Hifi-laitteet...

Tämä kenties vähän poikkeaa muista tänne raapustetuista jutuista..Mutta minua vaan kiinnostaisi tietää..että mikä ihme siinä on, että vaikka olisi kuinka hyvä laajakuvatelevisio tai kotiteatteripaketti olohuoneessa odottamassa, niin silti siitä television kuvanlaadusta/äänenlaadusta yleensäkin löytyy aina jotain vikaa!? Vaikka minusta kuva on ihan kirkas ja puhdas eikä äänenlaadussakaan ole mitään vikaa..ihan hyvin esim. elokuvailta sujuu ilman (hifi-laitteista johtuvia) häiriötekijöitä.

Aina pitää miehen ostaa enemmän ja ennemmän ties mitä suppareita ja kajareita sillä verukkeella, että äänenlaatu paranisi jne..WHY WHY?!? Jos ei ääni kuulu, niin käytä KAUKOSÄÄDINTÄ ja lisää sitä VOLUUMIA!! *huutelee miehelleen olohuoneeseen*
131450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joillekin miehille hifi/ äänentoisto laitteet ovat intohimo. Heitä rassaa pienikin asia laitteistossa ja he pyrkivät parantelemaan laitteistoa mahdollisuuksien ja uskomustensa mukaan. Aika harmiton harrastus, vaikka rahaa saattaa kuluakkin reilunpuoleisesti.
Monilla naisilla esiintyy aivan samanlainen intohimo ostella uusia vaatteita, vaikka heidän miestensä mielestä kaapit ovat pullollaan lähes käyttämättömiä ja kauniita vaatteita.

Äänestä
  • >>Joillekin miehille hifi/ äänentoisto laitteet ovat intohimo...Monilla naisilla esiintyy aivan samanlainen intohimo ostella uusia vaatteita, vaikka heidän miestensä mielestä kaapit ovat pullollaan lähes käyttämättömiä ja kauniita vaatteita. >>

    Khöm..miiiten niin muka?? *piilottelee juuri ostamiaan toppeja* Eh..tuo on ehkä aivan totta.. :P Mutta puolustaudun sillä, että ei niihin vaatteisiin sentään ihan niin paljon valuuttaa hupene kuin elektroniikkaan.. :D

    Äänestä

Miehet tykkäävät varusteista, lähtien siitä että he tykkäävät vertailla omia biologisia varustuksiaan ja säteissä pyrkivät heti kysymään naiselta tämän mitat. Kukapa ei olisi nähnyt kysymystä -mikä sun kuppikoko on? Mieskaverin kanssa mies voi sitten jatkaa tätä mielipuuhaansa vertailemalla hifi-laitteiden ominaisuuksia, sama pätee autoihin, tietokoneisiin ja kaikkeen muuhunkin josta jotakin vertailukelpoista irtoaa. Ja jos nyt oikein globaalisti ajatellaan niin tästähän on lyhyt harppaus asevarusteluun, näin ajatuksen tasolla. Onkohan niin että miehen on kautta aikojen pitänyt hankkia majaansa jotakin millä osoittaa naaraalleen olevansa pätevä, metsästysaseet ja karhuntaljat ovat muuttuneet hifi-laitteiksi ja muiksi elektronisiksi vempaimiksi. Naisia tämä tekninen varustelu ei niinkään ole kiehtonut, meillä kun on korkeateknologiaa omasta takaa noissa sisäisissä elimissä uuden elämän synnyttämistä varten.

Äänestä

Juup, naiset karttavat kaikkea teknistä... meikällä on tärkeää, että kuinka alas kajari toistaa ja onko vasteessa kuultavia piikejä.

Niih, tytöthän ei hifiä harrasta, koska hifilaitteet eivät ole järin komeita... ja onhan pakettisterossa 200 wattia tehoa! todellisessa 15-20 w 8 ohm kuormaan.

Hifissä ei ole kyse siitä että kuuluuko ääni... siitä nautitaan maksimaalisesti!!! pakettistereot joita tytöillä on usein, ovat täysin kelvottomia äänentoistolaitteita... siksi miehet ottavat äänestä kaiken irti, satsaamalla äänentoistoon.

Mitä niillä rintsikoilla tekee, kun ei niitä käytetä hässiessä =)

Äänestä
  • ... sen takia että on muuten ikävä ajaa polkupyörällä.

