Ajattelin kysäistä onko tälläinen ruokavalio teidän mielestänne laihduttava? Kiloklubin mukaan siitä kertyisi yhteensä n.1000 kcal ja kaikki kiloklubin "pallukat" vihreällä eli ruokavalion koostumus kunnossa jne.
aamulla: pari kupillista kahvia rasvattomalla maidolla, kaksi ruisleipäviipaletta kevytmargariinilla ja päällysteiksi vielä salaatinlehti, pari viipaletta kurkkua ja viipale paprikaa
lounas: peruna, n. 100g esim. jauhelihakastiketta ja 200g salaattia
välipala: fun light mehua ja samanlaiset leivät kuin aamulla
päivällinen: peruna, kaupan jauhelihapihvi, 150g herne-maissi-paprikaa
iltapala: omena
lisäksi olen juonut noin litran vettä päivässä
Olen nyt hieman yli viikon tälläistä noudattanut ja painoa on tullut melkein kaksi kiloa lisää. Ihmettelen todella paljon, että miten näin terveellisestä ja vähäkalorisesta ruoasta voi tulla lisää painoa. Liikuntaa en ole lisännyt enkä ole koskaa paljoa liikkunutkaan.
Voisiko olla mahdollista, että kun ennen olen syönyt paljon vähemmän ja epäterveellisempää (kaloripitoisempaa) ruokaa enkä noin paljon päivässä (siis määrällisesti, kalorit kyllä olleet n. 1800/pvä), että ruoansulatukseni ei ole vielä päässyt kunnolla mukaan tähän eikä ruoka poistu elimistöstä niin nopeasti mitä syön (tulipa epäselvä selostus).. maha kyllä silti on toiminut ihan hyvin mutta ehkäpä ei sitten tarpeeksi hyvin? Onko kenelläkään muulla kokemusta samanlaisesta tilanteesta tai osaisiko sanoa mistä tälläinen voisi johtua?
Ruokavalio
7
328
Vastaukset
- vinkki vain
jatkaisit syömistäsi ihan entiseen malliin karsien kaikki turhat herkut ja menisit vaikka pari kertaa viikossa aerobic tunnille? Muutakin voi kokeilla; pilates, uimaan..jnejne! Takaan että tulokset ovat paljon pysyvämpiä kuin pelkät muutokset ruokavaliossa. Sitäpaitsi jos tykästyisit lajiin niin ei tarvitsisi edes huolehtia että mikään tulisi takaisin ja sen lisäksi että näyttäisit paremmalta (huomaathan että pelkällä vähäisellä kalorimäärällä laihduttaminen vain veltostuttaa vatsaa; liikunta on ainoa mikä kykenee kiinteyttämään) kehosi myös voisi paremmin! (vähäisellä ruoalla ei hoideta sydäntä, niveliä yms.)
No, tämä nyt oli vain vinkki... - N Crotar
Sulla on liian suuri kalorivaje. Se on yksi virhe sulla ainakin. Sitten syöt epäterveellisiä juttuja, kuten margariinia ja rasvatonta maitoa. Kahvia jos liikaa juot niin se voi nostaa estrogeenitasoja huomattavasti, jolloin rasva ei hevillä pala, vaan tulee pikemmin lisää, koska estrogeeni antaa signaaleja keholle että varastoida rasvaa. Fun light on epäterveellistä juomaa. Ei kannata juoda luonnottomia juomia.
Saat liikaa hiilareita kun sinun pitäisi syödä enemmän rasvaa ja proteiinia jotta laihtuisit. Perunoissa ja maississa on runsaasti hiilareita, kuin myös leivässä. Rajoita siis hiilarit, ja nosta proteiinin määrää, hieman myös rasvan, mutta älä käytä luonnotonta rasvaa kuten margariinia ja lämminpuristettuja kasviöljyjä.- ninni7000
Mites sun mielestä esim. rasvaton maito on epäterveellistä? Ja margariinikin voi olla terveellistä jos siinä on rasvahappojen suhteen kohdallaan..
- Vanha Jojo
Yhdestä viikosta ei vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kannata ruveta tekemään. Jos olet lisännyt liikuntaa hiljattain tai vasta alkanut sitä harrastaa, lisääntyneet kilot voivat olla tästä syystä lihaksiin kertynyttä nestettä.
Nestetasapainon vaihtelusta voi olla kyse myös muutoin. Jos olet nainen, hormonaaliset vaihtelut vaikuttavat nestetasapainoon, ennen kuukautisia tapaa turvottaa.- varmaankaan
kyse oo.. en meinaan oo muuttanut mun liikuntatottumuksia millään tavalla (tiedän kyllä että siitä saattaa aluksi kertyä nesteitä kroppaan).
ja ei varmasti yhdestä viikosta mitään johtopäätöksiä voikaan tehdä ja painohan aina vaihtelee mutta tän ruokavalion aikana on silti ollut aina turvonnut olo jne. ja aina kun alan syömään terveellisemmin niin paino nousee mikä on outoa.. pari viikkoa olen aina jaksanut jatkaa, mutta sen jälkeen palannut normaaliin, koska olen lihonut.. outoa!!!
- hmmmmmmmmmmmm
juot liian vähän vettä etkä saa maitotuotteita läheskään tarpeeksi..
syöt einespihviä ja jauhelihaa joka ei edes kevyimmillään ole kovin kevyttä..
vaihda jauhelihat,kanaan,kalaan ja lisää esim.rahkaa ja muita maitotuotteita ruokavalioosi- se...
kalorimäärä kuitenkin oo mikä ratkasee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h603649- 443605
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062831Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv512559Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151629Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p211539- 321493
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061317- 1801251