Takana kaksi vuotta tukityöllistettynä. Kaksi perseaukista vuotta edellisten neljän lisäksi. Ensi viikolla täytän 55v. Tänään sain päätöksen, että olen päässyt vihdoin peruspäivärahalle, joka tarkoittanee sitä että voisin asua nyt yhdessä miesystäväni kanssa ilman, että hänen tulojansa huomioidaan.
Mutten enää välitä. Tiedän, etten mistään töitä löydä. Elämä on eteenpäin yhtä harmaata kuin takana on. Pelkkää pelleilyä. Osa-aikatöissäni sain käteen 650e ja kun tukiaia loppui, loppui työkin, vaikka selvisin siitä loistavasti. Tein kaksi vuotta ilmaista työtä järjestölle, joka tekee ns. humanitääristä työtä kansainvälisestikin. Uusi pitkäaikaistyötön oli jo jonossa tilalleni.
Kävin työ- ja elinkeinotoimistossa kuudenkymmenen kilsan päässä kertomassa "työnhakusuunnitelmistani" joita ei ole ja josta matkasta maksoin yli 20e.
Miten pääsisin eläkkeelle? Masennunko niin vakavasti, että en selviä arjestani? Vihaan ajatustakin siitä, että pitäis taas ilmaiseksi lähteä riemastuttamaan jotain yhteisöä tällä kertaa työharjoitteluun, kunnei ole mahdollisuutta enää palkkatukiin. Eikä oikeaan työhön, josta sais oikeaa palkkaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.