Mietteitä

Mietinpäs tässä itsekseni, kun olen ollut ahkerasta työnhausta huolimatta jo kohta kokonaisen vuoden työttömänä, että miten työnhakumarkkinoilla vaikuttaa tällainen pitkä aukko ansioluettelossa? Hurjimpien väittämien mukaan jo muutaman kuukauden työttömyys on työnantajien mielestä anteeksiantamatonta eikä työelämään ole paluuta.

Olen ansiosidonnaisella päivärahalla ja olen hakenut pääsääntöisesti oman alani työtä ja ylipäätään mitä tahansa, joka minulle työkokemukseni ja koulutukseni perusteella on sopinut. Joka paikkaan kuitenkin on aina jopa satoja hakijoita ja pelkkä työhaastatteluun pääsy on vaikeaa. Lisäksi tämä nykyinen lomautusten ja irtisanomisten aalto ei todellakaan helpota työllistymistä.

Pienempipalkkaisiin ja muihin osa-aika- ja pätkätöihin ei minulla ole ollut rahallisesti kannattavaa hakeutua, koska saisin ansiosidonnaiseni vuoksi joka tapauksessa saman rahan tai jopa enemmän kuin näistä töistä. Puhumattakaan pätkätöiden aiheuttamasta rasittavasta byrokratiasta päivärahapäätöksien odottamisineen viikko ja kuukausi tolkulla.

Jotenkin tuntuu, etteivät työnantajat tätä ymmärrä ollenkaan. Ajatellaan vaan, että se työ on itse tarkoitus ja hoetaan niitä kuluneita kliseitä: ”kyllä tekevälle töitä löytyy” ja ”töitä saa aina jos haluaa”. Kyllä, töitä aina löytyy, nimittäin ilmaistöitä ja muita työharjoittelupelleilyjä, kuten kaikki työttömät varmasti tietävät. En sinänsä vastusta työharjoittelua jos se parantaa työnhakijan työmarkkinakelpoisuutta merkittävästi ja edes pienellä varmuudella johtaa palkkatyöhön. Työstä kun kuitenkin pitäisi saada kohtuullinen palkka, jolla tulisi toimeen tässä kalliissa ”hyvinvointi” Suomessamme. Vai kuinka moni loppujen lopuksi tekee työtään silkasta työn ilosta?