AUTTAKAA

pyydän...

Tarvitsen kipeästi muiden ihmisten mielipiteitä ja kannan ottoa asiaani! Arvostan lyhyitäkin vastauksia ja toivon saavani niitä, kun itse olen täällä suomi24 pyrkinyt auttamaan muita parhaani mukaan ja nyt tarvitsen itse apua :/

TARINA:
Jo yli puolivuotta olen chatannut/mesettänyt erään nuoren naisen kanssa johon tutustuin. Kiinnyin häneen todella syvästi ja juttelimme päivittäin.

Sain kuulla olevani todella upea ja hieno mies luonteeltani, ja mitä ihanin ihminen ja hänelläkin on tunteita minua kohtaan.

Hän jo ehdotteli/suunnitteli tapaamista paljon. Suunnitteli jo että kuinka nukkuisimme, mitä tekisimme, mitä paikkoja hän näyttäisi minulle kotikunnaltaan, mitä söisimme ja tekisimme illalla, esittelevänsä minut vanhemmilleen/ystävilleen.

Mutta tuossa kohti näytin tytölle punaisia valoja, kun hän ei ollut nähnyt minusta kunnon selkeää valokuvaa. Olin yrittänyt pitkän aikaa änkyttää hänelle,että saatan olla ihana, mutta kasvoiltani en ole mikään komistus.

Hän ei välittänyt asiasta, vaan sanoi ettei ulkonäöllä ole väliä ja hän ei säikähtäisi edes tapaamispaikalla, vaikka olisinkin rumempi kuin hän odotti.Hän itse oli kaunis kuin prinsessa sadusta, sillä hänellä oli kuvia galleriassa jne. Ja hän ei edes halunnut minun näyttäväni kuvaa itsestäni.

Sain kumminkin viikolla tahtoni läpi, ja näytettyä hänelle kuvan itsestäni. Jo muuttui tytöllä ääni kellossa.Hän vavahtui täysin ja lopetti sillä hetkellä taas perinteiset ihanuus puheensa minusta.

TILANNE NYT:
Tyttö lupasi miettiä asioita uudelleen viikonlopun aikana ja sunnuntaina kertoo mielipiteensä tilanteestamme uudelleen katsottua asioita.

MIELIPITEENNE ASIASTA:
Uskotteko tällä suhteella olevan enää toivoa?
Tyttöhän sanoi ettei ulkonäöllä ole väliä, mutta hän taisi sanoa tuon vain siksi, ettei uskonut minun olevan niin negatiivisn näköinen kuin sanoin?
Pystynkö itse tekemään asialle enää mitään? Kumpi meistä on toiminut kehnosti?
Minä, koska en tytön löpinöistä huolimatta heti alussa näyttänyt kuvaani?
Vaiko hän, koska antoi miun ymmärtää ettei ulkonäkö ole väliksi?

Suuret kiitokset kaikille jotka vaivautuivat lukemaan ja vastaamaan.

5

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskiaisen mielipide

      Anteeksi vaan, mutta ihan jokaisella kauhaisulla ei ole tainnut "tyttösikään" mela osua veteen. Aivan järjetöntä pumpuliunelmien rakentamista! Meitä on moneen junaan ja kaikilla on omat kriteerinsä, mutta kannattaako jatkaa jos se kipinä _kokonaan_ puuttuu toisen olemuksesta? Ei yhden kuvan perusteella tietty kannattaisi vetää liikoja johtopäätöksiä, mutta....

      Juttusi on ihan tyyppiesimerkki siitä miksi se kuva kannattaa vaihtaa piakkoin tai mieluusti käydä niillä ensitreffeillä - vaikka sitten sokko sellaisilla. Mulla on raaka sääntö kuvienkin suhteen: kuvitelkaa pystyisittekö heräämään kuvan ihmisen vierestä? Ei pelkästään huomenna, vaan ylihuomennakin.

      Kyynisesti ajatellen: mimmi miettii miten se nyt saisi peruttua haaveilunsa ja annettua sulle kauniisti pakit. Valitettavasti et nyt vaan läpäissyt seulaa. Toivottavasti olen väärässä.

      • pyydän...

        Elikkä kiitos vastauksesta ja omasta näkemyksestäsi! Arvostin tuota paljon. Ja nään tuon asian jo paljon kirkkaammalla tavalla,kiitos vastaustekstisi!

        Käynpä täällä sitten viikonlopun jälkeen ilmoittelemassa, kuinka asia oli.

        Tiedoksi muille lukijoille:"Otan edelleenkin toisenlaisia vastauksia vastaan mielelläni"


    • Sinkkunainen 40+

      Hän loi sinusta keskustelujenne pohjalta unelmiensa prinssi-mielikuvan. Sanoi ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Mutta kuten huomasit - sanahelinää.... Unohda koko tapaus, ei kovinkaan kypsältä tapaukselta vaikuta kertomuksesi perusteella, lähinnä epätoivoiselta prinssin metsästäjältä. Et saa tuollaiselta henkistä vastinetta.

    • Mmmh.

      Ei ollut nähnyt "kunnon selkeää valokuvaa"? Minkälaisen valokuvan hän oli nähnyt?

      Moni näyttää kuvassa rumemmalta kuin elävässä elämässä. Se on varma.

      Voi olla, ettei asiasta olisi tullut suurta pulmaa, jos tyttö ei olisi nähnyt sitä sinun kannaltasi epäedullista kuvaa ja tehnyt arvionsa vasta elävässä elämässä.

      Tässä on sekin puoli, etten voi tietää, millainen kuvasi on. Sinun mukaasi se on jotain kamalaa, mutta koska sinulla on huono itsetunto, se heijastuu myös arvioosi kasvoistasi.

      Mielestäni kumpikaan ei välttämättä ole toiminut kehnosti. Tässä on suurimpana ongelmana se, että kuvalla on suhteettoman suuri painoarvo. Kuva ei oikeasti ole totuus, mutta nettiviestinnässä siitä tulee helposti jumala. Koska se liikkumaton kuva on ainoa, mitä voi nähdä, se saa valtavia merkityksiä ja sitä tutkitaan kuin lopullista totuutta.

      Jos tapaaminen ei ole mahdollinen tai mielekäs juuri nyt, minulla on toinen ehdotus. Webbikamera. Chattailu niin, että molemmat näkevät toisensa naputtelemassa, toisi uuden näkökulman. Mitä voisit menettää? Hän näkisi sinusta elävää kuvaa ja ehkä aiempi järkytys lievenisi. Lähtökohta on nyt se, että toivo on mennyttä. Jos saat hänet juttelemaan kanssasi kasvotusten kameran avustuksella, tilanne ei välttämättä ole toivoton.

      Sekin voi olla totta, että tyttö ei olisi säikähtänyt, jos olisi nähnyt sinut kunnolla vasta tapaamishetkellä. Kuvasta puuttuu inhimillisyys, tunne ja vuorovaikutus. Koska hän oli jo valmiiksi ihastunut, elävä sinä olisi tehnyt paremman vaikutuksen kuin kuva. Siitä olen varma.

      Miten ja miksi muuten aloitit chattailun juuri hänen kanssaan?

      • pyydän...

        "Miten ja miksi muuten aloitit chattailun juuri hänen kanssaan?"

        Noh, aluksihan vaihdettiin vain muutamia viestejä keskenämme foorumilla sillä meillä molemmilla oli yhteinen harrastus josta sitten oli puhetta,ja sitten tietysti e-mail ossien vaihto, ja siitäpä lähti mesetyskin.

        Kiitos myös ehdotuksistasi! Tuota webkameraa voisi kenties kokeilakkin, mukavaa oli huomata kun joku oli vaivautunut kirjoittelemaan vastausta :)
        Suur kiitoksia myös sinullekkin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      72
      4757
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      72
      4634
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2977
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      76
      2883
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      22
      2226
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      59
      2015
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      16
      1707
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1513
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      112
      1399
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1298
    Aihe