Skitsofrenia ja seurustelu

Hienoa ihanaa, että kirjoitat asiasta ja asiallisesti!! Jonkun pitää olla ensimmänen tässäkin asiassa. Kyllä niitäkin naisia varmaan on, jotka oasaavat/pystyvät suhtautumaan sairauteesi asiallisesti, mutta vähemmistö he ovat, ikävä kyllä!

Kirjoita näitä tuntuojasi ja havaintojasi asioista, itsestäsi ja elämästä ylipäänsä rohkeasti, uskon ja toivon, että kaltaisesi rehellinen, fiksu itsestään huolta pitävä nuorimies itselleen ystävän ja kumppanin löytää.

Olet terveempi kuin monet joilla ei skitsofeenikon papereita ole, niin sanotuissa "terveissä/normaaleissa" on paljon sairaampia kuin sinä. Usko itseesi, pidä hyvää huolta itsestäsi, äläkä vaan huoli jotain vaan ota se jonka haluat, sinun kohdallasi se on todella tärkeää!

Kaikkea hyvää elämääsi, toivoo yhden skitsofeenikon äiti.

velvollinen juuri skitsofreenikon kanssa perhe-elämää viettämään.

Emme elä keskiaikaa, lääkitys voi pitää sairauden hallinnassa, mutta silti, kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa sitä riskiä, että lääkitys syystä tai toisesta ei joskus riitäkään.

Monista vähemmän vakavistakin syistä jätetään mahdollinen kumppaniehdokas valitsematta. Ei kukaan ole velvollinen seurusteluun ja perhe-elämään sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei itse halua seurustella ja viettää perhe-elämää, oli syynä sitten skitsofrenia tai mikä hyvänsä.

Mahdollisuus sinulla kyllä on. Saattaahan se olla että tapaat joskus vielä jonkun joka haluaa olla sinun kanssasi sairaudestasi huolimatta.

Mutta ketään ei todellakaan voi käskeä olemaan ottamatta skitsofreniaa huomioon kumppaninvalinnassaan.

Älä kerro sairaudestasi mitään ellei ole pakko. Ellei se haittaa normaalielämääsi tai näy siinä, niin miksi kertoa? Rehellisyys on yliarvostettua, pidä vain parhaat puolet esillä!

No ehkä ei kannata suoraan pamauttaa asiaa ilmaan, koska monia sairauksia kohtaan tuntuu olevan turhiakin ennakkoluuloja - oli se mikä vaan. Vaan kannattaisi kysyä toisen asenteita ensin eri asioita kohtaan, kertoa faktoja sairaudesta ensin ja sairaudesta siten sttä se kumoaa ennakkoluulot. Kertoa omasta positiivisesta asenteesta, koska moni luulee asian olevan kovin negatiivinen ja lääkkeiden hyvästä tehokkaasta vaikutuksesta. Myös ennakkoluuloista voi puhua. Ja sitten mitä pahimmat haitat ovat esim. ne pari kertaa vuodessa jutut, ja miten siitä turvallisesti selviää. Tai onko vaaran kohtia mielestäsi.

Ja muiden ihmisten pahimmat "pelot" kannattaa sinun yksin miettiä. Että voi kommentoida tarpeen tullen rakentavasti jonkun heittoon. Ehkä käydä läpi. Periytyvyys voi mietityttää, mutta onko kaikilla pakko olla lapsia miljoona itse en välttämättä esim. halua lapsia.

Eli ei kannata heti kätellessä töksäyttää suoraan asiaa, vaan myöhemmin puhua. Ja kypsä ihminen varmaan ymmärtää, epäkypsä ehkä ei.

Jos tuokaan ei auta, niin kannattaa taas miettiä parempaa puhetapaa asioista tai jtn muuta.

Vaikka olisi "lieväkin" sairaus mikä tahansa, niin ennakkoluuloja voi joillakin olla, mutta oikea tieto voi auttaa. Turhauttavaa, mutta onneksi fiksu ihminen ymmärtää. Eikä muistele sitä leimaa mikä sairaudella saattaa olla ollut joskus aikoinaan. Pahin pelko varmaan on että toinen "sekoaa" vaarallisesti eikä häneen saa kontaktia, vaikka eihän se niin mene jos lääkkeet toimii hyvin. Tai jos niin kävisi toimintamalli on tiedossa. Tai että se vaikeuttaa elämää liikaa. Luottamus ehkä ihmisiltä puuttuu, se pitäisi saada.

Kenellä vaan voi olla mikä sairaus vaan, että ei ketään saisi karttaa sillä lailla kun kerroit. Zemppiä.

Valehtelu on väärin mutta jos ei kysytä,niin ei kannata kertoa ainakaan aluksi.

Ja jos kerrot,niin tee se sillä lailla vähättelevällä tavalla kuten "joo,hohhoh,kaikenlaista diagnoosia sitä on nähty,juu".

Siis JOS todella on niin että olet lääkityksen avulla kunnossa.

Ja sitten se että monille suht normaaleille teineille kilahtaa kaikenmaailman vitun psykoosi ja -skitsodiagnooseja hyvinkin vähästä tänä päivänä,ja ne diagnoosit jäävät ilman toisen lääkärin mielipidettä sinne lillumaan,kuten ehkä myös väärä ja haitallinen lääkitys.

Ja kannattaa muistaa että yhä suurimmalle osalle ihmisistä tulee jostain skitsofreniasta mieleen joku elokuvien sarjamurhaaja tai pehmustetussa huoneessa törmäilevä pakkopaitahemmo.

Niin että ei kannata olla liian avoin. Tieto pitää osata välittää oikein ja sopivissa annoksissa.

Itselläni oli teininä tuollainen feikki-diagnoosi ilman mitään oireita. Myöhemmin kumottu.

Jos pitäisi lähteä valitsemaan mies, jolla on skitsofrenia diagnoosi, tilanne hallinnassa lääkkein tai mies, joka ei tunnista omaa kipeyttään saattaisin kallistua edellisen puoleen. Ainakin kuulostelisin miten realiteetit on hallussa. Tosiasia kuitenkin on, että vapaana kulkee huomattava joukko ihmisiä, joitten pitäisi jotenkin ajautua tai etsiytyä hoidon piiriin.
Tosin asiassa on sekin seikka, että esimerkiksi narsistinen psykopaatti ei edes tajua olevansa sairas, eikä hänen sairauttaan voi oikein edes parantaa, skitsofreniaan sentään puree lääkkeet, ja skitsofreniaan sairastunut on yleensä motivoitunut hoitamaan itseään. Kumpi se sitten pahempi.
Skitsofreniaa sairastava voi kuitenkin ajatella, että on sentään ollut niin fiksu, että on hakenut apua, eikä oirehdi. Psykopaatti oirehtii niin että kaikki huomaa, mutta on monesti inhimillisen avun ulottumattomissa sairaudentunnottomuuksineen.

ei sitä kukaan lapsilleen toivo. Voi joku nainen sinuun silti rakastua.

Eikö 1 kymmenesosa suomalaisista ole skitsofreenikkoja jossain vaiheessa.
Luultavasti naisskitsofreenikkojakin on.
Todella kauniita vieläpä.

Ota heihin yhteys!

minulla. Mielikuvissani skitsofrenia on sairauksista hurjin. Mitä jos skitsofreenikko luulee minua pahaksi hengeksi ja koittaa tappaa. Tai kuulee äänen että minut pitää tappaa. Tai jotain muuta vastaavaa.
En myöskään haluaisi kenenkään hyysääjäksi. voi olla että skitsofreenikko voisi olla monilta osin hyvä ja huolehtiva kumppani mutta silti. Pelkäisin.

mielenterveysongelmista aluksi. Mut on ajettu pois parantuneena hoidosta pois, vaikka käytän lääkk., kaikki alkoi kiusaamisesta ja toisten vaatimuksista, kun en täyttänyt toisten toiveita, väsyin yrittämään.

Itse olen skitsofreenikko, nainen, minulla on kaksi lasta, joista toisen olen saanut diagnoosini jälkeen. Olen yksinhuoltaja, mutta en ole huomannut, että sairauteni olisi kovin kova peikko miehille. Jos ei oteta huomioon tyttäreni isän skitsofreenikot kuuluu laitokseen kommentteja. Kylläpä hänellekin kelpasi seksi kanssani vielä ensimmäisen kerran suhteen päättymisen jälkeenkin...