    Äänestä

  • Gupp kirjoitti:

    ... sen takia että on muuten ikävä ajaa polkupyörällä.

    ... koska saan hermoromahduksen huonoista äänentoistolaitteistoista.

    Tytöt kun eivät ole päässeet kuuntelmaan kunnon Hifiä...

    Äänestä

  • >>Juup, naiset karttavat kaikkea teknistä... >>

    Ei me naiset nyt AIVAN kaikkea teknistä karteta..mutta noita suppareita yms. en vain käsitä. Kun en ymmärrä miksi joku tuhlaa vapaaehtoisesti rahaa laitteeseen, jonka ansiosta esim. elokuvien mökä-äänet kuulostavat entistäkin meluisimmilta..

    >>ja onhan pakettisterossa 200 wattia tehoa! todellisessa 15-20 w 8 ohm kuormaan. >>

    Joo ja tuosta lauseesta en ymmärtänyt yhtään mitään.. :D

    >>Mitä niillä rintsikoilla tekee, kun ei niitä käytetä hässiessä =) >>

    No tuota..niillä vältetään se, etteivät tisut roiku sitten joskus iän kertyessä polvissa asti.. ;)

    Äänestä

Niinpä..tuota olen joskus itsekin mietiskellyt. Olen seurustellut avokkini kanssa 3 ja puoli vuotta ja tästä ajasta yhdessä olemme asusteneet puolitoista vuotta...ja nyt vasta olen alkanut ymärtämään ton kotiteatterivillityksen =)
Täytyy sanoa, että oma avokkini on ns. hifi-friikki =) Laitteet on kyllä sitten viimeisen päälle hommattu, ja suunnitelmissa on myös videotykin hommaaminan *hui* =)
Toisaalta tämä on mieheni harrastus, ja onhan se ihan kiva katsella leffoja "kunnon vehkeistä"... Omat rahansahan hän niihin tuhlaa... onhan minullakin tiettyjä "pikku pahoja" =)

Äänestä
  • >>Täytyy sanoa, että oma avokkini on ns. hifi-friikki =) Laitteet on kyllä sitten viimeisen päälle hommattu, ja suunnitelmissa on myös videotykin hommaaminan *hui* =) >>

    Joo, munkin mies on joskus puhunut videotykin hommaamisesta, mutta onneksi vain leikillään.. ;) Välillä se ihan tahallaan kiusaa minua pohtimalla ääneen seuraavia huippu-kalliita ja -turhia hankintojaan, kun tietää etten ole kovin innostunut niistä laitteista.. :P

    >>Toisaalta tämä on mieheni harrastus, ja onhan se ihan kiva katsella leffoja "kunnon vehkeistä"... Omat rahansahan hän niihin tuhlaa... onhan minullakin tiettyjä "pikku pahoja" =) >>

    Niin..mieluummin minäkin katson leffoja laajakuvatelevisiosta kuin matkatelkusta..Mutta rajansa kaikella.. :)

    Äänestä

miehet on miehiä. Kun poika kasvaa mieheksi, mikä ei tarkoita, että kasvaa aikuiseksi niin lelut kasvaa ja kallistuu. Miehet on tavallaan ikuisia lapsia. Esim. auto on yleensä naiselle pelkästään väline jolla liikutaan paikasta A paikkaan B, mutta miehelle auto on paljon jotain muuta, sitä kohtaan on jopa tunteita. Jos tarkoin varjeltu ja hyvää huolta pidetty "lelu" tuhoutuu tai se varastetaan niin se tuntuu monesti samalta kuin avioero, on menettänyt jotain todella rakasta.

Näitä leluja ovat yleensä autot, mottoripyörät, moottorikelkat, hi-fi laitteet jne... Miesten mielenkiinto ja harrastukset pyörivät juuri näiden lelujen ympärillä...

Ei miehetkään monesti ymmärrä naisia. Ostetaan vaatteita joita ei käytetä, miks pitää olla niin helvetisti eri meikkejä ja sun muita "turhia" asioita joihin miesten mielestä uppoaa järkyttävästi rahaa. Kun taas mies haluaa kohentaa äänentoisto laitteita tai ostaa autoon uudet vanteet /alusta sarjan niin se hän se vasta naisten mielestä turhaa onkin koska entiset olivat "ihan" hyvät.

