Hyvinvointivaltio

Suomi???

Seuraavan tekstin alku pätee tämänkin palstan kaaleppeihin ja muihin häiritköhin, vai?

Yksi ihailtavimpia temppuja, joihin eliitti on laman jälkeen kyennyt, liittyy suhtautumisessa köyhyyteen. Huono-osaiset on saatu vaiennettua ja keskiluokkakin on alkanut uskoa, että köyhyys on entistä useammin ihmisen omaa syytä. Jakuva homeinen kannustinloukoista ja siitä, että sosiaaliturvalla eläminen on liian houkutteleva vaihtoehto työnteolle, on peittänyt alleen rapautuvan hyvinvointivaltion köyhien karmaisevan arjen. Tällä on hiljennetty keskiluokan vastustus leikkauspolitiikalle, joka on ollut poliitikoille ongelmallista.

----

On aika lopettaa puheet suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Suomi on sosiaaliturvan osalta Skandinavian kehitysmaa.

----

Toimeentuloturva, päivärahat, eläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat Pohjolan matalimmat. Ainoastaan lapsilisät ovat pohjoismaista keskitasoa, maksetaanhan niitä kaikille lapsiperheille tulotasoon katsomatta. Näin pidetään keskiluokka tyytyväisenä ja annetaan rikkaiden perheiden jälkikasvulle kuukausittain ylimääräistä shoppailurahaa.

Edellä olevat otteet ovat kirjasta Kallis köyhyys. Kannatta lukea.

2

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pentti Kulma
      • ranskan mallia

        tekemättä asialle mitään. Ne joita tää eniten koskee kattoo mieluummin hömppätelkkaria!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      107
      6842
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      91
      5105
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      111
      3349
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3232
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      28
      2391
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1746
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1391
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      339
      1332
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1246
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1014
    Aihe