oma tyttöystävä

Noh eiköhän aika harvoin se oma kulta ole se todellinen ihanne. No on niitä haaveita ja sitten kun löytyy tarpeeksi söpö ja mukava, otetaan se. Itse en ole miehelleni mistään kohdasta ihanne. Kaikki on päin persettä, koskaan ei ole mitään sanonut positiivista ( 10 vuotta)... Joskus kun olen kysynyt tyyliin, että mistä pidät musta (ulkoisesti) niin saan tälläisen ylimalkaisen "kaikki on hyvää" vastauksen ja tiedän sen olevan pelkkää valhetta. Oma mies haikailee latinoiden perään ( on tullut hyvin selväksi) ja itse ole kaikkea muuta kuin sellainen. Eipä ole mulla kivoja silmiä edes, mutta pääasia itselleni kuitenkin on se, että on mies itselläni, mutta olisihan se kivaa jos tietäisi itsessään olevan edes yhden sellaisen asian josta toinen oikein pitäisi.
Mahdollinen seuraava mies itselleni tulee tasan tarkkaan olevan sellainen, joka ihastuu ulkoiseen minuun ensin eikä sokeasti netin kautta kirjoitellessa jolloin todettuaan toisen olevan mukava, suljetaan silmät siltä ulkoiselta ominaisuuselta.

Luulisi sen nyt olevan selvä että suurin osa ihmisistä joutuu tyytymään sellaiseen puolisoon, mihin omat rahkeet riittää. Yleensä se on aika kaukana ihanteesta.

Milloin sitten tytöstä oikeasti tulee nainen? Iästähän se tietenkin riippuu. Eikä uuttakaan suhdetta aloitellellessa ikäerokaan saisi olla kovin suuri. Max. 5v.

Mielestäni mieheni on ihannemieheni sisäisesti..kaikki natsaa..eihän ole ulkoisesti ihannemieheni!! näin hän on vastannut myös minulle. "Rakas,jos olisin ulkoisesti ihannenaiseni kanssa. En olisi elämässäni näin onnellinen. Olet maailman ihanin nainen SISÄLTÄ '"

Miksi helvetissä sitä Jolieta aina käytetään esimerkkinä kauniista naisesta? Laiha silikonirinta jolla luut paistaa läpi joka puolelta, hyi helvetti.

Kun minä joskus olin rakastunut, oli tunteideni kohde ehdottomasti samalla myös ihannenaiseni. Olin täysin hänen lumoissaan, vaikka hän oli kaikkea muuta kuin ne kaunottaret joiden perään miehet yleensä tuppaavat kuolaamaan, minkä silloin toki jollain tapaa tiedostin. En kuitenkaan ajatellut tasoja, en verrannut häntä kehenkään, en muistellut aikaisempia haavekuviani enkä välittänyt käytännössä vähääkään siitä, mitä mieltä muut meistä kahdesta olivat. Näin vain hänet. Minä rakastin häntä, en suinkaan pitänyt parhaana johon voisin yltää. Minä tarvitsin hänet hänen itsensä vuoksi, en vain siksi että minulla olisi joku.

Minä en ihastu helpolla ellei nainen miellytä minua. Miksi ottaa nainen joka ei ole ihanne? Etsin kunnes löydän sen ihannenaisen vaikka siihen menisi koko elämä...ainakin tällä hetkellä olen tällä asenteella liikkeellä, koska ikää ei vielä hirveesti ole kertynyt. Kaippa sitä rimaa pitää laskee jossain vaiheessa, jos sopivaa vaimoa ei löydy omien kriteerien perusteella.

Paras ja komein, silloin kun seukataan. Ei oikein muut säväytä, oli ohimenevä kuin "hyvännäköinen" kundi tahansa. Toivoohan sitä samoin olevansa omallensa se ykkönen, vaikken olekaan muodollisesti pätevä..

Mulla ei ole mitää ihannetta. Samanhenkisyys, uskollisuus ja luotettavuus on ainoat kriteerit.

Poikaystäväni sanoo, että olen täydellinen ja vielä enemmän ulkosesti ja luonteeltani, omana itsenäni. Kehuu maailman kauneimmaksi ja hokee "miten voit olla noin ihana" . Se tuntuu ihan kivalta :P Ja mun silmissäni hän on kaikkein komein ja seksikkäin ja ihanin mies päällä maan ! :)

Siitä "ihannenaisesta"? Rehellinen vastaus kiitos.