Olen lukenut tapauksista, että minipillereitä käyttävät epäilevät alkuun raskauden mahdollisuutta kun vuoto on jäänyt pois.
Ei olisi kiva alkaa ostelemaan turhaan raskaustestiä jos se näyttäisi kuitenkin negaa. Miten voi saada sen mahdollisen pelon pois raskaana olemisesta ja muistaa vain, että pillereiden takia vuoto vain on jäänyt pois.
Tietysti raskauden mahdollisuus on voimassa, mutta jos pelko on turha ja on ottanut pillerit niin, ettei ole syytä pelkoon.
Turha pelko pois
2
285
Vastaukset
- en osaa neuvoa
Paniikissa olin kun menkkoja ei ollut 8 viikkoon (eli siis eivät minulla kokonaan loppuneet). Yhden testin olen tehnyt, kun aloin stressata asiaa ja keksin raskausoireita lähes tyhjästä. Negaahan se näytti ja sen jälkeen olen osannut ottaa asian rennommin. Eli oikeastaan se testi oli ainoa apu turhiin pelkoihin :) Pelkoa on ollut sen jälkeenkin, mutta osaan ajatella asiaa hiukan loogisemmin:)
- Nimetön
Pelko helpottaa, kun on useamman kuukauden käyttänyt kyseistä ehkäisyä ilman raskautta.
Toinen apu on luottamus kumppaniin. Se , että jos kuitenkin tulee raskaaksi, niin oman kullan kanssa se lapsi sitten otetaan vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770