työpaikoillanne narsistin,psykopaatin tai sosiopaatin kanssa ja tulee ongelmia se ei jätä teitä koskaan rauhaan.Rauha kanssanne.
Jos olette
4
619
Vastaukset
- kv-ohjaaja
Totta pakiset. Tällaiset tyypit ovat todella taitavia manipuloimaan koko muun yhteisön. Oikeastaan ainoa teko on joko saada tuo kiusaaja pois työpaikalta, vetää asia oikeuteen tai sitten vetäytyä takavasemmalle toisen työnantajan palvelukseen. Työnantajahan olisi velvollinen hoitamaan asia kuntoon, mutta usein työnantajat ovat tässä suhteessa nynnyjä, koska tärkeintä on raha ja tulos, mutta eivät tajua, että huono työyhteisö tekee huonoa tulosta.
Kokemuksesta tiedän, että työpaikan tai -pisteen vaihtaminen on ainoa ratkaisu, valtettavasti.- on niin, että
pomot tai yleensä häiriintyneen hännystelijät oikeasti pelkäävät häntä ja koettavat sitten kaikin keinoin peittää tuon alkuperäisen tunteen, esim. naureskelemalla mukana ja olemalla muka aina samaa mieltä kaikesta ja rupeamalla itse samanlaiseksi?
- vaikka näin?
Psykopaatille ihminen on käyttöesine
Vaikka lierojen osuus koko väestöstä liikkuu yhden prosentin huitteilla, sama liero ehtii ”hyödyntää” eli simpauttaa satoja ihmisiä (vrt. Heikki Turusen romaani Simpauttaja). Lierolla ei ole leimaa otsassaan, ja siksi on hyvä tuntea kolmivaiheinen arvioi-käytä-hylkää-toimintakaava, jota hän soveltaa sekä yksilöihin että ryhmiin ja organisaatioihin.
Koska useimpien on vaikea ymmärtää lieron kylmää käsittelyä, esitän laite-vertauskuvan. Tavallinen ihminen käyttää työkaluja mutta luo vastavuoroisen suhteen toisiin ihmisiin. Liero ei – ilmeisesti lievän aivovamman vuoksi – kykene tekemään riittävää eroa ihmisten ja esineiden välillä. Hän kohtelee ihmisiä ja eläimiä kuin nämä olisivat tietokoneita, autoja tai pölynimureita. Liero on kuin Star Trek -elokuvien Spock, joka pitää ihmisten tunnereaktioita mielenkiintoisina mutta käsittämättöminä.
Liero perehtyy kohteeseen innokkaasti
Koska liero on universuminsa ainoa ihminen, hän tutkii uutta tuttavuutta samaan tapaan kuin sinä tutkisit kiinnostavaa laitetta. Esimerkiksi uuden auton nähdessäsi haluat tietää, kulkeeko se bensalla vai dieselillä. Mistä nappulasta sen saa käyntiin, ja millaisia ohjauslaitteita ja lisävarusteita siinä on? Kokeilet, kuinka kovaa se kulkee. Uuden kohteen tavatessaan liero miettii, mitä kivaa uudesta tuttavuudesta irtoaa: rahaa, seksiä, etenemistä uralla, suhteita, valtaa ja niin edelleen.
Jos liero arvelee toisen ihmisen itselleen hyödylliseksi, hän kartoittaa tämän haaveet, pelot, puutteet, vahvuudet ja piilotetut heikkoudet. Kun liero tietää, mitä kohde tarvitsee, hän tekeytyy tämän unelmaksi. Jos kohde on narsistinen tai huomionhakuinen persoona, liero liehittelee häntä. Jos kohde pelkää tulevansa lopulta aina hylätyksi, liero esiintyy turvallisena ja uskollisena hahmona. Jos uskonnollinen yhteisö kaipaa johtajaa, liero näyttää vastaukselta rukouksiin. Ja kun luutunut organisaatio etsii dynaamista ja rohkeaa johtajaa, liero osaa vaikuttaa nappivalinnalta. Hektinen kvartaali- ja kasinotalous tarjoaa lieroille oivallisen mellastustunkion.
Kannattaa olla erityisen varovainen aina, jos uusi tuttava vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta. On viisasta avautua suomalaisen hitaasti ja tarkistaa, pitävätkö hänen kertomansa tarinat todella paikkansa. Ennen omien syvimpien salaisuuksiensa paljastamista on hyvä mainita vähemmän noloja asioita ja seurata, pysyvätkö ne hänen takanaan. On myös hyvä tuntea itsensä ja omat arat paikkansa ja selvittää ne, ennen kuin liero pääsee hyödyntämään niitä.
Kaikkia liero ei kuitenkaan katso voivansa hyödyntää. Nämä tarkkailijan asemaan jätetyt saavat seurata ensin pettyneinä ja sitten hämmästyneinä, miten lieron syöttämä puppu uppoaa kohteeseen.
Suomalainen osaa yleensä varoa lipevää imartelijaa tai ainakin tulla varovaiseksi siinä vaiheessa, kun tämä ensimmäisen erimielisyyden tultua vetää sanansa takaisin. Liero yrittää lahjoa, ja jos hän ei saa haluamaansa, hän alkaa herkästi uhkailla ja kiristää tai muuten venkoilla. Liero leuhkii mielellään, miten taitavasti hän on aiemmin manipuloinut toisia ja ketä hän aikoo seuraavaksi simpauttaa. Lieron mielestä maailmassa on vain saaliita ja saalistajia. Moista leuhkimista kuultuasi siirry parempaan seuraan, jottei sinusta itsestäsi tule lieron seuraavaa aamiaista.
Ihmisryhmiä liero hallitsee hajottamalla
Työssä liero tekee muutamista työkavereistaan itselleen apureita. Moni kohde on turhan vaatimaton luullessaan, ettei hänellä ole lieron kaltaiselle huippuosaavalle ja itsevarmalle seuraihmiselle mitään annettavaa. Liero osaa käyttää ihmisiä siivoojasta pääjohtajaan, aivan kuten muut käyttävät arjessaan mitä moninaisimpia laitteita.
Liero pyrkii luomaan hajottavia kahdenvälisiä salaliittoja. Jos lieron uusi kohde on Liisa, liero menee kertomaan Liisalle, mitä pahaa Pekka on tästä muka sanonut, mutta pyytää Liisaa pitämään tiedon luottamuksellisena. Liero pyrkii eristämään kohteensa salaisuuksien avulla ja kontrolloimaan häntä. Niinpä Liisa ei mene kysymään Pekalta suoraan, onko Pekka sanonut niin ja mitä Pekka sanomisillaan tarkoitti. Liero puhuu yhtä yhdelle ja toista toiselle ja on mestari muiden maineen kohteliaassa häpäisyssä. Noloa on sekin, että lierolle uskomasi salaisuudet tulevat toisten tietoon heti, kun siitä on lierolle hyötyä.
Jokainen apuri luulee olevansa lieron läheisin ystävä, mutta toisistaan tietämättömiä apureita on monta. Sillä aikaa, kun liero vaeltaa ympäri organisaatiota politikoimassa, apurit tekevät lieron työt ystävänpalveluksina tai silkasta pelosta. Liero ei koskaan tee lupaamaansa vastapalvelusta. Jos petetty apuri valittaa tästä johtavassa asemassa olevalle lieron suojelijalle, lieron sunnuntaipuolen nähnyt pomo ei suinkaan pidä tätä loisena vaan kunnianhimoisena ja taitavana johtajana ja delegoijana. Tilannetta sivusta seuraavat puolestaan pyrkivät hoitamaan vain omat asiansa säästyäkseen joutumasta tulilinjalle.
Kun epäilyjä herää, liero määrittelee ne kateellisten nynnyjen vikinäksi. Jos organisaation poliisit eli henkilöstöosasto, tilintarkastajat tai vartijat raportoivat väärinkäytösepäilyistä, liero selittää asiat väärinymmärryksiksi tai pikkumaiseksi nipottamiseksi. Jos suojelija tai joku ylempi taho ottaa asian puolueettomaan tutkintaan, liero voi nostaa syytteen, koska hän katsoo tulleensa kiusatuksi.
Näissä tilanteissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta. Ihmisen nimittäminen psykopaatiksi ilman, että nimittelijällä on pätevyys ja toimeksianto tällaisen diagnoosin tekemiseen, on leimatun kiusaamista. Viisainta on kerätä iso kasa kovaa faktaa, koska selvän valheen saa ja voi kuka tahansa paljastaa.
- suomen työelämässä, tänä pä...
Taantuma vielä rassaa suomalaisia, heikon omatunnon omaavia ihmisiä. Syytetään toisia omasta huonosta olosta. Ei ole niin paljon lääkäreitä, psykologeja korjaamaan tilannetta.
Esimiehet potkivat pakoon minkä kerkeävät....
Vastuuttomia ovat monet organisaatiossa.
Tosiasia on että näitä poikkeavia on työpaikat täynnä. Miksiköhän, eikö ihmiset pidä itsestään huolta. Vai on se niin että sairaat ihmiset ovat työpaikalla muita kiusaamassa, kun kokevat olevansa korvaamattomia. Aiheuttaen sairautta myös työyhteisössä ja muissa ihmisissä.
Siirtävät oma huonon olon muihin, on niin helppo syyttää muita omasta huonosta henkisestä voimastaan. Vastuutonta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016409
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h824905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1043169Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p303002Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262215Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191606Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?941181Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3381175Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311086- 48864