Naisethan käyttää rahat suoraan itseensä ja oman ulkonäön kohetamiseen, mutta miehet kohentavat mielummin lelujen ulkonäköä tai suoritus kykyä. Miehet lapsina tarvitsevat nallen joka nukkuu vieressä, mutta isompina lapsina on tärkeä, että se "nalle" nukkuu seinän takan autotallissa turvassa, eikä siihen kukaan pääse koskemaan...

Yrittäkää ymmärtää MEITÄ miehiä niin mekin yritämme ymmärtää TEITÄ naisia vaikka se joskus on niin vaikeaa...

Äänestä
  • >>Kun poika kasvaa mieheksi, mikä ei tarkoita, että kasvaa aikuiseksi niin lelut kasvaa ja kallistuu. >>

    Mun mies puhuukin aina noista hankinnoistaan "leluina".. :)

    >> Näitä leluja ovat yleensä autot, mottoripyörät, moottorikelkat, hi-fi laitteet jne... Miesten mielenkiinto ja harrastukset pyörivät juuri näiden lelujen ympärillä...>>

    Ääh, niinpä. Arvaapa mikä on mieheni tämän hetkinen päähänpinttymä?? Moottoripyörä!! Eiii..!
    Muusta se ei puhukaan.. Ja sillä kun ei ole vielä autoakaan! Olen yrittänyt takoa järkeä sen päähän ja järkeillyt, että hyödyllisempää olisi ehkä ensin hankkia se auto.. kun on pakkasetkin tulossa jne.

    >>Yrittäkää ymmärtää MEITÄ miehiä niin mekin yritämme ymmärtää TEITÄ naisia vaikka se joskus on niin vaikeaa...>>

    Heh.. :) Yritys on kova, usko pois. Mutta eihän sitä voi lakata päivittelemästä.. ;)

    Äänestä

Poikakaverilla sama homma.Olen kyllästymiseen asti kuunnellut hänen juttujaan jostain uusista piuhoista, laitteista, Hifi-lehden testeistä ym..Yleensä ne menee silleen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten kun katotaan elokuvia näillä huppukalliilla ja hyvälaatuisilla vehekeillä, löytyy niistä AINA jotain vikaa vaikka minä en huomaa mitään.Sitten kun elokuva pyörii hän keskeyttää kuvan ja säätelee värejä,kirkautta tms.se on erittäin ärsyttävää..mutta jokaisella miehellä löytyy aina joku pakkomielle..

Äänestä
  • ..pelottavan paljon isääni, joka tekee juuri noin kuin alla olevassa kirjoituksessasi!

    >>Sitten kun katotaan elokuvia näillä huppukalliilla ja hyvälaatuisilla vehekeillä, löytyy niistä AINA jotain vikaa vaikka minä en huomaa mitään.Sitten kun elokuva pyörii hän keskeyttää kuvan ja säätelee värejä,kirkautta tms.se on erittäin ärsyttävää..mutta jokaisella miehellä löytyy aina joku pakkomielle.. >>

    Onko miehillä kenties huonompi näkö- ja kuuloaisti kuin naisilla, kun täytyy aina säädellä toimintoja..? ;) No eii..kunhan kiusaan teitä miehiä.. :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nadia kirjoitti:

Tämä kenties vähän poikkeaa muista tänne raapustetuista jutuista..Mutta minua vaan kiinnostaisi tietää..että mikä ihme siinä on, että vaikka olisi kuinka hyvä laajakuvatelevisio tai kotiteatteripaketti olohuoneessa odottamassa, niin silti siitä television kuvanlaadusta/äänenlaadusta yleensäkin löytyy aina jotain vikaa!? Vaikka minusta kuva on ihan kirkas ja puhdas eikä äänenlaadussakaan ole mitään vikaa..ihan hyvin esim. elokuvailta sujuu ilman (hifi-laitteista johtuvia) häiriötekijöitä.

Aina pitää miehen ostaa enemmän ja ennemmän ties mitä suppareita ja kajareita sillä verukkeella, että äänenlaatu paranisi jne..WHY WHY?!? Jos ei ääni kuulu, niin käytä KAUKOSÄÄDINTÄ ja lisää sitä VOLUUMIA!! *huutelee miehelleen olohuoneeseen*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu