Vuorotteluvapaa?

Mites sille pyritään?

Pitääkö olla työnantajan kanssa sopinut ensin tms.?
Vai voiko mennä työkkäriin ensin ja sitten vasta kertoa työnantajalle että haluaisin vähän lomailla?
22428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensin katsot, täytätkö vuorotteluvapaan ehdot:

-hakijalla on työssäoloaikaa ennen vuorotteluvapaan alkamista vähintään 10 vuotta.
-hakija on ollut vähintään vuoden saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti.
-hakija on ollut töissä vähintään 12 kuukautta viimeisten 13 kuukauden aikana, eli jaksoon voi sisältyä enintään 30 päivän palkaton poissaolojakso.

Sitten mietit, tuletko korvauksella toimeen:

-Vuorotteluvapaalle jäävä voi saada vapaan ajalta vuorottelukorvausta, jonka määrä on 70 prosenttia hänen työttömyyspäivärahansa määrästä, johon ei lasketa lapsikorotuksia.

Sitten sovit työnantajan kanssa vuorotteluvapaasta. Työnantajan ei ole pakko tähän suostua. Jos suostuu, niin työnantaja ilmoittaa asiasta työkkäriin, joka osoittaa sijaiseksesi jonkun työttömän työnhakijan. Jos työnantajan mielestä sopivaa ei löydy, niin silloin et pääse sinäkään vuorotteluvapaalle.

Ja jos sitten kuitenkin pääset vuorotteluvapaalle, haet vuorotteluvapaakorvausta joko työttömyyskassasta tai Kelalta.

Äänestä

Itse vein täytetyn vv-sopimuksen/-hakemuksen pomolle. En saanut heti haluamalleni ajankohdalle vv:ta, mutta jo parin kuukauden päästä sain ilouutisia. Työnantajalle täytyy antaa aikaa etsiä sijainen sinulle ennen kuin voivat päästää sut lomalle. Sitten vasta työkkäriin lappujen kanssa, kun sopimus on allekirjoitettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten se käytännössä menee kirjoitti:

Mites sille pyritään?

Pitääkö olla työnantajan kanssa sopinut ensin tms.?
Vai voiko mennä työkkäriin ensin ja sitten vasta kertoa työnantajalle että haluaisin vähän lomailla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu