mies on oikeasti jonkunlainen NAISTEN MÄRKÄ PÄIVÄUNI."
Ei, vaan nimen omaan Tyler/Owen EI ole naisten päiväuni. Suurin osa naisista väittäisi ettei koskaan lähtisi moisen tavallisen näköisen, lyhyen nörtin matkaan. Mutta vaikka jokainen videon naisista pokaisi helposti 99% raflassa istuvista miehistä, kumman moni lähtee Owenin matkaan. Eikö vain?
- PleyTheGame
"Etkä ota lainkaan huomioon sitä, että kuinka paljon noillekkin naisille on maksettu siitä, että ovat tuolla videolla. Minäkin voin kuvata tuollaisen, maksaa naisille siitä ja myydä ihmisille, että tästä mallia."
Olisi melkoinen temppu pitää kursseja ympäri maailmaa satojen oppilaiden kanssa jäämättä kiinni huijaamisesta :) Et vain tajua että noin se homma toimii. Jos minä listaisin kovimmat tuntemani pleijerit, yksikään ei ole ulkonäöltään mikään huippu.
"Ja näyttää juurikin sille, että jos tuo mies olisi HUOMATTAVASTI komeampi, seksikkäämpi, seksikäsäänisempi, harteikkaampi, pidempi, jne. niin naiset kävisivät OIKEASTI kuumina. Naiset haluaisivat tuota miestä HUOMATTAVASTI enemmän."
Jos tyyppi pokaa naisen suoraan taksista ja nainen pyytää heti päästä rakastelemaan yökerhon taakse, kuinka paljon kuumempana naisen pitäisi käydä??? - Joku vaan
"Ei, vaan nimen omaan Tyler/Owen EI ole naisten päiväuni. Suurin osa naisista väittäisi ettei koskaan lähtisi moisen tavallisen näköisen, lyhyen nörtin matkaan. Mutta vaikka jokainen videon naisista pokaisi helposti 99% raflassa istuvista miehistä, kumman moni lähtee Owenin matkaan. Eikö vain?"
En nähnyt yhdenkään naisen lähtevän tuon miehen mukaan. Mies meni jollekkin naiselle juttelemaan kadulla (huomaa, ettei tuo mies ollut niin viehättävä, että nainen tulisi ITSE TEKEMÄÄN ALOITTEEN) ja juttelivat siinä jotain. Ehkä joku suudelma vaihdettiin ja nainen lähti hyvin helposti pois. Mitä sitten, mistä tämä muka kertoo? Ei ainakaan tuon miehen viehättävyydestä yhtään mitään.
"Jos tyyppi pokaa naisen suoraan taksista ja nainen pyytää heti päästä rakastelemaan yökerhon taakse, kuinka paljon kuumempana naisen pitäisi käydä???"
Yksi nainen tekee näin, mutta minua ei kiinnostakkaan kenenkään yksittäisen naisen tekemiset, koska se ei kerro miehen seksuaalisesta vetovoimasta SUURIMMAN OSAN NAISISTA keskuudessa yhtään mitään. Yksittäinen nainen voi aina tehdä mitä vain, mutta eri asia on, jos SUURIN OSA ELI VALTAOSA naisista tekee noin. Se onkin täysin eri asia.
Ja asia, mitä et edelleenkään tajua, on se, että tuollainen mies tekee ITSE ALOITTEET naisille. Mutta asia, mitä et tajua, on se, että naiset tekevät aloitteita vain niille KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMILLE miehille. Koska tuo mies ei niitä aloitteita saa, ei hän myöskään kuulu niihin himoituimpiin miehiin.
Kuten itsekkin sanoit, niin tuo mies ei kuulu niihin HIMOITTUIHIN miehiin. Joten hän ei ole sellainen mies, mitä tarkoitan. Hän joutuu itse tekemään vaikutuksen naisiin, hän joutuu itse tekemään aloitteen, jne. sen takia, ettei viehätä naisia TARPEEKSI, jotta naiset pyörisivät hänen ympärillään. Niin se vain menee. Jos mies saa jatkuvasti aloitteita naisilta ja naiset pyörivät jatkuvasti hänen ympärillään, niin se kertoo jo jotain. Tuo mies ei ole sellainen, vaan pelkkä säälittävä pelle.
"Jos minä listaisin kovimmat tuntemani pleijerit, yksikään ei ole ulkonäöltään mikään huippu."
Kovimmat pleijerit eivät todellakaan ole niitä KAIKISTA HALUTUIMPIA miehiä, eivät vain yksinkertaisesti ole. Nuo miehet eivät ole niitä, jotka ovat niin viehättäviä, että naiset TULEVAT ITSE HÄNEN LUOKSEEN. Hän on vain pelkkä pleijeri, joka joutuu itse tekemään töitä niiden naisten eteen, koska ei vain yksinkertaisesti ole niin viehättävä. Näin se vain menee. Voit olla vaikka kuinka vitun kova pleijeri, mutta et kuulu niihin naisten HIMOITUIMPIIN miehiin ikinä. Tässä on se ero, jota tarkoitan.
En tuossa videossa nähnyt yhtään mitään sellaista, mistä näkisi noiden naisten olevan NIMENOMAAN TUON MIEHEN PERÄSSÄ. En nähnyt yhdenkään naisen tai naisjoukon tekevän aloitetta tuolle miehelle. En nähnyt yhdenkään naisporukan kilpailevan tuon miehen huomiosta. En nähnyt yhdenkään naisen olevan selkeästi pahoillaan, kun tuo tilanne loppuu vaan he lähtevät paikalta kuin mitään ei tapahtuisikaan. Huomaat itsekkin, että Owen pysäyttää naisjoukosta yhden naisen, mutta muut naiset vain jatkavat matkaa. Jos Owen olisi naisten märkä päiväuni, naiset alkaisivat kilpailla keskenään miehen huomiosta ja haluaisivat seksiä. Mitään tällaista ei tapahdu.
Näet itsekkin, että Owen juttelee naisjoukolle pöydän ääressä, mutta naiset eivät millään tavoin osoita mielenkiintoa miestä kohtaan. Eivät kilpaile huomiosta, eivät halua suudella, eivät tunge syliiin, jne. Näet itsekkin videolta, että Owen on se, joka yrittää suudella naisia, naiset eivät ikinä yritä suudella häntä, jne.
Tuo on pelkkää säälittävää pelleilyä, kun ei naisia viehätä. Sitä vain yritetään olla niin polleana, mennä kadulla juttelemaan naisille ja iskemään heitä, mutta naiset toimivat kuitenkin ihan jotenkin muuten kuin osoittaisivat kiinnostusta. Jos Owen olisi NAISTEN HIMOITSEMA MÄRKÄ PÄIVÄUNI, niin hänen ei tarvitsisi tehdä tuollaista. Vaan hänen luokseen tulisivat ne naiset häntä himoiten ja haluten. Naisjoukon naiset kilpailisivat ja haluaisivat tämän miehen huomiota, jne.
Jostain syystä kaikki tällainen loistaa videolla poissaolollaan!- Joku vaan
"Pelimies ehkä, mutta töitä joutuu kovasti tekemään toisin kuin luonnostaan puoleensavetävät miehet."
Juuri nimeomaan näin. Naiskirjoittaja itsekkin kirjoittaa näin. Tuollainen pelimies vain kuvittelee olevansa jotakin, kun hän menee naisille juttelemaan kadulla. Voivat toki jotkut naiset suudella takaisin, mutta kun katsotaan niiden naisten reaktioita, niin minkäänlaista kiinnostusta ei tule takaisin. Naiset vain poistuvat paikalta, aivan kuin olisivat käyneet kaupassa.
Tuollaiset miehet kuvittelevat olevansa naisten keskuudessa jotain, luulevat olevansa jotain, kun naiset vastaavat hänen kysymyksiinsä, suutelevat takaisin, jne. Mutta kun se vain ei todellakaan mene niin. Mies vain kuvittelee olevansa joku karismaattinen pelimies, mutta ei todellisuudessa ole mitään muuta kuin säälittävä pelle, jolla ei ole mitään naisia viehättävää. Yksi kiinnostunut nainen ei vielä tilannetta muuta miksikään, samoin kuin emme todellakaan tiedä, kuinka paljon naiselle on maksettu. Kaikkea voi aina tehdä, kunhan vain hinnasta sovitaan.
Kun ei naisia viehätä, niin sitä täytyy sitten väkisin yrittää olla jotain. Jälki on juuri tämännäköistä: säälittävää pelleilyä. - 6 + 13
"halutuin" on täysin irrelevantti käsiten sellaiselle joka saa naista suunnilleen kun sitä itse haluaa.
Tylerille/Owenille tärkein asia naisteniskennässä lienee valta - valta saada niitäkin naisia, jotka eivät normaalisti vilkaisisikaan häneen.
- 6 + 6
Kun tietää mista napista painaa homman saa toimimaan.. myös itsensä.
Psykopaatti ja narsistikaan eivät ole muuta kuin tyhjää kulissia, mutta hyvinpä saavat muut tanssimaan pillinsä mukaan.
Pohjimmiltaan sama asia ja opettelun tulosta. - Joku vaan
"Tylerille/Owenille tärkein asia naisteniskennässä lienee valta - valta saada niitäkin naisia, jotka eivät normaalisti vilkaisisikaan häneen."
Mutta se ei tee hänestä yhtään sen viehättävämpääkään, tässähän se koko pointti onkin.
Luontainen viehätysvoima koostuu ulkonäöstä, itseluottamuksesta, asenteesta, karismasta, SYNNYNNÄISESTÄ SEKSUAALISESTA KARISMASTA (kyse ei ole siis mistään harjoitelluista sosiaalisista taidoista tai fiksuudesta, vaikka näitä aina tähän sotketaankin. Kyseessä siis vain eräänlainen seksuaalinen hehku, joka tulee ihmisen sisältä ja jonka muut voivat aistia. Sitä on aniharvalla ihmisellä, eikä siihen sisälly minkäänlaista harjoittelua.), fiksuudesta, isosta kalusta, sänkytaidoista, sosiaalisuudesta, jne.
Jos mies on tuollainen, ei hänen tarvitse esittää yhtään mitään, kunhan vain on oma itsensä ja naisia tulee ovista ja ikkunoista. Kyseinen mies siis jo pelkästään olemassaolollaan ja paikalletulollaan saa aikaan sen, että naiset kiinnostuvat ja haluavat kyseisen miehen huomiota. Tämän takia juuri tällaiset miehet ovat niitä, jotka saavat naisilta jatkuvasti aloitteita ja seksuaalista huomiota.
Miten tuo videolla esiintyvä tyyppi sitten oikein eroaa tällaisesta miehestä? Ensinnäkään, hänellä ei ole minkäänlaista luontaista viehätysvoimaa, joka houkuttelisi naisia. Lyhyt, laiha, nörttimäinen, säälittävä-ääninen raasu, jossa ei ole tippaakaan seksikkyyttä. Minkä takia tällainen mies siis vetoaisi naisiin? Pointti onkin, että ei hän viehätäkkään. Huomatkaa, että tuo mies itse JOUTUU tekemään ne aloitteet, hän itse joutuu johdattelemaan niitä keskusteluja, hän JOUTUU tekemään itsestä viehättävän ja kiinnostavan, koska hän ei sitä ole.
Koska hänellä ei ole sitä luontaista viehätysvoimaa, eivät naisetkaan ole hänestä innostunut, kun hän tulee kadulla naista vastaan ja suutelee. Senpä takia naiset vain poistuvat rauhassa paikalta, koska kyseinen mies ei herätä naisissa sen enempää kiinnostusta.
Hän on täysin pelkkää ilmaa naisille, kuten lähes kaikki muutkin miehet. Mutta hän vain yrittää myydä itseään ja omaa näyteltyä persoonaansa naisille, huomaa täysin selvästi, kuinka hän yrittää ja yrittää ja yrittää näytellä olevansa jotain. Mutta kun hän ei ole, kun hänellä ei ole sitä luontaista vetovoimaa ja viehättävyyttä, hän yrittää sitä luoda. Mutta kuten videolta näkee naisten reaktion, ei hän sitä myöskään onnistu tekemään.
Monet ATM:t sitten näkevät tuon pätkän ja ajattelevat, että vau, tuolla tavalla sitä saakin naisen huomion. No totta vitussa kun minä menen huomenna kadulle naiselle juttelemaan, niin totta kai se nainen pysähtyy ja kuuntelee, mitä minulla on sanottavana. Mitään seksuaalista se nainen ei kuitenkaan minua kohtaan tunne. Kyseinen mies ei ole yhtään mitään, mutta luulee vain olevansa. Sitten hän saa kaikki muutkin ATM:t luulemaan, että tämä on se tie. Koska ATM:t ovat iloisia kaikenlaisista naisiin kohdistuvista huomionosoituksista, eivät he niin kiinnitä huomiota siihen, ettei videolla oleva nainen innostu todellakaan paljoa, kun tuo Tyler/Owen häntä suutelee. Mutta ATM:lle sekin on jo paljon.
Tylerille/Owenille itselleen on varmasti jo suuri asia, kun saa suudella naista. Naiselle tuo tosin ei tuon videon perusteella ole mitenkään ihmeellinen asia. Kun ei muuten saa, niin kaikki, minkä sitten kovan työn jälkeen saa, tuntuu jo lottovoitolta.
"Suurin osa naisista väittäisi ettei koskaan lähtisi moisen tavallisen näköisen, lyhyen nörtin matkaan."
Ei lähtisikään ja tässä onkin se koko homman pointti. Naista kyllä kiinnostaisi lähteä ERITTÄIN KOMEAN pitkän ja miehekkään miehen matkaan, eli homma on tätä kautta jo taputeltu. Tavallisen näköinen, lyhyt nörtti ei ole mitään tuollaisen miehen rinnalla, vaikka videon avulla yritetään kuinka väittää muuta. Tyler/Owen on hävinnyt homman jo täysin alkutekijöissä verrattuna siihen ERITTÄIN KOMEAAN, pitkään ja miehekkääseen mieheen, joihin se naisten TODELLINEN mielenkiinto ja halu kohdistuu. Videolla oleva pelle vain luulee olevansa tätä tasoa, vaikkei ymmärrä, että tuo miehekkyys, ulkonäkö ja pituus on osa luontaista vetovoimaa. Ja sitä tuolla miehellä ei ole pätkän vitun vertaa.
"Psykopaatti ja narsistikaan eivät ole muuta kuin tyhjää kulissia, mutta hyvinpä saavat muut tanssimaan pillinsä mukaan."
Toimii siis, jos noilla miehillä on jotakin muutakin vain muiden ihmisten manipuloimisen taito ja taito vedellä naruista. Muistakaa edelleen, että ulkonäön, seksikkyyden, pituuden, jne. puute vaikuttaa aina negatiivisesti naismenestykseen.
Vaikka se narsisti ja psykopaatti sitten osaisikin manipuloida naisia, niin ei se naismenestys välttämättä kovinkaan suurta ole, ellei sitten omaa muita viehättäviä piirteitä.- Naisasialooseri.
"Vaikka se narsisti ja psykopaatti sitten osaisikin manipuloida naisia, niin ei se naismenestys välttämättä kovinkaan suurta ole, ellei sitten omaa muita viehättäviä piirteitä."
Juurikin noin. Esim. James Bond on luokiteltu narsistiseksi psykopaatiksi ja saa naisia, mutta ei suinkaan narsisminsa takia vaan koska on komea, karismaattinen, sosiaalinen ja muutenkin seksuaalista vetomoimaa uhkuva mies.
Sama homma on myös Christian Balen tulkitseman American psykon kanssa. Jätkä on täysin empatiakyvytön sarjamurhaaja, mutta hänellä on em.näyttelijän ulkonäkö, rahaa, valtaa, karsimaa jne.
Myös salkkareiden Aaro oli narsistinen psykopaatti, mutta ei ollut hänkään ruma mies ja siksi sai naiset ihastumaan itseensä
Eli ei se pelkkä narsismi ja psykopatia yksinään kenekään naismenesystä paranna pätkän vertaa.
Esim. em. henkilöiden tavoin myös Leatherface on ihmisiä moottorisahalla pilkkova psyopaatti, mutta koska on kasvosairauden takia rumanaamainen niin on myös ATM. - Naisasialooseri.
Naisasialooseri. kirjoitti:
"Vaikka se narsisti ja psykopaatti sitten osaisikin manipuloida naisia, niin ei se naismenestys välttämättä kovinkaan suurta ole, ellei sitten omaa muita viehättäviä piirteitä."
Juurikin noin. Esim. James Bond on luokiteltu narsistiseksi psykopaatiksi ja saa naisia, mutta ei suinkaan narsisminsa takia vaan koska on komea, karismaattinen, sosiaalinen ja muutenkin seksuaalista vetomoimaa uhkuva mies.
Sama homma on myös Christian Balen tulkitseman American psykon kanssa. Jätkä on täysin empatiakyvytön sarjamurhaaja, mutta hänellä on em.näyttelijän ulkonäkö, rahaa, valtaa, karsimaa jne.
Myös salkkareiden Aaro oli narsistinen psykopaatti, mutta ei ollut hänkään ruma mies ja siksi sai naiset ihastumaan itseensä
Eli ei se pelkkä narsismi ja psykopatia yksinään kenekään naismenesystä paranna pätkän vertaa.
Esim. em. henkilöiden tavoin myös Leatherface on ihmisiä moottorisahalla pilkkova psyopaatti, mutta koska on kasvosairauden takia rumanaamainen niin on myös ATM.Myös siinä olet täysin oikeassa, että tuon videon mies on säälittävä pelle, joka tekee itsestään lähinnä naurettavan.
Eivät naiset todellakaan tuollaisesta miehestä kiinnostu, vaikka sen kanssa suostuisivat suutelemaankin. Yksikään nainen ei tuon näköistä miestä ottaisi jos saisi vapaasti valita, mutta läheskään kaikki naiset eivät saa niin he tyytyvät vähemmän viehättävään miehen kuten tuo videon kaverikin on. - Naisasialooseri.
Naisasialooseri. kirjoitti:
Myös siinä olet täysin oikeassa, että tuon videon mies on säälittävä pelle, joka tekee itsestään lähinnä naurettavan.
Eivät naiset todellakaan tuollaisesta miehestä kiinnostu, vaikka sen kanssa suostuisivat suutelemaankin. Yksikään nainen ei tuon näköistä miestä ottaisi jos saisi vapaasti valita, mutta läheskään kaikki naiset eivät saa niin he tyytyvät vähemmän viehättävään miehen kuten tuo videon kaverikin on.Tuon Tylerin tavoin moni mies kuvittelee olevansa kovakin naistenmies ja naisten päiväunien kohde jos on saanut juteltua naisten kanssa ja pari pusuakin siinä sivussa.
Yksi ATM kaverini sai kerran ihmeen kaupalla aikaiseksi viikon mittaisen suhteen naisen kanssa, jonka jälkeen nainen jätti hänet. Nainen oli sanonut pitävänsä tuon miehen ulkonäöstä, joka sai hänet kuvittelemaan olevansa muidenkin naisten palvoma komistus. Tunsin myötähäpeää hänen puolestaan.
Kysymys on hyvin yksinkertainen ja se kuuluu näin: Jos nainen saisi rajattoman vapauden valita, niin valitsisiko hän sinut?
- mukha
Tyler infield on koominen. Vähän halailua ja pussaus. On siinä playeri.
Pari rapajuoppoa on saanut pusuja kun eksynyt pöydästään:)
Mutta en tiedä tienaako äijä paljon kun jenkeissä on kuitenkin eri meininki ja tällaiset "motivational speakerit" höylää rahaa urpojen selästä.
Näin naisia pokataan;)
http://www.youtube.com/watch?v=TWvH7jEpMdA - Joku vaan
Nimenomaan näin, varsinkin kun puhutaan elokuvien henkilöistä. Mutta sama idea toimii oikeassakin elämässä.
James Bondia voidaan monessa mielessä pitää tietynlaisena naistenmiehen perimiehenä. Ei yritä aktiivisesti ikinä mitään naisia, mutta saa niitä, koska naiset ovat kiinnostuneita hänestä. Eihän hän elokuvissa ikinä mitään naista yritä, vaan naisethan aina tulevat hänen luokseen.
Mutta koska on komea, viehättävä, agentti, tunteeton tappaja, jne. niin totta kai naisia kiinnostaa. Eihän tuollaisen kanssa varmasti mitään perhettä perusteta, mutta viehättää naisia kuitenkin seksuaalisesti, mikä on se kaikista oleellisin juttu.
Mistä päästäänkin sopivana aasinsiltana pahan pojan esittämiseen. Aina puhutaan, että pahat pojat viehättävät naisia, monesti juuri tyylinsä takia.
Mutta taustalla kun kuitenkin aina on myöskin sitä ulkonäköä. Jos ruma mies on paha poika, niin eipä paljoa naiset kiinnostu. Sama kun sitten taas kilttejä miehiä pyydetään esittämään ylimielistä pahaa poikaa. Tätä kun tekee moni mies, niin naiset kiertävät vieläkin kauempaa. Se vain on niin, että tietynlainen mies voi olla paha poika ja saada haluamiaan naisia. Mutta sitten taas tietynlainen mies voi olla yhtä lailla paha poika, mutta naiset karttavat mahdollisimman kaukaa.
Ei kaikissa miehissä todellakaan viehätä se pahismaisuus, monissa miehissä se on päinvastoin. Mies voi myös esittääkin tunteetonta narsistia ja näytelläkin hyvin, mutta naiset karttavat entistä kauempaa.
Samoin kuin monia naisettomia miehiä kannustetaan olemaan sen suuremmin olemaan välittämättä naisista ja suhtautumaan heihin alentavasti. Tämän kun tekee tietynlainen mies, niin on aivan turhaa odottaa minkäänlaista kiinnostusta naisilta. Se välinpitämätön suhtautuminenkin aiheuttaa sen, etteivät naiset myöskään mitään kontaktia ota.
Sen miehen pitää siis olla tietynlainen, jotta sellainen käytös, olemus tai asenne toimii. Jos mies ei naisia viehätä, on aivan se ja sama, millainen se mies on aidosti ja oikeasti, millaista hän esittää tai näyttelee, naisia ei tipu. Naiset päinvastoin suhtautuvat vieläkin karttavammin.
Ja toisille miehille ei vain yksinkertaisesti sovi millään minkäänlainen pahapoikamaisuus. Tuomitaan vain aiempaa säälittävämmäksi. Mutta jos mies taasen on jo ulkoisesti miehekkään ja pahan näköinen, niin jo pelkästään se saa aikaan naisissa vahvoja ja raakoja seksuaalisia tunteita. Kiltin näköinen mies ei sellaista vain saa millään aikaan ja hänen pahismaisuutensa saa hänet näyttämään lähinnä säälittävältä.
Eli kyllä sen ulkonäön ja sisäisen luonteen ja käytöksen pitää korreloida keskenään. Pahiksen näköinen mies taasen voi aina olla hieman kilttikin ja rauhallinen, koska ulkonäkö jo herättää kunnioitusta. Naisissa se herättää juurikin niitä RAAKOJA JA VAHVOJA SEKSUAALISIA TUNTEITA, HALUJA JA VIETTEJÄ. Nainen tajuaa, että tuossa olisi mies, joka ottaa hänet ja kunnolla ja nimenomaan miehisesti.
Mutta kiltin näköinen mies herättää naisissa lähinnä sääliä ja hellyyttä. Kun hän sitten alkaa hieman pahista esittämään tai olemaan hieman miehekkäämmän oloinen, ovat naistenkin naurut taattu. Ulkonäkö, käytös ja toiminta eivät korreloi keskenään.- Joku vaan
"Kysymys on hyvin yksinkertainen ja se kuuluu näin: Jos nainen saisi rajattoman vapauden valita, niin valitsisiko hän sinut?"
Nimenomaan näin. Tämän olen aina pyrkinyt pitämään mielessä, joka paikassa missä on naisia. En todellakaan kuulu siihen ryhmään, joka naisia saisi, kun vapaasti alettaisiin valitsemaan. Niin se vain menee. Toisin sanoen siis minulla ei ole minkäänlaista syytä uskoa yhteenkään pelimiesoppaaseen. Neil Straussin Pelimiehen voin toki lukea, kun lukemisesta pidän jo muutenkin, mutta mitään neuvoja en todellakaan ala ikinä kokeilemaan.
Eikä minulla ole mitään syytä alkaa seurustelemaan tai harrastaa seksiä yhdenkään naisen kanssa tässä maailmassa. Koska miksi pitäisi? Mitä ihmettä minä sellaisesta hyödyn? Nainen haluaa toisia miehiä ja minun pitäisi innostua siitä. Ei kuulosta kovinkaan kivalta. - 13 + 12
Joku vaan kirjoitti:
"Kysymys on hyvin yksinkertainen ja se kuuluu näin: Jos nainen saisi rajattoman vapauden valita, niin valitsisiko hän sinut?"
Nimenomaan näin. Tämän olen aina pyrkinyt pitämään mielessä, joka paikassa missä on naisia. En todellakaan kuulu siihen ryhmään, joka naisia saisi, kun vapaasti alettaisiin valitsemaan. Niin se vain menee. Toisin sanoen siis minulla ei ole minkäänlaista syytä uskoa yhteenkään pelimiesoppaaseen. Neil Straussin Pelimiehen voin toki lukea, kun lukemisesta pidän jo muutenkin, mutta mitään neuvoja en todellakaan ala ikinä kokeilemaan.
Eikä minulla ole mitään syytä alkaa seurustelemaan tai harrastaa seksiä yhdenkään naisen kanssa tässä maailmassa. Koska miksi pitäisi? Mitä ihmettä minä sellaisesta hyödyn? Nainen haluaa toisia miehiä ja minun pitäisi innostua siitä. Ei kuulosta kovinkaan kivalta."Eikä minulla ole mitään syytä alkaa seurustelemaan tai harrastaa seksiä yhdenkään naisen kanssa tässä maailmassa. Koska miksi pitäisi? Mitä ihmettä minä sellaisesta hyödyn? Nainen haluaa toisia miehiä ja minun pitäisi innostua siitä. Ei kuulosta kovinkaan kivalta. "
Toi onj just sellainen disney-uni mistä sun pitää herätä. - kummitus
13 + 12 kirjoitti:
"Eikä minulla ole mitään syytä alkaa seurustelemaan tai harrastaa seksiä yhdenkään naisen kanssa tässä maailmassa. Koska miksi pitäisi? Mitä ihmettä minä sellaisesta hyödyn? Nainen haluaa toisia miehiä ja minun pitäisi innostua siitä. Ei kuulosta kovinkaan kivalta. "
Toi onj just sellainen disney-uni mistä sun pitää herätä.No älä, eiköhän se ole ihan hyvä jos tuo hyypiö jättää naiset rauhaan. :D
- 6 + 14
kummitus kirjoitti:
No älä, eiköhän se ole ihan hyvä jos tuo hyypiö jättää naiset rauhaan. :D
Meinasin enemmän että sen täydellisyyden haihattelun voisi jättää niihin disneyn leffoihin.. :)
- Suuri Juppi
Tässä ketjussa paljon asiaa, termejä, stereotyypejä, eli paljon porua ja vähän villaa. Jos haluaa seksiä, voi olla kuka tahansa, jos haluaa parisuhteen voi olla ihan kuka tahansa- fiksuus on vain plussaa. Jos haluaa isäksi, niin voi olla kuka tahansa mutta kunnollisuus on vain plussaa. Mutta kuka tyytyisi olemaan vain kuka tahansa? Tyytyisikö Ozzy Osbourne vain runkkaamaan vai käyttäisikö mainettaan jotta saisi naista. Sellainen mies, joka on sanonut sanan tai pari televisiossa on kuumaa kamaa. Mutta me kaikki emme pääse pukille niin.
Parhaimmat kirjailijat kertovat parissa virkkeessä enemmän kuin lehtimies koko uransa aikana. Parhaimmat naturaalit iskevät naisen jo ennen kuin ovat käyneet aamupissalla. Pelimieskirjat eivät pelkästään opeta alfa ja naisenkäsittelytaitoja- ne jopa opastavat miestä kehittymään oman tyyliseksi, aidoksi ja originelliksi tyypiksi. Ne jotka olivat neitsyitä vielä armeijaiässä tulevat paremmiksi kuin YT- miehet, jotka saivat hyviä täkyjä jo ennen kuin heillä alkoi kasvamaan munakarvat. Koska he osaavat olla myös ymmärtäväisiä ongelmille ja kärsimykselle. Pelimiestaidot opettavat kalastamaan: kehittymään sellaiseksi miestyypiksi jota ei olla koskaan ennen nähty. Jos mies olisi sellainen että hänen katseensa, kehonkielensä ja persoonansa hoitaisi ihastumisen ennen kuin sanaakaan ollaan sanottu.
Jos olisi mies joka ei olisi mikään karikatyyri, stereotyyppi tai muu nice guy pelle, vaan sellainen mies joka olisi oma itsensä, ainutlaatuinen, omaperäinen ja originelli, joka kävelisi sosiaalisten pelien ylitse ja loisi oman sosiaalisen kielen. Sellainen ihminen, jota ei olla aivopesty koulun toimesta massa-ihmiseksi, sellainen ihminen jota yhteiskunta ei ole sabotoinut, on yhtä kuin originelli mies, aivan yhtä luonnoneläinten kanssa. Koira ja originelli ihminen, jotka ovat menneet omia polkujaan ilman yhteiskunnan sosiaalista valvontaa ja käytöskoodia, ovat samanlaisia luonteeltaan, samanlaisen hellyttäviä kömpelyydessään ja yhtä suoraan saavat pesää. Koira ei paljon aikaile jos näkee naaraan. Niin ei tee myöskään originelli mies, joka on luonut oman kielen, käytöksen ja kulttuurin.- ...
Naisia on lähtökohtaisesti kahta tyyppiä: on konservatiiveja, jotka haluavat miehekästä miestä jota on puolustamaan heitä ja elättämään heitä ja sitoutumaan heihin, vaikka kyseiset naiset uskoisivat itsekin kyllä puolustamaan itseään ja elättämään itsensä. Mutta noin niin kuin kaiken varalta.
Ja sitten on niitä boheemeja, jotka haluavat miehestä taiteilijasielua. Jotakuta sellaista jonka kanssa liihotella hetken elämän tiellä, kunnes kummankin on seurattava omaa polkuaan.
Miehille, jotka eivät ole kumpaakaan näistä tyypeistä, on aika vähän kysyntää ja heidän mahdollisuutensa saada seksiä taikka parisuhde ovat aika olemattomat. - reality check
... kirjoitti:
Naisia on lähtökohtaisesti kahta tyyppiä: on konservatiiveja, jotka haluavat miehekästä miestä jota on puolustamaan heitä ja elättämään heitä ja sitoutumaan heihin, vaikka kyseiset naiset uskoisivat itsekin kyllä puolustamaan itseään ja elättämään itsensä. Mutta noin niin kuin kaiken varalta.
Ja sitten on niitä boheemeja, jotka haluavat miehestä taiteilijasielua. Jotakuta sellaista jonka kanssa liihotella hetken elämän tiellä, kunnes kummankin on seurattava omaa polkuaan.
Miehille, jotka eivät ole kumpaakaan näistä tyypeistä, on aika vähän kysyntää ja heidän mahdollisuutensa saada seksiä taikka parisuhde ovat aika olemattomat."Miehille, jotka eivät ole kumpaakaan näistä tyypeistä, on aika vähän kysyntää ja heidän mahdollisuutensa saada seksiä taikka parisuhde ovat aika olemattomat."
Jos vaihteeksi astutaan palstan kuplan ulkopuolelle reaalimaailmaan, niin siellä ylivoimainen murskaenemmistö miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Arvioisin prosentin olevan 95 tienoilla.
Valtaosa näistä miehistä ei tietenkään istu kumpaakaan stereotyyppiisi. - statisti
reality check kirjoitti:
"Miehille, jotka eivät ole kumpaakaan näistä tyypeistä, on aika vähän kysyntää ja heidän mahdollisuutensa saada seksiä taikka parisuhde ovat aika olemattomat."
Jos vaihteeksi astutaan palstan kuplan ulkopuolelle reaalimaailmaan, niin siellä ylivoimainen murskaenemmistö miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Arvioisin prosentin olevan 95 tienoilla.
Valtaosa näistä miehistä ei tietenkään istu kumpaakaan stereotyyppiisi.Suomessa miljoona sinkkua;) Ja naiset panoringeissä.
- ...
reality check kirjoitti:
"Miehille, jotka eivät ole kumpaakaan näistä tyypeistä, on aika vähän kysyntää ja heidän mahdollisuutensa saada seksiä taikka parisuhde ovat aika olemattomat."
Jos vaihteeksi astutaan palstan kuplan ulkopuolelle reaalimaailmaan, niin siellä ylivoimainen murskaenemmistö miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Arvioisin prosentin olevan 95 tienoilla.
Valtaosa näistä miehistä ei tietenkään istu kumpaakaan stereotyyppiisi.Valtaosa miehistä on riittävän miehekkäitä ja konservatiivisia noiden konservatiivisten naisten makuun, ei kai se ole mikään uutinen. Jäljellejäävistä riittää niitä boheemeja miehiä boheemien naisten tarpeisiin. 95% tarkoittaa että joka 20:s jää ilman parisuhdetta. En minä sanoisi tuota mitenkään "ylivoimaiseksi murskaenemmistöksi" koska jo tuolla todennäköisyydellä omasta ystäväpiiristäsikin löytyy 1-2 ihmistä jotka ovat jääneet yksin.
Siihen 5%:n jäämme me, joilla ei ole riittävää substanssia tekemään riittävän miehekästä vaikutelmaa. - jyystärikarju
... kirjoitti:
Valtaosa miehistä on riittävän miehekkäitä ja konservatiivisia noiden konservatiivisten naisten makuun, ei kai se ole mikään uutinen. Jäljellejäävistä riittää niitä boheemeja miehiä boheemien naisten tarpeisiin. 95% tarkoittaa että joka 20:s jää ilman parisuhdetta. En minä sanoisi tuota mitenkään "ylivoimaiseksi murskaenemmistöksi" koska jo tuolla todennäköisyydellä omasta ystäväpiiristäsikin löytyy 1-2 ihmistä jotka ovat jääneet yksin.
Siihen 5%:n jäämme me, joilla ei ole riittävää substanssia tekemään riittävän miehekästä vaikutelmaa.Mielenkiintoinen tapa laske prosenttilaskuja. Yli miljoona sinkkua, ja se on 5% jostain luvusta? Panoringeissä 80% naisista, loput runkkaavat kaalimatojaan.
- Joku vaan
"Jos vaihteeksi astutaan palstan kuplan ulkopuolelle reaalimaailmaan, niin siellä ylivoimainen murskaenemmistö miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Arvioisin prosentin olevan 95 tienoilla."
En ymmärtänyt tätä lainkaan. Joo, suurinpiirtein 95 prosenttia miehistä saa parisuhteen. Mutta mitä ihmeen väliä tällä on minkään asian kanssa?
Et ota lainkaan huomioon niitä miehiä, jotka kiinnostavat SUURINTA OSAA ELI SITÄ VALTAOSAA naisista. Tavallinen mies voi joo saada jonkun yksittäisen naisen, mutta hän ei kuitenkaan viehätä sitä VALTAOSAA NAISISTA. Tässä on se ero.
Etkä ota lainkaan huomioon sitä, että vaikka jollakin tavallisella miehellä olisi joku yksittäinen nainen, niin jos se nainen saisi TÄYSIN VAPAASTI VALITA, niin hän ottaisi miehen, joka kuuluu siihen himoituimpaan ja halutuimpaan 0,5:een prosenttiin. Tässäkin tulee se ero. Tavallinen mies voi saada jonkun yksittäisen naisen itselleen, mutta se ei kerro yhtään mitään sen miehen viehättävyydestä VALTAOSAN NAISISTA keskuudessa.
Enemmistö miehistä saa seksiä ja parisuhteita, mutta et ota lainkaan huomioon monia muita tekijöitä, kuten:
1. Kuinka paljon ne miehet saavat sitä seksiä?
2. Kuinka kauniilta naisilta he saavat seksiä?
3. Kuinka viehättävänä naiset näkevät nuo miehet?
4. Kuinka paljon aloitteita ne miehet saavat naisilta?
5. Kuinka usein nuo miehet saavat valita parhaat naiset päältä?
6. Kuinka monen naisen kanssa nuo miehet saisivat parisuhteen?
7. Kuinka paljon nuo naiset OIKEASTI HIMOITSEVAT JA HALUAVAT noita miehiä?
8. Kuinka paljon naiset kehuvat noita miehiä toisille naisille?
9. Kuinka paljon naiset haluavat uusintakertoja seksiä tuon miehen kanssa?
10. Kuinka usein naiset laittavat nuo miehet merkille HETI, kun he tulevat johonkin paikkaan, juhliin, ravintolaan, jne?
Kysymyksiä olisi loputtomiin, mutta juuri nuo kysymykset vastaavat siihen, että kuinka viehättäviä nuo 95 prosenttia miehistä ovat naisten keskuudessa. On tietysti hienoa väittää, että ylivoimainen enemmistö miehistä saa tämän palstan ulkopuolella seksiä ja parisuhteita, mutta kun se vain ei todellakaan ole niin yksinkertaista.
Tuosta joukosta se ylivoimainen enemmistö on kuitenkin niitä TAVALLISIA KADUNTALLAAJIA, joille ei naisten puolelta kysyntää ole. Mutta sillä kaikista halutuimmalla puolella prosentilla taas on kysyntää naisten keskuudessa. Siinä on se ero. Yksittäinen mies voi saada yksittäiseltä naiselta, mutta mitä vitun väliä, kun kyseessä on vain yksittäinen nainen, joka ei ole parempaakaan saanut? Mitä tuollaisella on mitään väliä minkään kanssa, kun se nainen kuitenkin haluaisi niitä miehiä, jotka kuuluvat siihen VIEHÄTTÄVIMPÄÄN puoleen prosenttiin? Ei yhtään mitään väliä.
Yksittäinen tavallinen kadunmies voi joo saada parisuhteen, mutta viehättääkö hän VALTAOSAA naisista? Onko hän ERITYISEN TAVOITELTU mies naisten keskuudessa? Ei ole, koska hän on pelkkä tavallinen mies, jonka joku yksittäinen nainen on kelpuuttanut, kun ei parempaakaan saa. Niin se vain menee.
Eli kun astutaan sinne reaalimaailmaan, niin se homma vain toimii näin. Se sinun mainitsema 95 prosenttia miehistä ei tarkoita yhtään mitään yhtään missään. Koska suurin osa miehistä on juuri näitä vain yhdelle naiselle kelpaavia miehiä, jotka eivät todellakaan ole millään muotoa naisia viehättäviä. Pelkkiä peruspellejä.
"Valtaosa näistä miehistä ei tietenkään istu kumpaakaan stereotyyppiisi."
Valtaosa tuosta sinun 95 prosentista ei ole millään tavoin naisia viehättäviä, vaan kelpaavat, koska nainen ei ole parempaakaan löytänyt. Joten aivan sama, saako ylivoimainen enemmistö parisuhteita ja seksiä, koska ylivoimainen enemmistö on juuri näitä perus kaduntallaajia, jotka eivät naisissa herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Astutaan taas siis siihen reaalimaailmaan.- Joku vaan
"Toi onj just sellainen disney-uni mistä sun pitää herätä."
No mutta kun juuri näinhän se menee. Sanomattakin on jo päivänselvää, että KAIKISTA PARHAIMMAT MIEHET viehättävät naisia kaikista eniten. Ja heille riittää sitä kysyntää, mitä minulle ei ATM:nä ole. Ei minulle ole minkäänlaista kysyntää, vaan KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMILLE miehille riittää kysyntää. Näin se vain menee, tavallinen kaduntallaaja on vain tavallinen kaduntallaaja. Nainen hyväksyy tuollaisen miehen, kun ei parempaakaan saa. Näin se vain menee, hyväksyi ja halusi tai ei.
Aivan sama, onko sinun mielestäsi kyse jostakin disney-unesta vai ei, mutta kyse on vain siitä, minkälaiset miehet vetoavat naisiin KAIKISTA ENITEN ja kuulunko minä siihen joukkoon. Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: EN TODELLAKAAN KUULU!!!!!!!
Tavallinen Pertti Perusmies voi toki saada jonkun yksittäisen naisen, mutta mitä vitun hienoa siinä on, kun nainen kuitenkin haaveilee niistä KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMISTÄ MIEHISTÄ? Ei tuossa ole mitään vitunkaan järkeä, vaikka monet miehet tätä tekevätkin. Mutta kun se fakta vain on karu, niin se on karu. Ei sille voi yhtään mitään. Parhaimmat miehet ovat parhaimpia miehiä ja heihin kohdistuu NAISTEN SUURIN MIELENKIINTO, HALU, VIETTI JA KIINNOSTUS. Siitä ei pääse yhtään mihinkään, niin se vain menee. Halusi tai ei.
Joten minkä ihmeen takia minä panostaisin yhteenkään naiseen, kun se lopputulos on täyttä paskaa? En jaksa millään ymmärtää.
Miehet vain eivät millään ikinä näytä ymmärtävän, miten naisten halut, vietit, seksuaalinen kiihoittuminen ja viehätys toimii. Ei se tavallinen kaduntallaajamies niitä naisessa aiheuta, vaikka se mies kuinka luulee, kun nainen kerran hänet kelpuuttaa.
Miehet vain luulevat, että nyt kun se nainen minut kelpuutti, niin olen PARASTA, mitä sille naiselle voi tapahtua. Paskan hevonvitut, todellakaan ole. Maailmassa olisi kuitenkin miehiä, jotka kiihoittaisivat ja kiinnostaisivat sitä naista LUKEMATTOMIA KERTOJA ENEMMÄN kuin se tavallinen säälittävä perusmies. Niin se vain menee, mutta miehet eivät itse edes tajua sitä, minkälaisiin miehiin se naisten mielenkiinto oikein kohdistuu ja miten se naisten seksuaalinen kiihoittuminen edes toimii.
Kun joku onneton pelimies menee pokaamaan naisia ravintolassa, hän luulee, että se muka oikeasti toimii. Niin varmaan joo, kun tällaisen käsityksen sattuu saamaan ja asian sattuu päättelemään näin. Todellisuudessa, jos KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIIN kuuluva mies olisi ollut paikalla, niin totta vitussa nainen olisi hänet halunnut ja tuo pelimiespelle olisi jäänyt ilman. Näin se vain toimii, mutta eiväthän miehet tätä asiaa tajua millään muotoa. - Naisasialooseri.
Joku vaan kirjoitti:
"Toi onj just sellainen disney-uni mistä sun pitää herätä."
No mutta kun juuri näinhän se menee. Sanomattakin on jo päivänselvää, että KAIKISTA PARHAIMMAT MIEHET viehättävät naisia kaikista eniten. Ja heille riittää sitä kysyntää, mitä minulle ei ATM:nä ole. Ei minulle ole minkäänlaista kysyntää, vaan KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMILLE miehille riittää kysyntää. Näin se vain menee, tavallinen kaduntallaaja on vain tavallinen kaduntallaaja. Nainen hyväksyy tuollaisen miehen, kun ei parempaakaan saa. Näin se vain menee, hyväksyi ja halusi tai ei.
Aivan sama, onko sinun mielestäsi kyse jostakin disney-unesta vai ei, mutta kyse on vain siitä, minkälaiset miehet vetoavat naisiin KAIKISTA ENITEN ja kuulunko minä siihen joukkoon. Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: EN TODELLAKAAN KUULU!!!!!!!
Tavallinen Pertti Perusmies voi toki saada jonkun yksittäisen naisen, mutta mitä vitun hienoa siinä on, kun nainen kuitenkin haaveilee niistä KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMISTÄ MIEHISTÄ? Ei tuossa ole mitään vitunkaan järkeä, vaikka monet miehet tätä tekevätkin. Mutta kun se fakta vain on karu, niin se on karu. Ei sille voi yhtään mitään. Parhaimmat miehet ovat parhaimpia miehiä ja heihin kohdistuu NAISTEN SUURIN MIELENKIINTO, HALU, VIETTI JA KIINNOSTUS. Siitä ei pääse yhtään mihinkään, niin se vain menee. Halusi tai ei.
Joten minkä ihmeen takia minä panostaisin yhteenkään naiseen, kun se lopputulos on täyttä paskaa? En jaksa millään ymmärtää.
Miehet vain eivät millään ikinä näytä ymmärtävän, miten naisten halut, vietit, seksuaalinen kiihoittuminen ja viehätys toimii. Ei se tavallinen kaduntallaajamies niitä naisessa aiheuta, vaikka se mies kuinka luulee, kun nainen kerran hänet kelpuuttaa.
Miehet vain luulevat, että nyt kun se nainen minut kelpuutti, niin olen PARASTA, mitä sille naiselle voi tapahtua. Paskan hevonvitut, todellakaan ole. Maailmassa olisi kuitenkin miehiä, jotka kiihoittaisivat ja kiinnostaisivat sitä naista LUKEMATTOMIA KERTOJA ENEMMÄN kuin se tavallinen säälittävä perusmies. Niin se vain menee, mutta miehet eivät itse edes tajua sitä, minkälaisiin miehiin se naisten mielenkiinto oikein kohdistuu ja miten se naisten seksuaalinen kiihoittuminen edes toimii.
Kun joku onneton pelimies menee pokaamaan naisia ravintolassa, hän luulee, että se muka oikeasti toimii. Niin varmaan joo, kun tällaisen käsityksen sattuu saamaan ja asian sattuu päättelemään näin. Todellisuudessa, jos KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIIN kuuluva mies olisi ollut paikalla, niin totta vitussa nainen olisi hänet halunnut ja tuo pelimiespelle olisi jäänyt ilman. Näin se vain toimii, mutta eiväthän miehet tätä asiaa tajua millään muotoa.Olet kyllä oikeassa. Sillä ei ole mitään merkitystä jos mies jonkun yksittäisen naisen joskus kovalla yrittämisellä onnistuu saamaan sänkyyn tai suhteeseen.
Moni mies, jolle noin on käynyt, luulee olevansa kovakin naistenmies ja että se nainen haluaisi vain häntä. Näin ei tietenkään ole vaan se nainen haaveilee todellakin niistä kaikkein viehättävämmistä miehistä.
Ja miehen on helppo testata oma todellinen viehätysvoimansa. Se ei määräydy sen mukaan, miten hyvin mies saa baarista itse omalla työllään ja pelimiespelleilyillään iskettyä naisia vaan sen mukaan kuinka moni nainen tulee tekemään aloitteen sille miehelle.
Mies, joka saa naisilta aloitteita, vaikka ne eivät samana yönä seksiin johtaisikaan on huomattavasti tasokkaampi mies kuin sellainen, joka saa omalla työllään iskettyä baarista yhden yön panoseuraa. Ja känniselle kyrvänhimoiselle lutkalle kelpaa panoksi rumempikin mies eli panon saaminen ei kerro miehen ulkonäöstä yhtään mitään. - Suuri Juppi
Naisasialooseri. kirjoitti:
Olet kyllä oikeassa. Sillä ei ole mitään merkitystä jos mies jonkun yksittäisen naisen joskus kovalla yrittämisellä onnistuu saamaan sänkyyn tai suhteeseen.
Moni mies, jolle noin on käynyt, luulee olevansa kovakin naistenmies ja että se nainen haluaisi vain häntä. Näin ei tietenkään ole vaan se nainen haaveilee todellakin niistä kaikkein viehättävämmistä miehistä.
Ja miehen on helppo testata oma todellinen viehätysvoimansa. Se ei määräydy sen mukaan, miten hyvin mies saa baarista itse omalla työllään ja pelimiespelleilyillään iskettyä naisia vaan sen mukaan kuinka moni nainen tulee tekemään aloitteen sille miehelle.
Mies, joka saa naisilta aloitteita, vaikka ne eivät samana yönä seksiin johtaisikaan on huomattavasti tasokkaampi mies kuin sellainen, joka saa omalla työllään iskettyä baarista yhden yön panoseuraa. Ja känniselle kyrvänhimoiselle lutkalle kelpaa panoksi rumempikin mies eli panon saaminen ei kerro miehen ulkonäöstä yhtään mitään.Olet väärässä sillä se, että on syntynyt johonkin stereotyyppiin ei kerro miehen naistenkäsittely tai iskemistaidoista yhtikäs mitään. Pitkä, tumma ja komea huijaa koska suoraan aloitteiden kohteeksi tuleminen ei vaadi rohkeutta, älyä tai skiliä. Oikeasti taitava naisteniskijä tietää tarpeeksi ja omalla työllään saa iskettyä naisen koska oli paras mies koko iltana. Pitkänä, tummana ja komeana patsastelu ei kysy rohkeutta, älyä tai taitoa, vaan se on huijaamista. Oikea mies on rohkea, persoonallinen ja mukava.
- Naisasialooseri.
Suuri Juppi kirjoitti:
Olet väärässä sillä se, että on syntynyt johonkin stereotyyppiin ei kerro miehen naistenkäsittely tai iskemistaidoista yhtikäs mitään. Pitkä, tumma ja komea huijaa koska suoraan aloitteiden kohteeksi tuleminen ei vaadi rohkeutta, älyä tai skiliä. Oikeasti taitava naisteniskijä tietää tarpeeksi ja omalla työllään saa iskettyä naisen koska oli paras mies koko iltana. Pitkänä, tummana ja komeana patsastelu ei kysy rohkeutta, älyä tai taitoa, vaan se on huijaamista. Oikea mies on rohkea, persoonallinen ja mukava.
Kuinka niin muka huijaamista? Se pitkä, tumma komea mieshän vain on oma itsensä. Ei hän siinä ketään huijaa, hän on oikeasti pitkä, tumma ja komea.
Ja tottakai hän on paljon tasokkaampi kuin joku pelimies, joka joutuu itse tekemään
aloitteet. Ja se naisteniskijä ei ole paras mies, vaikka joitakin naisia saisikin. Paras mies on se, kenelle naiset tekevät aloitteita. - 9 + 12
Joku vaan kirjoitti:
"Toi onj just sellainen disney-uni mistä sun pitää herätä."
No mutta kun juuri näinhän se menee. Sanomattakin on jo päivänselvää, että KAIKISTA PARHAIMMAT MIEHET viehättävät naisia kaikista eniten. Ja heille riittää sitä kysyntää, mitä minulle ei ATM:nä ole. Ei minulle ole minkäänlaista kysyntää, vaan KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMILLE miehille riittää kysyntää. Näin se vain menee, tavallinen kaduntallaaja on vain tavallinen kaduntallaaja. Nainen hyväksyy tuollaisen miehen, kun ei parempaakaan saa. Näin se vain menee, hyväksyi ja halusi tai ei.
Aivan sama, onko sinun mielestäsi kyse jostakin disney-unesta vai ei, mutta kyse on vain siitä, minkälaiset miehet vetoavat naisiin KAIKISTA ENITEN ja kuulunko minä siihen joukkoon. Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: EN TODELLAKAAN KUULU!!!!!!!
Tavallinen Pertti Perusmies voi toki saada jonkun yksittäisen naisen, mutta mitä vitun hienoa siinä on, kun nainen kuitenkin haaveilee niistä KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMISTÄ MIEHISTÄ? Ei tuossa ole mitään vitunkaan järkeä, vaikka monet miehet tätä tekevätkin. Mutta kun se fakta vain on karu, niin se on karu. Ei sille voi yhtään mitään. Parhaimmat miehet ovat parhaimpia miehiä ja heihin kohdistuu NAISTEN SUURIN MIELENKIINTO, HALU, VIETTI JA KIINNOSTUS. Siitä ei pääse yhtään mihinkään, niin se vain menee. Halusi tai ei.
Joten minkä ihmeen takia minä panostaisin yhteenkään naiseen, kun se lopputulos on täyttä paskaa? En jaksa millään ymmärtää.
Miehet vain eivät millään ikinä näytä ymmärtävän, miten naisten halut, vietit, seksuaalinen kiihoittuminen ja viehätys toimii. Ei se tavallinen kaduntallaajamies niitä naisessa aiheuta, vaikka se mies kuinka luulee, kun nainen kerran hänet kelpuuttaa.
Miehet vain luulevat, että nyt kun se nainen minut kelpuutti, niin olen PARASTA, mitä sille naiselle voi tapahtua. Paskan hevonvitut, todellakaan ole. Maailmassa olisi kuitenkin miehiä, jotka kiihoittaisivat ja kiinnostaisivat sitä naista LUKEMATTOMIA KERTOJA ENEMMÄN kuin se tavallinen säälittävä perusmies. Niin se vain menee, mutta miehet eivät itse edes tajua sitä, minkälaisiin miehiin se naisten mielenkiinto oikein kohdistuu ja miten se naisten seksuaalinen kiihoittuminen edes toimii.
Kun joku onneton pelimies menee pokaamaan naisia ravintolassa, hän luulee, että se muka oikeasti toimii. Niin varmaan joo, kun tällaisen käsityksen sattuu saamaan ja asian sattuu päättelemään näin. Todellisuudessa, jos KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIIN kuuluva mies olisi ollut paikalla, niin totta vitussa nainen olisi hänet halunnut ja tuo pelimiespelle olisi jäänyt ilman. Näin se vain toimii, mutta eiväthän miehet tätä asiaa tajua millään muotoa.Tasolle on useampaa mittaria..
Niitä kaikin puolin todella viehättäviä miehiä kun on oikeasti tosi harvassa.. eivätkä hekään viehätä kaikkia.
Useimiten ne halutuimmilta vaikuttavat ovat niitä joista ei aina päälle päin uskoisi millään.. ja heidän vahvat ominaisuutensa ovat niitä jotka pystyisi periaatteessa jäljittelemään ja harjoittamaan - ilman näitä jokseenkin sisältä kumpuavia ominaisuuksiaan he voisivat yhtä hyvin olla ihan hyvin keskitasoa tai jopa alle, väärillä maneereilla.. - Suuri Juppi
Naisasialooseri. kirjoitti:
Kuinka niin muka huijaamista? Se pitkä, tumma komea mieshän vain on oma itsensä. Ei hän siinä ketään huijaa, hän on oikeasti pitkä, tumma ja komea.
Ja tottakai hän on paljon tasokkaampi kuin joku pelimies, joka joutuu itse tekemään
aloitteet. Ja se naisteniskijä ei ole paras mies, vaikka joitakin naisia saisikin. Paras mies on se, kenelle naiset tekevät aloitteita."Kuinka niin muka huijaamista? Se pitkä, tumma komea mieshän vain on oma itsensä. Ei hän siinä ketään huijaa, hän on oikeasti pitkä, tumma ja komea"
Sekin mies on vain yksi jonka naisensaanti ei kerro mitään todellisista kyvyistä. Se mies joka saa hurmattua naisen tällaisen miehen nenän edestä on parempi. Sekin harvinainen mies joka saa aloitteita hukkuu massaan. Kukaan ei siis tuolla sinun logiikallasi saa naista ja ole paras. Paras mies on se jonka on isä ja käy töissä.
- Joku vaan
"Pitkä, tumma ja komea huijaa koska suoraan aloitteiden kohteeksi tuleminen ei vaadi rohkeutta, älyä tai skiliä."
Et ota tässä lainkaan huomioon niitä miehiä, jotka ovat komeita, pitkiä, lihaksikkaita, jne. mutta samaan aikaa MYÖSKIN niitä miehiä, jotka osaavat supliikin ja käsitellä naisia, ovat mukavia ja huomioon ottavia, jne.
Luulet, että tuollainen jatkuvia aloitteita saava mies oli vain joku patsastelija, joka ei osaa naisia käsitellä. Totta kai tällaisiakin miehiä, mutta ne KAIKISTA PARHAIMMAT miehet ovat niitä, jotka osaavat MYÖSKIN käsitellä naisia ja omaavat älliä ja skilliä.
Eikä se ole mitään huijaamista, jos naiset tekevät aloitteita jatkuvasti. Totta vitussa mies voi itsekkin tehdä rohkeana miehenä aloitteita ja osata pelin. Eihän se ulkonäkö ja viehätys sitä estä todellakaan.
Ymmärsit vain tuo niin, että jos mies on HUOMATTAVAN KOMEA, niin hänellä ei riitä rohkeutta tehdä aloitteita eikä hän osaa sitä peliä. Edelleen peräänkuulutan, että tällaisiakin miehiä on, mutta tarkoitin koko ajan NIITÄ PARHAIMPIA MIEHIÄ, joilla ulkonäön puolesta on MYÖSKIN sitä sisäistä ja henkistä tasoa.
Eli naiset joka tapauksessa VIEHÄTTYVÄT ENITEN miehistä, joilla on kumpaakin, sekä ulkoista että sisäistä viehätystä. Jos mies on ruma supliikkimies tai komea jurottaja, niin naiset eivät kiinnostu todellakaan niin paljoa kuin jos kyseessä olisi KAIKIN PUOLIN komea ja hyvännäköinen mies, joka on fiksu, taitaa supliikin, osaa ottaa naiset huomioon niin sosiaalisesti kuin sängyssäkin, jne.
Aina täytyy muistaa, että jomman kumman puuttuminen, joko ulkoisen tai sisäisen, laskee miehen seksuaalista vetovoimaa. Tämä on fakta. Se, että mies viehättää naisia LUONTAISESTI, eli että naiset tekevät jatkuvasti aloitteita ja antavat jatkuvaa seksuaalista huomiota, ei todellakaan tarkoita sitä, että mies olisi epäsosiaalinen tai ei uskaltaisi tehdä aloitteita. Edelleen, toki tällaisia on, mutta sillä ei ole mitään vitunkaan väliä, koska on olemassa SAMAAN AIKAAN SEKÄ KOMEITA ETTÄ PELIN OSAAVIA MIEHIÄ!!!!!!!
"Niitä kaikin puolin todella viehättäviä miehiä kun on oikeasti tosi harvassa.. eivätkä hekään viehätä kaikkia."
Kukaan mies ei viehätä kaikkia, se on fakta, eikä tuota juttua kannata edes tuoda tähän keskusteluun. Kukaan mies ei viehätä kaikkia, piste.
Mutta jotkut miehet viehättävät VALTAOSAA naisista, niin se vain menee. Eli valtaosa tarkoittaa esim. sitä, että jostakin miehestä on kiinnostunut vaikkapa 90 prosenttia, ymmärrätkö yhtään? Eli 9 naista kymmenestä on se VALTAOSA, yksi nainen siitä ei ole kiinnostunut. Ymmärrätkö yhtään siis, mitä tarkoittaa valtaosa tai suurin osa.
Suurin osa tarkoittaa aina enemmän kuin puolet jostakin. 10:stä puolet on 5, niin jos jostakin miehestä on kiinnostunut se 9 naista 10:stä, niin silloin enemmistö naisista on kiinnostunut tästä miehestä. Ymmärrät nyt varmasti, mitä tarkoitan?- Joku vaan
Kaikin puolin viehättäviä miehiä on hyvin harvassa, mutta mitä vitun väliä sillä on tässä? Naiset ovat kuitenkin ylipäätään heistä kiinnostuneita ja minua ei kiinnosta pätkän hevon vertaa, kuinka harvassa niitä miehiä on. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että niitä on ylipäätään maailmassa olemassa. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan niiden miesten olemassaolo ja se tieto, että tuollaisia miehiä on olemassa. Aivan vitun se ja sama, kuinka harvassa niitä miehiä on.
Kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että tuollaisia miehiä on olemassa ja että naisten SUURIN MIELENKIINTO kohdistuu juurikin niihin miehiin.
"Useimiten ne halutuimmilta vaikuttavat ovat niitä joista ei aina päälle päin uskoisi millään.. ja heidän vahvat ominaisuutensa ovat niitä jotka pystyisi periaatteessa jäljittelemään ja harjoittamaan - ilman näitä jokseenkin sisältä kumpuavia ominaisuuksiaan he voisivat yhtä hyvin olla ihan hyvin keskitasoa tai jopa alle, väärillä maneereilla.."
Niinhän sinä kuvittelet. Toki komea mies voi olla täysin kusipää ja taulapää, jne. Mutta nyt ei mennä siihen ollenkaan. Vaikka kuinka väittäisit, että ne parhaimmat miehet ovat jotain sellaisia, joista ei päälle päin uskoisi, niin tämähän on toki sinun mielipiteesi.
Mutta joka tapauksessa, maailmassa on tälläkin hetkellä SUURINTA VALTAOSAA viehättäviä miehiä, joilla on komeat kasvot, pituutta, lihaksikkuutta, harteikkuutta, isoa kalua, hyviä sänkytaitoja, naisen huomioon ottamista, sosiaalisuutta, keskustelutaitoja, fiksuutta, seksikkyyttä, karismaa, jne. Et sinä, enkä minä siitä mihinkään pääse, asia on näin ja piste.
Toki poikkeuksiakin on, mutta jos luulet kaikkien komeiden ja sosiaalisten miesten olevan muka kusipäitä, niin toki tällaisiakin miehiä on. Mutta koska et ole tavannut KAIKKIA MAAILMAN MIEHIÄ, niin et voi väittää todellakaan tuota varmasti. Tuollaisia miehiä siis on olemassa, halusit tai et, vänkäät vastaan tai sitten et vänkää. Ei se muuta asiaa miksikään, että vänkäät vastaan.
Jos mies on keskitasoa tai alle, hän ei todellakaan ole HUIPPUTASOA, kuten varmasti itsekkin hyvin tiedät. Heillä on ehkä henkisiä piirteitä joo, mutta niin on myöskin niillä HUIPPUTASOLLA olevilla miehilläkin. Ainoa vain se, että näillä kaikista viehättävimmillä miehillä on PALJON MUUTAKIN tarjottavaa naisille. Keskitason mies omaa ehkä jotain naisia viehättävää, mutta siihen se sitten jääkin. Jos kerran HUIPPUTASON MIEHILLÄ on näiden samojen piirteiden lisäksi KAIKKEA MUUTAKIN NAISIA VIEHÄTTÄVÄÄ, niin se keskitason mies on vain pelkkä keskitason mies. Näin yksinkertaista se on ja tästä on siis turhaa kiistellä. - Joku vaan
Joku vaan kirjoitti:
Kaikin puolin viehättäviä miehiä on hyvin harvassa, mutta mitä vitun väliä sillä on tässä? Naiset ovat kuitenkin ylipäätään heistä kiinnostuneita ja minua ei kiinnosta pätkän hevon vertaa, kuinka harvassa niitä miehiä on. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että niitä on ylipäätään maailmassa olemassa. Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan niiden miesten olemassaolo ja se tieto, että tuollaisia miehiä on olemassa. Aivan vitun se ja sama, kuinka harvassa niitä miehiä on.
Kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että tuollaisia miehiä on olemassa ja että naisten SUURIN MIELENKIINTO kohdistuu juurikin niihin miehiin.
"Useimiten ne halutuimmilta vaikuttavat ovat niitä joista ei aina päälle päin uskoisi millään.. ja heidän vahvat ominaisuutensa ovat niitä jotka pystyisi periaatteessa jäljittelemään ja harjoittamaan - ilman näitä jokseenkin sisältä kumpuavia ominaisuuksiaan he voisivat yhtä hyvin olla ihan hyvin keskitasoa tai jopa alle, väärillä maneereilla.."
Niinhän sinä kuvittelet. Toki komea mies voi olla täysin kusipää ja taulapää, jne. Mutta nyt ei mennä siihen ollenkaan. Vaikka kuinka väittäisit, että ne parhaimmat miehet ovat jotain sellaisia, joista ei päälle päin uskoisi, niin tämähän on toki sinun mielipiteesi.
Mutta joka tapauksessa, maailmassa on tälläkin hetkellä SUURINTA VALTAOSAA viehättäviä miehiä, joilla on komeat kasvot, pituutta, lihaksikkuutta, harteikkuutta, isoa kalua, hyviä sänkytaitoja, naisen huomioon ottamista, sosiaalisuutta, keskustelutaitoja, fiksuutta, seksikkyyttä, karismaa, jne. Et sinä, enkä minä siitä mihinkään pääse, asia on näin ja piste.
Toki poikkeuksiakin on, mutta jos luulet kaikkien komeiden ja sosiaalisten miesten olevan muka kusipäitä, niin toki tällaisiakin miehiä on. Mutta koska et ole tavannut KAIKKIA MAAILMAN MIEHIÄ, niin et voi väittää todellakaan tuota varmasti. Tuollaisia miehiä siis on olemassa, halusit tai et, vänkäät vastaan tai sitten et vänkää. Ei se muuta asiaa miksikään, että vänkäät vastaan.
Jos mies on keskitasoa tai alle, hän ei todellakaan ole HUIPPUTASOA, kuten varmasti itsekkin hyvin tiedät. Heillä on ehkä henkisiä piirteitä joo, mutta niin on myöskin niillä HUIPPUTASOLLA olevilla miehilläkin. Ainoa vain se, että näillä kaikista viehättävimmillä miehillä on PALJON MUUTAKIN tarjottavaa naisille. Keskitason mies omaa ehkä jotain naisia viehättävää, mutta siihen se sitten jääkin. Jos kerran HUIPPUTASON MIEHILLÄ on näiden samojen piirteiden lisäksi KAIKKEA MUUTAKIN NAISIA VIEHÄTTÄVÄÄ, niin se keskitason mies on vain pelkkä keskitason mies. Näin yksinkertaista se on ja tästä on siis turhaa kiistellä."Meinasin enemmän että sen täydellisyyden haihattelun voisi jättää niihin disneyn leffoihin.. :)"
Täydellisyyttä kun ei ole olemassakaan. Mutta toiset ovat aina viehättävämpiä kuin toiset, toiset viehättävät suurempaa osaa naisista kuin toiset. Yksinkertaista.
Toiset ovat sillä huipulla, toiset ovat siellä pahnanpohjimmaisena. Kysymys on siitä, minkälainen mies itse haluaa olla. - LaVey
Joku vaan kirjoitti:
"Meinasin enemmän että sen täydellisyyden haihattelun voisi jättää niihin disneyn leffoihin.. :)"
Täydellisyyttä kun ei ole olemassakaan. Mutta toiset ovat aina viehättävämpiä kuin toiset, toiset viehättävät suurempaa osaa naisista kuin toiset. Yksinkertaista.
Toiset ovat sillä huipulla, toiset ovat siellä pahnanpohjimmaisena. Kysymys on siitä, minkälainen mies itse haluaa olla.Mikä sinua pähkinänkuoressa nyt sitten eniten kismittää?
Sekö että on olemassa komeita miehiä?
On myös itsevarmoja miehiä, supliikkeja miehiä, isomunaisia miehiä, rohkeita miehiä ja vaikka millä lailla menestyviä miehiä, jotka eivät ole komeita, mutta silti ravintoketjun yläpäässä.
- kummitus
Hieman omituinen keskustelu. Suurin osa ihmisistä käsittääkseni harrastaa seksiä siksi että haluaa harrastaa seksiä, ja hankkiutuu parisuhteeseen siksi että haluaa parisuhteen. Nyt täällä onkin kokonainen ketju, jossa jankkaamalla jankataan, ettei yksittäisten kumppaneiden saamisella ole mitään väliä jos ei ole koko maailman palvoma puolijumala. Vähän sama kuin kieltäytyisi ottamasta vastaan tonnin seteliä, koska ei voi saada miljoonia???
Noh, jokainen tyylillään. Jotkut itkevät koko elämänsä ettei ole miljardituloja, puolen metrin penistä ja viittätoista urheiluautoa. Toiset etsivät yhden riittävän ihanan tyypin, jonka kainaloon pääsee käpertymään talvi-iltaisin. Luulen, että jälkimmäinen ajattelutapa tekee useimmat ihmiset onnellisemmaksi.- Naisasialooseri.
Ottaisiko se ihana tyyppi sinut jos saisi valita kaikista maailman naisista? Oletan, että olet nainen.
- Joku vaan
"On myös itsevarmoja miehiä, supliikkeja miehiä, isomunaisia miehiä, rohkeita miehiä ja vaikka millä lailla menestyviä miehiä, jotka eivät ole komeita, mutta silti ravintoketjun yläpäässä."
Ovat toki yläpäässä, mutta kun tuohon lisää sen komeuden, niin mies on silloin HUIPULLA. Itsevarma, supliikki -ja keskustelutaitoinen, isomunainen, rohkea, jne. mies saa kyllä naisia, en sitä kiistäkkään. Mutta jos tuohon LISÄTÄÄN vielä pitkä ruumiin pituus, karisma, harteikkuus ja lihaksikkuus ja komeus, niin silloin mies viehättää naisia VIELÄ ENEMMÄN, koska hänellä on niitä viehättäviä piirteitäkin enemmän. Tämähän on ihan täysin päivänselvä asia.
Mies voi saada naisia supliikillaan joo jonkun verran. Mutta fakta vain on yksinkertaisesti se, että MITÄ ENEMMÄN tuollaisella miehellä on niitä naisia viehättäviä piirteitä, niin totta kai luonnollisesti sitä viehättävämpänä naiset näkevät myös nuo miehet. Yksinkertainen ja päivänselvä juttu.
Kuvailemasi kaltaiset miehet saavat toki naisia paljon, mutta MITÄ ENEMMÄN näitä naisia viehättäviä piirteitä näillä miehillä on niiden LISÄKSI, niin totta kai sitä enemmän naiset ovat myöskin kiinnostuneita. Yläpäässä voi toki olla, mutta eri asia on olla SIELLÄ HUIPULLA.
"Mikä sinua pähkinänkuoressa nyt sitten eniten kismittää?
Sekö että on olemassa komeita miehiä?"
Ai mikäkö tässä on ongelmana? Kun itse olen sen niin selkeästi jo ymmärtänyt, kun olen sen niin päivänselvästi tajunnut, että mitä viehättävämpi mies, mitä enemmän niitä viehättäviä piirteitä miehellä on, niin sitä viehättävämpänä ja seksikkäämpänä naiset näkevät sen miehen. Kun olen tämän niin selkeästi tajunnut, niin tajuan myöskin, etten itse ole MILLÄÄN LAILLA TUOLLAINEN MIES.
Totta vitussa se vituttaa minua ja paljon. Koska minäkin haluaisin aivan yhtä lailla naisia, mutta kun minulle ei ole annettu niitä MAHDOLLISUUKSIA olla tuollainen mies. Sehän tässä on se koko ongelma. Tajuan hyvinkin selkeästi sen, että minkälaiset miehet ovat sitä PARHAIMMISTOA ja joista naiset ovat kaikista eniten kiinnostuneita. Totta kai se vituttaa pahemman kerran, kun en ole tuollainen mies ja haluaisin kuitenkin ihan yhtä lailla niitä naisia. Mutta puutteitteni vuoksi en kykene siihen, en kykene olemaan tuollainen mies naisten keskuudessa, jolloin se totta kai vaikuttaa yksinkertaisesti siihen naismenestykseen.
Tämä on niin selkeä juttu kuin vain voi olla. Moni mies ei tällaisia ajattele, mutta he eivät ikinä myöskään kykene ottamaan huomioon sitä, että miten naisen seksuaalisuus toimii, minkälainen mies saa heidät KAIKISTA KIIHOITTUNEIMMAKSI, minkälaiset miehet heitä oikeasti kiinnostuvat, minkälaiset miehet ovat heidän silmissään seksikkäitä, jne. Kun se oma mies ei ole sellainen.
Se oma perusmies kun ei vastaa sitä, mitä naiset KAIKISTA ENITEN HALUAVAT ja mistä he kaikista eniten viehättyvät. On eri asia olla tavismies, jonka kanssa naiset ovat, kun eivät parempaakaan saa kuin olla HUIPPUTASOLLA oleva mies, josta ne naiset haaveilevat. Se vain on niin eri asia, niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Nainen haluaa kuitenkin ihan erilaista kuin mitä hän saa ja minä miehenä joutuisin olemaan se uhri.
On totta, että monet miehet eivät tällaisia mieti, mutta eivät he ymmärrä myöskään naisten seksuaalisuudesta, haluista, vieteistä ja toiveista yhtään mitään. Eivät he tajua, että ne KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMÄT miehet vievät näitä perustavismiehiä 100000000000-0, mitä tulee naisten seksuaaliseen haluun ja vietteihin. Niin se vain menee.
Moni haluaa joo varmasti jonkun yksittäisen ihmisen kanssa parisuhteeseen, mutta kun tässä tuleekin juuri se ongelma. Nainen TYYTYY minuun, haluten ja kiihoittuen kuitenkin jostain aivan muusta. Miksi minä haluaisin sellaisen ihmisen kanssa mihinkään kainaloon, miten minä ikinä kykenisin tuntemaan itseni onnelliseksi, miten minä ikinä kykenisin olemaan millään lailla onnellinen tai tyytyväinen, miten vitussa minä ikinä koskaan tässä maailmassa kykenisin rakastamaan tuollaista ihmistä, jne.- Joku vaan
Jos minä olisin parisuhteessa jonkun ihmisen kanssa, niin elämäni olisi PELKKÄÄ MASENNUSHELVETTIÄ, ahdistusta joka ikinen päivä, enkä sellaista jaksaisi sekuntiakaan kauempaa. Sen taki pysynkin naisista kokonaan erossa, koska en naisille ole sitä, mitä he KAIKISTA ENITEN HALUAVAT, vaan olen korkeintaan sitä samaa peruskauraa, johon he TYYTYVÄT. Koska tiedän tämän, en ikinä milloinkaan koskaan kuuna kunnan päivänä voisi edes kuvitella olevani kenenkään naisen kanssa yhdessä.
Sama koskee seksiäkin. Koska en kuulu miehiin, joiden kanssa naiset haluaisivat KAIKISTA ENITEN sänkyyn, niin en totta vitussa harrasta yhdenkään naisen kanssa minkäänlaista seksiä ikinä. Jos seksin pitäisi olla nautinnollista, niin kun tietää ja tajuaa tuollaiset asiat, niin siitä on se nautinto mahdollisimman kaukana. Miten vitussa minä voisin nauttia seksistä, kun kerran tajuan, mitä se nainen KAIKISTA ENITEN haluaa? En minä kuulu niihin miehiin, joten en tietenkään harrasta minkäänlaista seksiä, koska en tietenkään halua masentua ja ahdistua vielä enemmän.
Kammottavinta olisi, jos joutuisin edes tilanteeseen, jossa olisi seurustelua tai seksiä. En pystyisi enkä kykenisi tuollaiseen edes sekuntiakaan. En ole sellaista ikinä tehnyt, enkä tule tekemäänkään.
"Toiset etsivät yhden riittävän ihanan tyypin, jonka kainaloon pääsee käpertymään talvi-iltaisin. Luulen, että jälkimmäinen ajattelutapa tekee useimmat ihmiset onnellisemmaksi."
Voit toki ihan rauhassa kirjoittaa noin, mutta voin sinulle kertoa, etten MILLÄÄN TAVOIN tulisi tuosta todellakaan onnellisemmaksi. Et edes ymmärrä, kuinka tuollainen ahdistaisi, masentaisi ja saisi vain pelkän pakokauhun aikaan. En millään tavoin haluaisi olla osallisena tuollaisessa. En todellakaan.
"Sekin mies on vain yksi jonka naisensaanti ei kerro mitään todellisista kyvyistä. Se mies joka saa hurmattua naisen tällaisen miehen nenän edestä on parempi. Sekin harvinainen mies joka saa aloitteita hukkuu massaan. Kukaan ei siis tuolla sinun logiikallasi saa naista ja ole paras. Paras mies on se jonka on isä ja käy töissä."
Et ota lainkaan huomioon niitä miehiä, jotka nimenomaan erottuvat sieltä massasta. Hurmattua pitkän, komean ja tumman miehen edestä, joo toki näin voi tapahtua. Mutta silloin tuo pitkä, tumma ja komea mies ei vain ole sellainen mies, MITÄ TARKOITAN. Jos pitkä, tumma, komea, harteikas, isokaluinen, lihaksikas, karismaattinen, sosiaalinen, jne. mies hurmaa sen naisen tuollaisen miehen edestä, niin silloinhan viehättävämpi mies voittaa. Näinhän se menee.
Ei pitkä ja komea mies automaattisesti kuulu siihen PARHAIMMISTOON ollenkaan. Pitää olla myöskin karismaa, supliikkitaitoja, ymmärtää se peli, olla sosiaalisuutta, jne. Mutta oletit vain tässä, että jos naiset tekevät aloitteita niille pitkille ja komeille miehille, niin he olisivat jotain tuppisuita, eivätkä ymmärtäisi naisten iskennästä mitään tai ymmärtäisi naisten käsittelystä mitään. Toki tällaisiakin miehiä on paljon, mutta he eivät kuulu PARHAIMMISTOON. Niin yksinkertaista kuin se onkin, vaaditaan paljon muutakin kuin komeutta ja pituutta.
"Paras mies on se jonka on isä ja käy töissä."
Tietyillä mittareilla on joo, mutta kun katsotaan naisten seksuaalisuutta, niin homma onkin täysin eri. Toki niilläkin miehillä voi toki olla lapsia ja käyvät totta kai töissä, mutta naisten seksuaalisuus ei käy yhteen jokaisen työssäkäyvän perheenisän kanssa. Moni tuollainen mies on vain pelkkä kaduntallaaja, joka ei herätä naisissa mitään mielenkiintoa. - Joku vaan
Joku vaan kirjoitti:
Jos minä olisin parisuhteessa jonkun ihmisen kanssa, niin elämäni olisi PELKKÄÄ MASENNUSHELVETTIÄ, ahdistusta joka ikinen päivä, enkä sellaista jaksaisi sekuntiakaan kauempaa. Sen taki pysynkin naisista kokonaan erossa, koska en naisille ole sitä, mitä he KAIKISTA ENITEN HALUAVAT, vaan olen korkeintaan sitä samaa peruskauraa, johon he TYYTYVÄT. Koska tiedän tämän, en ikinä milloinkaan koskaan kuuna kunnan päivänä voisi edes kuvitella olevani kenenkään naisen kanssa yhdessä.
Sama koskee seksiäkin. Koska en kuulu miehiin, joiden kanssa naiset haluaisivat KAIKISTA ENITEN sänkyyn, niin en totta vitussa harrasta yhdenkään naisen kanssa minkäänlaista seksiä ikinä. Jos seksin pitäisi olla nautinnollista, niin kun tietää ja tajuaa tuollaiset asiat, niin siitä on se nautinto mahdollisimman kaukana. Miten vitussa minä voisin nauttia seksistä, kun kerran tajuan, mitä se nainen KAIKISTA ENITEN haluaa? En minä kuulu niihin miehiin, joten en tietenkään harrasta minkäänlaista seksiä, koska en tietenkään halua masentua ja ahdistua vielä enemmän.
Kammottavinta olisi, jos joutuisin edes tilanteeseen, jossa olisi seurustelua tai seksiä. En pystyisi enkä kykenisi tuollaiseen edes sekuntiakaan. En ole sellaista ikinä tehnyt, enkä tule tekemäänkään.
"Toiset etsivät yhden riittävän ihanan tyypin, jonka kainaloon pääsee käpertymään talvi-iltaisin. Luulen, että jälkimmäinen ajattelutapa tekee useimmat ihmiset onnellisemmaksi."
Voit toki ihan rauhassa kirjoittaa noin, mutta voin sinulle kertoa, etten MILLÄÄN TAVOIN tulisi tuosta todellakaan onnellisemmaksi. Et edes ymmärrä, kuinka tuollainen ahdistaisi, masentaisi ja saisi vain pelkän pakokauhun aikaan. En millään tavoin haluaisi olla osallisena tuollaisessa. En todellakaan.
"Sekin mies on vain yksi jonka naisensaanti ei kerro mitään todellisista kyvyistä. Se mies joka saa hurmattua naisen tällaisen miehen nenän edestä on parempi. Sekin harvinainen mies joka saa aloitteita hukkuu massaan. Kukaan ei siis tuolla sinun logiikallasi saa naista ja ole paras. Paras mies on se jonka on isä ja käy töissä."
Et ota lainkaan huomioon niitä miehiä, jotka nimenomaan erottuvat sieltä massasta. Hurmattua pitkän, komean ja tumman miehen edestä, joo toki näin voi tapahtua. Mutta silloin tuo pitkä, tumma ja komea mies ei vain ole sellainen mies, MITÄ TARKOITAN. Jos pitkä, tumma, komea, harteikas, isokaluinen, lihaksikas, karismaattinen, sosiaalinen, jne. mies hurmaa sen naisen tuollaisen miehen edestä, niin silloinhan viehättävämpi mies voittaa. Näinhän se menee.
Ei pitkä ja komea mies automaattisesti kuulu siihen PARHAIMMISTOON ollenkaan. Pitää olla myöskin karismaa, supliikkitaitoja, ymmärtää se peli, olla sosiaalisuutta, jne. Mutta oletit vain tässä, että jos naiset tekevät aloitteita niille pitkille ja komeille miehille, niin he olisivat jotain tuppisuita, eivätkä ymmärtäisi naisten iskennästä mitään tai ymmärtäisi naisten käsittelystä mitään. Toki tällaisiakin miehiä on paljon, mutta he eivät kuulu PARHAIMMISTOON. Niin yksinkertaista kuin se onkin, vaaditaan paljon muutakin kuin komeutta ja pituutta.
"Paras mies on se jonka on isä ja käy töissä."
Tietyillä mittareilla on joo, mutta kun katsotaan naisten seksuaalisuutta, niin homma onkin täysin eri. Toki niilläkin miehillä voi toki olla lapsia ja käyvät totta kai töissä, mutta naisten seksuaalisuus ei käy yhteen jokaisen työssäkäyvän perheenisän kanssa. Moni tuollainen mies on vain pelkkä kaduntallaaja, joka ei herätä naisissa mitään mielenkiintoa."Valtaosa miehistä on riittävän miehekkäitä ja konservatiivisia noiden konservatiivisten naisten makuun, ei kai se ole mikään uutinen. Jäljellejäävistä riittää niitä boheemeja miehiä boheemien naisten tarpeisiin. 95% tarkoittaa että joka 20:s jää ilman parisuhdetta. En minä sanoisi tuota mitenkään "ylivoimaiseksi murskaenemmistöksi" koska jo tuolla todennäköisyydellä omasta ystäväpiiristäsikin löytyy 1-2 ihmistä jotka ovat jääneet yksin."
Niin siis jos vaikkapa se 95 prosenttia suomalaisista miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Mitä sitten? Eihän tuo kerro vielä yhtään mitään yhtään mistään.
95:stä prosentista vaikkapa 0,1 prosenttia ovat niitä miehiä, jotka saavat monesti valita ne parhaat naiset päältä, eli ovat kaukana mistään perusmiehistä. Suurin osa noista 95:stä prosentista on pelkkiä perusmiehiä, jotka eivät naisissa herätä juuri mitään mielenkiintoa. Ovat siis niitä pelkkiä perusmiehiä. Mutta sitten taas ihan se häviävän pienen, pienen, pienen, pienen, pieni murto-osa miehistä ovat niitä, joilla on sitten vastaavasti taas varaa valita naisseurassa.
Eli tuo 95 prosenttia on todella huono luku kuvaamaan yhtään mitään, koska se ei kerro yksilöiden tasoista yhtään mitään. Joukossa on kuitenkin muutamia harvoja POIKKEUSYKSILÖITÄ, jotka kiinnostavat suurta joukkoa naisia ja sitten näitä kaduntallaajia, joita naiset eivät edes huomaa. - asdf7654
Joku vaan kirjoitti:
"Valtaosa miehistä on riittävän miehekkäitä ja konservatiivisia noiden konservatiivisten naisten makuun, ei kai se ole mikään uutinen. Jäljellejäävistä riittää niitä boheemeja miehiä boheemien naisten tarpeisiin. 95% tarkoittaa että joka 20:s jää ilman parisuhdetta. En minä sanoisi tuota mitenkään "ylivoimaiseksi murskaenemmistöksi" koska jo tuolla todennäköisyydellä omasta ystäväpiiristäsikin löytyy 1-2 ihmistä jotka ovat jääneet yksin."
Niin siis jos vaikkapa se 95 prosenttia suomalaisista miehistä saa seksiä ja parisuhteita. Mitä sitten? Eihän tuo kerro vielä yhtään mitään yhtään mistään.
95:stä prosentista vaikkapa 0,1 prosenttia ovat niitä miehiä, jotka saavat monesti valita ne parhaat naiset päältä, eli ovat kaukana mistään perusmiehistä. Suurin osa noista 95:stä prosentista on pelkkiä perusmiehiä, jotka eivät naisissa herätä juuri mitään mielenkiintoa. Ovat siis niitä pelkkiä perusmiehiä. Mutta sitten taas ihan se häviävän pienen, pienen, pienen, pienen, pieni murto-osa miehistä ovat niitä, joilla on sitten vastaavasti taas varaa valita naisseurassa.
Eli tuo 95 prosenttia on todella huono luku kuvaamaan yhtään mitään, koska se ei kerro yksilöiden tasoista yhtään mitään. Joukossa on kuitenkin muutamia harvoja POIKKEUSYKSILÖITÄ, jotka kiinnostavat suurta joukkoa naisia ja sitten näitä kaduntallaajia, joita naiset eivät edes huomaa.Sulla on sama ongelma kuin nimimerkillä Mies-21v. Unohdat yhälöistäsi kokonaan sellaisen seikan kuin rakkaus ja ihastuminen. Joko tämä on täysin tahatonta ja olet jotenkin kykenemätön tuntemaan (narsisti, aspergeri/autisti, psykopaatti jne.) tai sitten trollaa kylmää "haluun vaan pilluu" roolia.
Rakastuminen tai ihastuminen on ratkaisu jopa kuvaamaasi ongelmaan eli sinun pitäisi olla maailman halutuin mies, jotta voisit kuvitella seurustelun tai seksiä naisen kanssa. Rakkaus tekee sen, olet silloin se halutuin vaikket olekaan komein tai isokaluisin (sic). - Naisasialooseri.
asdf7654 kirjoitti:
Sulla on sama ongelma kuin nimimerkillä Mies-21v. Unohdat yhälöistäsi kokonaan sellaisen seikan kuin rakkaus ja ihastuminen. Joko tämä on täysin tahatonta ja olet jotenkin kykenemätön tuntemaan (narsisti, aspergeri/autisti, psykopaatti jne.) tai sitten trollaa kylmää "haluun vaan pilluu" roolia.
Rakastuminen tai ihastuminen on ratkaisu jopa kuvaamaasi ongelmaan eli sinun pitäisi olla maailman halutuin mies, jotta voisit kuvitella seurustelun tai seksiä naisen kanssa. Rakkaus tekee sen, olet silloin se halutuin vaikket olekaan komein tai isokaluisin (sic).Rakkaus ja ihastuminen ovat kauppatavaraa. Mies saa naisen"rakkauden" jos on tarpeeksi tasokas ja pystyy tarjoamaan naiselle mahdollisimman paljon resursseja vastineeksi pillustaan.
- lemminki
Kun panet neitsyttä, niin nainen antaa sinulle täydellisen todisteen siitä, että olet maailman paras. Siinä olet ihan ykkönen. Kukaan muu mies ei voi saada tätä asemaa olla tämän naisen puhkaisija, jonka edessä koko naisen kunnia, identiteetti ja keho nöyrtyy ja antaa täydellisen hyväksynnän, aukeaa kokonaan, päästää miehuutesi kaatamaan esteet ja raivaamaan tien sisäänsä kaikkein henkilökohtaisimpaan paikkaan. Puhkeavan neitsyen keho ja mieli palvoo sinua suurimpana, mitä koskaan voi olla. Hän on täysin sinun hallinnassasi "vallatessasi" voittajana hänen sisuksensa. Mikään, mitä hän voi muille miehille tämän jälkeen antaa, ei vastaa sitä mitä sinä saat.
Tai ehkä lapset ja perheen saava mies saa vielä enemmän tältä naiselta, mutta sitäkään hän ei anna millekään muka maailman parhaimmistoon kuuluvalle. Ja mitä väliä? Perheen ja lapset saava saa niin erilaisen asian, ettei sitä voi verrata korkkaukseen. Siitä huolimatta korkkaaja on niin tärkeä henkilö, että hänet pitäisi merkitä sukupuuhun ennen lasten isää.- Naisten kesken
Jestas mikä trolli, ja menee moniin kokemattomiin miehiiin taas täydestä.
Naisten kesken on tunnettu fakta, että eka kerta on surkea varsinkin jos mies on ihan kokematon.
Saahan sitä mies fantasioida vaikka mitä, jos haluaa ja elää mielikuvituksessaan ei uskalla oikeaa elämää elää. - lemminki
Naisten kesken kirjoitti:
Jestas mikä trolli, ja menee moniin kokemattomiin miehiiin taas täydestä.
Naisten kesken on tunnettu fakta, että eka kerta on surkea varsinkin jos mies on ihan kokematon.
Saahan sitä mies fantasioida vaikka mitä, jos haluaa ja elää mielikuvituksessaan ei uskalla oikeaa elämää elää.En ole sanonut, etteivät nämä olleet naisille surkeita kokemuksia. En tullut tänne kehumaan vaan rohkaisemaan.
Kuitenkin näissä panoissa nainen on täydellisesti antautunut minulle ja myöntänyt ylivoimaisen voittajan ykkösaseman, jota kukaan muu ei enää voi ohittaa. Muut voivat lähteä kisaan, mutta olen jo maalissa, eikä kukaan pääse ohitseni! Tämä puhuu sitä vastaan, mitä nimimerkki "joku vaan" sanoo, että tavallinen mies olisi aina toisella sijalla. Nainen saa haaveilla mistä tahtoo, eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä, jos todellinen ykkössija on sinulla. Puhkaise naiset itsellesi, niin ei tarvitse kokea alemmuutta.
- lemminki
Kaikki korkkaamani naiset olen leikillisesti nimennyt uudelleen omalla sukunimelläni. Osan tyttönimen olen unohtanutkin. Hehän ovat eräällä tavalla ikuisesti minun. Vaikka joku muu valtaa varmasti nämä kukkulat, ei kukaan saa sieltä minun lippuani pois.
- Hyvät sulle
Nonni, siinä on sulla hyvä kokoelma mielikuvitusystäviä.
- Joku vaan
"Rakkaus tekee sen, olet silloin se halutuin vaikket olekaan komein tai isokaluisin (sic)."
Tuota, olen niin monta, monta, monta, monta, MONTA kertaa törmännyt nimenomaan siihen, että vaikka ollaankin parisuhteessa, niin nainen kiinnostuukin joistain aivan muunlaisista miehistä, joilla onkin yhtäkkiä tarjota sille naiselle enemmän. Tämä kaikki kumoaa sinun väitteesi tässä asiassa.
Eli vaikka puhutaankin siitä omasta kumppanista ja siitä omasta parisuhteesta sen kumppanin kanssa, niin absoluuttinen fakta on kuitenkin aina se, että on olemassa aina myöskin viehättävämpiä kumppaneita, joiden kanssa se elämä olisi huomattavasti onnellisempaa ja kiinnostavampaa. Näin se vain menee. Kun ei elämänsä aikana tapaa TODELLAKAAN KAIKKIA IHMISIÄ, niin sitten sitä on yhdessä sen jonkun kanssa, tietämättä, minkälaista se elämä olisi jonkun muun kanssa.
Sen takia näitä kiinnotumisia toisiin kumppaneihin tapahtuu, kun yhtäkkiä tuleekin paljon kiinnostavampi kumppani eteen, joka pystyykin tarjoamaan enemmän ja josta sitten lopulta kiinnostuukin enemmän.
Esimerkkinä taasen vaikka minä. Tapaan jonkun naisen ja menemme yhteen. Mutta fakta on vain se, ettei se nainen ole tavannut KAIKKIA MAAILMAN MIEHIÄ, joten ei hän tiedä, minkälaista se elämä olisi jonkun toisen miehen kanssa. Ja koska minä en todellakaan ole se ABSOLUUTTISESTI VIEHÄTTÄVIN mies sille naiselle, niin se tarkoittaa sitä, että on olemassa paljon miehiä, joiden kanssa se nainen haluaisi olla ensinnäkin enemmän ja jonka kanssa se arkikin sujuisi paremmin. Niin se vain menee.
Aivan yhtä lailla minunkin elämääni tulisi paljon kiinnostavampia naisia kuin se oma kumppani on. Niin se vain menee. Toisten kanssa sopii yhteen paremmin kuin toisten, mutta kun se ei tarkoita sitä, että juuri se oma kumppani olisi se, kenen kanssa sujuisi KAIKISTA PARHAITEN. Todennäköisyys siihen on häviävän, häviävän, häviävän pieni.
Maailmassa on sillekkin naiselle olemassa kaikenlaisia miehiä, mutta fakta vain on, että niitä minua kiinnostavampia miehiä on olemassa vaikka kuinka ja vitusti. Siis sellaisia miehiä, joita se nainen rakastaisi MINUA ENEMMÄN, jotka tekisivät hänet onnellisemmaksi, joiden kanssa se arki sujuisi paljon paremmin, jne. Niin kauan, kun maailmassa on niinkin paljon erilaisia miehiä, niin aina löytyy niitä, joiden kanssa se elämä sen naisen kanssa sujuisi MINUA PAREMMIN.
Kun se vain ei todellakaan tarkoita sitä, että kun minä ja joku nainen menisimme yhteen, että olisimme toisillemme ne KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMÄT. Sitä vain halutaan uskoa yhteisessä elämässä niin. Mutta sitten kuitenkin koko ajan saa ihan naisiltakin kuulla oikeassa elämässä, lehdistä, täältä netistä, jne. että nainen löytääkin kiinnostavamman miehen kuin se oma kumppani. Tai että se oma kumppani ei vain yksinkertaisesti viehätä niin paljon kuin ne muut miehet. Tämä on ihan arkipäivää, jota sinä et rakkaushuuruissasi ota lainkaan huomioon. Mutta minä otan tämän huomioon ja sen takia pysyn naisista mahdollisimman kaukana, koska tajuan tämän jutun.
Niin se vain menee. Haluamme aina uskoa siihen tuhkimotarinaan, että se parisuhde tai avioliitto sen kumppanin kanssa on PARASTA, mitä voi olla. Mutta kun me emme tunne KAIKKIA MAAILMAN IHMISIÄ, niin emme voi todellakaan tietää, kuinka joku toinen mies tai nainen muuttaisi elämäämme.
Niin se vain menee, ehkä sinä et ota tätä huomioon, mutta lukemattomat, huomaa LUKEMATTOMAT naisten monissa eri lähteissä kertomat tarinat ja jutut heidän omasta elämästä kumoavat tämän sinun esittämän harhaväitteesi. Kyse on vain USKOMUKSISTA, ei siitä, miten asiat ovat oikeassa elämässä. Kun löydämme kumppanin, HALUAMME USKOA, että hän on parasta, mitä voi olla. Mutta kuitenkin sitten pidemmän päälle, naiset kertovat, kuinka he ovat löytäneet paljon viehättävämpiä miehiä kuin se heidän oma kumppaninsa on. Ja tämäkin on täysin arkipäivää, jota sinä et ota lainkaan huomioon, mutta jonka minä otan huomioon omassa päätöksessäni pysyä naisista KOKONAAN EROSSA, AIVAN KOKONAAN EROSSA!!!!!!!- asdf7654
Kai sä ymmärrät, että ongelma on sun päässäsi eikä siinä miten maailma toimii? Jos noin yleisemmin ajateltaisiin, niin maailmassa voisi olla vain yksi onnellinen pari eli KAIKISTA VIEHÄTTÄVIN nainen ja KAIKISTA KOMEIN mies.
Sitäpaitsi palaappa hetkeksi sinne kun valitat, että vaikka futaat ja vaikka soitat kitaraa ja vaikka lausut runoja ja vaikka olet töissä naisten keskellä niin sinusta ei kiinostuta. Oikeasti siis haluaisit kuitenkin jonkun naisista, joiden vaikutuspiirissä olet ollut eli kukaan ei usko päätöstäsi pysyä KOKONAAN, AIVAN KOKONAAN, TOTAALISESTI, KAUTTAALTAAN, IHAN KOKONAAN, TÄYDELLISESTI, AUKOTTOMAN SAUMATTOMASTI, SATAPROSENTTISESTI naisista EROSSA, EROSSA, EROOOOSSAAAAAAHHHHHHH!!!!!
Mikä sua oikein vaivaa? :D
- Joku vaan
"Kai sä ymmärrät, että ongelma on sun päässäsi eikä siinä miten maailma toimii? Jos noin yleisemmin ajateltaisiin, niin maailmassa voisi olla vain yksi onnellinen pari eli KAIKISTA VIEHÄTTÄVIN nainen ja KAIKISTA KOMEIN mies."
Toki, jos sen noin haluaa ymmärtää. Itse en tuota tarkoittanut, eikä se noin niissä teksteissäni lue, joten turhaa yrittää.
Pääasia ainakin on se, että itse tajuan, mikä on homman nimi. Tiedän itsekkin, että on olemassa miehiä, jotka viehättävät naisia minua LUKEMATTOMIA KERTOJA enemmän ja tajuan myöskin pysyä naisista erossa. Se on se pääasia.
"Oikeasti siis haluaisit kuitenkin jonkun naisista, joiden vaikutuspiirissä olet ollut eli kukaan ei usko päätöstäsi pysyä KOKONAAN, AIVAN KOKONAAN, TOTAALISESTI, KAUTTAALTAAN, IHAN KOKONAAN, TÄYDELLISESTI, AUKOTTOMAN SAUMATTOMASTI, SATAPROSENTTISESTI naisista EROSSA, EROSSA, EROOOOSSAAAAAAHHHHHHH!!!!!"
Siis totta vitussa minä haluaisin olla niiden naisten kanssa, joita esim. töissä on. Heti tulee mieleen ainakin 10. Mutta edellä mainittujen seikkojen takia tajuan pysytellä kaikesta muusta erossa paitsi työasioiden hoitamisessa. Ne on pakko hoitaa ja se saa riittää. Totta vitussa on ihan luonnollista, että minä haluan montaakin niitä naisista, mutta edelleen, ensinmainittujen seikkojen takia tajuan pysytellä erossa niistä.
Tajuan itsekkin sen, että jokaiselle niistä naisista löytyy LUKEMATTOMIA minua kiinnostavampia miehiä. Tajuan itsekkin, että he viehättyvät KAIKISTA ENITEN aivan muunlaisista miehistä kuin minä itse olen. Tajuan itsekkin, että en ole sellainen mies, joten tajuan pysytellä niistä naisista kokonaan erossa, lukuunottamatta työasioita.
Ymmärrän täysin sen, minkälainen mies olen verrattuna niihin miehiin, joita he pitävät seksikkäinä ja viehättävinä. Tämän takia tajuan pysytellä erossa niistä, koska en todellakaan halua yhtään enempää masennusta ja ahdistusta elämääni, koska en riitä heille tällaisena miehenä. Voidaan myöskin puhua itsesuojeluvaistosta. Ei kannata tehdä sellaista, missä sataprosenttisen varmasti sattuu.- Joku vaan
Voit toki pitää tätä ongelmaa päänsisäisenä. Sellainen se toki onkin, omassa päässäni ja omissa aivoissani kykenen kyllä tajuamaan tilanteen. Monet miehet sen kiistävät, mutta eivät he vain ymmärrä sitä, minkälaisista miehistä naiset YLEISESTI OTTAEN kiinnostuvat. Eivät he tajua, miten naisten seksuaalisuus toimii, eivät he tajua, miten naisten vietit, halut ja toiveet toimivat.
Eivät he tajua, että naiset TYYTYVÄT niihin miehiin, joita he saavat. Vaikka naiset haluaisivat aivan toisenlaisia miehiä, niin heidän oma tasonsa ei niihin miehiin riitä. Mitä jää silloin naisten vaihtoehdoksi? No tietenkin tyytyä sitten siihen, mitä saa. Ei se mies ole sellainen, mitä nainen KAIKISTA ENITEN haluaa, mutta jos haluaa jonkun miehen, niin siihen on sitten TYYDYTTÄVÄ. Ei siinä muukaan auta.
Tätä eivät monet ihmiset tajua lainkaan, mutta minä tajuan.
"Suurin osa ihmisistä käsittääkseni harrastaa seksiä siksi että haluaa harrastaa seksiä."
Tottahan vitussa minäkin haluaisin harrastaa seksiä, koska haluaisin nauttia siitä. Mutta miten minä nautin mistään seksistä, kun kuitenkin koko ajan tajuan, että nainen kiihoittuisi jostakin aivan toisenlaisesta miehestä PALJON ENEMMÄN KUIN MINUSTA? Miten siinä voi saada mitään muuta kuin pelkkää ahdistusta? Miten helvetissä voin nauttia mistään seksistä kenenkään naisen kanssa, kun kuitenkin koko ajan tajuan, että se nainen nauttisi siitä seksistä paljon minua enemmän jonkun muunlaisen miehen kanssa? Miten ihmeessä minä saisin minkäänlaista nautintoa seksistä, kun kuitenkin koko ajan tajuaisin, että sen naisen tyydyttäisi jonkun aivan muunlainen mies PALJON PAREMMIN KUIN MINÄ?
En millään ymmärrä, miten tuosta saa minkäänlaista nautintoa aikaiseksi. Tai aivan sama parisuhteen kanssa? Miten minä voisin ikinä olla onnellinen suhteessa, jossa kuitenkin koko ajan tiedän, että se elämä, arki ja suhde sujuisi PALJON PAREMMIN muunlaisen miehen kanssa kuin minun kanssani?
Olet oikeassa, että ongelma on päänsisäinen. Ongelma on siis siinä, että minä ymmärrän tämän. Monet voivat harrastaa seksiä ja olla parisuhteessa, koska he eivät joko ymmärrä ja tajua näitä asioita tai he eivät mieti näitä juttuja. Mutta niinhän se vain menee, ajattelee sitä tai ei, ymmärtää sen tai sitten ei ymmärrä.
Mutta miten se itse ongelma häviää millään lailla, kun sitä ei ajattele? Onko se "poissa silmistä, poissa mielestä"-tyyppistä, että ongelmat vain lakaistaan maton alle? Itse en ole tällaista tyyppiä lainkaan. Moni voi toki sanoa, että älä ajattele tuollaisia asioita. Mutta kun se vain ei mene niin, että ongelmat ratkeavat sillä, ettei niitä ajattele.
Moni vain ei ajattele sitä, että sille omalle kumppanille löytyisi paljon parempiakin kumppaneita. Moni vain ei ajattele, että se oma kumppani kiihoittuukin ihan muunlaisista miehistä. Moni vain ei ikinä ajattele, että se oma kumppani löytäisi jonkun kiinnostavamman miehen tai naisen. Ihmiset vain eivät ajattele tai ota ikinä huomioon tällaisia asioita.
Mutta minä ajattelen ja otan nämä asiat huomioon. Tajuan, miten asiat ovat ja juuri sen takia pysyttelen mahdollisimman kaukana kaikista naisista. - Terapia auttais sua
Joku vaan kirjoitti:
Voit toki pitää tätä ongelmaa päänsisäisenä. Sellainen se toki onkin, omassa päässäni ja omissa aivoissani kykenen kyllä tajuamaan tilanteen. Monet miehet sen kiistävät, mutta eivät he vain ymmärrä sitä, minkälaisista miehistä naiset YLEISESTI OTTAEN kiinnostuvat. Eivät he tajua, miten naisten seksuaalisuus toimii, eivät he tajua, miten naisten vietit, halut ja toiveet toimivat.
Eivät he tajua, että naiset TYYTYVÄT niihin miehiin, joita he saavat. Vaikka naiset haluaisivat aivan toisenlaisia miehiä, niin heidän oma tasonsa ei niihin miehiin riitä. Mitä jää silloin naisten vaihtoehdoksi? No tietenkin tyytyä sitten siihen, mitä saa. Ei se mies ole sellainen, mitä nainen KAIKISTA ENITEN haluaa, mutta jos haluaa jonkun miehen, niin siihen on sitten TYYDYTTÄVÄ. Ei siinä muukaan auta.
Tätä eivät monet ihmiset tajua lainkaan, mutta minä tajuan.
"Suurin osa ihmisistä käsittääkseni harrastaa seksiä siksi että haluaa harrastaa seksiä."
Tottahan vitussa minäkin haluaisin harrastaa seksiä, koska haluaisin nauttia siitä. Mutta miten minä nautin mistään seksistä, kun kuitenkin koko ajan tajuan, että nainen kiihoittuisi jostakin aivan toisenlaisesta miehestä PALJON ENEMMÄN KUIN MINUSTA? Miten siinä voi saada mitään muuta kuin pelkkää ahdistusta? Miten helvetissä voin nauttia mistään seksistä kenenkään naisen kanssa, kun kuitenkin koko ajan tajuan, että se nainen nauttisi siitä seksistä paljon minua enemmän jonkun muunlaisen miehen kanssa? Miten ihmeessä minä saisin minkäänlaista nautintoa seksistä, kun kuitenkin koko ajan tajuaisin, että sen naisen tyydyttäisi jonkun aivan muunlainen mies PALJON PAREMMIN KUIN MINÄ?
En millään ymmärrä, miten tuosta saa minkäänlaista nautintoa aikaiseksi. Tai aivan sama parisuhteen kanssa? Miten minä voisin ikinä olla onnellinen suhteessa, jossa kuitenkin koko ajan tiedän, että se elämä, arki ja suhde sujuisi PALJON PAREMMIN muunlaisen miehen kanssa kuin minun kanssani?
Olet oikeassa, että ongelma on päänsisäinen. Ongelma on siis siinä, että minä ymmärrän tämän. Monet voivat harrastaa seksiä ja olla parisuhteessa, koska he eivät joko ymmärrä ja tajua näitä asioita tai he eivät mieti näitä juttuja. Mutta niinhän se vain menee, ajattelee sitä tai ei, ymmärtää sen tai sitten ei ymmärrä.
Mutta miten se itse ongelma häviää millään lailla, kun sitä ei ajattele? Onko se "poissa silmistä, poissa mielestä"-tyyppistä, että ongelmat vain lakaistaan maton alle? Itse en ole tällaista tyyppiä lainkaan. Moni voi toki sanoa, että älä ajattele tuollaisia asioita. Mutta kun se vain ei mene niin, että ongelmat ratkeavat sillä, ettei niitä ajattele.
Moni vain ei ajattele sitä, että sille omalle kumppanille löytyisi paljon parempiakin kumppaneita. Moni vain ei ajattele, että se oma kumppani kiihoittuukin ihan muunlaisista miehistä. Moni vain ei ikinä ajattele, että se oma kumppani löytäisi jonkun kiinnostavamman miehen tai naisen. Ihmiset vain eivät ajattele tai ota ikinä huomioon tällaisia asioita.
Mutta minä ajattelen ja otan nämä asiat huomioon. Tajuan, miten asiat ovat ja juuri sen takia pysyttelen mahdollisimman kaukana kaikista naisista.Normaalilla tunne-elämällä ja itsetunnolla varustettu ihminen ei jatkuvasti vertaa itseään muihin. Normaali ihminen pystyy nauttimaan omasta elämästään ja seksuaalisuudestaan eikä todellakaan mieti joidenkin hypoteettisten toisten seksielämää.
Sulla on paha itsetunto-ongelma. Haluaisit olla se kaikkein halutuin. Haluat olla halun kohde, halusi ei kohdistu naisiin vaan naisten halun kohteena olemiseen. Samalla näet, että et voi koskaan saavuttaa toivettasi olla naisten silmissä mielestäsi riittävän viehättävä.
Kauniin häkin olet itsellesi rakentanut. - kuules typy
Terapia auttais sua kirjoitti:
Normaalilla tunne-elämällä ja itsetunnolla varustettu ihminen ei jatkuvasti vertaa itseään muihin. Normaali ihminen pystyy nauttimaan omasta elämästään ja seksuaalisuudestaan eikä todellakaan mieti joidenkin hypoteettisten toisten seksielämää.
Sulla on paha itsetunto-ongelma. Haluaisit olla se kaikkein halutuin. Haluat olla halun kohde, halusi ei kohdistu naisiin vaan naisten halun kohteena olemiseen. Samalla näet, että et voi koskaan saavuttaa toivettasi olla naisten silmissä mielestäsi riittävän viehättävä.
Kauniin häkin olet itsellesi rakentanut.Voisitko niellä ja olla hiljaa.
- Joku vaan
"Sulla on paha itsetunto-ongelma. Haluaisit olla se kaikkein halutuin. Haluat olla halun kohde, halusi ei kohdistu naisiin vaan naisten halun kohteena olemiseen. Samalla näet, että et voi koskaan saavuttaa toivettasi olla naisten silmissä mielestäsi riittävän viehättävä."
On miehiä, jotka ovat JATKUVASTI naisten halun kohteena. Ja sellainen haluaisin olla minäkin, koska minäkin haluan naisia ihan yhtä lailla kuin nekin miehet. MYÖS MINÄ haluan samaa kuin hekin.
Se pointti tässä onkin juuri nimenomaan se, että ne miehet ovat saaneet sen mahdollisuuden, mutta minä en ole saanut. Ei tosin ole saanut juuri kukaan muukaan mies, mutta sellaisiakin miehiä vain maailmasta löytyy. Niin se vain menee, yksinkertaisesti. Toiset saavat olla sitä, mistä toiset haaveilevat.
Omat haluni kohdistuisivat kyllä naisiin, jos edelleen olisin sellainen mies, jota NAISETKIN HALUAVAT. Tähänhän se koko homma perustuu, ei vain siihen, että minä haluan naisia. Totta vitussa minäkin haluan olla mies, joka saa aloitteita naisilta, joka saa naisilta ihailua ja joka viehättää naisia. Kyllä minä miehenä haluan olla sellainen mies, jota HALUTAAN ja joka viehättää naisia. Niin se vain menee.
Kyllä minäkin haluan olla naisille erittäin komea, fiksu, viehättävä, isokaluinen, hyvä sängyssä, karismaattinen, lihaksikas, persoonallinen, jne. Kaikin tavoin viehättävä, kuten ne miehet, jotka ovat saaneet mahdollisuuden tuohon.
Mihin tämä kaikki sitten oikein perustuu? No siihen, että naiset saisivat sekä fyysistä että henkistä tyydytystä, sängyssä mahdollisimman paljon kovia ja nautinnollisia orgasmeja, syvällisiä keskusteluja, jne.
Tulkitset asian vain väärin päin. Haluan olla haluttu ja ihailtu, jotta voisin tarjota naisille sitä, mitä he KAIKISTA ENITEN HALUAVAT ja mistä he kaikista eniten viehättyvät. Ei sen ole todellakaan tarkoitus palvella niitä omia juttujani, vaan jos edes vähän tajuaisit, että miten paljon haluaisin antaa naisille, niin ymmärtäisit. Mutta ethän sinä ymmärrä, kun väkisin haluat ajatella asiaa miten päin vain.
Ne omat haluni ja toiveeni ovat kuitenkin aivan erityyppisiä kuin mitä luulet. Kaikki tuollainen kuitenkin palvelisi nimenomaan NAISTEN HALUJA, TOIVEITA JA VIETTEJÄ. Mutta ethän sinä sitä tajua, vaan luulet asian olevan ihan jotenkin muuten. Kuten itsekkin sanoin, minä itse tiedän, miten asia on ja minä itse tiedän, mitä haluan.
On miehiä, jotka viehättävät naisia KAIKIN PUOLIN ja on miehiä, jotka haluavat olla sellaisia. Haluan nimenomaan kuulua niihin ensinmainittuihin. Kuten itsekkin tiedät ja tajuat, niin joitakin tuollaisia miehiä on ja he ovat ERITTÄIN POIKKEUKSELLISEN HALUTTUJA JA VIEHÄTTÄVIÄ naisten keskuudessa. Heitä halutaan sänkyyn, parisuhteeseen, heitä halutaan SEKSUAALISESTI, jne. Minäkin haluan olla tuollainen mies, jotta voisin aivan samalla tavalla haluta niitä naisiakin ja toimia heidän kanssaan sen mukaan.
Jos luulet vähänkään, että haluaisin olla tuollainen mies, vain itsekkäistä syistä, niin erehdyt pahemman kerran. Kuten itsekkin totesin, minä itse tiedän asian oikean laidan.
Minä olen itse täysin kyllästynyt miehenä siihen, kuinka minua ei haluta seksuaalisesti. Minua itseäni murentaa ja ahdistaa se, kuinka minua ei haluta naisten toimesta. Se on loppujen lopuksi kaikista pahinta, kun kukaan ei HALUA SINUA. Se murentaa, kun jotkut saavat tuota kaikkea LUKEMATTOMIA JA LOPUTTOMIA määriä, mutta itse ei saa lainkaan.- Joku vaan
Kuten itsekkin tiedät varsin hyvin, nämäkään asiat eivät mene todellakaan maailmassa tasan. Toisia miehiä halutaan JATKUVASTI JA KOKO AJAN, toiset miehet eivät koe sitä pitkän elämänsä aikana koskaan. Mutta ethän sinä ymmärrä tuollaisesta yhtään mitään, kun et ole ikinä edes miettinyt etkä ikinä edes perehtynyt tuollaiseen.
Miltä tuntuu aina ja koko ajan nähdä ja kokea sitä, kun toisia halutaan, mutta omaa itseäni ei ikinä? Miltä tuntuu olla mies, joka on naisten keskuudessa pelkkää tyhjää ilmaa, mutta samalla huomata, kuinka HARVINAISEN JA POIKKEUKSELLISEN VIEHÄTTÄVÄT miehet viehättävät miljoonia naisia? Miltä tuntuu olla mies, jota kohtaan naiset eivät ole koskaan tunteneet yhtään mitään, mutta joka tietää ja huomaa, että jotkut miehet voivat viedä parhaat naiset päältä, saavat JATKUVASTI ALOITTEITA JA SEKSUAALISTA HUOMIOTA NAISILTA?
Miltä tuntuu olla mies, joka joutuu jatkuvasti vain UNELMOIMAAN JA HAAVEILEMAAN elämästä, joka on joillekkin miehille todellista elämää? Miltä tuntuu päivästä ja viikosta toiseen vain runkata, kun toisten miesten ei sitä tarvitse ikinä tehdä, kun kiinnostavia ja viehättäviä naisia tunkee väkisin sisään ovista ja ikkunoista?
Miltä tuntuu olla mies, joka ei ole saanut yhtään mitään sellaista, joka voisi naisia kiinnostaa, mutta tietää kuitenkin sellaisten miesten olemassaolosta, jotka viehättävät naisia KAIKIN PUOLIN JA KOKO AJAN? Miltä tuntuu olla mies, joka ei saa ikinä, mutta tietää sellaisista miehistä, jotka saisivat vaikka miljoonilta naisilta? Miltä tuntuu olla pelkkä nolla, kun tietää joidenkin harvojen miesten olevan täydet sata?
Miltä tuntuu ylipäätään olla mies, joka on havaihtunut siihen, että itsellä ei ole tällä saralla YHTÄÄN MITÄÄN, mutta sitten tietää kuitenkin sellaisista miehistä, jotka ovat saaneet KAIKEN? Miltä tuntuu tietää siitä epäkohdasta, miltä tuntuu se epäkohta, että siinä missä toinen on saanut kaiken, itse ei ole saanut YHTÄÄN MITÄÄN? Miltä se tuntuu miehestä, kun tietää, että siinä missä itse jäät ilman, toiset saavat KOKO AJAN? Miltä tuntuu se epäkohta, epätasa-arvo ja epäoikeudenmukaisuus, jossa toiset ovat saaneet niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon, mutta itse ei ole saanut VITUNKAAN YHTÄÄN?
Ulkopuolelta on aina helppo kommentoida, kun ei tiedä toisten kärsimyksiä.
"Terapia auttais sua"
Terapia ei näitä asioita muuta yhtään miksikään, se on päivänselvä asia. Kun tajuan tämän asian, niin todellakin aion suojella itseäni siltä. Sekin on päivänselvä asia, erittäin päivänselvä asia. Terapia ei muuta naisten seksuaalisia mieltymyksiä ja näiden asioiden kanssa olen tekemisissä JOKA IKINEN PÄIVÄ. Joten terapia on täysin turha juttu.
- lemminki
Joku taas, ota oikeasti harkintaan neitsyen korkkaus. Kukaan mies ei saa sille naiselle niin tärkeää asemaa ikinä, kuin se joka ensimmäisenä päästetään herkin paikka sisimmässä valloittamaan.
Korkkaajana olet naisen maailman tärkein uros ikuisesti, eikä kukaan voi ohittaa asemaasi.
Tekee pahaa lukea tuskaasi, kun et vaikuta tajuavan. Naisen mieli on järjetöntä tunnemössöä, eikä ole mitään väliä, minne se suuntautuu - kunhan alapää antautuu ja avautuu miehuutesi edessä. Nainen ei oikeasti ole mitään mieltä, vaan luulee vain olevansa. Naisella on vain hataria mielikuvia asioista, jotka vaihtelevat sinne tänne ja menevät vapaasti ristiin ilman mitään logiikkaa. Ei se tuota mitään arvoa kenellekään, että nainen ihailee jotakuta.- lemminki
Koska naisen mieli on sekavaa ja arvotonta mössöä, joka heiluu tuulessa sinne ja tänne, ja josta puuttuu kaikki mieli, johdonmukaisuus ja loogisuus, niin tosiasiassa nainen todistaa vain käytöksellään todellisen ihailunsa. Jos hän päästää sinut korkkaamaan alapäänsä, niin siinä on vahvin todiste ihailusta mitä nainen voi ikinä antaa.
Koska naisen mieli on sisältä arvoton ja todisteeksi kelpaamaton, vain alapään tosiasiallinen käyttö todistaa naisen mielipiteen.
- Joku vaan
"Joku taas, ota oikeasti harkintaan neitsyen korkkaus. Kukaan mies ei saa sille naiselle niin tärkeää asemaa ikinä, kuin se joka ensimmäisenä päästetään herkin paikka sisimmässä valloittamaan."
Luuletko ihan oikeasti, että nuo neitsytnaiset antavat ihan kenelle tahansa miehelle? Et ota lainkaan huomioon sitä, että mitä kiihoittavampi, kiinnostavampi ja viehättävämpi se mies on, niin totta vitussa sitä enemmän ne naisetkin haluavat.
Se on aivan, minkä ikäinen se nainen on, onko kokematon tai neitsyt, eivät naiset anna kenelle tahansa miehelle. Fakta vain on edelleen se, että ne KAIKISTA PARHAIMMAT miehet saavat KAIKISTA ENITEN mahdollisuuksia myöskin niiden neitsyiden korkkaamiseen, koska niistä miehistä ne neitsyetkin kiinnostuvat KAIKISTA ENITEN. Totta vitussa minäkin toimisin näin, jos se vain olisi tuolla tavalla mahdollista.
Ihan se ja sama, minkälaisen arvon se neitsyyden viejä saa, nekin naiset kiinnostuvat KAIKISTA ENITEN juuri niistä parhaimmista ja viehättävimmistä miehistä. Sitä et voi sinä poistaa, en minä, eikä sitä voi ne naisetkaan poistaa. Näin se vain toimii.
Ja fakta vain on se, että niiden naisten kiinnostus minua kohtaan on edelleen ERITTÄIN, ERITTÄIN, ERITTÄIN, ERITTÄIN, ERITTÄIN paljon vähäisempää kuin minä haluan. Luulet ihan oikeasti, että minun luokseni jonottaa niitä neitsytnaisia joka paikassa, mutta voin kertoa sinulle, että asia ei todellakaan ole niin. Yksikään neitsytnainen EI OLE MILLÄÄN TAVALLA ollut kiinnostunut minusta ja sinä annat tuollaisen neuvon.
Samaan aikaan niiden KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIEN MIESTEN luokse naiset haluavat, jonottavat ja tappelevat niiden miesten huomiosta. Tätä ei ole ikinä tapahtunut minun kohdallani MILLÄÄN MUOTOA.
Mitä vittua minä siis hyödyn jonkun neitsyen korkkaamisesta, kun se kerran ei tuo YHTÄÄN MITÄÄN sellaista elämääni, mitä haluan? Se ei tee minusta miestä, joka saa JATKUVASTI aloitteita naisilta, se ei tee minusta miestä, joka saa naisilta JATKUVASTI seksuaalista huomiota, se ei tee minusta miestä, josta YLIVOIMAISESTI SUURIN JOUKKO tappelee huomiosta ja seksistä, se ei tee minusta miestä, joka kuuluu niihin KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIIN, HALUTUIMPIIN JA SEKSIKKÄIMPIIN miehiin.
Aivan vitun se ja sama, minkälainen arvo sillä neitsyyden viejällä on, kun se kuitenkin on vain ÄÄRIMMÄISEN PIENI MURTO-OSA siitä kaikesta, mitä minä haluan naisten keskuudessa olla. Neitsyiden arvostus on minulle aivan vitun se ja sama, jos en ole naisten keskuudessa KAIKKEA SITÄ, MITÄ MINÄ HALUAN.- Joku vaan
Ja et edelleenkään ymmärrä sitä, että niiden neitsyiden korkkaaminen on vain yksi asia, mitä haluan naisten keskuudessa olla. Mutta se ei tee minusta sellaista miestä KOKONAISVALTAISESTI, mitä minä haluan olla. Etkä ota sitäkään huomioon, että niiden neitsyiden määrä on TÄYDELLISEN RAJALLINEN, joihin minulla olisi mahdollisuus. Ja niiden neitsytnaisten taso ei vastaa TODELLAKAAN SITÄ, mitä minä haluan.
Neuvosi on hyvä, mutta kun se ei tuo minun elämääni yhtään mitään sellaista, josta haaveilen. Tuollainen neitsytnaisten korkkaaminen ja siitä saatava arvo on vain YKSI PIENEN PIENI LISÄMAUSTE kaikkeen siihen, mitä haluan naisten keskuudessa olla.
Et ota yksinkertaisesti sitä huomioon, että koska en kuulu niihin KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMPIIN miehiin, niin minulla on myöskin TÄYSIN RAJALLISET mahdollisuudet niiden neitsyeiden korkkaamiseen. Koska ne naiset haluaisivat ihan eri tyyppisiä miehiä siihen neitsyyden viemiseen, niin koska en kuulu niihin miehiin, niin se homma kuihtuu olemattomiin jo siinä vaiheessa. Neuvosi voi olla hyvä, mutta et ota sitä kokonaistilannetta huomioon lainkaan.
Voisinhan joo korkkailla niitä neitsyitä, mutta kun se on vain SE YKSI PIENEN PIENEN PIENEN PIENEN PIENI juttu siinä kokonaisuudessa, mitä haluan. Näin se vain menee, etkä sinä sitä tajua lainkaan. Et ymmärrä, että se naistensaanti on ÄÄRIMMÄISEN RAJALLISTA MINULLE, koska en ole tuollainen mies, jota tarkoitan. Se on perinpohjainen fakta, jota et näytä ymmärtävän millään.
Yksittäiset naiset ovat vain yksittäisiä naisia, mutta minulle merkitsee vain ja ainoastaan se, että miten se YLIVOIMAISESTI SUURIN OSA naisista minuun suhtautuu. Ja koska en ole tuollainen mies, kuin tarkoitan, niin en silloin myöskään voi olla niille naisille sitä, mitä haluan ja mitä naiset kaikista eniten haluavat. Vain se merkitsee, ei mikään yksittäisen naisen neitsyyden vieminen. Tietysti jos niitä on satoja kauniita naisia, niin silloin se merkitsee. Mutta fakta vain on se, että minulla ei ole MINKÄÄNLAISIA MAHDOLLISUUKSIA tuollaiseen. Ja se on päivänselvä fakta.
Neuvosi voi siis olla hyvä, mutta se kokonaisuus vain ontuu niin pahasti. Tuo ei tuo minkäännäköistä lisäarvoa elämääni, ainoastaan se KOKONAISUUS on se, mikä minua kiinnostaa. Vain ja ainoastaan se kiinnostaa tässä asiassa, ei yhtään mikään muu. Eli miten YLIVOIMAISESTI SUURIN OSA naisista minusta viehättyy, neitsyistä kokeneisiin, pitkistä lyhyisiin, kauniista ja viehättävistä normaaleihin naisiin, jne. Vain ja ainoastaan tuo kiinnostaa, ei mikään neitsyeen korkkaaminen, kun kerran se ei vastaa YHTÄÄN MITÄÄN SELLAISTA, mikä minua kiinnostaisi. Se on vain sellainen PIENEN PIENI LISÄMAUSTE siinä hommassa. - lemminki
Mitä arvoa on olla lukuisien naisten ihannoima? Naisella ei ole sellaisia syviä ja mielekkäitä ajatuksia ja mielipiteitä kuin vaikkapa sinulla. Peilaat naisia itseesi ja luulet, että siellä on sellainen syvyys ja mieli vastassa kuin sisälläsi. Mutta siellä ei ole mitään sellaista! Naisen silmien takana ei ole syvyyttä, vaan näissä sukupuoliasioissa siellä risteilee vain varjoja, luuloja, hormoneita ja viettitoimintoja sikin sokin sinne tänne. Yhtä hyvin voisit arvottaa itsesi ja hakea hyväksyntäsi homeiden kasvun perusteella, että kenen näyte kuhisee eniten. Samaa biologista, hengetöntä höttöä.
Ei kerro ihmisestä mitään hyvää, että hän on naisten suosima. Naisilta ei voi saada oikeaa henkistä arvostusta sukupuolisessa mielessä ja suhteessa, koska nainen ei kykene siihen. Kukaan naisten ihannoima ei ole oikeasti ihannoitu, koska naisten antama ihannointi on tyhjää ja merkityksetöntä luuloa ja sielutonta alkeis-biologista mekaniikkaa.
Nainen kykenee vain antamaan kehoaan, tekemään kotitöitä ja lapsia, ja nostamaan markkina-arvoasi esiintymällä seurassasi (jos nainen on riittävän laadukas). Nämä käytännön teot ovat ainoa tapa, miten naisesta saa ulos oikeita arvostuksen osoituksia. Nainen ehkä luulee ihannoivansa jotain kaukaista filmitähteä, ja hän luulee olevansa jotain mieltä ja puhuu kuin olisi, mutta älä ota itseensä tätä höpinää vaan katso, mitä keho tekee! Oikeasti nainen antaa arvostuksensa sille, jolle antaa kehonsa käyttöön. Mitään muuta arvostusta nainen ei voi antaa, koska naisen mielessä ei ole mitään todellista ja merkityksellistä!
Jos olet se, joka naista käyttää, olet ainoalla todistettavalla tavalla tärkein ja ihannoiduin mies, mitä naisella sillä hetkellä on. Jos olet ensimmäinen, jonka nainen päästää sisäänsä, olet tärkein mies mitä naisella voi sukupuolisessa mielessä koskaan olla.
- Joku vaan
"Jos olet se, joka naista käyttää, olet ainoalla todistettavalla tavalla tärkein ja ihannoiduin mies, mitä naisella sillä hetkellä on. Jos olet ensimmäinen, jonka nainen päästää sisäänsä, olet tärkein mies mitä naisella voi sukupuolisessa mielessä koskaan olla."
Nimenomaan näin. Eli jos olen VALTAOSAN NAISISTA keskuudessa, siis sen SUURIMMAN OSAN NAISISTA keskuudessa haluttava, seksikäs, kiihoittava, viehättävä ja puoleensavetävä, niin totta vitussa minulla on silloin lähes rajattomat mahdollisuudet harrastaa seksiä lukemattomien viehättävien ja seksikkäiden naisten kanssa. Juuri tästä onkin koko ajan ollut kyse.
Vaikkei naisella olisikaan samoja mielipiteitä kuin minulla ja naisten toiminta on hormonien ja alitajunnan ohjaamaa, niin fakta vain on se, että jos viehätän SUURINTA OSAA naisista, niin minulla on myöskin mahdollisuus lukuisten ja taas lukuisten viehättävien naisten kanssa seksiin.
Jos SUURIN OSA naisista ihailee ja arvostaa minua ja pitää minua ERITTÄIN JA HARVINAISEN SEKSIKKÄÄNÄ JA VIEHÄTTÄVÄNÄ miehenä, niin se tarkoittaa, että naiset haluavat minua. Aivan samalla tavalla kuin minä haluan heitä. Ja tässä onkin se pointti. Jos olen SUURIMMAN OSAN NAISISTA ihannoima ja haluama mies, niin se tarkoittaa sitä, että minulla on harvinaisen paljon annettavaa naisille ja silloin minulla on mahdollisuus LUKEMATTOMIEN viehättävien ja kiinnostavien naisten kanssa siihen seksiin.
Naisen seksuaalinen vietti kohdistuu nimenomaan tietynlaisiin miehiin ja se seksuaalisuus on tämän koko homman avain. Minä haluan olla tuollainen nimenomainen mies. Minä haluan olla mies, joka viehättää seksuaalisesti SUURINTA OSAA naisista. Aivan vitun se ja sama, voiko naisilta saada aitoa arvostusta, mutta kun puhutaan seksuaalisesta halusta ja vietistä, tietyt miehet ovat siinä sitä YLIVOIMAISTA PARHAIMMISTOA. Ja sitä haluan olla minäkin.
Minäkin haluan harrastaa seksiä lukuisten kiinnostavien ja viehättävien naisten kanssa. Minäkin haluan olla mies, jolla on KAIKENLAISTA tarjottavaa myöskin niille naisille. Minäkin haluan olla mies, jolla on nuo KAIKKI SAMAT MAHDOLLISUUDET.
Asia, mitä sinä et niiden neitsyeiden tyrkyttämisen ohella jostain syystä ymmärrä, on se, että KUINKA VAJAVAISTA JA RAJALLISTA se naismenestys on noista neitsyistä huolimatta. Et ymmärrä tai tajua, kuinka vähän minulla on niitä mahdollisuuksia. Et ymmärrä, ettei minua kohtaan osoita SATAMÄÄRIN niitä neitsytnaisia sitä kiinnostusta, vaan puhut joistakin yksittäisistä naisista.
Et suostu ymmärtämään, että vaikka saisinkin jonkun neitsytnaisen korkattua, se ei ole sama asia kuin SUURIMMAN OSAN NAISISTA viehättäminen. Et ymmärrä, että kyseessä on vain yksi yksittäinen nainen, ei VALTAOSA naisista. On vain yksi, yksittäinen nainen.
Et ymmärrä tuon neitsythömpötyksen ohella sitä, että minusta ei tule miestä, joka herättää naisten mielenkiinnon HETI PAIKALLA, kun tulen vaikka johonkin juhliin. Et ymmärrä, että minusta ei tule miestä joka saa ravintolassa kuin ravintolassa JATKUVASTI ALOITTEITA naisilta. Et ymmärrä, ettei minusta tule miestä, joka saa työpaikan naisilta JATKUVASTI seksuaalista huomiota.- Joku vaan
Et ymmärrä, että minun naistensaantimahdollisuuteni ovat MAHDOLLISIMMAN VÄHÄISET. Et ymmärrä, että minä en vain yksinkertaisesti tule ikinä viehättämään VALTAOSAA ELI SUURINTA OSAA NAISISTA ikinä. Sinä puhut vain yksittäisistä naisista, minä puhun esim. 90 PROSENTISTA naisia. Siinä on vissi ero.
9 naista 10:stä on eri asia kuin sinun mainostamasi yksittäinen neitsytnainen. Totta vitussahan voin korkata niitä neitsyitäkin, muttet ymmärrä, että se EI TODELLAKAAN OLE MISSÄÄN NIMESSÄ se kokonaisuus, mitä minä itse henkilökohtaisesti haluan.
"Jos olet se, joka naista käyttää, olet ainoalla todistettavalla tavalla tärkein ja ihannoiduin mies, mitä naisella sillä hetkellä on."
Tuo on juuri sitä kaikista pahinta paskapuhetta ja harhaluuloa. Juuri tuon takia pysyttelen naisista kokonaan erossa. Naiselle kuin naiselle löytyy AINA JA JOKA IKINEN KERTA aina parempia miehiä, aina löytyy seksikkäämpiä, kiihoittavampia, viehättävämpiä, puoleensavetävämpiä ja kiinnostavampia miehiä jokaikiselle naiselle. Sillä, mikä se tilanne on juuri sillä hetkellä, ei ole minulla paskan vitunkaan väliä, koska lopulta se nainen kiinnostuu AIVAN MUUNLAISISTA MIEHISTÄ kuin minä, koska en edusta niitä kaikista viehättävämpiä miehiä, joita maailmasta löytyy.
Juuri tuo esittämäsi väite on syy sille, miksi en todellakaan harrasta seksiä tai seurustele yhdenkään naisen kanssa. Mies vain LUULEE olevansa sille naiselle jotain, todellisuudessa se nainen vain TYYTYY siihen, mitä saa, kun ei parempaakaan löydy. Naisen mielenkiinto kohdistuisi kuitenkin aina niihin kaikista viehättävimpiin miehiin, jos niitä vain olisi tarjolla.
Et ymmärrä sitä, että jos vaikka minä päätyisin sänkyyn jonkun naisen kanssa, niin hän TYYTYY minuun, koska ei saa parempaakaan. Koska jos kerran se nainen kiihoittuisi, kiinnostuisi ja viehättyisi niistä KAIKISTA PARHAIMMISTA miehistä, niin totta vitussa se nainen valitsisi niistä miehistä ennemmin kuin minut. Sehän on niin päivänselvä ja itsestäänselvä juttu, mutta kun miehet vain tuppaavat unohtaa tämän asian.
Se, että nainen TYYTYY minuun, kun ei parempaakaan saa, on mahdollisimman kaukana siitä, että olisin muka ihainnoiduin ja seksikkäin mies MAAILMASSA. Se on täyttä paskapuhetta ja kannattaa unohtaa ihan saman tien. Juuri tästä syystä en halua olla naisten kanssa MISSÄÄN TEKEMISISSÄ, lukuunottamatta työasioita, jotka on pakko hoitaa. Niitäkään en haluaisi millään muotoa naisten kanssa hoitaa, mutta työkavereitaan kun ei voi ikinä valita.
- Joku vaan
Ja tuohon mitä kirjoitit, niin huomautuksena se, että naiset voivat sitä kyllä ihmetellä, miksi en halua ketään, miksi en seurustele kenenkään kanssa, miksi en harrasta seksiä kenenkään kanssa.
Koska he ajattelevat, että ihmisen kuuluu pariutua, ihmisen kuuluu ottaa ainakin joku kumppani, ihmisen täytyy tyytyä ainakin johonkin. Tämä taas ei kuulu siihen omaan toimintaan lainkaan.
Kukaan nainen ei ole ihmetellyt, miksi minulla ei ole ikinä ollut ketään. Syykin tähän on selvä, eli kyllä ne naisetkin tajuavat, etten ole millään lailla naisia viehättävä mies, joten miksi tuollaista ihmettelemään. Mutta jos mies on sellainen, joka oikeasti naisia viehättää ja naisia saisi, niin silloin sitä voisikin ihmetellä. Että miksi mies ei käytä mahdollisuuksiakaan. Mutta kukaan nainen ei minun kohdallani ihmettele naisettomuutta, koska ymmärtävät sen, etteivät ne naiset kiinnostu. Tämä on suoraa seurausta sille, ettei niitä naisiakaan ole.
Eri asia omalla kohdallani olisi, jos olisin naisia kiinnostava ja viehättävä mies. Silloin siinä olisikin ihmettelemistä.
Tiedän paljon näitä supliikkimiehiä ja pelimiesoppaiden neuvoja noudattavia miehiä, joilla ei naisia ole. Siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät naisia viehätä. Naiset näiden miesten selän takana haukkuvat miehet pelkiksi suurisuisiksi paskoiksi. Kun ei lähtökohtaisestikkaan ole mitään kiinnostavaa miehessä, niin se supliikki vain pahentaa sitä miehen tilannetta. Tämäkin on niin valitettava tosiasia, mutta eiväthän sitä miehet taas jälleen kerran joko näe tai halua nähdä.
"vaan katso, mitä keho tekee! Oikeasti nainen antaa arvostuksensa sille, jolle antaa kehonsa käyttöön. Mitään muuta arvostusta nainen ei voi antaa, koska naisen mielessä ei ole mitään todellista ja merkityksellistä!"
Naisen keho tekee juuri niin, että hän antaisi sen oman kehonsa käyttöön juuri niille KAIKISTA VIEHÄTTÄVIMMILLE MIEHILLE, mutta koska se ei todellakaan ole mahdollista, niin hän antaa jollekkin miehelle, johon hän joutuu TYYTYMÄÄN. Siinä mielessä tämä sinun väitteesi ontuu ja pahasti. Vaikka hän antaakin jollekkin muunlaiselle miehelle kuin mistä hän viehättyy, ei se tarkoita, että hän tekisi silloin juuri niin kuin haluaa. Jos paikalla olisi niitä PARHAIMPIA MIEHIÄ, niin se nainen antaisi heille eikä niille tavismiehille.
Oletat siis, että kun nainen antaa tavismiehelle, niin hän tekisi aivan samoin, oli paikalla sitten ketä tahansa miehiä. Oletat, että se nainen antaisi sille tavismiehelle, jos hän saisi TÄYSIN VAPAASTI VALITA ITSELLEEN SEN MIEHEN!!!!! Mutta kun näin ei todellakaan tapahtuisi. Jokainen nainen kyllä tietää miehen/miehiä, joille he antaisivat, jos saisivat TÄYSIN VAPAASTI VALITA. Vinkki: Minä EN KUULU NIIHIN MIEHIIN!!!!! EN KUULU NIIHIN MIEHIIN!!!!!!- Joku vaan
Tässä tulee se ero, mitä et oikeasti tajua. Nainen ihailee jotakin filmitähteä, mutta kun se filmitähti on hänen saavuttamattomissaan, niin hän ei voi saada sitä. Hän ei siis voi saada sitä, mitä haluaa, jolloin hänen on PAKKO TYYTYÄ johonkin toisenlaiseen mieheen, joka monesti on täysin seksitön tavis. Oletat sen olevan naisen vapaa tahto, että hän ei sille filmitähdelle anna. Totuus on kuitenkin täysin eri. Hän EI PYSTY ANTAMAAN sille ihailemalleen filmitähdelle, koska se naisen oma taso ei siihen yksinkertaisesti riitä. Mutta antaisi, jos siihen tulisi mahdollisuus, jos saisi TÄYSIN VAPAASTI VALITA itselleen miesseuraa.
Sinun väitteesi ovat kyllä pahemman kerran täysin ontuvia. Eihän tuossa ole mitään logiikkaa. Aivan sama kuin minä väittäisin saavani helsinkiläisestä ravintolasta itselleni naisen yöksi sen takia, että olisin opetellut pelimiesneuvoja. Vaikka se syy onkin ihan vain siinä, ettei sille naiselle löytynyt parempaakaan miestä ja hän sitten TYYTYI MINUUN, paremman puutteessa. Teen täysin väärän päätelmän, sotken pelimiestemput parempien ja viehättävien miesten puuttumiseen juuri sillä hetkellä siellä ravintolassa. Teen aivan väärän syy-seuraussuhteen.
Oletat myös minun olevan jollain lailla viehättävämpi mies, kun korkkaan jonkun neitsytnaisen. Näinhän se ei millään lailla mene todellakaan oikeassa elämässä. Kyseinen nainen haaveilee jostakin filmitähdestä ja haluaisi hänen kanssaan sen ensimmäisen kerran. Mutta koska se ei sille naiselle ole mahdollista, hän suostuu minun mukaani. Mitä vitun hyötyä tuosta on minulle? Nainen antoi kehonsa minun käyttööni, mutta mitä vitun väliä? En minä sitä naista olisi saanut, mikäli tarjolla olisi ollut parempia miehiä. Se nainen olisi valinnut jonkun aivan muunlaisen miehen kuin minä. Joten mitä vitun hyötyä tuosta on minulle itselleni, kannatella aisaa?
"Puhkaise naiset itsellesi, niin ei tarvitse kokea alemmuutta."
Justiinsa näin. Se alemmuus säilyy koko ajan tuosta korkkaamisesta huolimatta. Koska edelleenkään niidenkään naisten vietti ja halu ei kohdistu minunlaisiin miehiin, niin olen alemmalla tasolla AINA JA IKUISESTI. Koska en kuulu niihin miehiin, joista naiset seksuaalisesti viehättyvät KAIKISTA ENITEN. Vaikka sen neitsyyden viejä olisi kuinka arvossa sen naisen mielessä, niin alemmuus ei mihinkään poistu, juuri äskeisistä syistä.
Etkä ole vielä(kään) tarjonnut neuvoa, miten pääsen samaan SUURIMMAN OSAN MUIDENKIN NAISTEN KANSSA. Olet tarjonnut vain neitsyeiden korkkaamista, miten sitten pääsen AIVAN SAMAAN kaikissa juhlissa, työpaikassani, ravintoloissa, jne. myös niidenkin naisten kanssa, jotka eivät ole niitä neitsyitä? Jos tarkoitukseni on kuulua MIESTEN PARHAIMMISTOON SUURIMMAN OSAN NAISISTA keskuudessa, niin parin neitsyen korkkaamiinen on mahdollisimman kaukana siitä.
Ei se kerro yhtään mitään minun viehätyksestäni. Jos ne korkkaamani neitsytnaiset suhtautuvat minuun tuolla tavoin, niin miten sitten pystyn olemaan sitä SUURIMMALLE OSALLE MUISTAKIN NAISISTA? Tähän en ole vielä sinulta kuullut yhtään mitään vastausta. - lemminki
Joku vaan kirjoitti:
Tässä tulee se ero, mitä et oikeasti tajua. Nainen ihailee jotakin filmitähteä, mutta kun se filmitähti on hänen saavuttamattomissaan, niin hän ei voi saada sitä. Hän ei siis voi saada sitä, mitä haluaa, jolloin hänen on PAKKO TYYTYÄ johonkin toisenlaiseen mieheen, joka monesti on täysin seksitön tavis. Oletat sen olevan naisen vapaa tahto, että hän ei sille filmitähdelle anna. Totuus on kuitenkin täysin eri. Hän EI PYSTY ANTAMAAN sille ihailemalleen filmitähdelle, koska se naisen oma taso ei siihen yksinkertaisesti riitä. Mutta antaisi, jos siihen tulisi mahdollisuus, jos saisi TÄYSIN VAPAASTI VALITA itselleen miesseuraa.
Sinun väitteesi ovat kyllä pahemman kerran täysin ontuvia. Eihän tuossa ole mitään logiikkaa. Aivan sama kuin minä väittäisin saavani helsinkiläisestä ravintolasta itselleni naisen yöksi sen takia, että olisin opetellut pelimiesneuvoja. Vaikka se syy onkin ihan vain siinä, ettei sille naiselle löytynyt parempaakaan miestä ja hän sitten TYYTYI MINUUN, paremman puutteessa. Teen täysin väärän päätelmän, sotken pelimiestemput parempien ja viehättävien miesten puuttumiseen juuri sillä hetkellä siellä ravintolassa. Teen aivan väärän syy-seuraussuhteen.
Oletat myös minun olevan jollain lailla viehättävämpi mies, kun korkkaan jonkun neitsytnaisen. Näinhän se ei millään lailla mene todellakaan oikeassa elämässä. Kyseinen nainen haaveilee jostakin filmitähdestä ja haluaisi hänen kanssaan sen ensimmäisen kerran. Mutta koska se ei sille naiselle ole mahdollista, hän suostuu minun mukaani. Mitä vitun hyötyä tuosta on minulle? Nainen antoi kehonsa minun käyttööni, mutta mitä vitun väliä? En minä sitä naista olisi saanut, mikäli tarjolla olisi ollut parempia miehiä. Se nainen olisi valinnut jonkun aivan muunlaisen miehen kuin minä. Joten mitä vitun hyötyä tuosta on minulle itselleni, kannatella aisaa?
"Puhkaise naiset itsellesi, niin ei tarvitse kokea alemmuutta."
Justiinsa näin. Se alemmuus säilyy koko ajan tuosta korkkaamisesta huolimatta. Koska edelleenkään niidenkään naisten vietti ja halu ei kohdistu minunlaisiin miehiin, niin olen alemmalla tasolla AINA JA IKUISESTI. Koska en kuulu niihin miehiin, joista naiset seksuaalisesti viehättyvät KAIKISTA ENITEN. Vaikka sen neitsyyden viejä olisi kuinka arvossa sen naisen mielessä, niin alemmuus ei mihinkään poistu, juuri äskeisistä syistä.
Etkä ole vielä(kään) tarjonnut neuvoa, miten pääsen samaan SUURIMMAN OSAN MUIDENKIN NAISTEN KANSSA. Olet tarjonnut vain neitsyeiden korkkaamista, miten sitten pääsen AIVAN SAMAAN kaikissa juhlissa, työpaikassani, ravintoloissa, jne. myös niidenkin naisten kanssa, jotka eivät ole niitä neitsyitä? Jos tarkoitukseni on kuulua MIESTEN PARHAIMMISTOON SUURIMMAN OSAN NAISISTA keskuudessa, niin parin neitsyen korkkaamiinen on mahdollisimman kaukana siitä.
Ei se kerro yhtään mitään minun viehätyksestäni. Jos ne korkkaamani neitsytnaiset suhtautuvat minuun tuolla tavoin, niin miten sitten pystyn olemaan sitä SUURIMMALLE OSALLE MUISTAKIN NAISISTA? Tähän en ole vielä sinulta kuullut yhtään mitään vastausta.Olet varmaan tuhannesti selittänyt, mutta tiivistäisitkö vielä parilla lauseella napakasti, miksi haluat olla miesten parhaimmistoa suurimman osan naisista keskuudessa? Asenteesi on kuin tavallisen neitsytvaatimuksen parodia, jossa kohteena ei ole yksittäinen nainen vaan lähes koko kelvollinen naiskarja, eikä vain pillun valloitus ekana vaan pitkäaikainen suosio, tai ainakin potentiaali siihen.
Siinä, missä tosimies haluaa neitsyen, koska ei vastoinkäymistensä hyvitykseksi suostu vähempään, sinä haluat koko naissuvun ihailun, koska et suostu vähempään omien vastoinkäymistesi korjaamiseksi.
Miltä kuulostaisi sellainen, että menisit profeetaksi vaikka jonnekin Kaakkois-Aasiaan, ja keräisit siellä kannattajajoukon? Profeetoilla ja guruilla menee sillä seudulla usein hyvin, ja länsimaiset gurut ovat erityisen kovassa huudossa. Sinulla vaikuttaa olevan profeetalle sopiva itsetietoinen, määrätietoinen ja omanarvontuntoinen asenne, sekä hyvä kielellinen kyky. Pitkälti toistoon perustuvilla puheillasi vakuuttaisit suuren joukon naisia ja tyttöjä siitä, että olet jumalaista alkuperää. Olisit myös ihailtua länsimaista ihmistyyppiä. Saisit sitten ainakin tämän joukon ihailun. Rohkeimmat naimaikäiset tytöt tulisivat tarjoaamaan itseään tai heidän vanhempansa tulisivat työntämään tyttäriään sinulle, ja kaikki kilpailisivat suosiostasi, ja tämä entisestään lisäisi kiinnostavuuttasi kulttisi tyttöjen silmissä. Kelpaisiko tällainen kokonaisen uskonyhteisön ihailu?
- Eräs lukija
Tajuatko olevasi sekaisin, joku vaan?
- Joku vaan
Olet nyt aivan pihalla siitä, mitä yritän kertoa.
En tarkoita todellakaan tuollaista ihailua, mitä yrität tuossa väittää ja tiedät sen varmasti varsin hyvin itsekkin. Joten tuollaisen voit unohtaa ihan kokonaan.
Tarkoitan siis niitä miehiä, jotka esim. juhlissa kiinnittävät HETI PAIKALLA naisten huomion, koska ovat niin komeita, hyväkroppaisia, tyylikkäitä, karismaattisia, sosiaalisia, jne. Tarkoitan tuollaista SEKSUAALISTA IHAILUA, joka kohdistuu tuollaisiin miehiin naisten kohdalla, en mitään uskonnollista paskaa, jota sinä yrität tuputtaa.
Tarkoitan sellaista kiinnostusta, ihailua ja viehätystä naisten puolelta, joka saa naiset tekemään minulle JATKUVASTI aloitteita ja antamaan seksuaalista huomiota. Ravintoloissa, työpaikalla, kuntosaleilla, jne. Voit siis unohtaa tuon uskonnollisen hömpän kokonaan.
Et ymmärrä sitä, että tuollaisia HUOMATTAVAN KOMEITA JA VIEHÄTTÄVIÄ miehiä vain on olemassa, jotka saavat SUURIMMAN OSAN NAISISTA pään kääntymään, haluamaan seksuaalisesti, tappelemaan huomiosta, jne. Juuri tuollainen mies haluan olla. Ne neitsytnaiset tulevat siinä kyllä koko ajan ohella, mutta pointti onkin se, miten SUURIN OSA NAISISTA minuun reagoi.
Tuo sinun juttusi oli niin tyhmä ja asiaankuulumaton, että se ei liity millään tavoin siihen, mitä haluan ja mitä itse toivon. Ja huomaatko itse, että tuo sinun juttusi rajoittuu johonkin YKSITTÄISEEN USKONLAHKOON, ei suurimman osan naisista kiinnostukseen ja viehätykseen. Se perustuu jonkun naurettavan uskonlahkon viehätykseen, ei minun SEKSUAALISEEN viehätykseen, ei ulkonäköön, ei karismaan, ei harteikkuuteen, ei lhaksikkuuteen, jne.
Tiedät itsekkin varsin hyvin, että tuo sinun juttusi ei ole mitään sellaista, mitä minä haluan. Tarkoitan juurikin niitä OIKEAN ELÄMÄN MIEHIÄ, jotka viehättävät sitä suurinta osaa naisista SEKSUAALISESTI, saavat aina valita parhaat naiset, saavat naisilta jatkuvasti aloitteita, saavat aina seksuaalista huomiota, jne. koska ovat HUOMATTAVAN, HUOMATTAVAN, HUOMATTAVAN komeita, pitkiä, lihaksikkaita, karismaattisia, tyylikkäitä, isokaluisia, sosiaalisia, jne.
Et tajua, kuinka kaukana tuo sinun juttusi on siitä, mitä oikeasti haluan elämältä, siis oikealta elämältä. Et edes tajua, että tuollaisia noin viehättäviä miehiä on olemassa ja miten naiset heihin reagoivat. Jos ymmärtäisit, niin ymmärtäisit myöskin täysin sen, mitä haluan.
Joten jätä nuo naurettavat uskonlahkojutut kokonaan pois, en tee niillä yhtään mitään, koska ne eivät liity millään lailla mihinkään, mitä haluan.
"jossa kohteena ei ole yksittäinen nainen vaan lähes koko kelvollinen naiskarja, eikä vain pillun valloitus ekana vaan pitkäaikainen suosio, tai ainakin potentiaali siihen."
Totta vitussa minua kiinnostaa kumpikin, pääjuttuna kuitenkin edelleen se, että minkälainen olen SUURIMMAN OSAN NAISISTA keskuudessa. Se neitsytnaisten valloitus tulee kyllä siinä koko ajan mukana, mutta oleellista on se KOKONAISKUVA.
Et ymmärrä sitäkään tuon hössötyksesi ohella, että edelleen, minulla ei todellakaan ole varaa valita niitä neitsytnaisia, koska he valitsevat siihen korkkaamiseen niitä viehättävämpiä miehiä. Yksikään nainen, neitsyt tai kokematon, EI OLE IKINÄ OLLUT KIINNOSTUNUT minusta, joten et näytä edes sitä tajuavan. Et tajua millään, että niiden naisten kiinnostus minua kohtaan on nolla, joten niiden naisten korkkaaminenkin on mahdotonta, jos he eivät kerran minusta kiinnostu.
Luulet ehkä, että minulla olisi muka varaa valita tuo nainen ja tuo nainen ja tuo nainen korkkaamiseen. Voin hyvin sinulle tässä kertoa, että tasoiseni mies ei tuollaiseen pysty IKINÄ. Se vain on karu fakta, mutta et näytä sitä tajuavan millään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016409
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h824905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1043169Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303002Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262215Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191606Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?941181Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3381175Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311086- 48864