OIREET juurihoidon tarpeessa olevassa hampaassa??

Mitä oireita teillä ollut hampaassa ennen kuin ryhdytty juurihoitoa tekemään hampaaseen??
Särkyä? Purenta-arkuutta? YM. Kiitos teille jotka kerrotte kaikki mahd oireenne!
64940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta ei mitenkään sietämätöntä eli ihan buranalla sain sen poies..oli oikeastaan yllätys, että tuli juurihoidon tarve. Lääkäri sanoikin, ettei kaikilla tule mitään mahdottomia särkyjä, minullakin oli muhinut vanhan paikan alla reikä.

Mutta ei tuossa mitään, kipeetä ei ottanut kertaakaan ja kahdella kerralla se oli hoidettu. Toimii hampu ihan hyvin eikä ole vaivannut sen jälkeen enää.

Äänestä

Aika lievää saärkyä taisi olla, mutta ennen kaikkea purenta-arkuutta. Hammasta oli paikattu ennen juurihoitoa yksityisellä ostopalveluna, mutta juurihoidon teki vasta terveyskeskushammaslääkäri kun hammas alkoi oireilla uudelleen. Nyt tuo hammas taitaa olla mennyttä kalua. Juurihoito tehtiin runsas pari vuotta sitten mutta nyt sieltä alta löytyi taas tulehdus (purenta-arkuutta ja särkyä). Hammaslääkäri totesi että paikkaus on tehty kyllä hyvin, mutta paikka on vuotanut (nykyiset muovipaikat eivät ole enää niin hyviä tältä osin kuin entiset amalgaamipaikat) ja nyt olen antibioottikuurilla. Ensi viikolla katsotaan mitä tehdään, yritetäänkö hammas vielä säästää vai poistetaanko se. Hammaslääkäri totesi että hampaitteni remontointiin on mennyt jo niin pajon rahaa että osaproteesi olisi tullut paljon halvemmaksi.

Äänestä
  • Mulla juurihoidettii pari vuotta sitte kaks hammasta..molemmis oli lievää särkyä ja poski hieman turposi..nyt ei ole vaivaa enää ollut niissä.

    Kaksi viikkoa sitten alkoi alahampaassa kauhea särky ja jomotus..sellainen kipu, kuin olisi päänsärky hampaassa. Viime viikolla sitte kävin hamppulekuril ja hermo oli tulehtunu, joten piti tehdä juurihoito. Marraskuussa 2007 paikattu se hammas ja oli bakteerit päässy paikan läpi etenemään nyt.

    Itse yritän pitää omat hampaat suussa niin kauan kuin mahdollista, vaikka rahaa uppoaisikin monia satoja...ei ole hääviä olla tekarit suussa..omat on aina omat.

    Äänestä

Ei mitään, hampaassa oli reikä ja siinä sitä poratessaan lekuri sanoi, että tää tarttee juurihoidon :P Otatti kuvat ja nyt epäilee, että toinenkin hammas tartteis juurihoitoa.

Äänestä
  • melko skeptisesti noihin arveluihin. Juurihoitoa tulisi välttää omien kokemusteni perusteella viimeiseen saakka. Itselläni lohkesi pala hampaasta taannoin ja käydessäni hammaslääkärissä joitakin viikkoja sitten lääkäri sanoi, että se tulee juurihoitaa. Uskoin häntä siitä huolimatta, että hammas oli ollut kivuton, onhan hän kuitenkin ammattilanen. Hammas sitten hoidettiinkin parin hoitokerran aikana "kuntoon". Hampaan pitäisi olla kuollut, mutta suussani ei ole koskaan ollut tällaista helvettiä kuin nyt! Juurihoidettuun hampaaseen on särkenyt viikonlopun yli niin, etten ole voinut syödä mitään tai nukkua aikoihin ja meinaa itku päästä jatkuvasti kun on niin avuton olo.

    Huomenna soitan aamulla hammaslääkärille ja katsotaan, mikä suussani on ongelmana. Aion pyytää lääkäriä repimään hampaani pois suusta, tällaista kipua en kestä enää kauaa...

    Äänestä

  • suhtautua kirjoitti:

    melko skeptisesti noihin arveluihin. Juurihoitoa tulisi välttää omien kokemusteni perusteella viimeiseen saakka. Itselläni lohkesi pala hampaasta taannoin ja käydessäni hammaslääkärissä joitakin viikkoja sitten lääkäri sanoi, että se tulee juurihoitaa. Uskoin häntä siitä huolimatta, että hammas oli ollut kivuton, onhan hän kuitenkin ammattilanen. Hammas sitten hoidettiinkin parin hoitokerran aikana "kuntoon". Hampaan pitäisi olla kuollut, mutta suussani ei ole koskaan ollut tällaista helvettiä kuin nyt! Juurihoidettuun hampaaseen on särkenyt viikonlopun yli niin, etten ole voinut syödä mitään tai nukkua aikoihin ja meinaa itku päästä jatkuvasti kun on niin avuton olo.

    Huomenna soitan aamulla hammaslääkärille ja katsotaan, mikä suussani on ongelmana. Aion pyytää lääkäriä repimään hampaani pois suusta, tällaista kipua en kestä enää kauaa...

    Minulla tehty kahteen hampaaseen juurihoito. Särkenyt hampaita ei ole oikeastaan koskaa, vihlassu joskus, mutta jokaisellahan on omat kipukynnykset. Ja sitte se mutta. Ensimmäiseen juurihoidettuun hoito tehtiin ensin uudestaan, oli jääny jokin pöpö sinne juuren loppuun ja märkä tuli jostain päin ientä pihalle. Ja sitten toisella kertaa se revittiin pois, hiukka tulehtuneena se ei tietenkään puutunut, joten pitelin vain käsinojista kiinni ja käskin vetää -> hampaan juuressa iso kysta märkää täynnä, onneks tuli kokonaisena pois. Toisessa sama juttu suurinpiirtein, sitä ei tosin poistettu (näkyvä paikka), vaan kysta leikattiin pois. Paikallispuudutuksessa reikä leukaluuhun ja pöpöt pois. Se hammas on ollut leikkauksen jälkeen täysin oireeton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NellyAnna kirjoitti:

Mitä oireita teillä ollut hampaassa ennen kuin ryhdytty juurihoitoa tekemään hampaaseen??
Särkyä? Purenta-arkuutta? YM. Kiitos teille jotka kerrotte kaikki mahd oireenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu