Nyt on seuraavanlainen ongelma: Olen suullisesti lupautunut osa-aikatyöhön loppukevääksi. Työaikoja on jo pistetty kalenteriin, mutta mitään paperia en ole kirjoittanut.
Kyse on opetusalasta, missä tuntityöt merkataan erilliseen tunti-ilmoituslistaan jälkikäteen ja sen mukaan tulee palkka. Eli harvoin tässä tilanteessa varsinaista työsopimusta edes allekirjoitetaan.
mutta tuo kyseinen ala sivuseikka. Lähinnä sitä kysyn, kun minulle on tarjottu 2 vuoden määräaikaista (tod. näköisesti jatkuu) kokopäiväistä paikkaa. Kyseessä on lisäksi mahtava haaste ja mahdollisuus ja osin johtotehtävä. tilaisuus on yksi ainutlaatuisista.
Voinko ilmoittaa nykyiselle työnantajalleni saaneeni kokopäiväisen suht vakituisen työn muualta ja näinollen peruisin jo sovitut tunnit?
Nykyinen homma siis osa-aikainen. Lisäksi olen nyt työkkärissä työnhakijana, kun luonnollisesti etsin kokopäiväduunia. (Haen siis tuon osa-päiväisyyden lisäksi ositettua päivärahaa.)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni olet vapaa irtisanoutumisajan jälkeen, aika taitaa olla työntekijän itse irtisanoutuessa kaksi viikkoa.
Ei hätää!
Ainahan mielen voi muuttaa. Otat heti yhteyttä siihen paikkaan, jonka kanssa teit suullisen sopimuksen. Ilmoita ettet tulekaan. Asia on sillä selvä.
Harvoin tulee sellaista tilaisuutta, kuin sinulle!
Eli tsemppiä haluamassasi paikassa!