Mitä teen...?

Hei!
Kyselisin sellaisesta asiasta kun olen ollut "onnellisesti" avioliitossa n.6 vuotta muuten yhdessä 12 vuotta.Yhdessä olon aikaan on syntynyt kaksi lasta 7 ja 10 vuotiaat jotka on aivan ihania.. Mutta nykyään tilanne on ihan toinen olen väsynyt aviopuolisooni (olen mies).Suhteessamme ei ole seksiä kuin 1 kerran 2 kuukauteen ja itse olen vielä viriilissä iässä (32).Asiat muutenkin on päin sitä.Olen yrittänyt keskustella vaimon kanssa asiasta mutta hän ei ota kantaa sanoo vain samoja asioita "älä jauha samasta asiasta" ym..Olen niin väsynyt.Sairastin masennuksen n.vuosi sitten ja olen nykyään päässyt siitä jotenkin yli mutta minulle tuli masennuksen aikaan rytmihäiriöitä jotka vaivaa edelleenkin minua. Meillä on omakotitalo ja töitä kummallakin muuten asiat kunnossa mutta tämä henkinen puoli on vähän retuperällä..Raha asioissakin vaimo on saanut "ylivallan" en uskalla ostaa itselleni oikein mitään juttuja, tulee aina sanominen.Tiedän että olen "tossun alla" mutta nyt on tullut aivan pirunmoinen väsymys tähän hommaan.Olen miettinyt avioeroa mutta pelkään että stressi/masennus tulee sen myötä takaisin enkä haluaisi kokea sitä uudelleen.Lapset on aivan ihania pelkään heidän puolesta myös jos otan avioeron..Sen takia kirjoitan tänne että joku voisi kertoa neuvoja/vinkkejä.Teksti saattaa olla sekavaa mutta toivottasti saa selvää..
132044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tossun alta. Sinulla kun on oma työsi ja tulosi niin onhan sinun voitava hankkia itsellesi jotain mutta tietysti määrätyissä rajoissa.
Ei naiset arvosta miestä joka tyytyy tossun alla olemiseen. Muuta tyyliäsi räväkämmäksi äläkä anna tassua kuin koira pyydettäessä.
Itse ainakin tykkään enemmän miehisistä miehistä kuin lallukoista. Toivon että löydät ratkaisun.

Äänestä

Näytä vaimollesi tämä viestisi. Anna hänen lukea se ajatuksella. Kerro, että tarkoitat mitä kirjoitit ja tunnet niin aidosti. Viestisi pohjalta on hyvä lähteä keskustelemaan. Ennenkuin näytät tekstisi vaimollesi, pyydä häntä, että lukee sen rauhassa ja ajatuksella ja kerro, että toivot sen pohjalta myöhemmin - piakkoin - kunnon syvällistä keskustelua parisuhteestanne. Kerro hänelle avoimesti miltä sinusta tuntuu ja mitä tahdot, kuten sen, että et olisi tossun alla. Kerro mitä kaipaat ja kerro myös, että olet jo ajatellut eroakin. Älä kuitenkaan nyt mene eroamaan ennenkuin olette tehneet jotain parantaaksennee tilannettanne. Sinun on vain saatava vaimosi keskustelemaan tilanteestanne. Yritä ennenkuin luovutat. Tsemppiä!!!

Äänestä
  • Olen yrittänyt niin monta kertaa jutella asioista syvällisesti mutta turhaan ja olen puhunut erosta mutta vaimon reakointi on ehkä siinä vaiheessa kun puhun erosta niin myönteistä ja homma parantuu mutta muutama päivä niin kaikki on samanlaista..En ole niin tossun alla mitä toi teksti antaa ymmärtää mutta olen ehkä antanut itsestänio liiankin paljon tätä suhdetta varten en tiedä olenko tuuliajolla ja pahasti..?

    Äänestä

Älä ihmeessä näytä näitä viestejä vaimollesi, hän loukkaantuu kun olet mennyt paljastamaan yksityiselämää. Elämässä tulee tällaisia tilanteita, lastenhoito ja kodin huolehtiminen voi viedä vaimolta voimat ja innon, kuinka paljon itse osallistut siihen. Oletteko ottaneet yhteistä aikaa ilman lapsia, "lemmenlomaa" se voisi korjata tilannetta.

Äänestä
  • Kyllä osallistun koti hommiin omasta mielestä riittävän tasapuolisesti.Lemmenlomaa jos ehdottaa niin saa aika tylyn vastauksen..

    Äänestä

  • epätoivoinen 2 kirjoitti:

    Kyllä osallistun koti hommiin omasta mielestä riittävän tasapuolisesti.Lemmenlomaa jos ehdottaa niin saa aika tylyn vastauksen..

    Ei me naiset muuten opita. Ai niin ja mitä siihen itselle ostamiseen ilman vaimon lupaa tulee niin harjottele pari kertaa netillä shoppaamista niin pääset pahimman kynnyksen yli, jostainhan se on aloitettava.

    Äänestä

kuin keksia mielekästä tekemistä, esim urheiluun saa hyvin kulutettua testosteronia. Myöskään itsensä koskettelua ei ole kielletty tässä metsäkansan paimentolaisuskovaisten maassa.

Hyvä yleiskunto vaaditaa, jotta lapsiperhettä jaksaa hyvällä fiiliksellä pyörittää. 30 kympin kriisi on yleistä, niistä oppii kuten olet oppinut. Mulla on menossa 40 veen kriisi, tahdon olla 18 vee taas, lumilautailu ja leijapurjehdus parasta lääkettä.

Äänestä

tossun alta. (omaa tahtoa eikä "vaimon nuoleskelua" hän on huomannut että olet helppo pompotltava). JA jos SINÄ TEET TYÖTÄ ANSAITSET PALKKASI sinä ostat SINUN rahoilla vaikka puoli valtakuntaa jos siltä tuntuu!!!!! (oma tili omat menot järjestää nyt hopi hopi).

mitä tuohon seksiin tulee niin jos olet auttanut kotitöissä lastenhoidossa jne luulisi että vaimosi olisi siihen tyytyväinen esimerkiksi. mutta jos muusta kyse niin mitenkäs olis parisuhdeterapia?

(entäs oletko miettinyt että vaimollasi voisi olla toinen mies? koska jos ei ihan frigidi ole niin kyllä se läheisyys ja muu maistuu naisellekkin?)

ehkä se ero tuossa tilanteessa on hyvä vaihtoehto/erolla uhkailu? jos toinen ei suostu selvittämään vaivaavia asioita..

Äänestä

Viestistäsi ei oikein käy ilmi kuinka kauan tilanne on ollut päällä. Ehdottaisin kuitenkin että yrittäisit vielä saada vaimosi puhumaan kanssasi asioista. Ehkä hän ei vaan ole vielä tajunnut kuinka paljon asia sinua rassaa. ja että kaikki ei ole hyvin. Ymmärrän että sinusta tuntuu siltä ettet jaksa ja pelkäät että masennus palaa, yritä kuitenkin keskittyä ajatuksissasi niihin asioihin jotka ovat hyvin ja jossa olet hyvä. Vaikka onkin naimisissa täytyy kummallakin saada olla oikeus ostaa 'omia juttuja', omilla rahoillaan. Olethan sentään itsekin töissä. Seksiä voi aina haluta enemmän, mielestäni kerran tai kaksi kuussa on aika hyvin verrattuna itseeni - olen ollut 4 vuotta haluamattani selibaatissa. Mieheni ei halua eikä kykene, minä taas haluaisin vähintään kerran viikossa. Mieti vielä mitkä ovat ne asiat jotka harmittavat eniten ja yritä jutella niistä vaimosi kanssa. Muista myös mainita niitä asioita joihin olet tyytyväinen. Useimmiten kun asiat rupeavat ottamaan päähän suhteessa niin ei enää näe muuta. Jokin teidät aikonaan vei yhteen - näetkö vielä mikä se oli ja onko sitä jäljellä? Jos on niin silloin kannattaa yrittää vielä kerran! Odota sopivaa hetkeä jolloin otat asian esille, rauhallisesti ja syyttämättä toista. Uskon että vaimosi lopulta ymmärtää että tämä on tärkeää sinulle! Tsemppiä!

Äänestä

Joo, tyypillinen SUOMI-tarina, jossa akka on saanut ylivallan...

Äänestä

Huhhuh, tulee mieleen B. Virtanen -sarjakuva, jossa miestä kyykyttävät pomot ja vaimo kilpaa. :-(

Ostat itsellesi itse tienaamillasi rahoilla mitä haluat! Kunhan et niin paljon törsää että lapset olisi nälässä ja risoissa kengissä. Jos "tulee sanomista" niin sano eukolle takaisin!

Eroakaan ei pidä liiaksi pelätä. Selvästikään et ole liitossasi onnellinen, joten olisiko yksin sitten sen pahempaa?

Keskustelemista olet siis jo yrittänyt, eikä se ole tehonnut. Vaimosi on ilmeisesti niitä ihmisiä joista tulee ilkeitä vallankäyttäjiä jos toinen on vähänkin kilttiluontoinen. Opettele pitämään puolesi! Se voi olla vaikeaa jos tilanne on jatkunut tuollaisena vuosia, mutta kannattaa. Ehkä vaimosi alkaa arvostaakin sinua enemmän.

Äänestä
  • Niin olen kyllä joskus osannut pitää puoleni ja ostanut iteselleni mitä halusin mutta en tiedä
    mikä on ajanut tilanteen tähän pisteeseen.Työtkin oli aikaisemmin sellaisia että en osannut kieltäytyä asioista ja tein pitkiä päiviä reissuhommia pitkin pohjoismaita..
    Onneksi tajusin lopettaa ajoissa ja otin lopputilin (ei ollut tietoo työpaikasta) nykyinen työ on ok...Irtisanomisen jälkeen sitten pamahti stressi/masennus josta aikaisemmin mainitsin..Täytyy vaan mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan..:)

    Äänestä

Yhdenkään miehen ei pidä, eikä tarvitse alentua tuollaiseen, löydät varmasti paremman. Pihtaajat ja alistajapaskiaiset pellolle heti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen 2 kirjoitti:

Hei!
Kyselisin sellaisesta asiasta kun olen ollut "onnellisesti" avioliitossa n.6 vuotta muuten yhdessä 12 vuotta.Yhdessä olon aikaan on syntynyt kaksi lasta 7 ja 10 vuotiaat jotka on aivan ihania.. Mutta nykyään tilanne on ihan toinen olen väsynyt aviopuolisooni (olen mies).Suhteessamme ei ole seksiä kuin 1 kerran 2 kuukauteen ja itse olen vielä viriilissä iässä (32).Asiat muutenkin on päin sitä.Olen yrittänyt keskustella vaimon kanssa asiasta mutta hän ei ota kantaa sanoo vain samoja asioita "älä jauha samasta asiasta" ym..Olen niin väsynyt.Sairastin masennuksen n.vuosi sitten ja olen nykyään päässyt siitä jotenkin yli mutta minulle tuli masennuksen aikaan rytmihäiriöitä jotka vaivaa edelleenkin minua. Meillä on omakotitalo ja töitä kummallakin muuten asiat kunnossa mutta tämä henkinen puoli on vähän retuperällä..Raha asioissakin vaimo on saanut "ylivallan" en uskalla ostaa itselleni oikein mitään juttuja, tulee aina sanominen.Tiedän että olen "tossun alla" mutta nyt on tullut aivan pirunmoinen väsymys tähän hommaan.Olen miettinyt avioeroa mutta pelkään että stressi/masennus tulee sen myötä takaisin enkä haluaisi kokea sitä uudelleen.Lapset on aivan ihania pelkään heidän puolesta myös jos otan avioeron..Sen takia kirjoitan tänne että joku voisi kertoa neuvoja/vinkkejä.Teksti saattaa olla sekavaa mutta toivottasti saa selvää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu