Natsi-aamu

Tulin tuossa vaan sellaista pohdiskelleeksi yöllä, että tullaanko G.W. Bush muistamaan Hitlerin kaltaisena hirmu-hallitsijana. Mikä on meidän lastemme ja lastenlastemme reagtio tähän, kun emme tuominneet hänen toimiaan vaan Suomikin esitteli Usassa Stubbin hampaita kuin ruokamme olisi heistä riippuvainen.
Miten sokea ihmiskunta voikaan olla omana aikanaan!
6207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siis hirveää oli se että toiseen maahan hyökättiin öljyn tähden ja viattomia kuoli. Kuitenkaan sellaisia määriä ei kuollut ihmisiä kuin natsivainoissa. Ihmisiä ei myöskään viety poltettavaksi ja lapsia ei kidutettu vanhempoien nähden jne. Aivan kamalaa sota on aina mutta en sanoisi että nyt vainottiin jotain ihmisryhmää vaan nyt oli sota öljystä. kamalaa se toki oli.

Olisiko siitä pitänyt syttyä maailmansota ja Suomenikin sitten pitänyt hyökätä Jenkkeihin? En osaa sanoa mitä olisi pitänyt ihmisten tehdä mutta maailmansotakaan ei oikeen innosta. Vastustustahan sota sai monesta maasta.

Äänestä
  • vielä, missä määrin on kidutettu, kun tiedotusvälineiden anti on pääosin sitä, mitä Usa haluaa välittää. Varmaa on, että arabit eivät unohda tuota amerikkalaisten miehitystä ja siksikään Suomen ei kannattaisi liittyä mihinkään, missä Usan armeija on edes välillisesti osallisena.
    http://www.youtube.com/watch?v=EFlN7FLX2Ow

    Äänestä

  • Dazu-Z kirjoitti:

    vielä, missä määrin on kidutettu, kun tiedotusvälineiden anti on pääosin sitä, mitä Usa haluaa välittää. Varmaa on, että arabit eivät unohda tuota amerikkalaisten miehitystä ja siksikään Suomen ei kannattaisi liittyä mihinkään, missä Usan armeija on edes välillisesti osallisena.
    http://www.youtube.com/watch?v=EFlN7FLX2Ow

    Irak oli helppo kohde. Odottivat niin pitkään, että maa hajosi sisäisesti ja kävivät öljyn kimppuun.

    Äänestä

Vähän vähemmän porkkanaa, solariumia ja itseruskettavia voiteita.

Äänestä

olisi enemmän syytä hävetä nuoleskeluijamme sellaisia rikollisia, kuin Kiinan "kansantasavaltaa" kohtaan.

Ne polkevat ihan avoimesti länsimaiden siunauksella ihmisoikeuksia, miehittävät natsien lailla Tiibetiä ja tappavat ihmisiä heidän mielipiteiden vuoksi.

Siinä kun tehdään "bisnestä" ei paljon ihmisoikeudet paina. Rahalla ei ole moraalia, eikä ahneilla ihmisillä.

Äänestä

***

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dazu-Z kirjoitti:

Tulin tuossa vaan sellaista pohdiskelleeksi yöllä, että tullaanko G.W. Bush muistamaan Hitlerin kaltaisena hirmu-hallitsijana. Mikä on meidän lastemme ja lastenlastemme reagtio tähän, kun emme tuominneet hänen toimiaan vaan Suomikin esitteli Usassa Stubbin hampaita kuin ruokamme olisi heistä riippuvainen.
Miten sokea ihmiskunta voikaan olla omana aikanaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu