atk

Kysyisin varsinkin miehiltä, mutta vastatkaa toki naisetkin:

Miksi on vaikea hyväksyä, että oma puoliso on it-alan ammatissa ja osaa käsitellä tietokoneita yhtä hyvin kuin itse? Meillä on ärsyttävä tilanne miehen kanssa.

Ollaan molemmat tahoillamme korkeasti koulutettuja it-alan ammattilaisia. Töitä viedään joskus kotiinkin. Työhuoneita on kodissamme yksi, jossa molempien omat työpisteet sijaitsevat. Työnteko sujuu meiltä yleensä hyvin.

Ongelmana on miehen puuttuminen työntekooni jatkuvasti. Hän jotenkin kuvittelee, että en osaa hoitaa asioita, enkä tiedä tarpeeksi. Jos hän huomaa että koneeni takkuaa, alkaa neuvoja satelemaan ja hän kiilaa minut pois tuoliltani ja tulee säätämään konettani tyyliin "anna nyt mä tuun laittaan sulle kaiken kuntoon kun et sä näistä asioista mitään ymmärrä". Ärsyttävän usein mieheltä unohtuu että olen myös ammattilainen koneiden kanssa, ja voisin hoitaa asian itse ja hän voisi jatkaa työntekoaan.

Piste iin päälle tässä on se, että kun mies on "auttanut minut pulasta", hän paasaa minulle ja myös tutuille suureen ääneen, miten hän aina joutuu uhraamaan kallista aikaansa minun mokieni korjaamiseen. Aluksi minua lähinnä nauratti ja korjailin hänen sanomisiaan, mutta pidemmän päälle tämä on erittäin ärsyttävää.

Olen sanonut asiasta hänelle, eikä ole vaikuttanut mitään. Hän luulee edelleen, että tarvitsen apua jokapäiväisissä asioissa, kuten tekstinkäsittelyn, sähköpostin, internetin ja päivitysten suorittamisessa ja jopa tietokoneen säätämisessä, puhumattakaan mistään järjestelmähommista. Nämä ovat minulle rutiinia kuten hänellekin, mutta hän ei jotenkin tunnu hyväksyvän, että hän ei olekaan talossa se ainoa ja "paras" atk-asiantuntija.

Onko vastaavia tilanteita, miten olette saaneet puolison hyväksymään asian?
7179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

henkisestä valtataistelu.
Mies pelkää alitajuisesti ettei ole asunnon herra ja hidalgo.

Puuttumalla asioihin, jotka hallitset ja yrittäen nolata sinut ystäviesi silmissä, levittämällä tuota perätöntä tietoa ystävillesi hän yrittää nostaa itsensä yläpuolellesi.

Oletko kertaakaan, kun hän on ystävillenne julistanut uhraneensa tietokoneellesi kallista aikaa huomauttanut, ettet ole pyytänyt apua, vaan mies on pyytämättä uhrautunut korjaamaan asian, minkä itsekkin osaat.


Toisaalta, onko puolisosi töissä samassa it(?)-yrityksessä mitä sinä?
Huonossa tapauksessa hän varastaa koneeltasi tietoja, mitkä voivat edesauttaa häntä ylenemään urallaan. Oli sitten töissä samassa firmassa tai ei.

Äänestä

Ärähdät seuraavan kerran sille miehelle niin, että varmaan ymmärtää pysyä omalla tontillaan. Jos ei onnistu, niin vaihda se kokkiin ja muista pysyä koneen ääressä kaukana liedestä.

Äänestä

siinä pohjimmiltaan kyse vain toisen puuttumisesta työasioihin, jotka itseltäkin hoituisivat?

Jospa olet ehkä miehesi mielestä liian emansipoitunut, jotta hän ei voi muulla tavoin asettaa itseään tarpeelliseksi suhteessa sinuun? En tiedä, tämä on vain arvailua, enkä ole missään nimessä syyllistämässä sinua mistään ... älä ymmärrä siis väärin:)!

Joillekin miehille ja miehisyydelleen(ehkä useimmille) on tavallaan uhka, kun nainen ei välttämättä tarvitse miestä erityisemmin mihinkään ja tulisi omalla tavallaan ilman häntäkin toimeen.

Äänestä

että mitä niitä töitä sinne kotiin roudaa?

Toisaalta taas jos sä et riittävän vakuuttavasti osaa sanoo, että et tartte/halua apua, toinen ei usko, niin sitten on joku vialla.

Sä et vaan osaa pitää puoliasi.

Toisaalta te olette kai molemmat enemmän sitoutuneita työhönne, kuin toisiinne, joten miettikääpä sitä.

Äänestä

en vihaa yhtä paljon kuin apukuljettajaa joka kuvittelee itsekin olevansa ratissa. Kannattaa ehkä harkita sitä että seuraavalla kerralla kun miehelläsi on jotain probleemaa koneen kanssa, änget samalla tavoin ohjaamaan ja korjaamaan sitä konetta. Sitten hän ehkä huomaa kuinka ärsyttävää koko toiminta on, ja tajuaa olla tuppautumatta ellei apua varsinaisesti pyydetä.

Kyllähän tuossa selvästi on kyse siitä että miehesi haluaa olla alalla parempi, eikä oikein tunnu ymmärtävän tai suostuvan uskomaan sitä että sinäkin osaat itse ne asiat.

Tarvitsette selvästi omat työhuoneet tai sitten työt on ehkä yhteiselon takaamiseksi jätettävä työpaikalle.

Äänestä

taas kerran ihmettelen mistä te naiset noin surkeita miehenkuvatuksia aina onnistutte löytämään????

Äänestä

Kiitos vastauksistanne, hyvä huomata etten ole ajatuksineni ihan yksin :)

Olemme samassa työpaikassa, mutta en usko miehen varastavan koneeltani mitään, tai ainakaan en ole sen huomannut vaikuttavan kummankaan meidän asemaamme mitenkään. Kyllähän me molemmat pääsisimme toistemme tiedostoihin käsiksi, jos oikeasti tahtoisimme.

Töitä on välillä pakko tehdä kotona, koska meillä ei ole 8-4 säännöllistä työaikaa. Joskus saatamme etätyskennellä kotoa käsin koko päivän, jos ei ole tarvetta lähteä työpaikalle. Joskus täytyy toimia tukihommissa etäyhteydellä myös viikonloppuna, koska kyseessä on yritys joka ei lopeta toimintaansa viikonlopuksi täysin. Koskaan ei voi tietää koska tulee vikaa koneisiin. Eli välillä on pakko ottaa töitä kotiin. Toisaalta joskus meillä saattaa olla viikolla täysin vapaita päiviä, jolloin meillä on aikaa toisillemme. En siis näkisi että olisimme enemmän omistautuneita työllemme kuin toisillemme, kuten joku taisi epäillä.

Kyllä tämän tilanteen meidän lähimmät ystävät ja sukulaiset tietävätkin, eivätkä ota kovin tosissaan mieheni puheita, mutta toki tuosta tahtoisi pästä eroon.. Ottaa päähän, kun jää tunne että minua pidetään jotenkin "huonompana" ha heikompana kuin miestäni. Täytyy varmaan vaan yrittää olla kovempi, tai ehkä kokeilen tuota väkisinauttamista häneen itseensä, kuten joku ehdotti :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neromies kirjoitti:

Kysyisin varsinkin miehiltä, mutta vastatkaa toki naisetkin:

Miksi on vaikea hyväksyä, että oma puoliso on it-alan ammatissa ja osaa käsitellä tietokoneita yhtä hyvin kuin itse? Meillä on ärsyttävä tilanne miehen kanssa.

Ollaan molemmat tahoillamme korkeasti koulutettuja it-alan ammattilaisia. Töitä viedään joskus kotiinkin. Työhuoneita on kodissamme yksi, jossa molempien omat työpisteet sijaitsevat. Työnteko sujuu meiltä yleensä hyvin.

Ongelmana on miehen puuttuminen työntekooni jatkuvasti. Hän jotenkin kuvittelee, että en osaa hoitaa asioita, enkä tiedä tarpeeksi. Jos hän huomaa että koneeni takkuaa, alkaa neuvoja satelemaan ja hän kiilaa minut pois tuoliltani ja tulee säätämään konettani tyyliin "anna nyt mä tuun laittaan sulle kaiken kuntoon kun et sä näistä asioista mitään ymmärrä". Ärsyttävän usein mieheltä unohtuu että olen myös ammattilainen koneiden kanssa, ja voisin hoitaa asian itse ja hän voisi jatkaa työntekoaan.

Piste iin päälle tässä on se, että kun mies on "auttanut minut pulasta", hän paasaa minulle ja myös tutuille suureen ääneen, miten hän aina joutuu uhraamaan kallista aikaansa minun mokieni korjaamiseen. Aluksi minua lähinnä nauratti ja korjailin hänen sanomisiaan, mutta pidemmän päälle tämä on erittäin ärsyttävää.

Olen sanonut asiasta hänelle, eikä ole vaikuttanut mitään. Hän luulee edelleen, että tarvitsen apua jokapäiväisissä asioissa, kuten tekstinkäsittelyn, sähköpostin, internetin ja päivitysten suorittamisessa ja jopa tietokoneen säätämisessä, puhumattakaan mistään järjestelmähommista. Nämä ovat minulle rutiinia kuten hänellekin, mutta hän ei jotenkin tunnu hyväksyvän, että hän ei olekaan talossa se ainoa ja "paras" atk-asiantuntija.

Onko vastaavia tilanteita, miten olette saaneet puolison hyväksymään asian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu